||||||| Miten pääsitte kiinni OMISTUSASUNTOON? |||||||||

perintö

Säästämällä ja kulukurilla, ei liikoja ostettu, etelän lomia vietetty.

Säästin, säästin ja säästin 7000 €:n pesämunan asumalla halvassa vuokrakämpässä.

Ostin yksiön 35 000 €:lla vuonna 2004.

Myin sen 2008 hintaan 69 000 €, koska uudisrakentaminen nosti alueen neliöhintoja kivasti ja markkinat olivat kuumia.

Ostin kolmion 2009 hintakuopassa 170 000 €:lla. Kun olen maksanut jäljelä olevan lainan 8 vuoden päästä, ostan omakotitalon.

Mulla on aina ollut sen verran matala palkka, ettei isoa lainaa ole voinut ottaa, mutta kummasti sitä omakotitalo siintää ihan realistisena näköpiirissä. :) Ja ihan persaukista äijää en aio ottaa...

Perin mummoni yksiön. Siitä se sitten lähti.

Isä takasi 30% lainasta ja kämppä loput 70%. Mitään käsirahaa minulta ei vaadittu.

Ekan oman asunnon - kerrostaloyksiön - omavastuuosuuden sain näppärästi viimeisen lukukauden opintolainasta. Siitä se kaveruus pankin kanssa sitten lähti. Velkaa on lyhennetty, vaihdettu isompaan, lisää lainaa otettu ja lyhennetty sitä.

Ensiasunnon ostajana asp-tilin avaaminen, tulee etua. Ja sitten yksi ratkaisu, josta myöhemmin myynnin kautta lisää omistusoikeutta, on "osaomistusaunto". Asunnon voi lunastaa vaikka 30 000 euron osuudella ja siitä loput on sitten muiden omistamaa. Maksetaan hoitovastinetta ja asutaan. Jossain vaiheessa, sen voi myydä, vuokraamisesta en tiedä. Siten saa lisää pääomaa seuraavaan asuntoon, hankkii sitten vaikka halvan yksiön tai kaksion sillä ja ottaa lisää lainaa ja sitä lajia menee eteenpäin. Eli yleensä asunnon kokoa voi kasvattaa, myy entisen ja ostaa jostain halvemmalta alueelta.

Monivuotisia asioita, pitää jaksaa olla pitkäjänteinen, mutta työntekoa se motivoi, joka aamu on syy lähteä.

Eka omistusasunto oli itse rakennettu omakotitalo. Siis itse rakennettu, edulliselle kaupungin vuokratontille, ei pääkaupunkiseudulla vaan Lahdessa. Tapahtui 1990-luvulla, en tiedä olisiko enää mahdollista. 

Aikamme asuttiin, myytiin pois ja ostettiin suurempi. Rempattiin se kuntoon, myytiin pois ja ostettiin taas remppakohde. Myytiin pois ja ostettiin nykyinen. Nyt ei tiedetä myydäkö vai jäädä tähän. Lainaa on vielä vähän jäljellä.

Ikinä meillä ei olisi ollut varaa ostaa valmista/rempattua taloa tai edes perheasuntoa rivitalosta tai kerrostalosta. Onneksi pysyy vasara ja saha kädessä.

Kävelin pankkiin ja otin velkaa 70000e. Jokunen vuosi sitten sai vielä 100% rahoituksen asuntolainan. Nykyään on omakotitalo ja tuo eka asunto on vuokralla.

Miehellä oli asuntolaina talosta pankissa. Hän myi tuon talonsa ja ostettiin paritalonpuolikas puoliksi. Takauksia tai omaa rahaa ei tarvittu. Tämä kolme vuotta sitten, enää ei onnistuisi.

Mulla oli osakkeita, joita isäni oli hankkinut kaikille lapsilleen 80-luvulla. Nämä osakkeet olivat arvokkaita 2000-luvun alussa, jolloin ostin asunnon Helsingin keskustasta enkä tarvinnut edes pankkilainaa. 

Eli isäni järkevyyttä. (Olisinhan mä tietenkin voinut pistää rahat johonkin järjettömämpään koska omia ne oli, mutta ilman isääni mulla tuskin olisi kämppää nyt)

Miehen vanhempien viisaudella :). Eli miehelle oli avattu asp-tili, jonne mies oli säästänyt kwsätyörahojaam yms. Ja kun minä tulin kuvioihin, laitettiin sinne krsätyörahoja yms yhdessä.

