Hyviä vinkkejä 1v1kk yksin nukahtamiseen?
Olisko kellään antaa jotain järjellisiä hyviä neuvoja? Poika 1v1kk voimakastahtoinen luonteeltaan. Joskus nukahti hyvin yksin, mutta tilanne muuttui täysin kun oppi nousemaan seisomaan pinniksessä. Viimeiset pari-kolme kk olleet siis armotonta istun-vieressä-ja-pidän-kiinni-ettei-toinen-yritä-nousta-seisomaan. Ja tätä kestää joka ilta 0,5-1,5 tuntia. Eli loppuu vasta kun lapsi kuukahtaa täysin. Olen itsekin sen luonteinen etten halua liikaa lässytellä tai lelliä ja mielestäni yksin nukahtaminen olisi hyvä asia. (just nyt mies yrittää nukuttaa niin että käy laskemassa alas, peittelee ja lähtee pois. armoton huuto kuuluu)
Olisikohan mitään toivoa että oppii tuolla metodilla itsekseen.....yritetään jaksaa olla nyt johdonmukaisia, kun nukahtaminen aiemminkin sujui niin hienosti. Selvennykseksi: en kuulu niihin vanhempiin, kenestä on ihan jees nukuttaa lasta vielä kun tämä on 7-vuotias. Mutta siis hyvät vinkit enemmän kuin tervetulleita!!!!!
Kommentit (3)
Yhdyn edelliseen. 1-vuotias on tosi pieni vielä ja monelle on vielä eroahdistus päällä, mikä on hyvä muistaa. Minusta on aika kärjistettyä, kun 1vuotiasta opettaa yksin nukahtamaan edes ajatella, " että en kyllä ala 7vuotiasta nukuttaa..." 1vuotias on kuitenkin TOSi pieni ja 7vuotias jotain aivan muuta. Itsellä on kaksi lasta. Molempia olen nukuttanut vielä vuoden iässä, mutta 3v nukahtaa jo nykyään itse. :) Eli anna lapsen kasvaa ja nukuta vielä. Sen sijaan voisit tehdä sen itsellesi helpommaksi. Itse ole istunut/maannut molempien luona kunnes nukahtavat. En tee mitään toimenpiteitä, silittele tai vastaavia. Jos nousee, lasken takaisin maata ja hyvin äkkiä ovat molemmat oppineet pelin hengen ja nukahtaneet vartissa. Eli johdonmukaisuus ja jämäkkyys kehiin niin se pelkkä läsnäolo ei minusta ole 1vuotiaan lapsen äidiltä paljon vaadittu.
mutta totta kai jokainen menee sinne lähelle, kun lapsi itkee, ihan niin kuin ap:kin on tehnyt! Meillä oli lähinnä tuossa ennen 1v-synttäreitä kausi, jolloin nukahtaminen oli kamalaa... tässä se, mitä me tehtiin:
- siirryttiin yksiin päikkäreihin, jotta tyttö oli varmasti väsynyt ja halusi nukkumaan
- entistä tiukemmat iltarituaalit ja unipussin käyttö (tosin ollut käytössä n. 4kk alkaen)
- lapsi sänkyyn, jämäkkä " hyvää yötä" -toivotus, soittorasia päälle ja pois huoneesta
- ei reaktiota ensimmäisiin kitinöihin, mutta jos/kun itku yltyy:
- takaisin huoneeseen, toistan " nukupa nyt" tai " hyvää yötä" ja kippaan pitkälleen ja taas pois, joskus sanon kun tuntuu et kaipaa nimenomaan tätä, et " äiti on tuossa ihan vieressä, tulen jos on hätä"
- jälleen odotellaan, voin sanoa oven raosta että " äiti on täällä, voit ihan hyvin nukkua"
- ja sit jos muu ei auta (kuten meillä joskus yöheräämisiin, ei niinkään iltanukahtamisiin), istun pinniksen vieressä ja pidän kädellä tyttöä paikallaan, en puhu mitään, korkeintaan ehkä " sssshhhhh, sssshhhhh" , kunnes rauhoittuu. sit taas pois huoneesta...
- tätä saattoi alkuun joutua tekemään aika pitkäänkin, mutta vähitellen se helpottui ja yhtäkkiä tyttö alkoi jäämään ihan hyvillä mielin nukkumaan
Sanoisin, että oleellista nukahtamisen hyväksymiseen oli meillä nimenomaan se, että luokse mentiin, kun itku oli kova, ja että jaksoi istua kommunikoimatta vieressä, silloin kun tyttö sitä selvästi tarvitsi. Nyt ollaan siinä ihanassa tilanteessa, että tyttö jää sänkyyn ja nukahtaa sinne ilman kommervenkkejä. Syö tosin vielä tuttia, eikä ilman sitä suostu nukkumaan.
Tsemppiä, toivottavasti poikanne on sitä suostuvaista sorttia, joka pikkuhiljaa alkaa uskoa, että mitään hätää ei nukahtamisessa ole. Mutta kannattaa myös miettiä, onko poika väsynyt kun viette nukkumaan, meillä liian pitkät tai liian lähellä yöunta nukutut päikkärit nimittäin olivat selvästi aika suuri tekijä nukahtamistaisteluun.
Hyviä iltoja teillekin! Todennäköisestihän nää neuvot ei mitään auta, koska jokainen lapsi on omanlaisensa, mutta jospa niistä saisit edes jotain ideoita, mitä voisit kokeilla teidän pojalle.
-Osse kera tytön 1v1kk
No, minä en ole mikään ekspertti näissä asioissa kun itsekin aina aika ajoin tuskailen nukutuspuuhien kanssa. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että on turha murehtia tämän hetkistä nukutustapaa. Niin nukahtamisessa kuin muissakin puuhissa lapsen kanssa tulee näköjään eri vaiheita. Eli en jaksa enää ottaa paniikkia (ainakaan ihan aina) siitä, jos nyt joku homma tehdäänkin eri tavalla kuin ennen tai pidemmän kaavan mukaan.
Meillä poika 3v on ollu hankala nukutettava. Välillä on ollut aikoja, että tyytyy nukahtamaan yksin ja sellaisen kauden jälkeen olen ollut tiukilla, kun siihen on tullut tavallaan takapakkia. Eli sitten on taas valuttu siihen metodiin, että vieressä istutaan tai milloin mihinkin.
Jos oma äitini olisi neuvonut asiassa, en luultavasti olisi ottanut kovinkaan tyytyväisenä sitä vastaan. Mutta sitten kun työkaverini, joka on myöskin jo mummu, sanoi että sehän on niin pieni vielä, että se kaipaa aikuista lähelle kun se nukahtaa. Että mene vaan sinne huoneeseen jos se kerran itkee sua. No, tietystikään ei pidä antaa lapsen pompottaa (se raja on aika häilyvä...) mutta toisinaan lapsellekin tulee kausia, että kaipaa aikuisen läsnäoloa nukahtamishetkellä. Minä olen nyt sitten päättänyt olla hirveästi stressaamatta asialla ja eletään tilanteiden mukaan.
Näin minä nyt sanon. Sitten kun meillä taas on vaikeampi vaihe näissä asioissa, olen ihan eri mieltä:) Reilu vuosikas on kuitenkin vielä aika pieni ja kaipaa varmasti aikuista iltaisin.