Kertokaa mikä on laadukasta kirjallisuutta??

Mainitsemistasi kirjailijoista Lamb ja Lahiri olivat vielä itselleni tuntemattomia. Täytyy muistaa nuo nimet, kun seuraavan kerran kirjastossa käyn!

Marraskuu ei itse asiassa ole Mazzarellan ainut romaani, vaan hän on kirjoittanut aiemmin myös Pääsiäisen, joka on fiktiivinen kertomus. Marraskuu on kuitenkin viime aikoina ilmestyneistä Mazzarelloista ainut romaani.



Mitä klassikkoihin tulee, en ole lainkaan varma, että kaikki klassikot ovat todellisuudessa " hyviä" kirjoja. Joulun alla lukemani Rikos ja rangaistus oli mielestäni ylipitkä, epäkiinnostava ja rakenteeltaan höttöä. Tuskinpa enää jatkossa Dostojevskiin kosken.

on yleensä aika kertakäyttöinen juoni. Tarina ja tapahtumat ovat pääosassa.



Laadukas kirjallisuus menee pintaa syvemmälle, ihmiset eivät ole yksioikoisia ja stereotyyppisiä ja lukija joutuu ajattelemaan ymmärtääkseen. Yleensä laatukirjallisuus kestää useamman lukukerran ja avautuu eri tasoilla. Viihdekirjaa ei viitsi lukea uudestaan ennenkuin vuosien päästä, kun juoni on unohtunut.



Kirja voi olla laadukas monella tavalla. Monissa historiallisissa romaaneissa esimerkiksi tarina voi olla romanttinen ja " hömppä" , mutta ajan ja ympäristön kuvaus on tehty huolella ja paneutuen. Tästä syystä pidän esimerkiksi Kaari Utrion kirjoista, vaikka niiden juoni onkin monesti vähän kökkö ja hahmot aika stereotyyppisiä (mutta ah niin viihdyttävää). Laila Hietamies on toinen suosikkini, pidän hänen tavastaan kertoa ihmisten elämästä ja historiasta sen kautta. Ryppyotsaiset kirjallisuuskriitikot eivät suuremmin arvosta kumpaakaan em. rouvaa.



Sitten on " vaikeita" klassikoita, erityisesti keskieurooppalaisessa koulukunnassa (Hesse, Kafka, Grass). Ne antavat ihan erilaisen kokemuksen kuin varsinaiset tarinaromaanit (erityisesti murrosikäiselle...;). Ja sitten on " taidekirjallisuus" , joku J. Joyce, jota olen lukenut sen verran, että tiedän, etten jaksa...



Eli ei, ei laadukkaan tarvitse olla klassikko. Klassikotkin ovat olleet joskus tavallisia kirjoja. Ne vain kestävät aikaa harvinaisen hyvin.

Yritin lukea tämän loistavaksi satiristiksi julistetun naisen yhtä kirjaa, mutta ekat muutaman kymmenen sivua kertoi kyllä sen, että satiirista ei ole hajuakaan, ja tarina itsessään oli ihan yltiötylsä. Ja mä sentään tykkään venäläisistä klassikoista (vink ap: Anna Karenina)! Vähän tuli sellainen olo, että kirjailijaa on kehuttu sen takia, että se on kaunis nainen, mediaseksikäs tyyppi.



Muutamia laadukkaita kirjoja ja henkkoht suosikkejani: Saatana saapuu Moskovaan (Mihail Bulgakov), Sopiva nuori mies (Vikram Seth), Maurin viimeinen huokaus (Salman Rushdie), Linna (Franz Kafka)...

Kiitos myös kaikista kirjaehdotuksista, osan olen lukenut moneenkin kertaan, mutta osa oli ihan uusia tuttavuuksia. Täytyykin heti tänään käydä kirjastossa!:)



ap

Ja kuten joku on jo aiemmin sanonut, moni klassikko on ollut oman aikansa viihdettä. Miettikää vaikka Bronten sisarusten kirjoja tai Mozartin musiikkia, laadukasta, viihdyttävää ja kestäneet vuosisatoja.



Huono viihdekirjallisuus on sitten jo huonoa viihdettäkin, kömpelö kieli ärsyttää ja typerät juonenkäänteet. Sen verran voi olla itsetuntoa, että se, mikä kiinnostaa ja miellyttää, voi olla myös oikeasti ' hyvää' kirjallisuutta. Itse asiassa harva klassikko on ikävä lukea, siis kielen kannalta. Jos joku on, epäilen että on klassikko muilla kuin kirjallisilla ansioilla.

Tosin Nimikirjoitusmies oli vähän latteampi lukuelämys, mutta kaksi muuta, Valkoiset hampaat ja Kauneudesta, olivat hyviä. Taidokkaasti kirjoitettuja, mielenkiintoisia aiheita ja sellaisia, joiden lukemisesta nautin.



Pidin myös Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta, tosin luin sen useita vuosia sitten mutta muistan, että tuntui yllättävän helppolukuiselta ja se aihekin kiehtoi.



Suosittelen myös Jeffrey Eugenidesin Middlesexiä, Gaetan Soucyn Tulitikkutyttöä ja Louis De Bernières Kapteeni Corellin mandoliinia. Suomalaisista Kari Hotakaista ja Anja Snellmania.



Luin muuten vähän aikaa sitten tämän paljon ylistetyn Riikka Pulkkisen esikoisteoksen Raja, ja vähän petyin. Olihan siinä hieno teema ja hyvin rakennettukin, ja se kyllä ns. vei mukanaan, mutta joissain kohdissa tuntui jotenkin teennäiseltä tai kliseiseltä... (Ja mua häiritsi, kun se käytti niin monessa kohtaa sanaa " rekisteröidä" jonkun asian huomaamisesta, en tiedä, se vain ärsytti) Enpä sitten tiedä että mietinkö vain lukiessani liikaa sitä, että kyseistä kirjaa on kehuttu joka puolella, ja siksi kiinnitin krittisemmin huomiota niihin kohtiin jotka minusta eivät niin vahvoja olleet. Ei ehkä pitäisi antaa odotusten määrittää niin kauheasti lukemaansa.



