Lue keskustelun säännöt.
Ennätysmäärä nuoria eläkkeelle
05.01.2015 |
http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1420179850294
Vuonna 2013 nuoria alle 35-vuotiaita jäi mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle enemmän kuin koskaan, jopa yli 5 päivässä. Yleisin sairaus oli masennus. Miksi niin moni nuori masentuu niin vakavasti vai ovatko nykynuoret vain laiskoja vellihousuja. Mitä tälle ongelmalle pitäisi tehdä, koska nuori eläkeläinen tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Kommentit (130)
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]
Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]
Mä voin kertoa omasta puolestani että sairasteltuani masennusta käytännössä aina (ensimmäisen kerran pohdin itsemurhaa joskus ala-asteella) ja nyttemmin todetun persoonallisuushäiriön ja neurologisen poikkeavuuden myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen. Olen nyt siis 27.
En kuitenkaan suostu siihen. Jos mä tän ikäisenä luovuttaisin ja jättäytyisin yhteiskunnan riippukiveksi, olisi omanarvontunto mennyttä lopullisesti. Kuolen ennemmin.
No nyt on tapahtunut jotain mitä kukaan ei uskonut; Mä olen parantunut lähes pari vuotta sitten sekamuotoisesta masennus- ja ahdistushäiriöstä, saanut neurologiset ongelmat hallintaan ja persoonallisuushäiriö on vuosien terapialla ja erittäin aktiivisella itsehoidolla lähes täysin kadonnut.
Jos olisin silloin luovuttanut, olisin varmaan joku kotona makaava onneton sekakäyttäjäpaska. Nyt olen töissä, mulla on vastuuta järjestötoiminnassa, olen naimisissa, harrastan ja olen onnellinen. Mä vaistosin tämän tienhaaran aikanaan psykologin vileutellessa eläkkeen mahdollisuutta. Mä vaistosin, että se on nyt tai ei koskaan.
[/quote] Se vaan että se psykologi ei sulle eläkettä voinut tarjota. Usein se kela hylkää sen vaikka useampikin lääkäri olisi lausunnon eläkkeen puolesta kirjoittanut, psykologikin saattaa mustetahrojaan tutkittuaan lausuntonsa antaa, mutta ei se mitään päätä eikä tarjoa eikä ole edes lääkäri... Ei se eläkepäätös ole käsky luovuttaa, se on hengähdystauko. Sen voi laittaa lepäämään jos kuntoutuu yrittääkseen taas, ja siltä pääsee pois.
Minä olin aluksi eläkettä vastaan myös. Mutta kun ei sitä ihmettä näkynyt, ja raskaaksi kävi hoitaa kuntoutustuen jatkopätkät puolivuosittain, saati hakea vieläpä elatustuet jne. jatkuvasti näiden lyhyiden määräaikaisuuksien vuoksi ja pelätä jatkuvasti että käsittelyn keston vuoksi tipahtaa tuilta kokonaan, niin hyväksyin ajatuksen lopulta.
Psykiatrillekin oli puolen vuoden jonot. Kun se kirjoitti edellisen b-lausunnon, sai samalla varata jo seuraavan ajan jotta saa ajoissa seuraavan. Hoidapa siinä sitten itseksesi itsesi kuntoon.
Omalla kohdalla pidin kyllä mielenkiintoisena sitä että kun hakemus pysyvästä eläkkeestä lopulta tehtiin, tuli myöntävä päätös paluupostissa jotain viikossa. Ei siellä kelassa silloin oltu paljon mietitty. Yleensähän noissa käsittelyaika saattaa venyä useampaan kuukauteen. Vissiin niin toivoton tapaus... Itse en ole lääkärin tuolloin kirjoittamaa lausuntoa edes nähnyt joten en tiedä edes mitä diagnooseja siellä seisoo, niitä joskus matkan varrella on ilmestynyt yllättäen.
17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuo kirjoittanutkaan, että psykologi olisi eläkettä varten mitään kirjoittanut, vaan vilautellut mahdollisuutta. Sitähän voi vilautella nyt kuka tahansa, vaikka naapuri tai oma äiti. Se on ihan eri asia, kuin lausunto.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 14:50"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]
Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]
Mä voin kertoa omasta puolestani että sairasteltuani masennusta käytännössä aina (ensimmäisen kerran pohdin itsemurhaa joskus ala-asteella) ja nyttemmin todetun persoonallisuushäiriön ja neurologisen poikkeavuuden myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen. Olen nyt siis 27.
En kuitenkaan suostu siihen. Jos mä tän ikäisenä luovuttaisin ja jättäytyisin yhteiskunnan riippukiveksi, olisi omanarvontunto mennyttä lopullisesti. Kuolen ennemmin.
