Spekulointi vajavaisilla tiedoilla katoamis/rikostapauksissa ja itsemurhatapauksissa

Oli sitten kysymyksessä kadonnut henkilö tai vaikkapa murhatapaus, asiaa spekuloidaan tietäväisinä netissä ja kahvihuoneissa. Se kuuluu ihmisluonteeseen mutta silti ennen kuin menettää yöunensa jonkin tapauksen vuoksi, olisi hyvä löytää itsestään se luotto että viranomaiset kyllä kaivavat kaikki faktat esiin ja selvittävät vaikka kaikkea ei julkisuuteen varmaankaan ikinä kerrota. 

Luin tietysti äsken Nela-ketjua mutta asia koskee mitä tahansa aihetta jossa yleisölle kerrotaan osa tiedoista sen vuoksi, että asia saataisi ratkaistua. Ei niitä tietoja anneta viihteeksi tai tiedoksi, vaan tapauksen selvittämiseksi niin että se palvelee asiaa. Se olisi hyvä pitää mielessä kun spekuloi tapauksia. 

Jotkut kirjoittavat kommenttinsa jankaten tietojaan ainoina faktoina, vaikka niitä pitäisi käsitellä ainoina julkisuuteen annettuina faktoina. Jotkut ihmettelevät jopa, miksi niitä ja näitä tietoja ei ole annettu ikään kuin viranomaiset olisivat antaneet kotisalapoliiseille tehtäväksi ratkaista tapaus. Vaikka nyt on nettiaika ja " kaikilla mahdollisuus osallistua " milloin mihinkin lynkkausjoukkoon/tutkijajoukkoon pitäisi muistaa, että on ammattilaisia ja amatöörejä. Amatööreillä ei ole pääsyä kaikkiin tiedostoihin vaikka kuinka lukisivat ketjuja joissa naapurin kummin kaimat ovat nähneet ikkunasta sitä ja tätä.

Tietoja annetaan vain sen verran, että yleisöllä olisi pohjaa ilmoittaa havainnoistaan, pitäisivät silmät auki. Esim. jos epäillään rikosta, tekijältä yleensä pitää salata mitä poliisi on jo saanut selville jotta tekijä eläisi valheellisessa turvallisuuden tunteessa ja paljastuisi jonkin lipsautuksen tai mokan kautta tai hermostuisi epätietoisuuden tuskassaan ja tekisi ratkaisevan virheen. Jos täytyy todistaa joku tekijäksi, täytyy olla jotain mitä vain tekijä voi kertoa tai tietää. Eikä niin, että kuka tahansa hourupää voisi ladella tunnustuksen lehdestä lukemansa ( tai nettisalapoliisin selvittämän ) perusteella. 

En ole poliisi tms, mutta sanoohan sen nyt järkikin ettei koko tutkintaa leväytetä amatöörien sotkettavaksi. 

On myös olemassa uhrin/kadonneen yksityisyyden suoja. Esimerkiksi kaikkia terveystietoja ei anneta yleisön tietoon ellei se ole avuksi tapauksen ratkaisemisessa. Kun poliisi tiedottaa, ettei jossain asiassa epäillä rikosta on tragikoomista, että joku alkaa mussuttaa ja luetella " kaikki faktat pöytään " ja keksiä teorioita ettei se asia ole näin koska nämä " faktat ". Entä ne kaikki faktat joita ei ole paljastettu alunperinkään?

Kenenkään ulkopuolisen ei ole tarpeen löytääkseen kadonnut tietää, epäileekö viranomainen sairaskohtausta, itsemurhaa tai murhaa. Voi olla, että jokin tapaus on ollut melko selvä viranomaisille jo alun pitäenkin ( esim. tiedossa on ollut jokin mielenterveyden ongelma ) tai on ollut ainakin vahva epäily, mutta sitä ei ole kerrottu.

Ei ole lain mukaista eikä eettistä kertoa. Omaisten on saatava käsitellä asia rauhassa oli asia mikä hyvänsä. 

Mitä tulee kaikenmaailman spekulointeihin, ihmettelyihin ja väittelyihin itsemurhista oli kyseessä sitten kuka hyvänsä aika harva kommentoija näköjään tietää yhtään mitään siitä miltä tuntuu kärsiä itsemurha-ajatuksista. Vallalla tuntuu olevan ajatus, että täytyy olla psykoottinen tai umpihullu tehdäkseen itsemurhan ja toisaalta moni kommenteissaan olettaa, että sellainen henkilö ajattelee kaiken terveen lailla ja toimii loogisesti. 

