Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työntekijä lähti kotiin - lapsi unohtui päiväkodin pihalle

Vierailija
13.05.2014 |

Viisivuotias lapsi jäi yksin päiväkodin pihalle henkilökunnan poistuttua työpaikaltaan Kaarinassa maanantaina iltapäivällä.

Viimeinen päiväkoti Pihlajanmarjan lastenhoitaja lähti töistä kotiin noin kello 16.48 siinä uskossa, että kaikki lapset oli haettu. Kaarinan kaupungin mukaan työntekijä ei myöskään havainnut lapsia piha-alueella ennen kotiinlähtöään tekemässä tarkastuksessa.

Yksi lapsi oli kuitenkin jäänyt päiväkodin portille odottamaan äitiään. Päiväkoti sulkeutuu kello viideltä. Pihalle unohtuneen lapsen äiti tuli hakemaan häntä viittä vaille viisi. Lapsi ehti lopulta olla yksin pihalla noin seitsemän minuutin ajan.

– Päiväkoti pahoittelee tapahtunutta. Jatkossa pidetään huoli siitä, että henkilökunnalla on lapsilistat mukana iltapäiväulkoilussa. Kirjaamalla varmistetaan kaikkien kotiinlähtö. Asiaa käsitellään myös muiden päiväkotien kanssa, kaupunki lupaa tiedotteessaan.

TS

Kommentit (82)

Vierailija
1/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

juu ja aamulla käydään piha läpi(neulat,pullot) illalla lelut( ja lapset)

Vierailija
2/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos paikalla on esim. 20 lasta, pihalla vielä 2 aikuista ja pihalla on ns. katvealueita (esim. isoja kiviä, puita tms.), niin kyllä siinä voi mennä sekaisin, että ketkä on vielä paikalla ja ketkä ei.

Tai jos pari lasta menee esim. leikkimökkiin leikkimään ja aikuisen huomion vie esim. riita tai muu asia, niin voihan siinä mennä sekaisin, että ketkä on haettu.

Tai jos ryhmässä on erityislapsi, jonka avustaja on jo aikoja sitten lähtenyt kotiin, aikuisen aika menee hänen vahtimiseensa.

Muutama tuttu päikkäritäti on kertonut muutaman kauhujutun vuosien varrelta.. Ja onhan yksi lapsi melkein unohtunut bussiinkin, onneksi 5v oli osannut itse huutaa kuskille, että mä jäin!!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:39"]

Tä ei muuten ole tapahtunut Kaarinassa vaan Piikkiössä, nykyiseltään Kaarinan Piikkiössä.

[/quote]Toisin sanoen Kaarinassa.

Vierailija
4/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:42"]No jos paikalla on esim. 20 lasta, pihalla vielä 2 aikuista ja pihalla on ns. katvealueita (esim. isoja kiviä, puita tms.), niin kyllä siinä voi mennä sekaisin, että ketkä on vielä paikalla ja ketkä ei.

Tai jos pari lasta menee esim. leikkimökkiin leikkimään ja aikuisen huomion vie esim. riita tai muu asia, niin voihan siinä mennä sekaisin, että ketkä on haettu.

Tai jos ryhmässä on erityislapsi, jonka avustaja on jo aikoja sitten lähtenyt kotiin, aikuisen aika menee hänen vahtimiseensa.

[/quote]

Tällaisia tilanteita ei ole mahdollista tulla, jos käytössä on lapsilistat.

Vierailija
5/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen monta kertaa nähnyt painajaista, että minulle käy noin. Ja eräänkin kerran soittanut kotiin vanhemmille, että anteeksi, oletteko jo hakeneet lapsen, kun lapsen haku on unohtunut merkitä lähtölistaan.

Vierailija
6/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:46"]

Kaikilla ei muuten ole säännöllistä työaikaa. Itse olen tehnyt esim. maastotöitä ja hakenut lapsen heti kun ehtinyt, se on voinut olla mitä vaan klo 15 ja 17 välillä. Vaikea ilmoittaa etukäteen miten pitkään lapsi on kun en itsekään tiedä kauanko minäkin päivänä menee, maastokeikan pituus riippuu lähinnä säästä ja siitä miten paljon on havainnoitavaa eikä sitä tiedä ennen kuin on laskenta-alueella.

t.Ohis

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:18"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:51"]

Ainakin meillä ryhmiksessä oli työvuorot suunniteltu siten, että viimeinen työntekijä lähti töistä yleensä heti viimeisen lapsen lähdettyä. Jos viimeisen hakuajaksi on ilmoitettu 16.30, työntekijä tulee sitten puolta tuntia aikaisemmin töihin kuin niinä päivänä milloin viimeinen on 17.00 asti.

