Voiko 8-vuotiaan jättää yksin yöksi kotiin?
Kommentit (44)
Eiköhän tuo nyt ole ihan päivänselvä asia!
siinä ei ole vaihtoehtoja, jos ei ole tukiverkostoa
Meidän 9-vuotias ei vielä pysty olemaan koskaan yksin päivälläkään kotona, joskus ehkä puoli tuntia, kun katsoo tv:tä. Emme halua painostaa häntä, vaan toinen meistä vanhemmista on aina kotona, kun poika tulee koulusta. Ajallaan hän alkaa uskaltaa olla yksinkin, mielestäni siihen ei saa pakottaa.
että soitteli koulun jälkeen neljä tai viisi kertaa, vaikka joutui odottamaan vain pari tuntia sitä, että tulin töistä. en olisi häntä voinut yksin jättää tuota pitemmäksi aikaa. osin kyse oli siitä, että olimme juuri muuttaneet kaupungista maalle ja siellä oli tytön mielestä sekä pimeää että liian hiljaista.
tämän lapsen jälkeen olen synnyttänyt kolme lasta, eikä enää ole edes käynyt mielessä, että tuon ikäinen viettäisi aikaa yksikseen kovin pitkään.
minä vastaisin siis, että ei voi.
siinä ei ole vaihtoehtoja, jos ei ole tukiverkostoa
Pienen lapsen yksinolo on heitteillejättö ja siitä on velvollisuus ilmoittaa sosiaaliviranomaisille, jotka hankkivat apua. Ei lapsen elämällä ja mielenterveydellä voi leikkiä.
tyttö on ollut yksin 7-vuotiaasta alkaen kun äitinsä töissä.
Ihan sama vaikka olisi yh ja vuorotyössä. Sitten joko hankkii päivätyön tai on työttömänä niin kauan että sellainen löytyy.
on kyllä sitten taas ihan toinen ääripää. Kyllä kai normaali 9v jo osaa iltapäivän olla yksin kotona.
Mutta 8 vuotiasta ei kyllä yksin voi vielä yöksi jättää.
Meidän 9-vuotias ei vielä pysty olemaan koskaan yksin päivälläkään kotona, joskus ehkä puoli tuntia, kun katsoo tv:tä. Emme halua painostaa häntä, vaan toinen meistä vanhemmista on aina kotona, kun poika tulee koulusta. Ajallaan hän alkaa uskaltaa olla yksinkin, mielestäni siihen ei saa pakottaa.
Lastensuojeluilmoituksen paikka, jos tuon ikäinen jätetään yöksi yksin kotiin.
Ja kyseessä tuttavani. Itselläni 3-vuotias, joten en ihan muista 8-vuotiaan kehitystasoa. Kuulosti vain todella omituiselta, että lapsi on yksin kotona kun mamma ryyppää baarissa. No, tuo tapaus on muutenkin vähän holtiton ja vastuuntunnoton, että en sikäli ihmettele.
Ap
Kyllä meidän vajaa 8-vuotias oli yksinkin jonkun yön, päivistä puhumattakaan.
En kyllä tajua, millaisia pullamössöpentuja kasvatatte, jos ei edes 9-vuotias selviä yksin.. meidän sen ikäinen teki ruokaakin itse!
Lapset ovat erilaisia ja se pitää ottaa huomioon. Ei meillä saa olla jotain mittatikkua, että missä iässä mitäkin on pakko tehdä ja millainen olla.
lapsen ei tarvitse pärjätä yksin tuossa iässä. Kyllä meilläkin lapset tekivät tuossa iässä ruokaa, mutta heidän ei sitä ole kyllä henkensä pitimiksi tarvinnut laittaa. Tuon ikäinen lapsi kaipaa vielä huolenpitoa.
Kyllä meidän vajaa 8-vuotias oli yksinkin jonkun yön, päivistä puhumattakaan.
En kyllä tajua, millaisia pullamössöpentuja kasvatatte, jos ei edes 9-vuotias selviä yksin.. meidän sen ikäinen teki ruokaakin itse!
minäkin yhden äidin joka jätti joka viikonloppu 4v yksin kotiin nukkumaan ja lähti itse baariin!!!
Siitä huolimatta tuon ikäinen lapsi vaatii vielä valvontaa ja huolenpitoa. Eli lastensuojelussa kiinnostutaan, jos tuon ikäinen lapsi on yötä yksin kotona.
minäkin yhden äidin joka jätti joka viikonloppu 4v yksin kotiin nukkumaan ja lähti itse baariin!!!
Olet edesvastuuton, jos et ole tehnyt ls-ilmoitusta tästä äidistä.
Ei missään tapauksessa eikä millään tekosyyllä!