Kysymys esikoislestadiolaisille

että puhe olisi Jumalan tahdon mukaista. Yksi puhuu ja muut rukoilevat. Uskomme myös, että Pyhähenki puhuu ihmisen suun kautta ja ihminen vain lainaa suutaan. Sen huomaa ihan käytännössä usein saarnan tai jonkun muun puheen aikan, miten Henki tekee työtä, sitä mistä sen huomaa on vähän turhan vaikea selittää.

Senkin huomaa jos saarnaaja, tai joku muu, 'panee omiaan'. Silloin Jumalan Henki minun sydämmessäni ei vastaa Amen tuohon puheeseen.



Tämä 'suun lainaaminen Jumalan käyttöön' ei koske ainoastaan saarnajia, vaan joskus sen kokee itsekin. Olen joskus jutellut uskon asoista ihmisen kanssa joka ei usko. Hänellä oli hyvin vaikeita kysymyksiä joihin minulla ei ollut vastaukasia. Huomasin kuitenkin sanojen tulevan suustani, enkä edes jälkeenpäin muistanut mitä puhuin.



Kohtaan Jumalan Hänen sanassaan ja toisissa uskovissa päivittäin. Jumala auttaa läheisten ihmisten sanojen ja tekojen kautta, sekä arkisissa tilanteissa, että syvällisissäkin uskon kysymyksissä

Uskon myös että Jumala Pojassaan asuu myös minun sydämessäni ja vaikuttaa siellä minun elämääni.

"Ettemme enää eläisi itsellemme, vaan Hänelle joka on kuollut edestämme" ( ei sanatarkka lainaus) sanoo Raamattu.



Kyllä, Raamatun käännöksetkin ovat tulkinta, mutta uskomme että siinä käännöksessä jota me käytämme on ollut Jumalan Pyhähenki ohjaajana. Käytämme siis hyvin vanhaa käännöstä.

Tämä uusin käännös on tehyt 'tiedepohjaisesti' ilman Pyhänhengen ohjausta, ihmisen järjen avulla ja siinä on vakavia virheitä.



Jumala on luvannut olla omiensa kanssa ajan loppuun saakka juuri Pyhän Henkensä kautta.

ja suun lainaamiseen.



Kuvaamaani tapaus jossa kerroin puhuneeni vaikka en tiennyt vastausta.

Kaikkein suurin ihme tässä tapauksessa oli mielestäni se, että ihminen jonka kanssa puhuin koki saaneensa apua sanoistani.

Ja kenenkään ihmisen OMISTA puheista ei ole apua ihmisen uskonasioissa. Vain Jumalan Sana auttaa.

ei uudemmilla raamatunteksteillä ole enää paljoa tekemistä alkuperäisten kirjoitusten kanssa, enää moneen sataan vuoteen. Toisaalta on taas hankala "tulkita" vanhaa käännöstä jonka sanat ovat suomenkielessä jo paljon muuttuneet. On tietysti vaikeaa kun kielialueita kristityillä on niin monia, että käännöksiä on käytettävä. Koraania kun esim. pystytään lukemaan vielä lähes kaikissa muslimimaissa lähes alkuperäisessä muodossa ja sen kirjoitetulla kielellä.



Mielenkiintoista, tuo mitä kerroit "puhumisesta jumalan sanoin", en ole siitä aiemmin kuullutkaan vl:n yhteydessä. Hienoa että koet yhteyden suurempaan, saat siitä varmasti kovasti tukea ja turvaa elämääsi.



Kiitos tosi paljon vastauksista vielä kerran, kaikkea hyvää! :)

Vl.stä vaan El.stä, tarkennukseksi =)



se sama el-nainen jonka käsialaa ovat nämä viimeset vastaukset kysymyksiin.

enkä vl:a, täällä on tainnut olla vaan niin paljon puhetta vanhoillisista, että mullakin jo sormet sekoaa... :)

ap

'kieliongelmasta'

Meidän seurakunnassamme on meneillään erikoinen hanke. Otamme käyttöön kaksoisraamatun, jossa on vierekkäisillä palstoilla nykyinen Raamatunkäännöksemme ja edellinen kirkon Raamattu.



