Olen verotoimistossa, viranomainen ramppaa tauolla jatkuvasti
Puolen tunnin aikana kaksi taukoa! Ja on ainoa käsittelijä. Ihan uskomatonta... Vrt. Muut käsittelijät eivät ole pitäneet lainkaan taukoja.
Kommentit (5)
Mene perässä ja tuijota hetki suu auki, sitten palaa takaisin omalle paikalle.
Tuskinpa käy tauolla vaan liittyy työtehtävien hoitoon.
Olin itse verotoimiston aspassa töissä ja sain joinain päivinä rampata jatkuvasti eri puolilla taloa selvittämässä asiantuntijoilta milloin mitäkin asiaa. Asiakaspalvelussamme oli sellainen juttu, että kaikki tulijat käsiteltiin samassa pisteessä - oli kyse sitten henkilöverotuksesta, kiinteistöpuolen asiasta, yritysverotuksesta tai mistä tahansa varainsiirtoverotuksesta kansainväliseen henkilöverotukseen. Aivan kaikkea ei voi hallita etenkään aluksi, jolloin oli parempi turvautua asiaan työkseen syventyneen kollegan apuun. Joskus tuli hypättyä myös asiakirja-arkistossa. Ehkä näkemäsi virkailija teki juuri näin?
Ap on näitä ihmisiä, jotka kuvittelevat henkilön menevän aina tauolle, kun he nousevat tuolista. Kassallakin saan kuulla jatkuvasti, että nyt pääset tauolle, kun saan jonon purettua. Juu, en useimmiten pääse.
Mistä sinä tiedät missä ne käyvät?