uhmiksen vaatekiukut - vinkkejä kaivataan!
Hei!
Kaipailen vinkkejä kohta 3-vuotiaan tyttäreni vaate- ja pukeutumiskiukkuihin. Syksyn tullen pukemiset ja uloslähdöt ovat menneet ihan mahdottomiksi ja raivopuuska iskee lähes joka kerta kun olemme lähdössä ulos. Tyttö osaa periaattessa pukea itse oikein taitavasti, mutta jo paidan ja housujen laittaminen saa hänet kiemurtelemaan, kengät potkitaan pois, takkia ei suostuisi laittamaan millään päälle jne. Usein joudumme sitten väkisin pukemaan raivoavan lapsen. Ulkona tietysti kiukku kaikkoaa nopeasti.
Myönnetään, että itseltäkin on pinna palanut pari kertaa, mutta pääasiassa olemme pysyneet aika rauhallisina noissa uloslähtötilanteissa. Pari kertaa olen huomannut, että tutusta laulusta on ollut apua (tyyliin puetaan samalla kun lauletaan Vaarilla on saari.) Mutta hyvät neuvot olisivat silti tarpeen! Monesti jää koko päiväksi ikävä olo, kun aamu on aloitettu hirmuisella huudolla. Meillä on myös 10-kuinen vauva, joka on onneksi rauhallinen tapaus ja odottelee puettuna kun sisko raivoaa.
Pukeutumista lukuun ottamatta kohta 3-vuotias on aika sopuisa, menee nukkumaan, syö ja puuhailee mukavasti. Kiukut näyttävät kanavoituvan nimenomaan vaatteisiin. Sisävaatteissakin on usein jotan, joka kiristää tai on " väärin päin" tai " liian pieni" . Kotona hän on mieluiten ihan nakuna tai jokin kevyt mekko päällä.
Huh, odotan " innolla" talven tuloa ja sitä, että on tuplasti puettavaa! Olen palaamassa myöhemmin syksyllä töihin ja aamuista tulee paljon kiireisempiä ja esikoista viedään päivähoitoon. Toivottavasti vaatekiukkuilu on silloin ainakin vähemmän säännönmukaista.
Olisin kiitollinen pienistäkin vinkeistä, miten uloslähdöt saisi sujumaan sopuisammin!
terveisin memito
Kommentit (8)
Jotkut lapset on tosi herkkiä vaatteiden saumoille, niskalapuille yms. Se voisi olla osatekijä tytölläsi, kun kerran muutenkaan ei välitä pitää vaatteita. Jos tyttösi osaa hyvin kuvailla, mitkä vaatteet painaa tai kiristää, niin voisi yrittää etsiä niitä mahdollismman mukavia ulosmenoa varten?
Omalla kohta 3-vuotiaalla olen alkanut vähän antaa periksi että saa lempparivaatteensa päälle, paitsi ei pyykistä, kun välillä se yksi ja sama paita pitäisi hänen mielstään olla vuorokauden ympäri päällä. jos suostuu itse pukemaan, niin mun päällepukemis' strategia' on uhmikselle se, että annan vaatteet ja kysyn, että pukeeko itse vai autanko ja annan pukea itse, kun haluaa, muuten alan auttaa=toisinaan pukea kokonaan hänet, en ole hirveällä huudolla yleensä joutunut pukemaan -on sit muita juttuja, joista kiukkuaa..
Jos mistään tuntoherkkyydestä ei ole kyse, niin eiköhän tuo talveen mennessä kumminkin helpota, eipä onneksi uhmakausi yleensä kuukausitolkulla kestä.
Meilläkin on molemmilla lapsilla ollut tuo pukemisenvastustamiskausi parivuotiaana, ja se on kyllä tosi rankkaa kun joutuu välillä väkisin pukemaan kiemurtelevan ja karjuvan lapsen. Mutta taitaa olla niin että siinä voi yrittää mitä konsteja vaan, niin kyllä se kiukku tulee jos on tullakseen :(
Meilläkin on puettu väkisin, houkuteltu lorulla jne. Ja sitten pukeminen ulos lähtiessä on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi ja lyhyeksi. Eli sisävaatteiden päälle villahaalari, sitten toppahaalari, lopuksi kengät.Itselle vaan äkkiä takki niskaan ja kengät jalkaan. Käsineet, pipot, kaulaliinat sun muut (sekä äidille että lapselle) on puettu kaikki vasta sitten ulkona kun lapsi on rauhoittunut ja tuntee itsekin kylmyyden ulos tullessaan = lapsen on helpompi ymmärtää miksi pipo jne on laitettava päälle.
