Miksi ihmiset (etenkin naiset) ovat nykyään niin aggressiivisia
.. tai itsekkäitä?
Baareissa tämän näkee hyvin jo alkuillasta, naiset rynnivät ja tönivät baaritiskeilla. Tuntemattomienkin ulkonäköä ja pukeutumista saatetaan arvostella aika julmasti. Tanssilattialla veivataan niin, että huidotaan kanssaihmisiä naamalle.
Kerran bussissa oli nuorehko nainen villin leikki-ikäisen ja vaunuissa olevan vauvan kanssa. Lapsista isompi riekkui ja huusi minkä ehti. Vauva kuitenkin oli niin suloinen, että hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. :) Äiti kun tämän huomasi, hän alkoi mesoamaan minulle, että mitä hittoa oikein virnuilen ja voisin täydellisenä ihmisenä tulla kokeilemaanko saanko kuria hänen lapsiinsa. Käänsi vauvan vaunut myös ympäri.
Tämä tapaus sattui myöskin bussissa. Bussi oli täynnä ja ajattelin istahtaa erään vanhemman naishenkilön viereen, koska en halunnut seisoa puolta tuntia. Kohteliaasti kysyin, saako tähän istua ja nainen siirsi laukkunsa erittäin nihkeästi ja naama sitruunalla. Jossain vaiheessa matkaa aloin ottamaan puhelintani laukusta ja kyynärpääni hipaisi hieman naisen kättä. Hän tönäisi käteni erittäin kovaa ja vihaisesti pois ja katsoi vihamielisesti. Anteeksipyyntöön ens aanut muuta reaktiota kuin vihaisen tuhahduksen.
Tämä oli kyllä kaiken huippu: bussipysäkillä oli kanssani vanha rouva sekä keski-ikäisistä naisista koostuva kovaääninen parvi. Bussin saapuessa tällä vanhalla naisella oli vaikeuksia pysyä pystyssä, koska oli liukasta. Autoin häntä (josta hän oli hyvin mielissään), mutta nämä keski-ikäiset naiset puskevat ja ryntäävät bussiin sellaisella voimalla, että melkein tönäisivät mummon kumoon.
Monia muitakin esimerkkejä on, mutta minusta etenkin tuo viimeiseksi mainittu alkaa olemaan jo naurettavaa.
Kommentit (43)
Itsehän ap on toki niin täydellinen
Tajuatko että ihmsillä voi julkisissa olla kiire töihin tai raskas työpäivä takana?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:03"]

[/quote]
Niin kiire, että tönitään mummoja ja ollaan vihamielisiä?
ap itse on nössö, aikuistu vähän. Ei aikuisten maailmassa pärjää hymyllä ja iloisella mielellä, elämässä pitää taistella ja jos jäät viimeiseksi, olet heikko.
Samaa olen välillä miettinyt. Sairaammaksi ja minä minä -huomionhakuiseksi mennyt maailma. Itse en käy baareissa juuri koskaan, joten vähän vaikea sanoa mitä siellä olisi, mutta ihan tavallisissa muissa touhuissa törmää kyllä välillä (harvoin onneksi sentään) aivan kamaliin naisiin. Ja tällä siis tarkoitan jotain todella rumaa käytöstä tai tosi ilkeää heittoa ihan ilman mitään syytä. Sitä paitsi harvoin edes syyn kanssa kukaan fiksu ja sivistynyt ihminen käyttäytyy miten sattuu loukkaavasti tai ilkeästi.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:08"]
ap itse on nössö, aikuistu vähän. Ei aikuisten maailmassa pärjää hymyllä ja iloisella mielellä, elämässä pitää taistella ja jos jäät viimeiseksi, olet heikko.
[/quote]
En ole ap, mutta hyi hitto kuinka narsistinen ja kylmä ajattelutapa. Heikkoja ovat julmurit ja **sipäät, sori vaan. Se että ihminen on kiva ja positiivinen, ei tarkoita etteikö hän voisi olla myös taistelija sekä sitkeä ihminen lopultakin pohjimmiltaan.
Mulla tulee bussissa huono olo, jos en pääse eteen.. Siksi on pakko vähän rynniä.
Saman olen huomannut. Erityisesti julkisissa kulkuneuvoissa +50 v. vielä työelämässä olevat naiset käyttäytyvät huonosti ja ovat happamia. En voi ymmärtää. Onko kyseessä katkeruus ja puhdas ilkeys, mutta mistä se syntyy ja eikö ole enää millään mitään väliä. Etuillaan, tönitään selkään ja tuijotellaan happamina nuorempia naisia pitkät ajat estoitta suoraan kasvoihin.
Kannattaa pysyä naisista erossa. Moni on ihan sekopäinen. Vihaisilla ihmisillä on paha olla.
ap älä arvostele jos et tiedä toisen taustoja. Ja kyllä muakin v*tuttaa jos joku tuijottaa mun vauvaa, musta se on tosi epäilyttävää, miksi haluaisit hymyillä vieraalle lapselle?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:19"]
Mulla tulee bussissa huono olo, jos en pääse eteen.. Siksi on pakko vähän rynniä.
[/quote]
Jaaha, että mummot kumoon, kunhan sulle ei tule paha olo?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:27"]