Jos joku kohta on kielellisesti vaikea, niin sen voi lukea uudemmalla kielellä ja jos joku kohta uudemmassa käännöksessä on outo, niin merkityksen voi tarkastaa vanhasta käännöksestä.



Jos näiden käännösten sisällön välillä on ristiriita niin pidämme vanhaa oikeana ja uudempaa vääränä.

mutta jos olen saanut oikean käsityksen vl.n tavoista, niin sanoisin että hyvin erilainen.

kuka vain uskova, myös lapsi vou todistaa synnit anteeksi. Mutta lapselle ei voi kertoa syntejään rippitarkoituksessa.

Jos olen kärsimätön lapselle niin voin pyytää sitä häneltä anteeksi, tai sitä että näytin huonoa esimerkkiä kum riitelin isän kanssa. Siis sellaista mitä lapsi on nähnyt.

Jos taas teen jonkun muun synnin josta haluan ripittäytyä niin silloin minun tulee etsiä joku vanhempi kokenut uskovainen tai saarnaaja. Omia syntejä ei saa 'kaataa lapsen niskaan'

Periaatteessa rippisalaisuus koskee kaikkia jotka kuuntelevat ripin. en kuitenkaan usko että rikoksia jäisi näiden rippiisien tai -äitien taakse, vaan he auttaisivat ihmisen myös poliisin juttusille.

Mitään sellaisia rikoksia joista olisi tullut tuomio, en ole kuullut käsitellyn ripissä.

Ei meilläkään kyllä todellakaan ole koskaan opetettu lapselle ripittäytymään. Vaan aina vertaiselleen. Muutaman kerran on ollut tilanne, että itse olen halunnut ripittäytyä jollekin jostain nimellisestä synnistä, esim. esiaviollisesta seksistä tai ajautumisesta vääränlaiseen porukkaan, jossa tuli tehtyä tyhmiä juttuja. Eipä olisi tullut mieleenkään mennä näitä pyytelemään anteeksi vaikkapa kuusi vuotta nuoremmalta pikkusiskolta! Sen sijaan n. 1,5 vuotta nuoremmalta pikkuveljeltä olisin voinut, koen että olimme näissä tilanteissa ihan tasaveroisia, hyvin läheisiä ja aika tavalla samassa kehitysvaiheessa.

Tuo käsitys, että lapselle ripittäydytään, koskee nyt lähinnä tätä pf-kohua, jossa kyse ei edes ole aidosta ripistä vaan hengellisestä ja henkisestä väkivallasta, jolla uhrin suu sidotaan. Missään muussa tilanteessa en tällaisesta ole kuullut, eikä sellaiseen missään nimessä ole kannustettu. Toki, kuten el-nainen mainitsi, tilanteen jossa lapsi on joutunut kärsimään, kuten hänelle hermostuminen tai altistuminen vaikkapa vanhempien riitelylle, on syy pyytää anteeksi. Siinä ei kuitenkaan ole kyse ripistä. Rippi on minusta nimellisen asian tunnustamista ulkopuoliselle henkilölle, rippi-isälle tai -äidille.

Mielenkiinnolla luen näitä el-naisen vastauksia, itsekin olen aina miettinyt näitä eroja...

vl

Joku onkin täällä jo vastannut hienosti! Haluan vain lisätä että ei naisen ihan hiljaa tarvi olla vaikka ei hän saarnapöydän takana olekaan. Esikoislestadiolaiset kyläilevät paljon, ja ottavat usein jonkun Raamatun tekstin puheenaiheeks näissä kylissä. Kuka tahansa voi vastata, nainen tai mies. Naisilla on yhtä tärkeitä ja arvokkaita kokemuksia ja näkemyksiä. Mutta he eivät tosiaan ole saarnaajina. ap, millä paikkakunnalla asut? Mene ihmeessä seuroihin! Ole rohkea, ei siellä ketään yritetä väkisin "käännyttää" jos ei kiinnostakaan. Pois voi lähteä keskenkin.

mutta jos olen saanut oikean käsityksen vl.n tavoista, niin sanoisin että hyvin erilainen.

kuka vain uskova, myös lapsi vou todistaa synnit anteeksi. Mutta lapselle ei voi kertoa syntejään rippitarkoituksessa.

