Uraihmiset: Oletko ollut yllättynyt/pettynyt siitä kuinka äkkiä sinut unohdettiin ä-lomalla?
Töiden kautta tutuksi tulleisiin kavereihin ei ole tullut pidettyä yhtään yhteyttä, vaikka luulin että olemme jo vuosien jälkeen muutakin kuin "vain" työkavereita! Joidenkin kanssa ollaan esim. illallistettu porukalla jne. mutta vauvan myötä on ollut tyystin hiljaista. On ollut pettymys havaita, että ystävyys on ollut vain ja ainoastaan työkaveruutta, vaikka niin paljon henkilökohtaistakin on tullut jaettua.
Sosiaalisten suhteiden lisäksi olen kieltämättä ollut loukkaantunut siitä, että minut on täysin ohitettu muutamassa tosi isossa suunnanmuutoksessa työpaikan tulevaisuuden suhteen eikä minun mielipidettäni ole kysytty mitenkään, vaikka muutokset vaikuttavat suuresti työnkuvaani ja asemaani, kun palaan sinne. On aika pelottavaa, miten äkkiä työelämä unohtaa vuosien panoksen... En kuvittele olevani korvaamaton, mutta olisin olettanut solidaarisuutta työpaikalta, jolle olen antanut vuosia täyden panokseni ja tehnyt hyvää tulosta.
Muita vastaavia kokemuksia?
Kommentit (25)
äitiyslomien ja hoitovapaiden takia, mutta loppupeleissä aivan sama. Muutamassa kuukaudessa on helppo todistaa ja muistutella omasta pätevyydestään. Lapset ovat kuitenkin töitä tärkeämpiä.
Mua ei ole niinkään ihmetyttänyt esimiesten touhut, vaan naispuolisten kollegoiden vähättelyt: "Et varmaan muista mistään mitään kun olet ollut 1,5 v poissa." Tosiasia on, että kahdessa päivässä ollaan samoilla raiteilla. Olisi pitänyt olla pidempään poissa!
Karua..
Life sucks. Mä sain potkut ekana työpäivänä hoitovapaalta palattuani. Silloin opin, että pelinappuloita me vaan ollaan työnantajalle. Ennen äitiyslomaa olin kuin esimieheni oikea käsi.
Life sucks. Mä sain potkut ekana työpäivänä hoitovapaalta palattuani. .
t: maanantaina töihin palaava, muista kuvioista haaveileva
Ennen perhevapaata pomo antoi jos jonkinlaista tehtävää, palattuani ei vilkaissutkaan minuun. Keksi kaikenlaista inhottavaa pääni menoksi antaen ymmärtää, ettei minua enää kaivata. Lopulta otin loparit.
Meillä on äitiyslomalla olleita jopa ylennetty (ts. ovat päässeet palaamaan parempaan paikkaan mistä lähtivät). ei tietenkään kaikkia vaan niitä joiden kykyihin oikeasti uskotaan. Itsekin sain soiton ollesani hoitovapaalla ja minua pyydettiin palaamaan aiempaa haastavampaan työhön samalle työnantajalle.
uraihminen enkä mitään ihmeitä odotellut työkavereilta. Siihen olin kuitenkin pettynyt, että lapseni syntymää ei huomioitu mitenkään. Ei edes korttia tullut, kun yleensä on tapana ollut muistaa pienellä lahjalla lapsen saaneita.
En kunnolla ollut edes ovesta ehtinyt lähteä ulos, kun työtehtävieni kimppuun jo käytiin. Mitään ei oo paikasta kuulunut, ei edes sitä muille hankittua lahjusta. Kyllä on arvomaailma erilainen kun takaisin meen. Turha on enää pompottaa pätkääkään, lapsi menee kaikessa etusijalle.
mutta yhdestä työpaikasta lähdettyäni olin yllättäynyt ja pettynyt siitä, miten nopeasti muutuin kaverista jonka kanssa on kiva viettää aikaa vapaallakin ventovieraaksi jonka seura ei kiinnosta enää yhtään.
Korvaamattomia on hautausmaat täynnä
ja siksi kirjoitin, että EN kuvittele olevani korvaamaton. Kai se silti saa tuntua pahalta, että vuosien panos huitaistaan syrjään tuosta vaan, koska olet nainen ja saat lapsen..
AP
Saanko kysyä ihan kiinnostuksesta, että millä alalla olet?
lahjan kyllä sain, mutta työtehtävien osalta juuri noin. Jos/kun palaan tuonne, muuttuu meno TÄYSIN omalta osaltani. Ehkä onni onnettomuudessa että näin kävi, osaan ainakin varmuudella laittaa rajat työlle ja lapsen edelle.
ap
En kunnolla ollut edes ovesta ehtinyt lähteä ulos, kun työtehtävieni kimppuun jo käytiin. Mitään ei oo paikasta kuulunut, ei edes sitä muille hankittua lahjusta. Kyllä on arvomaailma erilainen kun takaisin meen. Turha on enää pompottaa pätkääkään, lapsi menee kaikessa etusijalle.
ja kun palasi töihin, ylennettiin pomoksi. Ei se mitään osaa, kaiken unohtanut, mutta kun se on niin kiva.