Aamulla ja aamupäivällä on yleensä suurin tarve työntekijöille, joten kyllä se viimeisen työntekijän panos siirretään mieluummin sinne aamupäivään kuin istutetaan joka päivä tyhjässä laitoksessa klo 17 asti.

[/quote]

Mun lapsen hoitoaika on 6.30 - 17.00. Joskus haen jänet 14.30, joskus 17.00. Ei käy edes mielessä ilmoittaa, että sopimukseen kirjatusta hoitoajasta poiketaan sitä lyhentäen.

[/quote]

Sinunlaisten takia siellä on hoitajat väärään aikaan töissä, se siitä laadukkaasta päivähoidosta. Meillä on tarkkaan määritelty hoitoaikojen mukaan työvuorot, jotta aikuiset olisivat paikalla silloin kun lapsetkin. Ja jos vika lapsi haetaan 16.45 niin silloin loppuu myös työvuoro. Vartti laitetaan sinne missä sitä tarvitaan eli aamupäivälle

[/quote]

[/quote]

Kun tein hoitosopimuksen, sovittiin siinä ne aikarajat, joiden rajoissa lapsi on hoidossa. Maksan päivähoitomaksua kuukaudessa noin 300 e ja veroja noin 3000 e, joten mielestäni olen maksanut yhteiskunnalle ihan riittävästi siitä, että lapselleni on tarjolla hoito klo 7 ja 17 välillä. Hoitoajan määritän minä, ei hoitajat! Eikä siellä tarvita hoitajia klo 11.45 - 13.30, koska silloin lapset on päiväunilla yhden hoitajan kanssa ja loput on suunnittelemassa eli kahvilla.

[/quote]

Ja se meinaat, että ne lopettaa kesken päivän työsnä ja menee tunniksij kotiin ja tulevat sitten takaisin jatkamaan päivää, kun lapset heräävät ? Onko sulla itselläsi taukoja töissä ? Jos on, niin koetappa ymmärtää, että ne tauot kuuluvat muillekin kuin sulle ! Sinä sinä sin ä - joo, huomaan kyllä - olet itsekeskeinen ihminen.

[/quote]

En tiedä mitään muuta työtä kuin lastentarhanopettaja/päivähoitaja, joissa TESsin mukaan päivällä on 2 tunnin tauko. Meillä muilla ruokatunti on 30 min (jos se on palkallista aikaa). Miksi ei päiväkodissa ole kellokorttia: kun lähtee tauolle, alkaa palkaton aika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/82 |

Olen töissä sairaalassa. Meillä on ihan normivuoro sellainen, jossa ollaan aamulla 7-11 ja tullaan sitten samana iltana yöksi töihin. Bussikuskeilla on työvuorot esim. 5.30 - 11.30 ja iltapäivällä 15.00 - 18.00.

Vierailija
8/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:57"]

Höp höpö lapset mitään 2 tuntia nuku. Viimeiset kun nukahtaa ensimmäisenä nukahtaneet alkavat herätä.

Eikä tosiaankaan ole mitään kahden tunnin taukoja.

t: lastenhoitaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:42"]No jos paikalla on esim. 20 lasta, pihalla vielä 2 aikuista ja pihalla on ns. katvealueita (esim. isoja kiviä, puita tms.), niin kyllä siinä voi mennä sekaisin, että ketkä on vielä paikalla ja ketkä ei.

Tai jos pari lasta menee esim. leikkimökkiin leikkimään ja aikuisen huomion vie esim. riita tai muu asia, niin voihan siinä mennä sekaisin, että ketkä on haettu.

Tai jos ryhmässä on erityislapsi, jonka avustaja on jo aikoja sitten lähtenyt kotiin, aikuisen aika menee hänen vahtimiseensa.

[/quote]

Tällaisia tilanteita ei ole mahdollista tulla, jos käytössä on lapsilistat.

[/quote]Sori unohdin lainauksen! Tämä oli tarkoitettu 62 vai mikä se numero oli, joka ihmetteli, että miten voi muka unohtaa lapset..