Jos olen kärsimätön lapselle niin voin pyytää sitä häneltä anteeksi, tai sitä että näytin huonoa esimerkkiä kum riitelin isän kanssa. Siis sellaista mitä lapsi on nähnyt.

Jos taas teen jonkun muun synnin josta haluan ripittäytyä niin silloin minun tulee etsiä joku vanhempi kokenut uskovainen tai saarnaaja. Omia syntejä ei saa 'kaataa lapsen niskaan'

mutta jos olen saanut oikean käsityksen vl.n tavoista, niin sanoisin että hyvin erilainen.

kuka vain uskova, myös lapsi vou todistaa synnit anteeksi. Mutta lapselle ei voi kertoa syntejään rippitarkoituksessa.

Jos olen kärsimätön lapselle niin voin pyytää sitä häneltä anteeksi, tai sitä että näytin huonoa esimerkkiä kum riitelin isän kanssa. Siis sellaista mitä lapsi on nähnyt.

Jos taas teen jonkun muun synnin josta haluan ripittäytyä niin silloin minun tulee etsiä joku vanhempi kokenut uskovainen tai saarnaaja. Omia syntejä ei saa 'kaataa lapsen niskaan'

Periaatteessa rippisalaisuus koskee kaikkia jotka kuuntelevat ripin. en kuitenkaan usko että rikoksia jäisi näiden rippiisien tai -äitien taakse, vaan he auttaisivat ihmisen myös poliisin juttusille.

Mitään sellaisia rikoksia joista olisi tullut tuomio, en ole kuullut käsitellyn ripissä.

Ei meilläkään kyllä todellakaan ole koskaan opetettu lapselle ripittäytymään. Vaan aina vertaiselleen. Muutaman kerran on ollut tilanne, että itse olen halunnut ripittäytyä jollekin jostain nimellisestä synnistä, esim. esiaviollisesta seksistä tai ajautumisesta vääränlaiseen porukkaan, jossa tuli tehtyä tyhmiä juttuja. Eipä olisi tullut mieleenkään mennä näitä pyytelemään anteeksi vaikkapa kuusi vuotta nuoremmalta pikkusiskolta! Sen sijaan n. 1,5 vuotta nuoremmalta pikkuveljeltä olisin voinut, koen että olimme näissä tilanteissa ihan tasaveroisia, hyvin läheisiä ja aika tavalla samassa kehitysvaiheessa.

Tuo käsitys, että lapselle ripittäydytään, koskee nyt lähinnä tätä pf-kohua, jossa kyse ei edes ole aidosta ripistä vaan hengellisestä ja henkisestä väkivallasta, jolla uhrin suu sidotaan. Missään muussa tilanteessa en tällaisesta ole kuullut, eikä sellaiseen missään nimessä ole kannustettu. Toki, kuten el-nainen mainitsi, tilanteen jossa lapsi on joutunut kärsimään, kuten hänelle hermostuminen tai altistuminen vaikkapa vanhempien riitelylle, on syy pyytää anteeksi. Siinä ei kuitenkaan ole kyse ripistä. Rippi on minusta nimellisen asian tunnustamista ulkopuoliselle henkilölle, rippi-isälle tai -äidille.

Mielenkiinnolla luen näitä el-naisen vastauksia, itsekin olen aina miettinyt näitä eroja...

vl

Meille on opetettu että rippi-isän tai -äidin tulisi olla kokenut kristitty. Ei siis nuori tai vasta uskon saanut, vaan ihminen jolla on uskon kokemuksia jo monilta vuosilta.

Mielestäni esim. esiaviollisen seksin tunnustaminen vaikkapa 18-vuotiaalle olisi liian rankkaa ja voisi vahingoittaa hänen uskonelämäänsä.

Ihminen joka on jo kokeneempi ja joka on nähnyt monenlaista osaa suhtautua asioihin eritavalla, eikä toisen synti jää hänelle kuormaksi.

Siitä olen samaa mieltä että rippi on juuri sitä että ihminen puhuu erityisessä tilanteessa synneistä joihin on joutunut ja saa synninpäästön.