Sinne kertyi lopulta liki 30 000 euroa, jolla saimme lainan ilman takaajia ja ostimme melko isosta kaupungista kolmion, joka maksoi 140 000. Tämä oli vuonna 2005. Vuonna 2010 tuli muutto pääkaupunkiseudulle, saimme asunnostamme 150 000 ja kun lainaa oli jäljellä enää 30 000 oli omaa rahaa 120 000. Ostimme rivarineliön, joka maksoi 310 000. Lainaa oli alun perin siis 200 000, josta nyt jäljellä 85 000. Nyt kiikarissa on isompi asunto täältä pääkaupunkiseudulla, pieni omakotitalo tai paritalo tai vastaava, yli 120 neliötä. Iso laina joudutaan taas ottamaan, mutta pankki on lupaillut, että voisimme maksaa uudesta noin max 500 000, sillä jos kaikki menee hyvin, on meillä omaa rahaa myynnin jäljiltä 230 000.

Ihan tavallisia ollaan, miehellä vakityö, itsellä pätkätöitä ja välillä työttömyysjaksoja. Muista pankeista ei välttämättä saataisikaan noin isoa lainas, mutta oma pankki ollut tyytyväinen maksukykyymme. Muuten siis säästeliäästi elämme.

Ostin ekan yksiöni vuonna 1991. Isä takasi, säästöjä oli hiukan, asunto-osake lopun lainan vakuutena. Seuraavan ostaminen olikin jo paljon helpompaa. Tuuria oli matkassa, asuntoni arvo nousi huimasti ja pääsin roimasti voitolle kun sen myin ja ostin suuremman. Omakotitalo on kolmas omistamani asunto, tämän omistan mieheni kanssa puoliksi.

Mies merenkulkija ja epävarma työ ollut aina, joten ei uskallusta isoon lainaan. Minä pienipalkkainen pätkäduunari, joten ei helpotusta asiaan.

Aluksi aso-asunto, ja säästämistä. Sitten perintö mulle (summa sopivasti puolet 100 neliön rivarin hinnasta, mikä kuitenkin alle 140 000e). Miehen asosäästöt tiskiin ja pikkuruinen laina pankista. Maksoi sen aika nopsaan ja nyt vihdoinkin oma.

Seuraavaksi mies ehkä saa perinnön, joten kenties uusi mieleisempi asunto mahdollista :) Ja en tosiaankaan toivo anoppini kuolemaa, kaikki täältä lähdemme, jopa mies ennen äitiään, joten ei nyt siitä sitten mitään...

Raakaa työntekoa muutaman vuoden ajan: Ostettiin vanhuuttaan tyhjillään oleva talo halvalla (hyvältä alueelta, pieni laina, pieni pankki = talo takasi itsensä), muutettiin siihen ja remontoitiin se itse/teetettiin suuremmat rempat pikkuhiljaa seuraavien vuosien aikana. Myydessä saaduilla voitoilla saatiin seuraava asunto suoraan omaksi. Hidasta, riskaabelia, työlästä, vaatii sitoutumista. En tekisi toista kertaa, mutta olihan se palkinto vaivan arvoinen. Vähän kuin synnytys....eivätkä ne, jotka remppavuosien aikana nauroivat "ikuisuusprojektille" ole enää nauraneet ;) Seuraavaksi jotakin muuta.

No ei siinä tarvinnut kauon aikaa ihmetellä kun totesin että 80 neliön VVO kolmion vuokran hinnalla maksan hyvin neukkukuution vastikkeen ja lainanlyhennyksen. Pari vuotta neukkukuutiossa asuttuani totesin, että ei tarvi pistää paljon lisää kuukaudessa, niin voi rakentaa omakotitalon. 100% lainoilla on ostettu ja rakennettu, vanhemmat taanneet lainat aluksi, talon valmistuttua on riittänyt yksinään vakuudeksi.

Nyt on asuttu kohta 15 vuotta 200 neliön omakotitalossa ja lainat vetelee viimesiä. Juoksevat asumiskulut 400€/kk.