No nyt on tapahtunut jotain mitä kukaan ei uskonut; Mä olen parantunut lähes pari vuotta sitten sekamuotoisesta masennus- ja ahdistushäiriöstä, saanut neurologiset ongelmat hallintaan ja persoonallisuushäiriö on vuosien terapialla ja erittäin aktiivisella itsehoidolla lähes täysin kadonnut.
Jos olisin silloin luovuttanut, olisin varmaan joku kotona makaava onneton sekakäyttäjäpaska. Nyt olen töissä, mulla on vastuuta järjestötoiminnassa, olen naimisissa, harrastan ja olen onnellinen. Mä vaistosin tämän tienhaaran aikanaan psykologin vileutellessa eläkkeen mahdollisuutta. Mä vaistosin, että se on nyt tai ei koskaan.
[/quote] Se vaan että se psykologi ei sulle eläkettä voinut tarjota. Usein se kela hylkää sen vaikka useampikin lääkäri olisi lausunnon eläkkeen puolesta kirjoittanut, psykologikin saattaa mustetahrojaan tutkittuaan lausuntonsa antaa, mutta ei se mitään päätä eikä tarjoa eikä ole edes lääkäri... Ei se eläkepäätös ole käsky luovuttaa, se on hengähdystauko. Sen voi laittaa lepäämään jos kuntoutuu yrittääkseen taas, ja siltä pääsee pois.
Minä olin aluksi eläkettä vastaan myös. Mutta kun ei sitä ihmettä näkynyt, ja raskaaksi kävi hoitaa kuntoutustuen jatkopätkät puolivuosittain, saati hakea vieläpä elatustuet jne. jatkuvasti näiden lyhyiden määräaikaisuuksien vuoksi ja pelätä jatkuvasti että käsittelyn keston vuoksi tipahtaa tuilta kokonaan, niin hyväksyin ajatuksen lopulta.
Psykiatrillekin oli puolen vuoden jonot. Kun se kirjoitti edellisen b-lausunnon, sai samalla varata jo seuraavan ajan jotta saa ajoissa seuraavan. Hoidapa siinä sitten itseksesi itsesi kuntoon.
Omalla kohdalla pidin kyllä mielenkiintoisena sitä että kun hakemus pysyvästä eläkkeestä lopulta tehtiin, tuli myöntävä päätös paluupostissa jotain viikossa. Ei siellä kelassa silloin oltu paljon mietitty. Yleensähän noissa käsittelyaika saattaa venyä useampaan kuukauteen. Vissiin niin toivoton tapaus... Itse en ole lääkärin tuolloin kirjoittamaa lausuntoa edes nähnyt joten en tiedä edes mitä diagnooseja siellä seisoo, niitä joskus matkan varrella on ilmestynyt yllättäen.
17
[/quote]
Kyllä se lääkärin ehdottelukin jo kolahti. Mun silloinen itsejohtaminen ja itsekuri oli aivan olematonta, joten tiedän kyllä mihin se "hengähdystauko" olisi johtanut. Identifioituminen sairaseläkeläiseksi olisi tehyt silloiselle heikolle itsetunnolleni peruuttamatonta hallaa.
Sulla voi olla joku toinen tilanne. Ilmeisesti sinun kaltaisia ihmisiä varten nuo eläkkeet on tehtykin, ei mun. Niidenhän on tarkoitus auttaa, ei passivoittaa.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:09"]
Eihän tuo kirjoittanutkaan, että psykologi olisi eläkettä varten mitään kirjoittanut, vaan vilautellut mahdollisuutta. Sitähän voi vilautella nyt kuka tahansa, vaikka naapuri tai oma äiti. Se on ihan eri asia, kuin lausunto.
[/quote] Niin, mutta tuosta paistoi että se oli ikään kuin "luvattu" läpihuutojuttu: "myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen" Totuus kun on se että käytännössä se eläke olisi tosiaan ollut yhtä kaukana kuin naapurin lupaamana. Psykologi on saattanut sanoa että hakeminen on mahdollista, mutta ei varmaan ole esittänyt mielipiteenään että kirjoittaja sen ilman muuta saisi.
Pullamössösukupolvi masentuu kun huomaa että elämässä ja etenkin töissä ei voi enää tehdä kuten itse haluaa ilman seurauksia. Jos jää ilmoittamatta pois töistä ei pidä yllättyä että saa varoituksen eikä palkkaa ko päivältä tule. Jos kiukuttelee muille muut vastaavat samalla mitalla.