Esim. kisupikkuhousut vai sydänpikkuhousut, punainen paita vai valkoinen paita jne.
meillä näkee selvästi että lapset on tyytyväisiä kun saa ite päättää
Toinen juttu, ei kai teillä ole sisällä kovin kuuma ?
- Kuumuus ainakin, pitää aina avata aamuisin kunnon läpiveto.
- Omituiset pukemismielteet... pakkomielle saada paidat housujen ja hameen alle vaikka ne kuuluisivat päälle. Tai sukkikset suunnilleen korviin asti ja villapaidat sinne alle kanssa... Rauhallisena hetkenä pitää opetella pukeminen, miten ne vaatteet kuuluu laittaa. ;)
- Pienet vaatteet aika ajoin pois.
- Lempipaita annetaan pukea, jos se suinkin menettelee...
- Päiväkotiin lähtiessä myös tuntuu vaikuttavan, että kavereilla on päällä jotain. Mutta ei osaa selittää, että mitä. Ja miksi. Esim. aluspaita on sellainen, mitä ei olla käytetty koskaan ja nyt on hirveä taistelu ollut ennenku kerran osas selittää sitten rauhallisempana hetkenä, että päiväkodissa kavereilla on aluspaidat ja niitä käytetään päiväunillakin.
Ja muitakin esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
meillä neiti kiukutteli tuossa 1,5veenä pahiten. silloin auttoi joskus lorut ja joskus puettiin vaan väkisin ja nakattiin rattaisiin...
Myöhemmin 3veenä auttoi tuo ' kummat sä laitat?' ja kädessä kaksi vaihtoehtoa. sai olla ' iso' ja päättää itse.
nykyisin laitan vaatteet eteisen lattialle valmiiksi niin että neidin on ne helppo siitä pukea. (täyttää marraskuussa 4v) ja välillä pyöritellään sukkaa ja saadaan raivari kun aamulla se sukka ei sujahda kuin tsestään jalkaan. rauhassa vaan sanon että kun apua pyytää niin sitä saa, ja kun joku aamu 8useimmiten onneksi) ne sukat menevät jalkaan, saa neiti kehut että oletpa sä reipas ja iso tyttö, hienosti meni.
meillä siis on toiminut vaan aika ja pitkä pinna. johdonmukaisuutta vaan joka kerta (itsellä tuo pinan ei ole pisin mahdollinen joten vaikeuksia on jsokus tuottanut :D )
niin juu ja kaapista löytyy vaatteita jotka miellyttävät mun omaa silmääni (siis kuitenkin ihan perus collegea, emme ole ' muotifarkut vauvalle' -perhe) ja vaatteet ovat sopivia, lapsen on helppo pukea ja riisua vaatteet itse. kengät ovat tarroilla tai vetskareilla jne. eli mahdollisimman helppoa.
meillä myös harrastattu kiristystä tyylillä, jää sä sit tänne yksinäs, mä lähden nyt, yleensä silloin viimeistää itkua tuhertaen aletaan pukea.
vaikka oma muksu on vasta 2 ja antaa pukea vielä aika helposti.
Mutta olin itse lapsena (ja olen vieläkin) kauhean herkkä kutiseville ja epämukaville vaatteille. Ihan turha oli tunkea hienoa villapaitaa päälle kun minusta se oli kun hiekkapaperia iholla.
En edelleenkään kestä palella tai olla ahtaissa vaatteissa (minusta ei koskaan tule trendikästä ladya ;).
Eli jos suinkin vaan lapsi osaa sanoa miksi joku vaate ei kelpaa niin voi niissä olla perääkin. Tosin varmaan osa on vaan tahtomista ja kiukkua.
Oma äitini oppi kiinnittämään huomiota vaatteita ostaessaan niiden mukavuuteen ja pehmeyteen.
Omalla muksullani on auttanut aina se että muistutetaan pukemisen tarkotuksesta. Eli kysytään haluaako mennä keinumaan/puistoon/hiekkalaatikolle (vastaus aina joo) ja sitten sanotaan että ilman vaatteita ei voi mennä.
ja kyse oli hänellä nimenomaan ulkovaatteiden pukemisessa. Vieläkin (4,5v) tahtoo laiskuus iskeä päälle juuri kun pitäis alkaa pukea ulos ja äiti hoputtaa vierellä. Sitten menee ihan viime tippaan.
