Miksi yksinhuoltajilla on muka niin raskasta?
Suurimmalla osalla on lapset muualla hoidossa useita päiviä kuukaudessa tai jopa viikkoja. Silloin äiti saa olla ihan yksin, sen sijaan kahden vanhemman perheessä lapset on aina kotona.
Kommentit (22)
raskainta on varmaan se, ettei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea iloineen ja suruineen. Siis ei koskaan. Ei ketään kenen kanssa istua iltasin sohvalla ja kertoa miten hienon piirroksen lapsi oli tänään tehnyt (tai että pitäs ostaa uudet kengät lapselle, tai yleensä yhtään mitään asioita mitkä ei kiinnosta muita kuin lapsen vanhempia).
Myös se, toisinaan ei aina, että kaikki pitää suunnitella viimisen päälle, että homma toimii. Kun ei ole sitä jotakuta, joka edes joskus, edes kerran tois listalta unohtuneen maidon kaupasta tullessaan.
No näähän on toki luonnekysymyksiä. Itse vaan koen edellämainitut joskus tosi haastaviksi ja raskaiksi asioiksi. Toisaalta, mulla lapsi on aina, ei koskaan isällään tai muuallakaan.
Suurimmalla osalla on lapset muualla hoidossa useita päiviä kuukaudessa tai jopa viikkoja. Silloin äiti saa olla ihan yksin, sen sijaan kahden vanhemman perheessä lapset on aina kotona.
Ei ole käynyt pienessä mielessäsi, ap, että yksinhuoltaja joutuu tekemään AIVAN KAIKEN yksin ja kantamaan myös kaikesta vastuun. Roskapussin viemisestä auton korjausten järjestämiseen, lasten lääkärille viemisestä jokaikisen oksennusläjän pesemiseen, seinästä törröttävän naulan hakkaamisesta lapsen matikanläksyissä auttamiseen... aivan kaiken yh hoitaa yksin.
Jos lapsi / lapset päivän tai pari ovatkin kuukaudessa toisella vanhemmallaan, menee tuo vapaa aika niiden rästitöiden tekemiseen, joihin ei lasten kanssa yksinkertaisesti jää aikaa tai voimia. Sellaiset asiat voivat olla esimerkiksi vaatteiden, harrastusvälineiden, kodinkoneiden, minkä tahansa asian hankinta, puhumattakaan kunnollisesta siivoamisesta, ikkunoiden pesusta, ja niin edelleen. Omat vapaahetkeni ovat lähes aina täynnä kaikenlaista menoa ja säpinää.
MUTTA silti en tätä yksinhuoltajuuttani muuksi vaihtaisi - vaikka helvetin rankkaa ajoittain on - koska eipähän tarvise passata ketään aikuista lasten ohella ja eipähän tarvitse kärvistellä huonossa parisuhteessa!
En ole yh enkä kadehdi yh:ia. Tuskin elämä silloin kovin helppoa on. Voihan kahden huoltajan perheessä vuorotella että pääsee omiin menoihin. Kaipa yh tekee kahden vanhemman työt silloin kun lapset ovat hänellä.
kukaan ei ole noin kapeakatseinen...
ei ole sitä toista tätä arkea pyörittämässä ja päättämässä asioista. On tottakai ystäviä, mutta kaikki päätökset on lopulta itse tehtävä. Minulla on 7lasta, ikähaarukka 0-12v eikä lasten isä kyllä tuolta mullan alta pysty hoitamaan lapsiaan. Eikä minun lapset ole viikkoja missään, maksimissaan kerran kuukaudessa tai kahdessa jossain yhden yön isommat, mutta muuten ovat minulla.
Meillä ei sitten myös ole lapsi isällänsä eikä muualla useita päiviä kuukaudessa, ei edes päivääkään. Ainoastaan jos lapsi on kaverikylässä, mutta kyllä sitä normiperheessäkin varmaan lapset ovat kaverikyläilyllä.
Yksi mikä on tosi paha huoli, on että jos itselle sattuu jotain, kuka huolehtii lapsesta. Se on varmaan sitten lastensuojelu. Ei ole lapsen isää lähimaillakaan, ja isovanhemmat ovat kykenemättömiä hoitamaan.
Sanoisin että vastuu on se yksi suurimmasta taakasta.
Suurimmalla osalla on lapset muualla hoidossa useita päiviä kuukaudessa tai jopa viikkoja. Silloin äiti saa olla ihan yksin, sen sijaan kahden vanhemman perheessä lapset on aina kotona.
Sinulla taitaa olla nyt hieman väärää tietoa: tilastojen mukaan vain 1/3 etävanhemmista tapaa lapsiaan säännöllisesti, 1/3 tapaa epäsäännöllisesti ja 1/3 ei tapaa laisinkaan. Itseasiassa ne yksinhuoltajat, joilla on säännöllisesti vapaata ja omaa aikaa ovat vähemmistössä.
Yksinhuoltajuudessa ei ole niinkään rankkaa se arjen pyörittäminen vaan se, että on yksin lasten asioiden kanssa, oli kyse sitten iloista tai suruista. Yh tekee yksin päätökset (ja pohtii) niin kouluasioissa kuin lasten terveyteenkin liittyvissä asioissa.
Kahden vanhemman perheessä voi toinen vanhemmista lähteä lenkille, kokoukseen, tapaamaan ystävää ilman, että pitää ulkopuolisten kanssa järjestellä lastenhoitoa.
