Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työntekijä lähti kotiin - lapsi unohtui päiväkodin pihalle

Vierailija
13.05.2014 |

Viisivuotias lapsi jäi yksin päiväkodin pihalle henkilökunnan poistuttua työpaikaltaan Kaarinassa maanantaina iltapäivällä.

Viimeinen päiväkoti Pihlajanmarjan lastenhoitaja lähti töistä kotiin noin kello 16.48 siinä uskossa, että kaikki lapset oli haettu. Kaarinan kaupungin mukaan työntekijä ei myöskään havainnut lapsia piha-alueella ennen kotiinlähtöään tekemässä tarkastuksessa.

Yksi lapsi oli kuitenkin jäänyt päiväkodin portille odottamaan äitiään. Päiväkoti sulkeutuu kello viideltä. Pihalle unohtuneen lapsen äiti tuli hakemaan häntä viittä vaille viisi. Lapsi ehti lopulta olla yksin pihalla noin seitsemän minuutin ajan.

– Päiväkoti pahoittelee tapahtunutta. Jatkossa pidetään huoli siitä, että henkilökunnalla on lapsilistat mukana iltapäiväulkoilussa. Kirjaamalla varmistetaan kaikkien kotiinlähtö. Asiaa käsitellään myös muiden päiväkotien kanssa, kaupunki lupaa tiedotteessaan.

TS

Kommentit (82)

Vierailija
21/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

mene se Raikulin kanssa tätien nokan eteen seisomaan luulisi tajuvan

Vierailija
22/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:16"]

Lapsi kuitataan - joo, lapsi on pihalla ulkotamineissa ja silti pitää ottaa jalkineet pois, kun mennään yhdessä sisään kuittaamaan lapsi. Todella hauskaa joka helvetin kerta etsiä sisältä sitä aikuista, joka suostuu kuuntelemaan, että Raikko-Hellin lähtee nyt kotiin. Pihalla väki H-moilasena juttelee keskenään eikä katso lasten perään.

[/quote]

 

Ööh.. Onpas sinulla nuivaa päiväkotihenkilökuntaa... Minä ainakin kuuntelen ja autan mielelläni lasten vanhempia, luultavasti listaa pidettäisiin mukana ulkona tai sitten vaihtoehtoisesti toisin sen sinulle eteiseen, ettei sinun ja lapsesi tarvitse riisua kenkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liekö ollut joku uusi työntekijä, joka ei tunne lapsia eikä vanhempia.

Vierailija
24/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä takia se työntekijä lähti pois jo varttia ennen päiväkodin sulkeutumista? Jokuhan olisi voinut vaikka unohtaa jotain sinne päiväkotiin, mutta ei olisi saanut enää ketään kiinni. Kyseessä on kaupungin työpaikka eikä mikään yksityisyritys, josta saa poistua milloin mieli tekee.

Vierailija
25/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä me 'kuitataan' lapsi avaimella lukijassa ihan siellä päiväkodin pihalta silloin kun lapset ovat ulkoilemassa noutoaikaan. Yksi hoitajista kantaa lukijaa mukanaan taskussa.

Vierailija
26/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:18"]

mene se Raikulin kanssa tätien nokan eteen seisomaan luulisi tajuvan

[/quote]

Ei riitä, yritetty on, Vain sisällä päivystävä LTO saa kuitata lapsen lähteneeksi ja hänhän ei suinkaan tee töitää eteisen lähellä vaan jossain peräkamarissa. Sinne on mentävä yhdessä lapsen kanssa, koska päiväkodin vastuu päättyy siihen, kun vanhempi tulee piha-alueelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä 5v pärjää yksin pihalla 7 minuutin ajan. On sitä pahempiakin sattunut.

