Onko teistä normaalia, että mies haluaa läträtä lapsen (3v) kanssa pitkiä aikoja suihkussa?
En voi mitään ajatukselle, että tekeekö mies siellä lapselle jotain. :( Mitä olen joskus sivusta seurannut tai kuullut, niin ei sellaisesta mitään merkkiä ole. Näyttää ja kuulostaa siltä, että he leikkivät. Silti minua pelottaa. Mistä tällainen pelko oikein tulee?
Kommentit (11)
äklötti, kun mun exäni piti aina pestä oikein hieromalla lasten alapäät. Ja ilmoitti aina, että hän haluaa sen tehdä. Muutenkin oli semmoista, että puhui paljon pyllyjuttuja, veti lasten pikkuhousuja peppuvaloon ja semmosta mun mielestä asiatonta. Tiedän, ettei hän muuta todellakaan olisi tehnyt, mutta jotenkin kuitenkin ylitti intimiyden rajat.
mä olen iloinen kun mies jaksaa kylvettää poikaa pitkään, puolikin tuntia. Ei ole tullu mieleenkään ajatella tuollaista. Miksihän sulle tuli?
Minulle tulee joskus kaikenlaisia pelkoja ja ahdistuneisuusoireta. Liittyisikö siihen sitten. Järkeni kyllä sanoo että pelko on turha.
eikai täällä voi oikeasti vähintään kerran päivässä olla joku huolestunut hyväksikäytöstä? Millaisia ukkoja tellä oikein on?!?!
Minusta on terveempää miettiä asioita negatiiviseltakin kantilta, kuin sulkea silmänsä tyyliin "ei meillä ainakaan" tai "ei mun mies ainakaan". Ja sitten kun jotain joskus vuosien päästä ilmeneekin, ihmetellään että miten mä en ole voinut huomata...
Siten, kun ihmiset eivät halua huomata mitään.
Ihan tervettä se on ajatella asioita ja olla jopa huolissaankin. Harvoinhan niissä mitään on kuitenkaan. Itsellänikin on oikein tervejärkiseltä vaikuttava mies, ja en itsekään ole panikointiin taipuva tyyppi, mutta silti olen joskus pohtinut, että suhtautuuko mies lapsiimme varmasti ns. normaalisti.
käy edelleen yhdessä suihkussa 8v. tyttärensä kanssa ja ovat suihkussa todella kauan, puolikin tuntia, joskus jopa yli. Nukkuvat myös samassa sängyssä niin että ovat kietoutuneina toisiinsa mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Miehen mielestä tuo on täysin normaalia, koska ovat aina tehneet noin eikä tyttö ole sanonut ettei enää halua käydä suihkussa tai nukkua isänsä kanssa.
käy aina isänsä kanssa suihkussa, haluaa että isi vaihtaa vaipan jne.. En epäile miestäni mistään, mutta pakko myöntää että asia on joskus käynyt mielessä, mutta ehkä se on jotakin suojeluvaistoa? Tämä on juuri sellainen vaikea aihe, "josta ei saisi puhua". Ja eikö hyväksikäyttäjät yleensä aina ole niitä lähimmäisiä ihmisiä, isiä, enoja, ukkeja?
kuinka se äiti käy lasten kanssa pesulla, rasvailee peppuja, nukkuu halikaulassa yms. Lukekaa vähemmän kaikkia sairaita juttuja, niin ei ne mieletkään sairastu..
Mä sit varmaan oon tosi epäilyttävä äiti kun tykkään peuhata lasteni kanssa vuoteella jopa vähissä vaatteissa, edelleen joskusa asioita nopeuttaakseni pesaisen 8-vuotiaani intiimialueen kun käymme kaikki yhdessä suihkussa, suukottelen lasteni napoja ja silittelen selkää ja peppua... Ym. Mut ainiin, vaan mieheltähän tämä olis epäilyttävää käytöstä..
Sen sijaan minusta ei ole normaalia olla kovasti huolissaan sellaisesta, ehkä sinun kannattaisi pohtia, miksi sinä pelkäät tätä asiaa.