Onko nautittava vauva-ajasta ollakseen hyvä äiti?

Tietysti hoivaan, hellin ja rakastan vauvaani, ei siitä ole kyse. 

Vaan siis ärsyttää nämä tosi yleiset kommentit. Kun aina sieltä sitten tulee se, "pitikö lapsia sitten tehdä.." Että vain tämä ensimmäinen vuosiko on näiden joidenkin kommentoijien mielestä se ratkaiseva seikka, että "saako" tehdä lapsia. 

Olen aina tiennyt, että tulen olemaan enemmän sellainen aktiivinen äiti kuin vain köllöttelevästä vauvasta kiksejä saava... Olen aina tykännyt touhuta vähän vanhempien lasten kanssa, kaikki riehumiset, majan rakennukset, pallopelit, telttaretket, uimareissut yms. Sitä minä odotan, että saisin sen oman lapsen kanssa touhuta! 

-ap

Minäkään en ymmärrä sitä, että jos valittaa vauva-arjen raskautta, uhmaa tms niin vastaus on, että "kuka käski lapsia tekemään". Samaa voisi soveltaa ihan mihin vain "kuka käskee menemään töihin, olemaan parisuhteessa, elämään suomessa," jne

Ai kun tuli elävästi mieleen vauva-aikojen hokema muiden suusta: "muista nyt nauttia tästä vauva-ajasta". Hirveet paineet... =D Ja en kyllä oikeastaan nauttinut. Vauva oli huono nukkuja ja se oma väsymys oli hirveetä. Tuli suorastaan yllätyksenä, kuinka kiinni siinä vauvassa onkaan, joka hetki (toki isäkin oli kuvioissa, mutta silti). Odotin myös sitä, että voimme alkaa kommunikoida asioista, koska siitä itkusta en ottanut yhtään selvää mitä pirpana milloinkin halusi. Kunhan itki ja kaikki oli aina vähän pielessä. Kyllä paljon enemmän nautin elämästä nyt 11-vuotiaan, oivaltava, fiksun ja hauskan lapseni kanssa! =)

[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 13:20"]Ai kun tuli elävästi mieleen vauva-aikojen hokema muiden suusta: "muista nyt nauttia tästä vauva-ajasta". Hirveet paineet... =D Ja en kyllä oikeastaan nauttinut. Vauva oli huono nukkuja ja se oma väsymys oli hirveetä. Tuli suorastaan yllätyksenä, kuinka kiinni siinä vauvassa onkaan, joka hetki (toki isäkin oli kuvioissa, mutta silti). Odotin myös sitä, että voimme alkaa kommunikoida asioista, koska siitä itkusta en ottanut yhtään selvää mitä pirpana milloinkin halusi. Kunhan itki ja kaikki oli aina vähän pielessä. Kyllä paljon enemmän nautin elämästä nyt 11-vuotiaan, oivaltava, fiksun ja hauskan lapseni kanssa! =)
[/quote]

Ai en huomannutkaan että vastasin jo... eli juuri, täsmälleen näin!

Ja hei onpas tullut yllättävän positiivisia vastauksia! Kiitos teille kommentoijat! -ap

Ei kai siihen hyvään äitiyteen ole mitään mittaria. Monenlaiset äidit voi olla hyviä. Me naiset vaan tuppaamme olemaan suoraan sanottuna aika rasittavaa sakkia kun näemme oikeaksi vain sen oman tavan tehdä asiat. Itsekin siihen syyllistyn välillä, mutta yritän tietoisesti tästä kasvaa erilleen ja olla arvostelematta muita.

Pakko myöntää näin jälkeenpäin että nautin paljon ennemmän vaikkapa uhmaavan teinin kanssa vääntämisestä milloin mistäkin asiasta kuin vauva-ajasta. Se voi olla luonnekysymys. Itse olen itsenäinen luonteeltani ja koen suunnatonta stressiä kun joudun huolehtimaan tyystin avuttomasta ihmisestä. Puhetaitoinen lapsi sentään osaa kertoa mikä vaivaa. Puhetaidototon vauva huutaa milloin mistäkin syystä.

Sen vuoksi nautinkin suunnattomasti lasten edistysaskelista, pienistäkin sellaisista. Uhkakin oli kuin lupaus paremmasta tulevaisuudesta verrattuna vauva-ajan syöttämisiin ja vaipan vaihtamisiin. Vaikka olisit elänyt kuinka tarkasti hyvänsä äitiysneuvolan ohjeiden mukaan voit saada koliikki/refluksi/allergia-vauvan joka huutaa. Siinä sitten mietit häpeillen ilkeääkö sinne neuvolaan soittaa taas vaiko pitääkö tyytyä selitykseen kaikki vauva huutavat.

Minulla ei ole edes merkkivaatekiinnostusta eli vauvan pynttäämisestäkään en olisi saanut tyydytystä. Pääasia oli että vauvalla oli puhdasta ja kuivaa yllä.