Itse kaipaan esim. sitä, että voisin joskus lähteä illalla lenkille ilman, että pitää erikseen järjestää hoitopaikka tai hoitaja kotiin.
Ainakin lapseni kaverin äidillä helppoa, koska lapsi on isällään paljon, mummot myös ottaa luokseen, sekä lapsi on meidän kotona usein.
Oikeastaan äiti on tosi vähän lapsensa kanssa.
Johtuu paljon siitä, että mitenkä isä on mukana kuvioissa.
Lapseni kaveri on isällään ainakin 3-4 päivää viikossa.
Toinen yh hoidatti lapsensa tarhassa ja isä näki lastaan joka toinen viikonloppu, joten kyllä hänelläkin oli paljon vapaata lapsestaan.
Raskasta varmaan, jos on ihan yksin.
raskainta on varmaan se, ettei ole ketään jonka kanssa jakaa arkea iloineen ja suruineen. Siis ei koskaan. Ei ketään kenen kanssa istua iltasin sohvalla ja kertoa miten hienon piirroksen lapsi oli tänään tehnyt (tai että pitäs ostaa uudet kengät lapselle, tai yleensä yhtään mitään asioita mitkä ei kiinnosta muita kuin lapsen vanhempia).
Myös se, toisinaan ei aina, että kaikki pitää suunnitella viimisen päälle, että homma toimii. Kun ei ole sitä jotakuta, joka edes joskus, edes kerran tois listalta unohtuneen maidon kaupasta tullessaan.
No näähän on toki luonnekysymyksiä. Itse vaan koen edellämainitut joskus tosi haastaviksi ja raskaiksi asioiksi. Toisaalta, mulla lapsi on aina, ei koskaan isällään tai muuallakaan.
aina sanonkin tutuille, jotka haukkuvat miehiään, että muistaisivat kuitenkin, että heillä on mies. Mies läsnä, siinä vieressä.
Missä ne kahden vanhemman perheet sitten lastaan hoidattavat?
Perheen ja arjen pyörittäminen on joskus raskasta kahdenkin aikuisen voimin, joten hatun nosto kaikille yksinhuolatjille, jotka jaksaa hoitaa lapset ja kotityöt kunnialla :)
raskainta yksinhuoltajuudessa oli juuri se, ettei ollut sitä toista aikuista jakamassa vastuuta. Ei voinut neuvotella puolison kanssa lapsen kasvatuksesta. Kaikki päätökset piti tehdä yksin ja luottaa siihen, että teki ne lapsen kannalta oikein tai ainakn riittävän hyvin. Lisäksi oli raskasta olla ns. silmätikkuna. Kerran vuodessa piti käydä tekemässä holhouslautakunnale selonteko siitä, miten oli hoitanut perimääni omaisuutta.
Olen sellainen kamala yh joka on töissä päivät ja lapset ovat päivähoidossa. Illat ja viikonloput olen kotona lasten kanssa. Viimeksi olen käynyt viihteellä vuosi sitten ja kotiintulo aika oli 21.00 jotta lapsenvahti pääsi omaan kotiinsa. Viimeksi ilman kotiintuloaikaa olen ollut ulkona tai ylipäätään juhlimassa 6 vuotta sitten.
Omaa aikaa tai harrastuksia ei ole. Raha tekee tiukkaa ja kaikesta säästetään.
Silti voin käsi sydämellä sanoa että olen onnellinen. Niin onnellinen ettei koskaan enää tarvitse elää huonossa ja väkivaltaisessa suhteessa. Kenenkään kanssa ei tarvitse neuvotella mistään, kun voi itse päättää asiat.
Se joka säälii tai panettelee yksinhuoltajia on idiootti!
Siskollani ei mies halua olla kuvioissa ja hän hoitaa kaiken yksin. Pojalla sattuu olemaan adhd ja joutuu kuljettamaan kaikenmaailman terapiat ja luljettamaan koululle jos taksi ei hae ym..
Älä siis väitä jos et tiedä oikeasti yh.N tilanteesta mitään.
Äiti ei ollut töissä ja lapsi hoidossa ja vielä nolla maksulla. Joten sitä vapaata riitti.
niin eipä siinä kauheasti kadehdittavaa ole, lähivanhempi kun on silti vastuussa lapsesta 24h 27-28 päivää kuussa.
Ne muutamat vapaapäivät on kenties ihan ansainnut...
t. yh jonka lapset ovat isällään 1 yön vuodessa
Suurimmalla osalla on lapset muualla hoidossa useita päiviä kuukaudessa tai jopa viikkoja. Silloin äiti saa olla ihan yksin, sen sijaan kahden vanhemman perheessä lapset on aina kotona.
ei se varmaan ole siviilisäädystä kiinni, onko lapsia hoidossa vai ei.. jösses... ja kohta kai kuullaan, että kun niillä kyä niitä siivoojia ja ties mitä... tyhmä ja hölmö provoilu.
voihan se sulle olla hyvinkin helppoa ja nautittavaa!
aloittaja on sairas tai sitten aloitus provo.
selityksiä mielipiteelleni tuskin tarvitsee.
joka hoitaa lapset ihan yksin? Ei siis ole miestä kuvioissa. Hänellähän vastuu lapsista on kokonaan itsellä.