Parhaiten meillä pelitti varmaankin tarra-systeemi. Jääkaapin ovessa on tarrapohja, ja sinne saa valitsemansa tarran (ostan aina sellaisia, jotka kestää käyttöä monta kertaa,kun välillä nypin ne pois) jos pukeminen sujuu hyvin. Tarran saa myös jos on ollut kiusaamatta siskoa/ kauppareissu on mennyt hienosti/ oli ahkerana " apuna" jossain hommassa yms. Sitten kun tarroja on koossa tietty määrä, saa palkinnon. Yleensä se on jokin tälläinen: pääsee iskän kanssa katsomaan koneliikkeeseen traktoreita, pääsee mummulaan/ mammalaan, mennään uimaan, käydään markkinoilla tms. Eli tarrapalkinnon saanti ajoitetaan sellaiseen ajankohtaan, kun oltaisiin muutenkin tekemässä jotain " extraa" , ja junaillaan se tarrapalkinnoksi. Vielä poika ei ole hoksannut moista eikä myöskään sitä, että pikkusisko pääsee usein mukaan keräämättä minkäänlaisia tarroja ;))
Joskus palkintona on myös tavara, mutta harvemmin, kun poika tykkää enemmän noista muista palkinnoista. Ja ollaan sanottu, että välillä on isompi/ pienempi palkinto.
kannattaa myös ostaa vaatteita, joita lapsen on helppo pukea itse eikä homma aiheuta turhaantumista (tarrakengät, ei-hauhallinen pipo yms.). Ja aikaa kannattaa varata riittävästi, ja myös kertoa, että sitten kun tämä peli on pelattu loppuun/ aamupala syöty/ äiti on silittänyt.... lähdetään ulos. lapsi ehtii ajatuksen kanssa tilanteeseen mukaan.
Eipä sillä, kyllä meillä noista " tempuista" huolimatta kerran jos toisenkin on ollut täpinää eteisessä, niin äidillä kuin pojallakin ;D
Meillä oli sama tilanne noin vuosi sitten, kun tytöt oli 1,5 v ja 3v. Isomman kanssa oli useimmiten taistelua pukemisen kanssa, mutta kuten sanoitkin, siitä jää helposti paha mieli koko päiväksi. Uloslähtöä helpotti huomattavasti se, että sisävaatteet oli puettu päälle jo hyvissä ajoin eli uloslähtiessä ei tarvinnut pukemista aloittaa pikkareista.
Itse kanssa usein lauloin ja monesti ne olivat tuttuja lauluja ihan höpö-höpö- sanoilla. Lemppareita oli ne, joissa laulun henkilöt oli muutettu tyttöjen omiksi nimiksi. Sitten oli tietenkin klassinen " Eihän se XXX varmaan osaa pukea tuota sukkaa jalkaan..." ja, kun sukka sitten meni jalkaan niin aivan äärettömän ylenpalttiset ihmettelyt ja kehut päälle. Se, jos mikä nauratti lasta. Ja kolmas keino oli arvoitukset, eli heittelin kaikki ulkoilukerralla tarvittavat vaatteet lattialle ja annoin vihjeitä, mitä seuraavaksi pitää pukea. Siis tyliin " Pue seuraavaksi jotain missä on punaisia raitoja, sitten jotain missä on napit, seuraavaksi jotain sinistä" ja siinä tyttö ihan innoissaan etsi ja puki vaatteita ja malttamattomana odotti jo seuraavaa vihjettä. Hauskuutta lisäsi, jos puettiin vähän hassussa järjestyksessä eli ei esim molempia sukkia samaan aikaan.
Kaikille keinoille on kuitenkin ollut tyypillistä, että niistä on ollut apua vain jonkin aikaa. Eli systeemejä pitää vaihdella. Yhtenä aamuna laulu tuntuu lapsesta kivemmalta kuin vaatteiden etsiminen arvoitusten avulla ja toisinaan ei auta yhtään mikään.
Näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että kaikkein parhaiten auttaa positiivisuus eli kehuminen joka kerta, kun vaikka vain pelkkä sukka menee pukiessa kunnolla jalkaan. Huutamisesta ei ainakaan ollut apua, vaan siitä tuli helposti pahan mielen kierre, joka ruokkii itseään ja kiukuttelu vain lisääntyy. Tämä kierre helpottaa kummasti, kun ottaa tavoitteeksi kehua lasta vaikka kahtena päivänä joka ikinen kerta, kun lapsi tekee jotain hyvin. Kun oikein etsimällä etsii niitä pieniä hyviä tekoja, niin itsellekin tulee helpottunut olo siitä, että onhan tuo lapsi sittenkin ihana. Kaikkein väsyneimmillään, kun alkaa helposti nähdä lapsessa sen vain kiukuttelun ja lähtee siihen mukaan.