Vierailija
10/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:59"]

Olen töissä sairaalassa. Meillä on ihan normivuoro sellainen, jossa ollaan aamulla 7-11 ja tullaan sitten samana iltana yöksi töihin. Bussikuskeilla on työvuorot esim. 5.30 - 11.30 ja iltapäivällä 15.00 - 18.00.

[/quote]

Ja teillä on sen tähden parempi palkka.

Ja ihan oikeastiko joku luulee, että yhdelle ihmiselle voi jättää lauman lapsia "nukkumaan".

Ehkä, jos ne lääkitään uneen kuten sairaalassa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:57"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:46"]

Kaikilla ei muuten ole säännöllistä työaikaa. Itse olen tehnyt esim. maastotöitä ja hakenut lapsen heti kun ehtinyt, se on voinut olla mitä vaan klo 15 ja 17 välillä. Vaikea ilmoittaa etukäteen miten pitkään lapsi on kun en itsekään tiedä kauanko minäkin päivänä menee, maastokeikan pituus riippuu lähinnä säästä ja siitä miten paljon on havainnoitavaa eikä sitä tiedä ennen kuin on laskenta-alueella.

t.Ohis

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:18"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:51"]

Ainakin meillä ryhmiksessä oli työvuorot suunniteltu siten, että viimeinen työntekijä lähti töistä yleensä heti viimeisen lapsen lähdettyä. Jos viimeisen hakuajaksi on ilmoitettu 16.30, työntekijä tulee sitten puolta tuntia aikaisemmin töihin kuin niinä päivänä milloin viimeinen on 17.00 asti.

Aamulla ja aamupäivällä on yleensä suurin tarve työntekijöille, joten kyllä se viimeisen työntekijän panos siirretään mieluummin sinne aamupäivään kuin istutetaan joka päivä tyhjässä laitoksessa klo 17 asti.

[/quote]

Mun lapsen hoitoaika on 6.30 - 17.00. Joskus haen jänet 14.30, joskus 17.00. Ei käy edes mielessä ilmoittaa, että sopimukseen kirjatusta hoitoajasta poiketaan sitä lyhentäen.

[/quote]

Sinunlaisten takia siellä on hoitajat väärään aikaan töissä, se siitä laadukkaasta päivähoidosta. Meillä on tarkkaan määritelty hoitoaikojen mukaan työvuorot, jotta aikuiset olisivat paikalla silloin kun lapsetkin. Ja jos vika lapsi haetaan 16.45 niin silloin loppuu myös työvuoro. Vartti laitetaan sinne missä sitä tarvitaan eli aamupäivälle

[/quote]

[/quote]

Kun tein hoitosopimuksen, sovittiin siinä ne aikarajat, joiden rajoissa lapsi on hoidossa. Maksan päivähoitomaksua kuukaudessa noin 300 e ja veroja noin 3000 e, joten mielestäni olen maksanut yhteiskunnalle ihan riittävästi siitä, että lapselleni on tarjolla hoito klo 7 ja 17 välillä. Hoitoajan määritän minä, ei hoitajat! Eikä siellä tarvita hoitajia klo 11.45 - 13.30, koska silloin lapset on päiväunilla yhden hoitajan kanssa ja loput on suunnittelemassa eli kahvilla.

[/quote]

Ja se meinaat, että ne lopettaa kesken päivän työsnä ja menee tunniksij kotiin ja tulevat sitten takaisin jatkamaan päivää, kun lapset heräävät ? Onko sulla itselläsi taukoja töissä ? Jos on, niin koetappa ymmärtää, että ne tauot kuuluvat muillekin kuin sulle ! Sinä sinä sin ä - joo, huomaan kyllä - olet itsekeskeinen ihminen.

[/quote]

En tiedä mitään muuta työtä kuin lastentarhanopettaja/päivähoitaja, joissa TESsin mukaan päivällä on 2 tunnin tauko. Meillä muilla ruokatunti on 30 min (jos se on palkallista aikaa). Miksi ei päiväkodissa ole kellokorttia: kun lähtee tauolle, alkaa palkaton aika.

[/quote]

Kuule, päiväkodin työntekijän ainoa tauko on kahvitauko 10min kerran päivässä. Ja tällä tauolla ei saa poistua työpaikalta, tiedän monta työpaikkaa, jossa ruokatauolla voi käydä vaikka pankissa tai kaupassa. Muu aika ollaan lasten kanssa. Jos ei ole omaa suunnittelupalaveria, kehityskeskustelua, varhaiskasvatuskeskustelua, on toisen ryhmän lapsien vahtimista, kun sen ryhmän aikuiset on palaverissa.