Synnit voi -ja täytyy- uskoa anteeksi myös pelkän anteeksipyynnön kautta. Rippi on uskon hedelmä, ei sen ehto.

Mitä eroja olet löytänyt?



Meidän seuroissamme kävi muutama vuosi sitten useamman kerran muutamia vl miehiä.

He eivät löytäneet saarnoista juuri mitään eroa.

Keskustelin yhden miehen kanssa ja hän sanoi että ainoastaan se mitä meillä opetetaan naispappeudesta, eroaa vl opetuksesta.

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

Käytännöissä on jotain eroja. Meillä naiset tahtovat peittää päänsä Jumalan Sanan kuulossa, kuten Raamattu neuvoo, käsittääkseni vl ei opeta näin?



Ja itse olen ajatellut lukiessani vl ihmisten kirjoituksia, että meidän seurakunnassamme elämä ja usko perustuu täysin ihmisen omaan tahtoon, ei seurakunnan valtaan, toisten 'kyttäämiseen' tai muuhun sellaiseen.



Usko on Jumalan antama lahja ja siitä seuraa Jumalan tahdon mukainen elämä.

Jumalan tahdon mukaista elämää ei voi kukaan toinen ihminen vaatia, vaan sen täytyy tulla ihmisen sydämestä.



Meidän seurakunnassamme ei ole yhtään kieltoa eikä ehtoa jolla otettaisiin ihmisen usko pois.

On vain neuvoja joilla näytetään tie Jumalan luo. JA Jumalan armo kuuluu kaikille jotka katuvat ja pyytävät syntejään anteeksi.

olen joskus teini-iässä käynytkin el-seuroissa, se takia että lähipiirissäni tosiaan on el:n perhe, jotka minut kutsuivat mukaan. Osittain tunsin itseni tervetulleeksi, mutta samalla minusta puhuttiin kuten olisin jonkinlainen ihmetys - esim. lapsille osoitettiin korvakorujani ja minun siinä ollessani heille kerrottiin että ne ovat syntiä. On myönnettävä, että minulle jäi sieltä paha mieli. No, ehkä tuo on huono esimerkki, ja voidaan laittaa teini-iän traumojen piikkiin..:)

Olen agnostikko, ja samalla hirmu kiinnostunut erilaisista uskonnoista. En sen takia että tuntisin olevani jonkinlaisessa henkisessä vajeessa, vaan siksi, että tahdon kartoittaa sitä, mistä rakentuu uskonnollisen ihmisen psyyke ja ajatusmaailma. Olen hirmu onnellinen ja tiedän että olen löytänyt oman tieni elää, samalla olen onnellinen heidän puolestaan, jotka omistavat elämänsä jollekin tuntemattomalle voimalle. Sekin on rohkeaa!

Olen asunut eri puolilla maailmaa ja nähnyt useita eri tapoja ilmaista uskoa. Ihminen on henkinen eläin, ja siitä tämä kiinnostukseni. Esikoislestadiolaisuus kiinnostaa tällä hetkellä kovasti, sillä olen ollut taas tekemisissä el. ystäväperheen kanssa.

t.ap

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

meidän seuroistamme.



Tuo ei todellakaan ole tavallista että osoiteltaisiin ihmisten koruja tms.

Lapsi voisi kysyä, miksi sulla on korut kun ne on syntiä, mutta aikuinen ei 'kiinnittäisi niihin huomioita'. Näin minä olen tottunut elämään ja näkemään...



Ja miksi lapsi voisi sanoa noin? Varmasti eräänkin kerran on käyty keskustelu tyyliin: Äiti mitkä noi on? Korvakorut? Äiti miks sulla ei oo sellasia? Mä en halua ottaa sellasia kun pidän ne syntinä.



Ja yhdyn tuohon toisen el.n esittämään kutsuun. Tule seuroihin, siellä näet aidosti mikä tämä seurakunta on.



el-nainen

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

nainen ei voi olla pappi tai puhuja.

Nainen on yhtä arvokas Jumalan silmissä, mutta tehtävät ovat erilaiset.

