Onnettomuuden näkemisestä aiheutuva ahdinko

Toivottavasti huomenna näet jonkun ruhjotun niin pääset turhasta pelostasi. katso netistä kuvia. ei ole ihan tervettä elää tuollaista peläten.

Ihan en noin pahaa ole nähnyt mutta kerran satuin paikalle kun mies oli puoliksi bussin pyörän alla ja odottivat apua. Olihan se kaamea näky ja pari yötä meni siinä miettiessä mutta kyllä tuollaisesta pääsee yli kun oli itselle täysin ventovieras mies, jota tuskin edes kadulla jälkikäteen tunnistaisin.

Näin itsemurhan. Ei vaivaa enää.

Aluksi oli postraumaattinen stressireaktio, näin painajaisia, joissa en pystynyt auttamaan hädässä olevia ihmisiä ja hätkähtelin kaikesta, pelästyin hälytysajoneuvojen ääniä. Nykyisin kovan stressin alaisena tulee tuo hätkähtely takaisin.

Olen nähnyt muutaman kerran läheltä tilanteen jossa ihminen on kaatua kopsauttanut päänsä auki ja verta on ollut reippaasti (sairauskohtaus, tappelu). Lisäksi yksi ihminen lähes kuoli käsiini aivoinfarktin saatuaan.

Jäivät kuvina mieleen ja jonkin verran jossittelin jälkikäteen olisinko voinut auttaa paremmin tai estää loukkaantumisen.

Riossa istuin ravintolassa juoden caipirinhaa kun takanani olevasta puskasta nostettiin raatoa ruumispussiin. Ei haitannut, tilasin toisen!

Oliko kuollut huumeisiin vai väkivaltaan, en tiedä.

Mä näin isäni kuoleman. Pelkäsin hieman etukäteen, mutta ei se kamalaa ollut. Oli tosin odotettu kuolema.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:29"]Häpeä, aikuinen ihminen. Jos joskus joudut ko. tilanteeseen voisit ajatella henkilön läheisten vointia ja tunnelmia eikä omia typeriä tuntemuksiasi. Ei ihme että kriisiavustakin suurin osa menee nykyisin järkyttyneiden entisten työkaverien sun muiden sivullisten "tukemiseen". Sulle ei käynyt mitään.

[/quote]

Nämä tällaiset avautumiset on niin lapsellisia siitä näkökulmasta että ymmärtää jotain traumapsykologiasta. Ihmettelen ettei koulussa ole heti ekaluokalta lähtien psykologiaa, sen voisi nimetä elämäntaidoksi tms. En pysty kuvittelemaan ainetta jolla olisi suurempi merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnille.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:29"]Häpeä, aikuinen ihminen. Jos joskus joudut ko. tilanteeseen voisit ajatella henkilön läheisten vointia ja tunnelmia eikä omia typeriä tuntemuksiasi. Ei ihme että kriisiavustakin suurin osa menee nykyisin järkyttyneiden entisten työkaverien sun muiden sivullisten "tukemiseen". Sulle ei käynyt mitään.

[/quote]

Nämä tällaiset avautumiset on niin lapsellisia siitä näkökulmasta että ymmärtää jotain traumapsykologiasta. Ihmettelen ettei koulussa ole heti ekaluokalta lähtien psykologiaa, sen voisi nimetä elämäntaidoksi tms. En pysty kuvittelemaan ainetta jolla olisi suurempi merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnille.

[/quote]

Hieno juttu! Palkataan lisää traumapsykologeja auttamaan ahdistuneita! Varmaan parantaa ihmisten vointia ratkaisevasti kun annetaan ymmärtää että on ihan normaalia lietsoa itseään hysteriaan siitä että joskus voisi sattua jotain että voisi nähdä kotain kauheaa!

Mä olen kattonut näitä raakoja videoita netistä ja henkisesti valmistautunut jos osuu kohdalle, vaikka varmaan ihan eri asia nähdä livenä semmonen, varmaan painajaisia ja traumoja loppuelämäksi... Mutta siis kuolevaisia eläimiähän mekin ollaan, lihaa ja luuta ei sen kummempaa... :/

En ole saanut onglemia kuolemista tai tapaturmista työssä, mutta ongelmia on hoidettu kotipiirissä tapahtuneista asioista. Posttraumaattinenen stressireaktio ja -häiriö ovat tuttuja, mutta en kerro palstalle sen enempää.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:43"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:40"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:29"]Häpeä, aikuinen ihminen. Jos joskus joudut ko. tilanteeseen voisit ajatella henkilön läheisten vointia ja tunnelmia eikä omia typeriä tuntemuksiasi. Ei ihme että kriisiavustakin suurin osa menee nykyisin järkyttyneiden entisten työkaverien sun muiden sivullisten "tukemiseen". Sulle ei käynyt mitään.

