Miksi jotkut ihmiset ei "kehtaa" aukaista suutaan ja mieluummin kärsivät?

mutta joidenkin luonne nyt vain on sellainen.

Minä olen vähän tuollainen. en kehtaa olla vaivaksi.

Minä olen vähän tuollainen. en kehtaa olla vaivaksi.

Pelkää nolaavansa itsensä, ei tiedä miten tilanteessa tulisi käyttäytyä tai pelkää kenties tekevänsä väärin ja saavansa haukut.

toi liittyy musta kiltin tytön syndroomaan. koskaan ei saa olla vaivaksi.



tiedän ihmsien, joka söi illallisella ruokaa, jolle on vakavasti allerginen. huoh.

Mulla on muutaman kerran tosiaan käynyt tällainen tilanne. Esimerkiksi emäntänä tulee todellakin tunne, että vieras on halunnut jollain lailla nolata/loukata emännän. Meille tuli kylään yksi ihminen, joka ei syönyt mitään ja sitten mukelsi vessassa omia eväitään. Paljastui jälkeenpäin kun siivosin siellä. Myöhemmin kävi ilmi ruoka-aineallergia. Meillä on todella moniallerginen keliakiaperhe, joten varmasti olisi opastuksella osattu ottaa tämäkin huomioon, jos olisi saatu mahdollisuus.

Anoppi ja anopin sisko ovat kaksi pahinta..... Lääkärille eivät kehtaa kertoa että joku lääke ei sovi, miehilleen eivät kehtaa sanoa etteivät halua lähteä matkalle/mökille/ milloin minnekin.

että vieras on halunnut jollain lailla nolata/loukata emännän..

Kaipaavat että pääsevät kertomaan näistä " en mä kehdannut" -tilanteista ja sitten kaikki kuulijat kuorossa ihmettelevät että miksei kehdannut tai " olisit nyt sanonut".... Rasittavaa käytöstä joka tapauksessa

yksi suurimmista syistä on miellyttämisenhalu. Sitä haluaa olla kiva ja haluaa, että minusta pidetään. Hylätyksi tulemisen kokemus on jokaiselle ihmiselle kamalaa - kamalaa, jos minusta ei pidetä. Jotkut välttelevät sitä hinnalla millä hyvänsä eivätkä kye sanomaan "ei".

mutta pitää muistaa että ihmiset on erilaisia ja tilanteet on erilaisia.



itsekin jäin synnärillä ilman ruokaa, tosin en siksi etten olisi kehdannut kysyä mistä ja milloin sitä saa, vaan siksi, että joka kerta, kun "kehtasin" vaivata hoitajia millä tahansa asialla, saamani kohtelu oli niin tylyä, että yksinkertaisesti päätin, että kuolen sinne vaikka nälkään sitten, mutta minähän en niille hoitajille mitään puhu ja piste. änkesin vauvankin kanssa päivää "liian aikaisin" lääkärin tutkittavaksi, koska vauvalla oli mielestäni kaikki hyvin, kuten oli itsellänikin, enkä halunnut olla enää hetkeäkään synnärillä hoitajien pompoteltavana. kun lääkäri totesi, että selvä, te ootte ihan kotiinlähtökunnossa, niin minähän lähdin, vaikka siinä vaiheessa hoitajat kovasti yrittivätkin mua lirkutella jäämään.



mä olen ihmisenä sellainen, että jos mulle tulee jostakin huono ensivaikutelma, ns. paha maku suuhun, kuten saamastani kohtelusta tuolla synnärillä, niin metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. jos mulle ei voi edes puhua ystävällisesti, ei tarvi puhua ollenkaan, enkä mä silloin ehdoin tahdoin hakeudu tilanteisiin joissa joutuisin olemaan jotenkin vuorovaikutuksessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en halua.



mä olen myös usein kylässä se, joka ei syö mitään vaan lipittää vettä muiden syödessä hyvällä omallatunnolla - tosin näissä paikoissa kyse on usein siitä, että koska mä olen kasvissyöjä, niin illan emäntä/isäntä kokee sen kovin haastavaksi (vaikka syönkin kyllä kalaa, kananmunaa sekä maitotuotteita) ja valittaa a) jo etukäteen että "kun ei sulle kelpaa mikään ruoka", b) koko kyläreissun ajan suureen ääneen pöydässä, mukamas hauskasti vitsaillen, miten "tuo "Maija" on niin nirso kun ei sille ees pihvit kelpaa", c) paasaa siitä miten pelkkä "kaninruoka" ei oo ruokaa ollenkaan, kyllä ihmisen pitää lihaa syödä, ja/tai d) toteaa heti alkutekijöiksi kun ovesta pääsemme, että "kyllähän sä nyt vähän voit lihaakin maistaa". no kun en voi, kun en ole sitä 20 vuoteen syönyt, ja tiedän kyllä ettei elimistöni enää kestä sitä - kokeiltu on pari kertaa, ei kiitos enää. valitettavasti osa tälläisistä kyläpaikoista ovat ns. pakollisia meidän perheelle - kun ovat mieheni ja lapseni verisukulaisia, ja sen verran hölmö olen, etten "kehtaa" joka kerta keksimällä keksiä tekosyytä jäädä kotiin kun pyydetään kylään. senkun sitten pitävät mua moukkana, jos tahtovat.