Tää porukka on pulassa kun mamma ja pappa ei enää ole silottelemassa vastoinkäymisiä ja auttamassa lastaan saamaan oman tahtonsa läpi.
Lisäks nämä "aikuiset" dramatisoivat jokaisen pienen elämän vastoinkäymisen suureksi katastrofiksi josta ei voi selvitä.
Nämä nuoret eläkeläiset ovat täysin terveitä ja työkykyisiä kunhan muuttavat omaa asennettaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:12"]
Kyllä se lääkärin ehdottelukin jo kolahti. Mun silloinen itsejohtaminen ja itsekuri oli aivan olematonta, joten tiedän kyllä mihin se "hengähdystauko" olisi johtanut. Identifioituminen sairaseläkeläiseksi olisi tehyt silloiselle heikolle itsetunnolleni peruuttamatonta hallaa.
Sulla voi olla joku toinen tilanne. Ilmeisesti sinun kaltaisia ihmisiä varten nuo eläkkeet on tehtykin, ei mun. Niidenhän on tarkoitus auttaa, ei passivoittaa.
[/quote] Niin ehdotteliko sulle molemmat, lääkäri ja psykologi?
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 23:04"]
Olen kait "laiska vellihousu", koska mut on raiskattu kolmesti, käytetty vuosia seksuaalisesti hyväksi (sukulainen, lapsuudessa), mun paras ja ainoa kaveri on kuollut tapaturmaisesti, isä kuollut (hakkas äitiä 10v ennenku äiti sai tarpeeks voimia lopettaa koko suhteen, isällä oli narsistinen persoonallisuushäiriö-diagnoosi), ja nyt mun äiti joutuu pidemmäksi aikaa sairaalaan, ei mitään helppoja leikkauksia tiedossa. Diagnoosina mulla on mm. paniikkihäiriö ja syvä masennus, vähän harhojakin aina välillä. Skitsofrenia diagnisoitaisiin, mutten uskalla kertoa harhoista kenellekkään, koska sitten ne vievät minut pois. Sairauslomalla olen ollut viimeksi vuonna 2012, sen jälkeen en päivääkään poissa, vaikka joka ikinen päivä mietin eropapereiden hakemista. En jaksa. t. teini
[/quote]
Ehkäpä tämä tarina saisi aikuiset vähintään miettimään mitä suustaan päästelevät.
[/quote]
Moni näistä "lusmuista" on ihan akateemisia naisia. En tiedä miten tilanne paranisi.
[/quote]
Voi kuule, kyllä akateemisille naisillekin "sattuu ja tapahtuu". Lapsuudessa ja aikuisuudessa. Akateemisuus ei suojaa elämän kolhuilta, eikä tee tunteettomaksi.
[/quote]
Juuri sitä tarkoitin, höntti. Että kyse ei ole mistään alun perin laiskoista vaan ihmisille tapahtuu kaikenlaista. Esim. kuusi vuotta yliopistossa käyneen fantasia tuskin on päästä eläkkeelle kolmekymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:09"]
Eihän tuo kirjoittanutkaan, että psykologi olisi eläkettä varten mitään kirjoittanut, vaan vilautellut mahdollisuutta. Sitähän voi vilautella nyt kuka tahansa, vaikka naapuri tai oma äiti. Se on ihan eri asia, kuin lausunto.
[/quote] Niin, mutta tuosta paistoi että se oli ikään kuin "luvattu" läpihuutojuttu: "myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen" Totuus kun on se että käytännössä se eläke olisi tosiaan ollut yhtä kaukana kuin naapurin lupaamana. Psykologi on saattanut sanoa että hakeminen on mahdollista, mutta ei varmaan ole esittänyt mielipiteenään että kirjoittaja sen ilman muuta saisi.
[/quote]
No jos tämä yksityiskohta on sinulle noin tärkeä, niin psykologin sanat olivat jotakuinkin näin; Jotkut saavat apua tällaisesta, oletko koskaan kuullut?
Se että joku mainitsee sen, riitti mulle. Voi kyllä mä tiedän että näissä hommissa jonot ja byrokratia on pitkä mutta hankala tie.
ps. sanoin näköjään lääkäri viestissä 39 vaikka tarkoitin tietenkin psykologia
No siellä kuntoutuksella pitempään eläessä on rauha suunnitella omaa elämää ja opiskella ilman jatkuvaa pelkoa perseessä mahdollisesta orjatyöstä, pykälien muuttumisesta ja toimeentulon suunnittelusta. Onhan se todettu, että työttömänä oleminen on monen ihmisen tilanteessa parempi vaihtoehto kuin kouluttautuminen, vaikka töitä ei olisi näkyvissä. Tarkoitan siis sitä, kun työmarkkinatuki loppuisi ja opintotuki alkaisi ja samalla loppuisi myös harrastukset ja muu elämä, joka ei tähtää pelkkään vuokranmaksuun ja askeettiseen ruokavalioon.