Kerron omasta kokemuksestani ja yhtäaikaisesti myös itsemurhan tehneen ystävän näkökulmasta:

Ihmisellä voi ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Harva kertoo esim. töissään, jos parisuhde ei olekaan täydellinen. Jokainen, joka on ollut rakastunut ja halunnut hinnalla millä hyvänsä saada suhteen toimimaan vaikka se on ollut vaikeaa tietää sen, että joskus tehdään " korjaavia " ratkaisuja ja yritetään niillä pelastaa suhde tai piristää itseä. Ajatellaan, että kaikki ratkeaa ja paha olo poistuu kun ostetaan isompi asunto, tehdään lapsi, otetaan koira, mennään kihloihin tai naimisiin. Hetken huuman jälkeen arki ongelmineen palaa eikä asiat olekaan korjaantuneet.

Kaikki tietävät myös sen, että joskus esim. huonosti käyttäytynyt puoliso lupaa, että kaikki korjaantuu kun on tehty tämä muutos ja hän ei enää ikinä käyttäydy sillä tavalla. 

Suomessa on vielä se tapa ettei muita ole tapana rasittaa ongelmillaan ja yksin pitää pärjätä. Itsemurhaluvut ovat korkeita. Vaikka joku olisi tullut tänne ulkopuolelta, nuo sosiaaliset säännöt ja ilmapiiri koskevat heitäkin. 

Ihmisellä voi myös olla työpaikka ja parisuhdekin oikeasti ihan kunnossa, mutta masennuskaudet palaavat aina aika ajoin. Toipumisessakin on tärkeää huolehtia itsestään eikä heittäytyä masentuneeksi niin, että muut ihmiset alkavat kohdella sairaana. Se ei silti tarkoita, etteikö ihminen voisi yksityisesti romahtaa.

Omassa tapauksessani olin aina silloin tällöin vaikeina kausina harkinnut itsemurhaa mutta se ajatushan on ihan järjettömän pelottava. Tuskin kukaan kykenee niin rajuun väkivaltaan itseään kohtaan ilman, että " toimii kuin sumussa ". Sitä tunnetta voi verrata siihen, että on vaikea erota jostakusta mutta yhtäkkiä onkin pakko ja sitä vain toimii kuin robotti ja itkee vasta kun on jo kaukana.

Itsemurhassa ihminen eroaa koko elämästään. Kukaan ei ole ehkä nähnyt harkitsemista ennalta. Ei edes rakkain ja läheisin ihminen. 

Ystävälläni piti olla vihdoin kaikki hyvin, mutta yksi ulkopuolisen silmin aivan pieni ja mitätön seikka sai hänet tunnekuohussaan ottamaan kourallisen lääkkeitä. Hän ei jättänyt viestiä, ja uskonkin, että hän halusi vain herättää läheinen ihminen kunnolla sen lisäksi, että oli toki itsetuhoinen. Joskus ihminen ajattelee, että otan nämä lääkkeet ja jos kuolen niin ihan sama uskoen kuitenkin, että herää sairaalassa ja saa vihdoin kunnollista apua. Ehkä mieli suojaa itseä, että ei oikeastaan usko kuolevansa kun tekee pikaistuksissaan jotain tuollaista?

Ketjussa oli miehestä joka oli ollut lämmittämässä saunaa ja yhtäkkiä vain otti ja lähti, hirtti itsensä metsään. Silloin kun ihminen saa vihdoin kerättyä rohkeuden tehdä jotain noin kauheaa väkivaltaa itselleen, eikö ole loogista että hän kävelee vain sumussa ja tekee sen? Jos hän jäisi sammuttamaan valoja, lukitsemaan oven tai muuta sellaista hän ehtisi ajatella ja itsesuojeluvaisto ehtisi pysäyttää tuon teon. Jotkut masentuneet ihmiset ovat muiden huomaamatta useamman kerran olleet vähällä uskaltaa. Aivojen on pakko kytkeä joitain toimintoja pois päältä, että kykenee sellaiseen.

Sen takia on täysin turha takertua pieniin yksityiskohtiin, että mitä nyt on ollut jonkun laukun sisältönä. Mitä väliä jollain auki jääneellä ovella tai ylimääräisillä mukana olevilla tavaroilla on ihmiselle joka aikoo pois koko maailmasta?