Vierailija
28/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos illassa on vain yksi työntekijä, niin hänen on hyvä olla päiväkodissa jo kauemmin työssä ollut, joka tuntee lapsiryhmän ja lasten vanhemmat (henkilön, joka lapsen hoidosta hakee).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:22"]Minkä takia se työntekijä lähti pois jo varttia ennen päiväkodin sulkeutumista? Jokuhan olisi voinut vaikka unohtaa jotain sinne päiväkotiin, mutta ei olisi saanut enää ketään kiinni. Kyseessä on kaupungin työpaikka eikä mikään yksityisyritys, josta saa poistua milloin mieli tekee.

[/quote]

Kyllä pulju menee kiinni kun vika lapsi lähtee, se on selvä. Kukaan ei ole halukas maksamaan huvin vuoksi siellä päivystämistä.

Vierailija
30/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

sit varmaan hakisin tavarat ja muksu mukaan ja huikkasit tädeille heipat.

T:pk täti itsekkin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä Espoossa taas tapahtui kerran näin. Lupasin hakea alle kolmevuotiaan lapsenlapsen päiväkodista kun vanhemmat olivat ylityössä, oli ilmottu asiata. No menin päiväkodille kolmelta, ovet oli kiinni eikä ollut ketään paikalla. Joku lähellä kulkeva tiesi kertoa että olivat menneet vierailulle toiseen päiväkotiin, juoksin sinne, mutta lasta ei löytynyt sieltä, muu ryhmä kyllä oli! No siinä jo pääsi itku, kukaan ei muistanut milloin oli lasta viimeksi näkynyt. Kukaan ei kukaan lähtenyt edes etsimään lasta..kohauttelivat vain olkapäitään, järkeilin itse miten toimin, juoksin takaisin sinne suljetulle päiväkodille, kiertelin ja hakkasin ovia ja ikkunoita, yhtäkkiä joku vihainen siivooja tuli ovelle, sanoi ettei siellä ole ketään. No minähän tungin pakolla sisään ja sieltähän se itkevä lapsi löytyi lukitun oven takaa, onneksi. Mutta jätti kyllä jälkensä joksikin aikaa ja lapsi otettiinkin pois päiväkodista. Henkilökunta ei esittänyt edes pahoitteluja. Kyllä näitä sattuu, kaikki eivät vaan tule lehtiin.

Vierailija
32/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

olin joskus sijaisena pääkaupunkiseudulla päiväkodissa ja tosi sekavalta vikutti se touhu. tuntui että vastuuta pantiin mulle vaikka ei ollut hajuakaan miten systeemit siellä toimi. en menisi enää muuta kuin pakon edessä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:26"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:22"]Minkä takia se työntekijä lähti pois jo varttia ennen päiväkodin sulkeutumista? Jokuhan olisi voinut vaikka unohtaa jotain sinne päiväkotiin, mutta ei olisi saanut enää ketään kiinni. Kyseessä on kaupungin työpaikka eikä mikään yksityisyritys, josta saa poistua milloin mieli tekee.

[/quote]

 

Kyllä pulju menee kiinni kun vika lapsi lähtee, se on selvä. Kukaan ei ole halukas maksamaan huvin vuoksi siellä päivystämistä.

[/quote]

 

Et taida olla työelämässä? Niillä hoitajilla on työvuorot kyllä suunniteltu. Ei tehdä ylitöitä eikä saakaan, mutta oma vuoro on hoidettava loppuun asti. Ei päiväkotisa kuulu laittaa kiinni ennen sulkemisaikaa.

 

Vierailija
34/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:26"]