Ensinnäkin ostin oman niin nuorena kuin vain suinkin pystyin, 24-vuotiaana. Kun aloitin lainan lyhentämisen noin aikaisin, en pystynyt käyttämään niitä rahoja kuluttamiseen. Aika rankkaahan se oli käydä opintojen ohessa jatkuvasti vielä töissä, jotta saa lainanlyhennykset kokoon, mutta kun ajattelin sitä säästämismuotona niin jaksoin. Kun tämä "säästäminen" on aloitettu jo nuorena, pienempikin kuukausittainen summa riittää kun säästäminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa. Koska olen aina ollut pienituloinen, muuta vaihtoehtoa ei olisi ollutkaan. Vuokranmaksun ohella en missään ajassa olisi pystynyt säästämään asunnon ostoon riittävää rahamäärää etukäteen.

Toiseksi ostin asunnon, jossa arvo säilyy mahdollisimman hyvin. Siis ensisijaisena kriteerinä olivat asiat, joita ei voi muuttaa: sijainti, mikrosijainti, taloyhtiön laatu (remontteihin varautuminen ja niiden asiantunteva kilpailuttaminen, jne.) ja asunnon puitteiden laatu (huonekorkeus, valoisuus, pohjan tarkoituksenmukaisuus vain kantavat rakenteet huomioiden). Tuossa tärkeysjärjestyksessä. Päädyin asuntoon, jota välittäjä ei ollut saada myytyä, koska se oli niin huonossa kunnossa. Remontoin sen suurilta osin itse, jolloin arvo kohosi huomattavasti remonttikuluja enemmän.

Siinäpä se. Nykyään olen edelleen pienituloinen, enkä missään tapauksessa kykenisi enää ostamaan asuntoa tältä alueelta, koska omistusaikana hinnat ovat lähes tuplaantuneet.

Mitä ap tarkoitit tuolla, että "omistusasuntoja näytetään nykyään televisiosarjoissakin"?

Vierailija kirjoitti:

Raakaa työntekoa muutaman vuoden ajan: Ostettiin vanhuuttaan tyhjillään oleva talo halvalla (hyvältä alueelta, pieni laina, pieni pankki = talo takasi itsensä), muutettiin siihen ja remontoitiin se itse/teetettiin suuremmat rempat pikkuhiljaa seuraavien vuosien aikana. Myydessä saaduilla voitoilla saatiin seuraava asunto suoraan omaksi. Hidasta, riskaabelia, työlästä, vaatii sitoutumista. En tekisi toista kertaa, mutta olihan se palkinto vaivan arvoinen. Vähän kuin synnytys....eivätkä ne, jotka remppavuosien aikana nauroivat "ikuisuusprojektille" ole enää nauraneet ;) Seuraavaksi jotakin muuta.

Respektiä! :) Arvostan!

Mies osti jo opiskeluaikana pienen edullisen ja huonokuntoisen yksiön hyvällä sijainnilla. Hyvä neuvottekija joten sai lainan irti pankista. Remontoi itse.

Yhdessä ostettiin sitten vanha kolmio joka remontoitiin itse. Minun vanhemmat takasi osan lainasta. Nyt on neliö ihan keskustassa ja lainaa ei tervittu enää niin paljoa kun on tehty voittoa noilla edellisillä asunnoilla. As.laina on jo maksettu.

Opiskelijatytär on juuri parhaillaan ostamassa ensiasuntoa. Pankkilaina+yhtiölaina. Meidän asunto on tyttären pankkilainan panttina tai osa siitä ja pantti irtoaa kun pankki katsoo että pelkkä asunto kattaa lainat.

Avasin säästötilin 14-vuotiaana, jolloin menin ensimmäisen kerran kesätöihin. Säästin sinne rahaa, kunnes pankin vaatima  osuus oli kasassa. Asuin siis vanhempieni luona 21-vuotiaaksi asti, sitten opiskelijasolussa. Kävin opiskelujen ohessa töissä ja kaiken liikenevän rahan laitoin säästöön. 24-vuotiaana marssin pankkiin ja otin asuntolainan kerrostaloyksiötä varten. Sen jälkeen on makseltu lainaa, muutettu ensin kerrostalokaksioon ja sitten rivarineliöön. Nyt on asuntolaina maksettu, lapset aikuisia, mieskin kuollut jo ja asun yksin 100 neliön rivarissa maksaen vain yhtiövastikkeen.