Vierailija
12/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:50"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:39"]

Tä ei muuten ole tapahtunut Kaarinassa vaan Piikkiössä, nykyiseltään Kaarinan Piikkiössä.

[/quote]Toisin sanoen Kaarinassa.

[/quote]

Ei, vaan edelleen Piikkiössä. Posti kulkee ainakin kyseiselle paikkakunnalle, kunhan kuoreen vain merkkaa 21500 Piikkiö, ja bussiaikataulut on merkitty Turku - Piikkiö - Paimio/ Turku - Kaarina - Piikkiö. Kuntaliitos, ah <3 Lehdissä jostain syystä vain puhutaan Kaarinan Piikkiöstä tai pelkkänä Kaarinana, vaikka Kaarinaa siitä ei saada tekemälläkään. :P 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:18"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:51"]

Ainakin meillä ryhmiksessä oli työvuorot suunniteltu siten, että viimeinen työntekijä lähti töistä yleensä heti viimeisen lapsen lähdettyä. Jos viimeisen hakuajaksi on ilmoitettu 16.30, työntekijä tulee sitten puolta tuntia aikaisemmin töihin kuin niinä päivänä milloin viimeinen on 17.00 asti.

Aamulla ja aamupäivällä on yleensä suurin tarve työntekijöille, joten kyllä se viimeisen työntekijän panos siirretään mieluummin sinne aamupäivään kuin istutetaan joka päivä tyhjässä laitoksessa klo 17 asti.

[/quote]

Mun lapsen hoitoaika on 6.30 - 17.00. Joskus haen jänet 14.30, joskus 17.00. Ei käy edes mielessä ilmoittaa, että sopimukseen kirjatusta hoitoajasta poiketaan sitä lyhentäen.

[/quote]

Sinunlaisten takia siellä on hoitajat väärään aikaan töissä, se siitä laadukkaasta päivähoidosta. Meillä on tarkkaan määritelty hoitoaikojen mukaan työvuorot, jotta aikuiset olisivat paikalla silloin kun lapsetkin. Ja jos vika lapsi haetaan 16.45 niin silloin loppuu myös työvuoro. Vartti laitetaan sinne missä sitä tarvitaan eli aamupäivälle

[/quote]

Tuliko neropatti mieleesi, että kaikilla ihmisillä ei ole säännöllinen työaika? Itselläni työaika on ihan työehtosopimuksessa vuosityöaika - sen tarkemmin sitten esimies saattaa määrätä tehtäviä esim. palavereita tiettyihin ajankohtiin ja itse sovin palavereita asiakkaiden kanssa. On 8-17 työpäiviä ja on 10-14 työpäiviä, eikä mitenkään säännöllisesti. Ja alunperin klo 10-14 päiväksi ajateltu päivä saattaa kesken päivän muuttua klo 10-16 päiväksi. Joten päiväkotiin on ilmoitettu miehen työajat 8-16 ja minä sitten saatan viedä myöhemmini tai hakea aikaisemmin, enkä sitä tosiaankaan etukäteen joka päivä erikseen ilmoita.

Vierailija
14/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 21:04"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:57"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:46"]

Kaikilla ei muuten ole säännöllistä työaikaa. Itse olen tehnyt esim. maastotöitä ja hakenut lapsen heti kun ehtinyt, se on voinut olla mitä vaan klo 15 ja 17 välillä. Vaikea ilmoittaa etukäteen miten pitkään lapsi on kun en itsekään tiedä kauanko minäkin päivänä menee, maastokeikan pituus riippuu lähinnä säästä ja siitä miten paljon on havainnoitavaa eikä sitä tiedä ennen kuin on laskenta-alueella.

t.Ohis

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 19:18"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:56"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:51"]

Ainakin meillä ryhmiksessä oli työvuorot suunniteltu siten, että viimeinen työntekijä lähti töistä yleensä heti viimeisen lapsen lähdettyä. Jos viimeisen hakuajaksi on ilmoitettu 16.30, työntekijä tulee sitten puolta tuntia aikaisemmin töihin kuin niinä päivänä milloin viimeinen on 17.00 asti.

[/quote]

En tiedä mitään muuta työtä kuin lastentarhanopettaja/päivähoitaja, joissa TESsin mukaan päivällä on 2 tunnin tauko. Meillä muilla ruokatunti on 30 min (jos se on palkallista aikaa). Miksi ei päiväkodissa ole kellokorttia: kun lähtee tauolle, alkaa palkaton aika.