[/quote]

Nämä tällaiset avautumiset on niin lapsellisia siitä näkökulmasta että ymmärtää jotain traumapsykologiasta. Ihmettelen ettei koulussa ole heti ekaluokalta lähtien psykologiaa, sen voisi nimetä elämäntaidoksi tms. En pysty kuvittelemaan ainetta jolla olisi suurempi merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnille.

[/quote]

Hieno juttu! Palkataan lisää traumapsykologeja auttamaan ahdistuneita! Varmaan parantaa ihmisten vointia ratkaisevasti kun annetaan ymmärtää että on ihan normaalia lietsoa itseään hysteriaan siitä että joskus voisi sattua jotain että voisi nähdä kotain kauheaa!

[/quote]

No en minä nyt joka hetki pelkää näkeväni tuollaista, mutta tiedän olevani hyvin herkkä ihminen, että tuollaisen näkeminen saisi minut varmasti tolaltaan enkä saisi unta laisinkaan. Kaikki meistä ei ole niin vahvoja kuin sinä, hyväksy se.

- ap

Katso kaikki kaudet Dexteriä Netflixsistä niin kyllä se siitä.

Uutisissa näkee jatkuvasti pahoja asioita, kyllä niinhin on turtunut.

En ole kenenkään kuolemaa nähnyt, kaksi vainajaa olen katsonut omasta tahdostani hautajaisten aikaan.

Olen käynyt ensiapurkurssin ja enpä tiedä osaisinko tositilanteessa toimia oikein. Toivon ettei osu kohdalle mitään vakavaa. Tätä asiaa ei kannata kenenkään ennakkoon pohtia ja ajatuksiaan asialle uhrata.

Jos jotkut pystyy sitä työkseen tekemään niin ei yksittäinen tapaus ketään traumatisoi pysyvästi näin ajattelen.

^ Ihmettelin EA-kurssilla kun suurin osa kurssilaisista ei osannut tehdä mitään järjellistä kun harjoittelimme dramatisoituja ea-tilanteita. Toimivat joko ihan väärin tai väärässä järjestyksessä :D. Joten miten lie tositilanteessa onnistuu.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:50"]

Katso kaikki kaudet Dexteriä Netflixsistä niin kyllä se siitä.

Uutisissa näkee jatkuvasti pahoja asioita, kyllä niinhin on turtunut.

En ole kenenkään kuolemaa nähnyt, kaksi vainajaa olen katsonut omasta tahdostani hautajaisten aikaan.

Olen käynyt ensiapurkurssin ja enpä tiedä osaisinko tositilanteessa toimia oikein. Toivon ettei osu kohdalle mitään vakavaa. Tätä asiaa ei kannata kenenkään ennakkoon pohtia ja ajatuksiaan asialle uhrata.

Jos jotkut pystyy sitä työkseen tekemään niin ei yksittäinen tapaus ketään traumatisoi pysyvästi näin ajattelen.

[/quote]

Dexterin kaikki kaudet olen kyllä seurannut ja muutenkin tykkään katsoa paljon kauhuelokuvia. Mutta niistä tietää, että ne ruumiit eivät ole todellisia ja eiväthän kuolonkohtaukset yleensä edes näytä realistisilta. Kyllä se tosielämässä olisi erilaista. Kyllä minä voisin nähdä ruumiin arkussa ja tuskin siitä ahdistuisin. Mutta jotenkin ajatus ruumiista, joka on jotenkin paloiteltu tai muuten muussaantunut ällöttää. Olen kai lukenut / kuullut liikaa näistä onnettomuuksista.

-ap

Pari vuotta sitten kotiin kävellessäni kuulin jostain kamalan huudon, juuri sellaisen että huutaja on erittäin hädissään ja tietää ettei selviä, tietää kuolevansa. Kun katsoin ympärilleni, paikansin huudon tulevan läheisen kerrostalon kuudennen kerroksen parvekkeelta, jonka reunalta roikkui parikymppinen nainen. Jähmetyin paikalleni kauhuissani. Vain hetkeä myöhemmin, ennen kuin ehdin edes reagoida vielä mitenkään, nainen jo tippui parvekkeelta. Paniikissa kaivoin puhelimen taskusta, lähdin juoksemaan naista kohti ja soitin hätänumeroon. Eihän siinä enää mitään ollut tehtävissä, niskoilleen kun oli tipahtanut. Ruumis oli juurikin täysin luonnottomassa asennossa, kallo haljennut ja tavaraa tuli pään sisältä ulos. En pystynyt edes katsomaan ruumiiseen päin ambulanssia ja poliisia odotellessani.

Minulle ja parille muulle paikalle osuneelle tarjottiin kriisiapua, mutten kokenut sitä tarpeelliseksi, enhän tuntenut uhria  enkä ollut edes koskaan nähnyt häntä aikaisemmin. Minulle riitti kun sain keskustella asiasta läheisteni kanssa. Muutaman viikon ajan se näky pyöri päässä, mutta hiljalleen muisto haalistui ja haihtui.