Itse olen ajatellut että Jumala on varmasti halunnut säästää naista opettajan ja puhujan raskaasta tehtävästä. Naisella on kuitenkin usein lapsia ja huolta heidän kanssaan, hän ei tarvitse enää huolta seurakunnasta laajemmin. Miehen voimat riittävät paremmin siihen raskaaseen tehtävään.

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

nainen ei voi olla pappi tai puhuja.

Nainen on yhtä arvokas Jumalan silmissä, mutta tehtävät ovat erilaiset.

Itse olen ajatellut että Jumala on varmasti halunnut säästää naista opettajan ja puhujan raskaasta tehtävästä. Naisella on kuitenkin usein lapsia ja huolta heidän kanssaan, hän ei tarvitse enää huolta seurakunnasta laajemmin. Miehen voimat riittävät paremmin siihen raskaaseen tehtävään.

miten kokemukset vaihtelee. Itse olen poikkeuksetta törmännyt vain kyttäämiseen, pahan puhumiseen ja muiden tuomitsemiseen. En ole todellakaan kokenut, että voi elää omaa elämäänsä rauhassa ilman painostusta. Olen siis el-perheestä.

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

nainen ei voi olla pappi tai puhuja.

Nainen on yhtä arvokas Jumalan silmissä, mutta tehtävät ovat erilaiset.

Itse olen ajatellut että Jumala on varmasti halunnut säästää naista opettajan ja puhujan raskaasta tehtävästä. Naisella on kuitenkin usein lapsia ja huolta heidän kanssaan, hän ei tarvitse enää huolta seurakunnasta laajemmin. Miehen voimat riittävät paremmin siihen raskaaseen tehtävään.

Me emme mene kirkkoon jos siellä on naispappi, paitsi jos kyse on jonkun läheisen ihmisen juhlasta, josta emme halua olla pois (konfirmaatio, häät yms.) Emmekä 'huoli' omiin juhliimme naispappia.

nainen ei voi olla pappi tai puhuja.

Nainen on yhtä arvokas Jumalan silmissä, mutta tehtävät ovat erilaiset.

Itse olen ajatellut että Jumala on varmasti halunnut säästää naista opettajan ja puhujan raskaasta tehtävästä. Naisella on kuitenkin usein lapsia ja huolta heidän kanssaan, hän ei tarvitse enää huolta seurakunnasta laajemmin. Miehen voimat riittävät paremmin siihen raskaaseen tehtävään.

mutta hän ei ole raskaana eikä imetä.

Ne ovat jo aika raskaita ja sitovia tehtäviä. Siihen ei todellakaan kaipaa enää saarnavirkaa.

Lasten kasvattaminen muuten on tietenkin yhteinen tehtävä, mutta miehen voimat riittävät paremmin 'kahteen paikkaan'.

mukaan kun olen Suomessa, kuten sanoin niin on todella mielenkiintoista nähdä uskon vaikutus ihmiseen ja yhteisöön. Toisaalta ajattelen, että olisi ehkä omien eettisten periaatteideni vastaista mennä "rikastamaan" itseäni kokemalla sellainen tilaisuus, joka on toisille ihan totista totta ja suuri osa elämää. Mutta mistäs sitä koskaan tietää. Ja kuten sanoin, teininä otin ehkä liian herkästi itseeni nuo syntipuheet, koska ne kohdistuivat juuri minuun. Jokaiseen yhteisöön myös varmasti mahtuu niitä, joille on vaikea hyväksyä erilaisuutta ja ehkä vain kohdalleni sattui yksi heistä. :)

ap

miten kokemukset vaihtelee. Itse olen poikkeuksetta törmännyt vain kyttäämiseen, pahan puhumiseen ja muiden tuomitsemiseen. En ole todellakaan kokenut, että voi elää omaa elämäänsä rauhassa ilman painostusta. Olen siis el-perheestä.

Kaikkihan me olemme ihmisiä ja joudumme syntiin, mutta tiedät varmaan itsekin että ei ihmisten kyttääminen ja pahan puhuminen ole Jumalan Sanan mukaista käytöstä. Uskovaisen ihmisen pitäisi tuntea se synniksi sydämessään ja pytää anteeksi.

Jumalan antaman rakkaus on ainut mikä saa hyvää aikaan lähellämme.