Ei tarvi nauttia. Minulla se oli yhtä tuskaa ja odotin sitä, kun ne osaa kertoa mikä on hätänä. Sain kaksoset ja kumpikin oli koliikkivauva ja toisella paljastui sydänvika joka piti leikata. Oli äärimmäisen raskas vauva-aika, kun huolta kantoi koko ajan. Tietysti oli paljon myös hyviä hetkiä ja kumpikin on rakas, mutta koko ajan toivoin, että ne kasvais ja oppis kertomaan miksi ne itkee ja tekis sen äkkiä.

mulla taas tällä hetkellä vauva ja koululainen ja vaikka molemmat yhtä rakkaita ovatkin niin koen että vauvan kanssa pääsen helpommalla.Koululainen on kyllä jo omatoiminen mutta osaa kiukutella,osoittaa mieltään ihan eri tavalla ja toki huoletkin kasvaa kun lapsi lähtee yksin koulutielle, kavereille yms. Nautin tästä vauva-ajasta tällä hetkelllä koska tiedän miten nopeasti se on ohi ja viime vauvasta jo aikaa...Ei se tee silti huonoa äitiä jos tuntee vauva-ajan rankkana sillä sitähän se ajoittain onkin.

Ei tarvitse, eikä aina jaksakaan. Mutta kannattaa yrittää ja pitää ainakin huoli siitä ettei se vaikuta sinun ja vauvan vuorovaikutukseen, läheisyyteen ja kiintymyssuhteen kehittymiseen. Koska jos nyt et jaksa rakentaa pohjaa, koska vaihe ei ole nautittava niin ei se kostautuu myöhemmin.

Ja hyvähän se on tykätä isommista lapsista,koska vauva vaihe kestää vuoden, lapsuus useita vuosia.
Jos sinulla on ns helppo arki vauvan kanssa niin kehottaisin kuitenkin nauttimaan. Jos hän on nyt esim alle puoli vuotta ja viihtyy lattialla, ota kirja ja lue, juo kahvia tai katso leffa. Vuoden päästä se on jo haasteellista, kahden vuoden päästä ehkä mahdotonta.
Lue eri ikäkausista. Uhma voi alkaa jo vuoden iässä, kestää sinne 2-3 vuotiaaksi, nelivuotiaat ne vasta hankalia on ja kuusi vuotiailla on joku uusi uhma.

4 jatkaa. Mutta silti voit olla hyvä äiti. Noista kirjan lukemisista ym. Niin kannattaa harrastaa, jos vauva suo ja muuten kykenet. Itselläni meni keskittymiskyky vauvan myötä pitkäksi aikaa. Osin johtui väsymyksestä.

Ja vauva-arki voi olla rankkaa. Lapsi arki myös.
Minkä ikäinen vauva? Mitkä asiat koet rankaksi?

itse nautin kanssa tämän toisen kohdalla enemmän vauva-ajasta, kun tiedän, miten lyhyt se on. esikoinen on 2v, ihana oma persoonansa jo, jonka kanssa voi jo kaikenlaista värkätä (uhmaikä toki kovana päällä, mutta sivuutetaan se nyt ;P) mutta silti toivon, että menisi ainaki tämä eka puolivuotta nopeaa, olis suurinpiirtein jo jotaki rytmiä elämälle, ja vatsanväänteet sais painua kans helvettiin. vauva siis 3kk kohtsillään..

No tuota, mä olen alkanut nauttia vasta nyt kun lapsi on 2v... Vauva-aika oli tylsää ja raskasta. Sitten parisuhde alkoi rakoilla niin, että meni hirveästi aikaa ja energiaa sen puimiseen. Nyt vasta on mukavaa. Olen luultavasti turmellut lapseni varhaislapsuuden, kun arki ei ole ollut pelkkää höttöä ja ihanuutta. Saatana.

Itsellä samoja kokemuksia kuin parilla muullakin tässä keskustelussa. Eli toisen lapsen kohdalla vauva-aika tuntuu aivan ihanalta ja haluaisi pysäyttää ajankulun. Esikoisen kohdalla kaiken otti paljon raskaammin ja juurikin se tuntui silloin hankalalta, ettei ymmärtänyt kaikkien itkujen syitä. Uhmaikäisen kanssa "vääntäminen" menee ihan kokopäivätyöstä, joten vauvan kanssa oleminen tuntuu nyt toisella kierrokselta ihan vapaa-ajalta :D

Mutta varsinaiseen kysymykseen, ei se tee kenestäkään huonoa äitiä, että kokee vauva-ajan raskaaksi. Toki jos tuo kokemus vaikuttaa liikaa siihen, miten vauvaa kohtelee, niin se on huono homma.

Vauva-aika on ihanaa ja luonnostaan siitä nauttii.
Joka iässä on hyvät puolensa.