No eipä taida olla kanssamatkustajillakaan kovin kivaa, jos oksennan jossain bussin takaosassa..
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:03"]
Tajuatko että ihmsillä voi julkisissa olla kiire töihin tai raskas työpäivä takana?
[/quote]
Lapsilla on ymmärrettävää, että väsymys aiheuttaa kiukkukohtauksia. Aikuisten pitäisi kyllä osata hallita oma käytöksensä paremmin.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:33"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:19"]
Mulla tulee bussissa huono olo, jos en pääse eteen.. Siksi on pakko vähän rynniä.
[/quote]
Jaaha, että mummot kumoon, kunhan sulle ei tule paha olo?
[/quote]
No eipä taida olla kanssamatkustajillakaan kovin kivaa, jos oksennan jossain bussin takaosassa..
[/quote]Ehkä julkinen liikenne ei sitten ole sinua varten. Toisia ei vaan tönitä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:27"]
ap älä arvostele jos et tiedä toisen taustoja. Ja kyllä muakin v*tuttaa jos joku tuijottaa mun vauvaa, musta se on tosi epäilyttävää, miksi haluaisit hymyillä vieraalle lapselle?
[/quote]joo ens kerralla kun sun vauva suloisesti hymyilee ja vilkuttaa niin huikkaan sulle että pidät äpäräs kurissa ja näytän keskaria teille molemmille. Rupee v*ttu, sa*tana mulle äpärät prkle hyppimään silmille!!
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:55"]

Tahallaan käsität väärin.. Tarkoitin, että aika epäilyttävää jos joku ihan vaivautuu erikseen katsomaan vauvoja ja hymyilemään heille kun heidän vanhempansa eivät näe! Pedofiilejä?
Minä yritän itse ajatella, että ei saisi aina ajatella ihmisistä pahinta.
Ehkä se äiti todella luuli, että olit vahingoniloinen, kun hänellä on vaikeuksia lasten kanssa bussissa. Ehkä voisit tuntea myötätuntoa, että joku on niin väsynyt ja ehkä huono itsetuntokin, kun epäilee hymyä pahanilkiseksi virnuiluksi.
Ehkä se vieruskaveri bussissa ei ollut naama sitruunalla, vaan se vaan sattui olemaan hänen kasvojensa perusilme. Kaikki eivät putkahda kohdusta maailmaan ikihymy kasvoillaan. Ehkä se tuuppauskin oli hänen osaltaan vahinko, jos yritti tehdä sinulle tilaa? Ja yninää eikä kohteliasta vastausta... no siihen aika moni meistä sortuu väsyneenä.
Entä ne "mummontappajat"? ehkä porukalla oli tosiaan niin hyvät jutut, etteivät kiinnittäneet huomiota eivätkä tajunneet ajoissa, että tulossa oli heikompi kuntoisia?
Jotenkin tulee säikky olo aina näistä ihmisistä, jotka omalla käytöksellään antavat esimerkkiä meille muille - jotka emme ehkä olekaan puhtaasti pahansuopia ja ilkeitä.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:55"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:27"]
ap älä arvostele jos et tiedä toisen taustoja. Ja kyllä muakin v*tuttaa jos joku tuijottaa mun vauvaa, musta se on tosi epäilyttävää, miksi haluaisit hymyillä vieraalle lapselle?
[/quote]joo ens kerralla kun sun vauva suloisesti hymyilee ja vilkuttaa niin huikkaan sulle että pidät äpäräs kurissa ja näytän keskaria teille molemmille. Rupee v*ttu, sa*tana mulle äpärät prkle hyppimään silmille!!
[/quote]
Tahallaan käsität väärin.. Tarkoitin, että aika epäilyttävää jos joku ihan vaivautuu erikseen katsomaan vauvoja ja hymyilemään heille kun heidän vanhempansa eivät näe! Pedofiilejä?
[/quote]No kuule jos joku vauva iloisena hymyilee tai vilkuttaa kanssamatkustelijalle ja toinen hymyilee vauvalle takas tai vilkuttaa miksi oletat heti että joku on pokaamassa sun vauvaa? Olet sairas jos tämä käy ekana sulle mielessä. Onhan se normaalia että pienet lapset ja VARSINKIN VAUVAT ovat hellyttäviä, hauskoja, söpöjä ja herättävät iloisia tunteita ihmisissä. Joten jos joku vilkuttaa tai hymyilee sun lapselles bussissa ja sä luulet sitä toista heti pedofiiliksi niin SÄ OOT SE JOKA YMMÄRRÄT VÄÄRIN jos ei ole tahallista väärinymmärrystä niin hanki apua ennen kun tartutat sun sairaat tavat ja olettamukset sun lapselle.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:55"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 01:27"]
ap älä arvostele jos et tiedä toisen taustoja. Ja kyllä muakin v*tuttaa jos joku tuijottaa mun vauvaa, musta se on tosi epäilyttävää, miksi haluaisit hymyillä vieraalle lapselle?
[/quote]joo ens kerralla kun sun vauva suloisesti hymyilee ja vilkuttaa niin huikkaan sulle että pidät äpäräs kurissa ja näytän keskaria teille molemmille. Rupee v*ttu, sa*tana mulle äpärät prkle hyppimään silmille!!
[/quote]
Tahallaan käsität väärin.. Tarkoitin, että aika epäilyttävää jos joku ihan vaivautuu erikseen katsomaan vauvoja ja hymyilemään heille kun heidän vanhempansa eivät näe! Pedofiilejä?
[/quote]
Vaikutat aivan sairaalloisen vainoharhaiselta ihmiseltä. Lapsiparkasi. Kyllä hän pian sitten oppii sinun tavoillesi, kun kanssasi joutuu elämään. Epäilee kaikkia ja kaikkea, ystävällinen hymykin tulkitaan pahaksi asiaksi. Sairasta.
Se on se minä minä, muista viis, valtaa alaa ja ihmeelliseti juuri naisissa.