Meillä Espoossa taas tapahtui kerran näin. Lupasin hakea alle kolmevuotiaan lapsenlapsen päiväkodista kun vanhemmat olivat ylityössä, oli ilmottu asiata. No menin päiväkodille kolmelta, ovet oli kiinni eikä ollut ketään paikalla. Joku lähellä kulkeva tiesi kertoa että olivat menneet vierailulle toiseen päiväkotiin, juoksin sinne, mutta lasta ei löytynyt sieltä, muu ryhmä kyllä oli! No siinä jo pääsi itku, kukaan ei muistanut milloin oli lasta viimeksi näkynyt. Kukaan ei kukaan lähtenyt edes etsimään lasta..kohauttelivat vain olkapäitään, järkeilin itse miten toimin, juoksin takaisin sinne suljetulle päiväkodille, kiertelin ja hakkasin ovia ja ikkunoita, yhtäkkiä joku vihainen siivooja tuli ovelle, sanoi ettei siellä ole ketään. No minähän tungin pakolla sisään ja sieltähän se itkevä lapsi löytyi lukitun oven takaa, onneksi. Mutta jätti kyllä jälkensä joksikin aikaa ja lapsi otettiinkin pois päiväkodista. Henkilökunta ei esittänyt edes pahoitteluja. Kyllä näitä sattuu, kaikki eivät vaan tule lehtiin.

[/quote]

 

Mä olisin soittanut poliisin ja pelastuslaitoksen etsimään jos henkilökunta ilmoittaa ettei tiedä missä hoidossa oleva lapsi on eikä lasta löydy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

^ Tarvittaessa ylitöitä on kyllä tehtävä. On osattava olla joustava.

Vierailija
36/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:26"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:22"]Minkä takia se työntekijä lähti pois jo varttia ennen päiväkodin sulkeutumista? Jokuhan olisi voinut vaikka unohtaa jotain sinne päiväkotiin, mutta ei olisi saanut enää ketään kiinni. Kyseessä on kaupungin työpaikka eikä mikään yksityisyritys, josta saa poistua milloin mieli tekee.

[/quote]

 

Kyllä pulju menee kiinni kun vika lapsi lähtee, se on selvä. Kukaan ei ole halukas maksamaan huvin vuoksi siellä päivystämistä.

[/quote]

Tuskin se on päivystysaikaa. Henkilökunnalla on vuorolistat ja vaikea uskoa, että yhdellä hoitajalla listalla lukee, että klo 17.00 asti tai siihen asti, kunnes viimeinen lapsi lähtee. Hankala laskea työtunteja, kun ei tiedä, onko oltu töissä 17.00 asti vai 14.50 asti.

Vierailija
37/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 18:27"]

olin joskus sijaisena pääkaupunkiseudulla päiväkodissa ja tosi sekavalta vikutti se touhu. tuntui että vastuuta pantiin mulle vaikka ei ollut hajuakaan miten systeemit siellä toimi. en menisi enää muuta kuin pakon edessä. 

[/quote]

 

Joo, ei sitä vastuuta hoitolapsista haluta, täysi palkka vain.

Vierailija
38/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työyhteisössä ei taida olla ihan ok.

Vierailija
39/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on 'päivystysaikaa' aamulla 6:15-7:00 ja iltapäivällä 17:00-18:00. Silloin hoitaja on paikalla vain kun on etukäteen sovittu tarpeesta pidemmälle hoitopäivälle. Jatkoaikaa hoitotarpeelle ei voi sopia samana päivänä se pitää sopia ajoissa etukäteen, mitä aikaisemmin sen parempi.

Päiväkoti on auki 7:00-17:00 riippumatta hoidossa olevien lasten määrästä ja silloin joku on paikalla, pakko myöntää että se tuntuu turhauttavalta, koska esim. usein kesäperjantaisin valtaosa lapsista on noudetaan 14-15:30 välillä ja viimeisinkin on usein noudettu neljän pintaan.

Vierailija
40/82 |
13.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

18 jatkaa..olin niin kauhusta sekaisin en edes poliisia tajunnut heti pyytää paikalle ja se olis ollut päiväkodin tehtävä ja luulinkin että soittavat kun jo juoksin pois, on niin sekavat mielikuvat siitä kauhin tunteesta etten edes tarkkaan muista!

Ja muuten sekin on kumma että päiväkoteihin pääsee sijaiseksi melkein kuka tahansa, jos on lyhytaikainen niin edes rikosrekisteriä ei vaadita kun sitä ei edes saa.