[/quote]

Höp höpö lapset mitään 2 tuntia nuku. Viimeiset kun nukahtaa ensimmäisenä nukahtaneet alkavat herätä.

Eikä tosiaankaan ole mitään kahden tunnin taukoja.

t: lastenhoitaja

[/quote]

en ole joo tosiaan koskaan saanu pitää kahen tunnin taukoa, aina löytyy joku homma siivoomisesta suunnitteluun. Lastenhoitajat ja lastentarhaopettajat pitävät 8h työpäivässä yhden(1) 12min kestävän kahvitauon. Me syömmekin niiden teidän ihanien lasten kanssa ketkä yskivät ja räkivät omiin ja muiden ruokiin samaan aikaan kun te menette ravintoloihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:26"]

Meillä Espoossa taas tapahtui kerran näin. Lupasin hakea alle kolmevuotiaan lapsenlapsen päiväkodista kun vanhemmat olivat ylityössä, oli ilmottu asiata. No menin päiväkodille kolmelta, ovet oli kiinni eikä ollut ketään paikalla. Joku lähellä kulkeva tiesi kertoa että olivat menneet vierailulle toiseen päiväkotiin, juoksin sinne, mutta lasta ei löytynyt sieltä, muu ryhmä kyllä oli! No siinä jo pääsi itku, kukaan ei muistanut milloin oli lasta viimeksi näkynyt. Kukaan ei kukaan lähtenyt edes etsimään lasta..kohauttelivat vain olkapäitään, järkeilin itse miten toimin, juoksin takaisin sinne suljetulle päiväkodille, kiertelin ja hakkasin ovia ja ikkunoita, yhtäkkiä joku vihainen siivooja tuli ovelle, sanoi ettei siellä ole ketään. No minähän tungin pakolla sisään ja sieltähän se itkevä lapsi löytyi lukitun oven takaa, onneksi. Mutta jätti kyllä jälkensä joksikin aikaa ja lapsi otettiinkin pois päiväkodista. Henkilökunta ei esittänyt edes pahoitteluja. Kyllä näitä sattuu, kaikki eivät vaan tule lehtiin.

[/quote]

huh, kauhea tarina. Onneksi lapsi löytyi ja oli kunnossa. Meidän päiväkodissa ärsyttää suuresti juurikin tämä hartioiden kohottelu ja "nyt en kyllä tiedä/muista, mitä lapselle on tapahtunut tai missä vaatteet ym on". HALOO!!! Eikö tämä ole juuri se syy, mitä varten nämä tädit siellä päiväkodissa ovat??!!??!! 

Vierailija
16/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:16"]

Mitä se lapsi siellä piilossa kökötteli jos oli ainoa? Oma vika tuollaisella pennulla kun ei ymmärrä olla esillä. 

[/quote]

Ei tule menestymään tuo lapsi elämässä :(. Jokainen on oman onnensa seppä, tässä se taas nähtiin.

Vierailija
17/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmasi pelottava tilanne sekä lapselle että äidille. Mutta inhimillisiä virheitä tapahtuu kaikissa ammateissa. *Kellokortit' lapsilla on tosi hyvä systeemi, siinä lapsi kuitataan hoitoon tuodessa ja noudettaessa. Sen lisäksi että se pienentää riskiä edellisenlaisiin tapahtumiin, se henkilöstökin sitä käyttää, niin se auttaa resurssoimaan ja kohdentamaan oikean määrän hoitajia oikeaan aikaan töihin.

Vierailija
18/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi kuitataan - joo, lapsi on pihalla ulkotamineissa ja silti pitää ottaa jalkineet pois, kun mennään yhdessä sisään kuittaamaan lapsi. Todella hauskaa joka helvetin kerta etsiä sisältä sitä aikuista, joka suostuu kuuntelemaan, että Raikko-Hellin lähtee nyt kotiin. Pihalla väki H-moilasena juttelee keskenään eikä katso lasten perään.

Vierailija
19/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä se lapsi siellä piilossa kökötteli jos oli ainoa? Oma vika tuollaisella pennulla kun ei ymmärrä olla esillä. 

Vierailija
20/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

jossain on käytössä kännykkä systeemi mihin hoitaja kuittaa haetut lapset, tai sellainen "lätkä". monessa päiväkodissa hoitajilla on sellaine "viuhka" mistä näkee lapset ketkä viel paikalla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kuusi