Eiväthän sellaisetkaan jotka eivät aio tehdä itselleen mitään, aina muista kaikkia arkisia yksityiskohtia. Miksi sellaisen joka aikoo tehdä jotain olisi loogista kyetä keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen kauheaan mitä aikoo?

Ehkä jotkin yksityiskohdat tulevatkin mieleen ja huolehdituksi esim. lavastamistarkoituksessa mutta se ei tarkoita, että olisi vakaalla mielellä. Ihmiset sanovat ja tekevät kuohuksissaan näennäisen järkeviä asioita tai täysin järjettömiä, hetken mielijohteessa olevia asioita joita ihmettelevät jälkikäteen että miksi näin tein.

Itse riitojen aikana huomaan usein, että käteni alkavat järjestellä tavaroita samalla kun suu käy. 

Kuolleet eivät vain tule takaisin ihmettelemään näitä asioita, ei niillä silti tarvitse olla mitään erityistä salattua merkitystä. Elämä on täynnä pieniä yksityiskohtia. 

Vaikka olisi etukäteen suunnitellutkin mitä tekee, se itse hetki on todennäköisesti aika kuohuttava ja osin impulsiivinen. Vähän niin kuin jos suunnittelee aina mielessään, että mitä tekisi ja miten toimisi jos heräisi tulipaloon. Harjoitellutkin askeleet horjuvat mitä tiukempi tilanne on kyseessä. Yksi masennuksen oire on miettiä omia hautajaisiaan yms. 

Nela-ketjussa laskeskellaan, montako wieneriä oli mukana ja tehdään siitäkin johtopäätöksiä. Ihminen voi hyvin olla aikeissa ottaa yhden ja ottaa sitten varuiksi vielä pari sen enempää ajattelematta. Ihminen voi myös olla epävarma, uskaltaako sittenkään tehdä mitään tai ihminen voi vaikkapa ajatella, että se riittää että häipyy hetkeksi ja huolestuttaa kaikki ja tulee sitten kotiin. Epätoivo valtaakin yhtäkkiä. Ihmismieli kamppailee viimeiseen asti masentunutta sairasta osaansa vastaan ja jonain päivänä häviää.

Minua inhottaa kaikki muka empaattiset spekuloitsijat. Masennuksessa ihminen kokee valtavaa syyllisyyttä ja itsevihaa. Hän ajattelee, että ei onnistu missään, on riesa muille, ei pysty suorittamaan elämää kuten pitäisi. Hän ajattelee, että ajaisipa auto yli että ei itse tarvitsisi sitä kauheaa ratkaisua tehdä ja laittaa läheisiä kärsimään. 

Kun joku sitten päätyy itsemurhaan, häntä usein syytetään itsekkääksi ja ihmetellään miksi hän ei ajatellut tai tehnyt niin ja näin. Sellaisia ajattelevat ne ihmiset, jotka sanovat myös ettei masennus ole mikään oikea sairaus. He ajattelevat, että pitää olla jokin looginen selkeä syy miksi joku tekee sellaista. Joillakin on parisuhde, työ yms kaikki kunnossa mutta sisällä jäytää se tunne, että on paska. Että on ruma ja paska, ja tällainen elämä ei ole sitä mitä haluan. Jokainen aamu tuntuu niin tuskaiselta vaikka " kaikki on hyvin " ja siitäkin tuntee syyllisyyttä, ettei ole kiitollinen kaikesta siitä hyvästä mitä on. 

Jokin lapsuuden traumakin voi laukaista ja usein laukaiseekin masennuksen, eikä siitä voi syyttää kumppania, työpaikkaa tai muuta. Joskus uikutetaan, että " kun se oli niin kauniskin ". Masentunut voi siitäkin ajatella, että ei kestä enää kuulla sitäkään kehua koska itsestä tuntuu niin rumalta ja typerältä. Kaunis ihminen voi ajatella, että ulkonäön takia olisi pitänyt osata menestyä paremmin. Hän voi myös tuijottaa " yhtä virhettä " jota muut eivät edes huomaa. 