Joku aika onnettomuuden jälkeen sain sattumalta tietää, että uhri oli huumeiden käyttäjä, ilmeisesti enemmänkin ollut jotain hallusinaatioita, koska asunnossa oli revitty useita seinissä meneviä sähköjohtoja irti, ovipuhelin oli säpäleinä, ikkunoita peitetty ja vaikka mitä muuta, millä esti 'mörköjä' ''vakoilemasta'' itseään. Ja ennen kuolemaansa näki harhoja ja pakeni jotain 'mörköä' parvekkeelle. Ja mistäkö tämä selvisi? Asunnossa oli ollut useampia ihmisiä tapahtumahetkellä. Monta vitun ihmistä, jotka takuuvarmasti kuulivat naisen hätähuudot, mutta eivät auttaneet. Monta vitun ihmistä, jotka vamasti kuulivat kun poliisi pimpotti ovikelloa hetki tapahtuman jälkeen, mutta eivät avanneet ovea. Monta vitun ihmistä, jotka olisivat voineet estää tuon nuoren naisen kuoleman.

Loppujen lopuksi ruumiin näkemistä enemmän traumatisoi tuo naisen ''ystävien'' järkyttävä välinpitämättömyys.

Sulla on ap fobioita ja ahdistuneisuutta. Voisi olla ihan hyödyllistä miettiä, mitä taustalla on. Mitä oikeastaan pelkäät.

Ja nyt kun tiedät tämän olevan sulle vaikeaa, niin mietipä, miten toimisit jos joskus tosiaan näkisit järkyttäviä näkyjä. Että esimerkiksi: tekstaan äidille/veljelle, hakeudun kriisiavun piiriin, nämä ja nuo arjen asiat auttaisivat ja toisivat lohtua.

Ei ollut onnettomuus, vaan sairauskohtaus. Mieheni kuoli marraskuussa, ja en pääse siitä yli. Nähdä hänen kauniit silmänsä puoliavoimina, nähdä hänen hellät kätensä koukussa. Tuntea hänen kylmä ihonsa. En pääse siitä yli :(

Kuulostaa vähän pahalta tuo, ettei "halua nähdä ruumista".... Kuolemasta ollaan todella vieraantuneita tänä päivänä. Se nyt on kuitenkin aika luonnollinen osa ihmiselämää...

Ihan täydellisen eri asia nähdä luonnollisesti kuollut ruumis kuin väkivallan seurauksena kuollut tai onnettomuudessa ruhjoutunut. 

Itse olen nähnyt työn vuoksi useita luonnollisesti kuolleita ja ollut läsnäkin kuollessa. Enkä todellakaan haluaisi todistaa väkivaltaista kuolemaa tai nähdä sen seurauksena kuolleen ruumista. 

Ootte te aika kylmiä ihmisiä kun olette sitä mieltä, että kallo halki ja aivot kadulla -tyyppisen ruumiin näkeminen ei tunnu mukavalta ajatukselta. Ap:lla ehkä nyt tässä jonkinlaista ylimääräistä ahdistusta ja pelkotiloja liittyy, mutta ihan ymmärrettävä fobiahan tuo on. 

Lueskelin tuossa traumatisoitumisesta ja kehosta ja harmittaa miten ihmiset ei tiedä näitä juttuja. Esim., hankala traumatisoituminen syntyy usein silloin kun ihminen joutuu traumatilanteessa turvautumaan jähmettymisen strategiaan, ts. juuri avuttomuus traumatisoi. Keho saattaa esim. pyrkiä tekemään jonkun liikeen mutta liike estyy tilanteessa. Ja uskomatonta kyllä tuon liikkeen loppuunsaattaminen purkaa traumatisoitumista ja auttaa traumatisoitunutta kokemaan voiman ja voitonriemun kokemuksia.

Tämä ihan oikeasti toimii. Mulla esim. on erittäin suurta ahdistusta aiheuttava muisto siitä miten ollessani pieni lapsi äiti makaa sängyssä peitto pään yli vedettynä ja minä yritän anella sitä antamaan anteeksi tai sanomaan edes jotain, eikä äiti sano mitään. Kokeilin tuota liikkeen loppuunsaattamista ja yritin kuunnella mitä keho haluaisi tehdä, tuli halu kääntää päätä taaksepäin ja pyytää apua. Kääntelin päätä niinkuin pyytäisin jotain aikuista auttamaan ja ihan selkeä helpotuksen tunne valtasi mielen.  Siitä huolimatta eihän mulla ollut ketään aikuista joka olisi voinut mua auttaa. Mutta jo tuo uusi konsepti että pyydän apua päästi ulos paljon siitä kauheasta ahdistuksesta ja lamaannuksen tunteesta mikä tuohon muistoon liittyi. Ja mikä tärkeintä, minusta tuntuu että sain tässä samalla uuden työkalun ylipäänsä, kyvyn kuvitella sitä miten pyydän apua. Ja noin pieni asia lopulta kuin pään kääntäminen.