Ja jos joku ei oikeasti halua työskennellä, niin voi tulla halvemmaksi se eläke kuin se, että hänet pakotetaan riippakiveksi tai vaaratekijäksi johonkin työyhteisöön. Samalla se vähentää kilpailua ja ne, jotka tarvitsevat korkeampaa statusta tai elintasoa vapaa-ajan kustannuksella, pääsevät siihen pienemmän kilpailun läpi. Kyllä minusta tuntuu jatkuvasti enemmän siltä, että ihmiset sijoittuvat tässä mielessä aivan oikeille paikoille eikä väärin perustein eläkkeellä olevia oikeastaan edes ole olemassa, kun asiaa miettii tarpeeksi syvällisesti. Poikkeuksena on tosin sitten ne ihmiset, jotka onnistuvat tekemään tuottavaa pimeää työtä tai muuta bisneksiä eläkkeen lisäksi; se on taas jo väärin muita kohtaan. Sen lisäksi työkyvyttömien ihmisten ei tarvitsisi lisääntyä, koska he siirtäisivät samaa taakkaa eteenpäin. Tämä ei ole vielä toteutunut.
-Mies 29v-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkkeelle jäädään siksi kun ei ole (muka) varaa kuntouttaa.
Ajoissa kuntoutukseen ohjaus ja avun saaminen olisivat poikineet monta työkykyistä ihmistä, mutta kun apua ei nykyään saa ennenkuin on niin huonosti asiat ettei sieltä niin vain enää noustakaan.
No ihmekös tuo. Vanhemmat elävät projektielämää jossa parisuhteilla on aina alku ja loppu. Haetaan jatkuvasti elämyksiä. Riidellään ja erotaan. Lapset unohtuvat koko kuviossa tai niitä käytetään riitakapuloina. Alkoholia vedetään vähintään suurkulutuksen rajat paukkuen. Lapset saavat rakennusaineiksi steriiliä einestä, teollista rasvaa, tärkkelystä ja lisäaineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:13"]
Pullamössösukupolvi masentuu kun huomaa että elämässä ja etenkin töissä ei voi enää tehdä kuten itse haluaa ilman seurauksia. Jos jää ilmoittamatta pois töistä ei pidä yllättyä että saa varoituksen eikä palkkaa ko päivältä tule. Jos kiukuttelee muille muut vastaavat samalla mitalla. Tää porukka on pulassa kun mamma ja pappa ei enää ole silottelemassa vastoinkäymisiä ja auttamassa lastaan saamaan oman tahtonsa läpi. Lisäks nämä "aikuiset" dramatisoivat jokaisen pienen elämän vastoinkäymisen suureksi katastrofiksi josta ei voi selvitä. Nämä nuoret eläkeläiset ovat täysin terveitä ja työkykyisiä kunhan muuttavat omaa asennettaan.
[/quote]
Aa... Minä en pääse kotoa ulos. Ahdistun niin että pitää lähteä psykiatriselle jos joudun jättämään pakko-oireita väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
90-luvun lamalapset ja peruspalveluiden leikkaukset silloin alkavat nyt näkyä.
Kiva olisi, jos nyt vältyttäisiin samoilta virheiltä. Mm. Vauvaperheiden palvelut, kotipalvelu, terapiat, ensikodit jne olisi pakko saada pidettyä tarpeeksi laaja-alaisesti saatavilla leikkauksista huolimatta.
T. Huolestunut nla-psykologi
Tuo masennus on entisajan selkäkipu. Monia F32:ia kehittyi duunareille ruokatauon aikana vanhassa työpaikassani.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 15:13"]
Pullamössösukupolvi masentuu kun huomaa että elämässä ja etenkin töissä ei voi enää tehdä kuten itse haluaa ilman seurauksia. Jos jää ilmoittamatta pois töistä ei pidä yllättyä että saa varoituksen eikä palkkaa ko päivältä tule. Jos kiukuttelee muille muut vastaavat samalla mitalla. Tää porukka on pulassa kun mamma ja pappa ei enää ole silottelemassa vastoinkäymisiä ja auttamassa lastaan saamaan oman tahtonsa läpi. Lisäks nämä "aikuiset" dramatisoivat jokaisen pienen elämän vastoinkäymisen suureksi katastrofiksi josta ei voi selvitä. Nämä nuoret eläkeläiset ovat täysin terveitä ja työkykyisiä kunhan muuttavat omaa asennettaan.