Minäkin koen että tälläiset ihmiset hakee huomiota tuolla tavalla

että vieras on halunnut jollain lailla nolata/loukata emännän..

Kaipaavat että pääsevät kertomaan näistä " en mä kehdannut" -tilanteista ja sitten kaikki kuulijat kuorossa ihmettelevät että miksei kehdannut tai " olisit nyt sanonut".... Rasittavaa käytöstä joka tapauksessa

En todellakaan haluaisi olla tällainen, tiedän että mussa on vikaa. Mutta voi kauhea, en mä todellakaan sanoisi että itse olen tällainen tai käyttäydyn näin siksi että haen huomiota! Se huomion osaksi saaminenhan tässä se kamottava asia onkin..kuolisin varmaan häpeään jos "jäisin kiinni" vaikka eväiden stömisestä salaa vessassa..

Synnärillä en varmaan kehtaisi kysyä mistä ruokaa saa ihan vain siksi, että pelottaa mennä häiritsemään hoitsuja, jos niillä onkin vaikka jotain tärkeämpää tekemistä. Joo, tiedän, minua varten ne hoitsut sielä on ja tietenkin on tärkeää, että saan ruokaa. Mutta ei se noin kuitenkaan käytännössä mene, en koe olevani mitenkään tärkeä :/

itsekin jäin synnärillä ilman ruokaa, tosin en siksi etten olisi kehdannut kysyä mistä ja milloin sitä saa, vaan siksi, että joka kerta, kun "kehtasin" vaivata hoitajia millä tahansa asialla, saamani kohtelu oli niin tylyä, että yksinkertaisesti päätin, että kuolen sinne vaikka nälkään sitten, mutta minähän en niille hoitajille mitään puhu ja piste.

Tosi aikuista olla syömättä sen takia ettei voi puhua hoitajille...

Omalle miehelle ja ystäville on helppo olla avoin, mutta esim. jonkun puolitutun kanssa on asia sitten vähän toinen.

En mä nyt kuitenkaan niin ujo ole että jättäisin syömättä sen takia kun en kehtais kysyä mistä saa ruokaa :D

Varsinkin sairaaloissa tms.

Kaveri tuli käymään. Juotiin siinä kahvia ja keveri ihhmetteli, että missä se "Kaisa" (meidän yhteinen ystävä) viipyy. Minä siihen tyhmänä, että kuinka niin viipyy?

"Kaisa" oli edellisenä päivänä soittanut kavereille, että tuo lapsensa minun luo ja tämä kaveri tulee hoitamaan heitä. Siis minun kotiini ja kysymättä minulta.

Sadattelin ja kihisin mielessäni mutta lasten äidille en saanut sanottua mitään.

Onneksi mulla oli meno ja pääsin itse häipymään.

mutta vaikeaa se on koska en missään nimessä halua tulla huomatuksi. Kaikenlaisen huomion kohteeksi joutuminen on painajaismaista. Huono itsetunto.

Ärsyttää, kun usein käy esim. niin, että kollega kutsutaan johonkin suunnittelupalaveriin edustamaan meidän osastoa. Hän sitten jälkeen päin valittaa mulle, että eihän sitä hommaa voi tehdä niin kuin siellä puhuttiin, mutta ei sitten saanut siellä palaverissa avattua suutaan ja sanottua mitään... Ja näitä esimerkkejä on paljon!

mutta vaikeaa se on koska en missään nimessä halua tulla huomatuksi. Kaikenlaisen huomion kohteeksi joutuminen on painajaismaista. Huono itsetunto.

Mikä siinä huomion kohteena olemisessa on niin kamalaa jos asia on sinulle tärkeä ( työn, hyvinvoinnin tms. takia)? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua ko. tilanteessa?

Kaveri tuli käymään. Juotiin siinä kahvia ja keveri ihhmetteli, että missä se "Kaisa" (meidän yhteinen ystävä) viipyy. Minä siihen tyhmänä, että kuinka niin viipyy?

"Kaisa" oli edellisenä päivänä soittanut kavereille, että tuo lapsensa minun luo ja tämä kaveri tulee hoitamaan heitä. Siis minun kotiini ja kysymättä minulta.

Sadattelin ja kihisin mielessäni mutta lasten äidille en saanut sanottua mitään.

Onneksi mulla oli meno ja pääsin itse häipymään.

Kaisa soitti Maijalle, että tuo lapsensa minun luokse ja voisiko Maija hoitaa heitä.

Maijalle sopi ja hän luuli, että Kaisa oli puhunut asiasta myös minulle.

Kaisa ei soittanut minulle, että sopiiko kyseinen järjestely minulle.