Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan apua parisuhdesopan keittelyyn.
06.05.2014 |
Olemme olleet yhdessä 7v vuotta josta naimisissa 3v. Lapsi on 5v. Minusta tuntuu raskaalta meidän suhde, en vain jaksa enää yrittää ja yrittää, hampaat yhteen purtuna. Pari viikkoa sitten otin asian puheeksi ohimennen, mies oli samaa mieltä että asiat ei ole hyvin ja tilanne ahdistaa. Rakastaa toista, mutta silleen vaisusti, värittömästi. Suhde on väljähtynyt eikä meidän lemmenloma-viritykset ole sitä miksikään muuttaneet. Tuntuu vain pahemmalta.
Minä en jaksa olla tässä parisuhteessa, mutta en kyllä jaksa erotakaan. Ei ole rahaa, ei tukiverkkoja, enkä jaksa selitellä sukulaisille miksi taas kaikki meni päin persettä. Enkä jaksa sopia lapsen huoltajuudesta, asumiskuvioista. Olen loppu.
Haaveilen erosta. Olen pohtinut myös liittomme päivittämistä sopimukselliseen malliin, jossa leikitään kotia kunnes tilanne erolle on otollisempi. Miten uskallan puhua miehelle tästä? En halua loukata, mutta loukkaanhan minä jokatapauksessa, eikös?
Kommentit (5)
Oletteko harkinneet parisuhdeterapiaa? Teidän tapauksessa maaperä voisi jopa olla ihan otollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko kyseessä olla oma henkilökohtainen kriisisi, esimerkiksi ikään liittyvä? Jos miehelläkin on tällainen samaan aikaan? Aika monet erot johtuvat oikeasti enemmän tällaisista kriiseistä kuin siitä, että parisuhteessa varsinaisesti olisi mitään vikaa. Auttaisiko jos vaikka rikkoisit omia arkirutiinejasi, hankkisit uuden harrastuksen tai työpaikan, tai keksisit jotain muuten ihan uutta elämääsi?
Minua ahdistaa se, etten tiedä mikä olisi oikea ratkaisu. Mitä minä haluan? Mikä on lapsen ja miehen kannalta paras ratkaisu? Onko kaikki vastaukset ristiriidassa toistensa kanssa ja jos on niin miten sitten toimitaan? Miten puhun mieheni kanssa tunteistani ilman että hän saa raivarin? Onko vain parasta olla hiljaa?
Ei se todellisuus tuon ruusuisampaa ole... Kannattaa alkaa keskittämään omaa energiaansa johonkin muuhun esim. uuteen harrastukseen, ystäviin tai alkaa opiskelemaan vapaalla jokin uusi ammatti.
Se on paljon itsestä kiinni, onko onnellinen ja miten tilanteen näkee. Turha murehtia ja pohtia vaan kääntää elämä sellaiseksi kun sen oikeasti haluaa.
Jos eroat, löydät jonkun toisen jonka kanssa on ihanaa x kk ja sitten sama arki taas pamahtaa naamaan, etkä ole onnellinen vaan ahdistunut.
Tee nykyisestä elämästäsi parempi.
Mikä sinua täsmälleen ottaen ahdistaa? Auttaisiko parisuhdeterapia?