[/quote]
No tulepas tänne muuttamaan minun asennettani kun psykologitkin joutuvat oikein kouluttautumaan sitä varten. Masentuneet ym. nimeomaan näkevät asiat vääristyneesti. Mutta se vaatikin jo taitoa että tätä näkökantaa voidaan muuttaa. Minä ainakin aistin viestistäsi väheksynnän ja vittuilun ja niin kuin itsekin sanoit niin vastaan samalla mitalla enkä liikuta persettäni. Enkä sano tätä ollakseni ilkeä vaan metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan toimii myös toisinpäin. Jos minua kohtaan ei löydy ymmärrystä niin miksi minun pitäisi ymmärtää muita. Toki sinä voit nostaa vielä isomman myräkän, mutta niin voin minäkin.
Itse olin joskus itkuinen ja masentunut, työpaikan oma lääkäri olisi mielellään kirjoittanut b - lausunnon että voisin jäädä pitkälle sairaslomalle ja hakea eläkettä. Vaihdoin sitten työpaikkaa. Eli kyllä ne lääkäritkin välillä vähän turhaan tuputtaa tuota eläke- vaihtoehtoa
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]
Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]
Mä voin kertoa omasta puolestani että sairasteltuani masennusta käytännössä aina (ensimmäisen kerran pohdin itsemurhaa joskus ala-asteella) ja nyttemmin todetun persoonallisuushäiriön ja neurologisen poikkeavuuden myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen. Olen nyt siis 27.
En kuitenkaan suostu siihen. Jos mä tän ikäisenä luovuttaisin ja jättäytyisin yhteiskunnan riippukiveksi, olisi omanarvontunto mennyttä lopullisesti. Kuolen ennemmin.
No nyt on tapahtunut jotain mitä kukaan ei uskonut; Mä olen parantunut lähes pari vuotta sitten sekamuotoisesta masennus- ja ahdistushäiriöstä, saanut neurologiset ongelmat hallintaan ja persoonallisuushäiriö on vuosien terapialla ja erittäin aktiivisella itsehoidolla lähes täysin kadonnut.
Jos olisin silloin luovuttanut, olisin varmaan joku kotona makaava onneton sekakäyttäjäpaska. Nyt olen töissä, mulla on vastuuta järjestötoiminnassa, olen naimisissa, harrastan ja olen onnellinen. Mä vaistosin tämän tienhaaran aikanaan psykologin vileutellessa eläkkeen mahdollisuutta. Mä vaistosin, että se on nyt tai ei koskaan.
[/quote]
Aivan kuin omasta elämästä! Olen 29 vuotias ja kyllä se oli kova henkinen ja fyysinen taistelu että sai itteesä niskasta kiinni! Kaikki ei tähän pysty ja ymmärrän senkin, mutta hatunnosto meille jotka vielä jaksetaan yrittää! :)
Nämä jotka täällä kertovat oman selviytymistarinansa ovat näemmä myös itse tehneet jotakin ja olleet aktiivisia eikä vaan ruikuttaneet terapian ja eläkkeen perään.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 22:40"]
Kuinkahan moni noista nuorista feikkaa hullua päästäkseen elämään yhteiskunnan siivellä loppuelämäkseen?
[/quote]
Mä voin kertoa omasta puolestani että sairasteltuani masennusta käytännössä aina (ensimmäisen kerran pohdin itsemurhaa joskus ala-asteella) ja nyttemmin todetun persoonallisuushäiriön ja neurologisen poikkeavuuden myötä mulle on tarjottu mahdollisuutta eläkkeeseen. Olen nyt siis 27.
En kuitenkaan suostu siihen. Jos mä tän ikäisenä luovuttaisin ja jättäytyisin yhteiskunnan riippukiveksi, olisi omanarvontunto mennyttä lopullisesti. Kuolen ennemmin.
No nyt on tapahtunut jotain mitä kukaan ei uskonut; Mä olen parantunut lähes pari vuotta sitten sekamuotoisesta masennus- ja ahdistushäiriöstä, saanut neurologiset ongelmat hallintaan ja persoonallisuushäiriö on vuosien terapialla ja erittäin aktiivisella itsehoidolla lähes täysin kadonnut.
Jos olisin silloin luovuttanut, olisin varmaan joku kotona makaava onneton sekakäyttäjäpaska. Nyt olen töissä, mulla on vastuuta järjestötoiminnassa, olen naimisissa, harrastan ja olen onnellinen. Mä vaistosin tämän tienhaaran aikanaan psykologin vileutellessa eläkkeen mahdollisuutta. Mä vaistosin, että se on nyt tai ei koskaan.