Yksin se istuu kahvipöydässä, me muut yhdessä nauramassa. Mutta kun pomo tulee paikalle, huomataan, että on jo 12 min tässä istuttu ja lähdetään.
Se nyt vaan on niin, että poissa silmistä, poissa mielestä. Varsinkaan jos ei tarkkaan tiedetä koska palaat. I
tse arvostan sellaisia ihmisiä, jotka malttavat olla poissa töistä ja irrottautua kunnolla. Heistä työnantaja saa positiivisesti latautuneita ihmisiä takaisin hommiin. Taidot ei kuitenkaan katoa. Tärkeintä on itse uskoa niin!
elämässä yleensäkin. Jos vaikka muuttaa.. elämä jatkuu niiden toisten kohdalla. Uskon kyllä vähän siihen "poissa silmistä poissa mielestä".
Että millaiset ihmiset töissä tätä harjoittavat? Eli jos kyseessä nainen, onko lapseton? Vai miten voi ihminen unohtaa itsekin olleensa samassa tilanteessa?
Kuulostaa kyllä tosi kamalalta.
Siis onko teidän mielestä teille yksinkertaisesti vihaisia siitä, että menitte tekemään lapsia, vai mistä tässä on kyse?
uraihminen enkä mitään ihmeitä odotellut työkavereilta. Siihen olin kuitenkin pettynyt, että lapseni syntymää ei huomioitu mitenkään. Ei edes korttia tullut, kun yleensä on tapana ollut muistaa pienellä lahjalla lapsen saaneita.
Tosin pomon sihteeri ei pidä minusta.
Miehet eivät sellaista tee, koska eivät tajua / muista / uskalla. Toisia pahoja ovat ns. lapselliset uranaiset, voimakastahtoiset rouvat, jotka ovat itse tehneet koko äitiysloman töitä vasemmalla kädellä ja palaavat jo ennen vanhempainvapaan loppua töihin...
Ymmärrän, että harmittaahan se kun oma olemassaolo ikäänkuin unohtuu, mutta mitä sitten. Työ on vain työtä ja sen tajuaa lopullisesti vasta kun palaa töihin. Silloin tehokkuus lisääntyy kun tajuaa, että elämää on muuallakin kuin hengailla työpaikalla. Lisäksi perhe irrottaa mukavasti päivän töistä.
Oikeasti: vaikka naisia tämän asian takia kohdeltaisiin satunnaisesti ikävästi, niin mitä sitten. Meillä on jotain todella arvokasta, sillä saamme olla äitejä.
Terv. KTM, jonka kahdessa työpaikassa on ennen äitiyslomaa lupailtu ties mitä ylennyksiä, mutta jotka ovat sitten kotonaolon aikana unohtuneet. Onneksi töihinpaluu muistutti siitä kuinka pätevä akka olenkaan!
kuin kiusaaminen ja laittomuudet. Ja niitä esiintyy. Edes äitiys ei saanut unohtamaan kaikkia törkeyksiä.
Miehet eivät sellaista tee, koska eivät tajua / muista / uskalla. Toisia pahoja ovat ns. lapselliset uranaiset, voimakastahtoiset rouvat, jotka ovat itse tehneet koko äitiysloman töitä vasemmalla kädellä ja palaavat jo ennen vanhempainvapaan loppua töihin...
Ymmärrän, että harmittaahan se kun oma olemassaolo ikäänkuin unohtuu, mutta mitä sitten. Työ on vain työtä ja sen tajuaa lopullisesti vasta kun palaa töihin. Silloin tehokkuus lisääntyy kun tajuaa, että elämää on muuallakin kuin hengailla työpaikalla. Lisäksi perhe irrottaa mukavasti päivän töistä.
Oikeasti: vaikka naisia tämän asian takia kohdeltaisiin satunnaisesti ikävästi, niin mitä sitten. Meillä on jotain todella arvokasta, sillä saamme olla äitejä.
Terv. KTM, jonka kahdessa työpaikassa on ennen äitiyslomaa lupailtu ties mitä ylennyksiä, mutta jotka ovat sitten kotonaolon aikana unohtuneet. Onneksi töihinpaluu muistutti siitä kuinka pätevä akka olenkaan!
Työsuhteeni ei ole perinteinen. Minulla on 2 alle 3G lasta kotona ja olen luvannut tehdä hiukan töitä myös perhevapaiden aikana, ilman palkkaa siis. Olen ollut tosi hämilläni siitä, että työnantajani jopa painostaa minua aikatauluissa yms. On kyllä ollut kiva saada työkavereilta muistamiset ja bilekutsut, mutta olisi ollut kiva myös levätä ilman työpaineita. Sitä saa mitä lupaa...
Life sucks. Mä sain potkut ekana työpäivänä hoitovapaalta palattuani. Silloin opin, että pelinappuloita me vaan ollaan työnantajalle. Ennen äitiyslomaa olin kuin esimieheni oikea käsi.