Kukaan terve ihminen ei tee itsemurhaa. Voi kun kaikki sen ymmärtäisivät ja uskaltaisivat vaikka työpaikoillakin kysyä, että " Miten voit? " ja sanoa että " Ihanaa, että tulit töihin! " 

Sen sijaan masentunut saa usein työpaikalla vihaa niskaansa sairaslomista. Kukaan ei kysele kymmeneen vuoteen vointia eikä sano, että hei, kyllä sä pärjäät!

Kuka haluaa sellaista elämää edes elää? Itselleni kävi aina niin, että kun olin vaikkapa puoli vuotta pärjännyt ihan hyvin, alkoivat oireet ja lopulta olin niin kuitti, että masennus iski päälle. En yksinkertaisesti pystynyt hoitamaan töitäni. Oli pakko jäädä sairaslomalle. Sairaslomalla sitten itkin ja makasin sotkuisessa kodissani. Siinä ei oma kauneus tullut kyllä kertaakaan mieleen. Silloin miettii, että olen taas pettänyt työkaverit, puolison ja kaikki. Ajattelee että luuli pärjäävänsä mutta ei pärjännytkään taaskaan. Häpeä on valtava niin kuin masennuksessa yhtenä oireena on. 

Alkakaa tukea ihmisiä kun he elävät ja lakatkaa spekuloimasta kuolleita. 

Sekin Nelan spekuloitu päänsärky. Ok, oletetaan että se on sairaskohtaus ( masennuksissa tehty itsemurhakin on kyllä sairaskohtaus ja siksi sitä sanotaan tappavaksi sairaudeksi ) joka johtuu aivoista muuten kuin mielenterveysongelmissa: Siinäkin tapauksessa tuskin kovin loogisesti toimii. Esim. dementoituneethan elävät välillä menneessä ja voisihan joku kohtauksen aikana mennä tuttuun mukavaan paikkaan. 

Päänsärky voi olla myös tavallista päänsärkyä, tai se voi johtua jännittyneisyydestä ja masennuksesta. Se voi olla aivan hyvin myös vain tekosyy jonka sanoo töihin. Moneen työpaikkaan on hankittava lääkärintodistus niin sanoo sitten senkin siihen, koska niin sanotaan. 

Onko silläkään mitään väliä enää ulkopuolisille? Se ei yksittäisenä tietona todista mitään mihinkään suuntaan. Voihan sitä olla vaikka menossakin lääkäriin ja sitten koko ajatus on alkanut ahdistaa ja onkin tehnyt kohtalokkaan U-käännöksen. Lääkärit suhtautuvat joskus erittäin kylmästi masennukseen. Jokainen joka on ollut masentunut, sen tietää. 

Aivan hyvin voi myös paeta omaan rauhaansa ja siellä voi sitten käydä onnettomuus. 

Kaikissa tapauksissa lähteminen kun toinen nukkuu, tuntuu armeliaalta ajatukselta. Se on myöskin ihan perus arkea, että toinen saa nukkua pidempään. Ei siinä ole mitään spekuloimista. 

Minun ystäväni jätti jälkeensä ihan tavallisen kodin jossa oli kaikki asiat aivan kesken. Ei mitään viestiä, puoliso vain huomasi aamulla että ei herää enää. Syytti itseään ja lohdutin, ettei kukaan voi ikinä varautua tuollaiseen eikä hän ehkä itsekään siihen ollut sen kummemmin varautunut. Se oli sairaus johon hän kuoli. 

Tämä tapahtui jo kauan sitten, ja minäkin olen jo masennuksestani ja siihen aikanaan kuuluneista itsetuhoisista ajatuksista parantunut ja kiitollinen siitä että selvisin vaikeasta nuoruudestani ja masennuksestani hengissä. 

Ei voi kuin toivottaa voimia omaisille kaikissa tapauksissa ( ei vain Nelan vaan muissakin, ei - julkisissakin ) ja rauhaa surra. 

Muille olisi yleissivistävää lukea eri mielenterveyden ongelmista ja niihin kuuluvista oireista ja miettiä onko omassa elämässä lähellä joku, jolle voisi joskus suoda vaikkapa rohkaisevan hymyn jos ei muuta. Toivon, että kirjoitukseni lisäisi edes himpun verran ymmärrystä ja empatiakykyä. 

Joskus voi myös sanoa itselleen kun tekee mieli spekuloida, että hei:

" En voi eikä mun tarvitsekaan tietää. "

Minäkin kirjoitin vain omien kokemusteni kautta, niin kuin jokainen ja sekin on ihan hyvä ottaa huomioon kun spekuloi.