Sen sijaan Christian Jungersenin kehuttu Poikkeus säännöstä ei aiheuttanut samaa kriittisyyttä, päinvastoin se oli vielä parempi kuin osasin etukäteen odottaa, vaikka sekin on sellainen josta oli etukäteen kuullut kovasti mainostusta.

tuntuu, että ainakin suomalaisissa romaaneissa viihteen ja " neutraalin" kertomakirjallisuuden raja menee kirjailija sukupuolen ja/tai kerronnan päähenkilön mukaan. Joku Päätalo (tai jopa Waltari) on arvostettua ajan ja yhteiskunnan kuvausta. Hietamies tai vaikka Sinisalo taas naisten viihdekirjallisuutta.

Mark Twainin mainetta Montgomeryyn!

lue laatukirjallisuutta alkukielellä. Lukion läpäissyt pystyy kyllä ainakin englanniksi lukemaan. Käännöksessä yleensä kieli latistuu, jopa hyvässäkin käännöksessä.

kiitoksia muuten keskusteluun osallistuneille, harvinaisen kiva ja kiinnostava ketju av:llä!



12&19

Se lukion maailmankirjallisuuden kurssikirjasta löytyvä klassikkoluettelo on omalla tavallaan ihan hyvä lähtökohta, koska onhan se hyvä suuret klassikotkin tuntea, mutta minusta on sivistävämpää niiden lisäksi lukea hyvin monipuolisesti. Niitä uusimpia hittikirjoja, kovinkin erikoisia kokeiluja ja myös erilaisia viihdekirjoja. Jos ajattelee, että lukemisen avulla haluaa sivistää itseään, oppia ymmärtämään uusia ja erilaisia asioita ja saada erilaisia ajatuksia, niin sitä palvelee nimenomaan monipuolinen lukeminen. Ja tietysti lukemisella on myös viihdyttävä tehtävä.



Yksi mielenkiintoinen kirjallisuuden alalaji on myös lastenkirjallisuus, jota me lasten vanhemmat pääsemme tutkimaan taas hieman eri näkökulmasta. Minusta ei kannata kivettyä mihinkään " hyvän kirjallisuuden" määritelmään ja pysyä sen sisällä, vaan rohkeasti kokeilla kaikenlaista ja muistaa, että jos kirja ei yhtään nappaa, sen voi myös jättää kesken.

Hyvien kirjojen käännöksiin on yleensä uhrattu todella paljon aikaa ja ammattitaitoa. Omassa päässäni tekemä käännökseni ( vaikka esim englantia osaa mielestäni melko hyvin ) ei voi vastata tällaista urakkaa. Käännös kun on aina käännös, on se sitten tehty päässä tai paperilla.



Olen toki lukenut paljon kirjoja tutuilla kielillä, siis englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi, ja oma puolensa siinä on, mutta ehdottomasti kirja kannattaa lukea käännöksenä myös. Moni vivahde on pohdittu käännöksissä tarkkaan. Lisäksi jos asettaisin osaamani kielet jotenkin ohi muiden kielien, rajoittaisin lukemaani kirjallisuutta tosi paljon.



Olin jonkinaikaa mukana englantilaisessa kirjallisuuspiirissä Englannissa asuessani, ja hämmentävää oli, että luettaviksi valittiin vain oman kielialueen kirjoja, lähinnä siis amerikkalaisia ja englantilaisia. Käännöskirjoja ei luettu ollenkaan. Piirin jäsenet olivat tosi lukeneita ihmisiä, mutta jotain minusta heidän maailmankuvastaan puuttui.

Me saatiin joululahjaksi se uusi kotimainen kirja Keinulauta. Yllätyin valtavasti, minusta se oli niin liikuttava ja monitasoinen. Sitä luettiin iltaisin kohta 3-vuotiaalle, joka ihan oikeasti jaksoi keskittyä tarinaan ja jutteli aiheesta päivälläkin.

Vierailija:

Hyvien kirjojen käännöksiin on yleensä uhrattu todella paljon aikaa ja ammattitaitoa. Omassa päässäni tekemä käännökseni ( vaikka esim englantia osaa mielestäni melko hyvin ) ei voi vastata tällaista urakkaa. Käännös kun on aina käännös, on se sitten tehty päässä tai paperilla.

Olen toki lukenut paljon kirjoja tutuilla kielillä, siis englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi, ja oma puolensa siinä on, mutta ehdottomasti kirja kannattaa lukea käännöksenä myös.

En ole samaa mieltä tuota kääntämisestä. En minä käännä lukiessani, luen ajatuksen. Toki jotain voi mennä ohi (riippuu kielitaidosta), mutta samalla saa jotain enemmän ja alkuperäisempänä kuin käännöstä lukiessa. Itse osaan hyvin vain englantia, mutta ainakin siinä tiettyjä vivahteita, tyylejä ja tunnelmia on mahdoton kääntää niin, että ne pysyvät samana. Hyvä kääntäjä tekee ratkaisuja, jotka korvaavat nuo jollain lähellä olevalla suomen keinolla, huono kääntää vain sanat.

Optimi tietysti on lukea sekä käännös että alkuperäinen

suuria klassikoita pidetty noloina; esim. Jane Austenin romskuja.



Hyvänä kirjallisuutena pidän kaikkea, mikä herättää tuntemuksia ja saa ihmisen tuntemaan jotain yhtäkin kirjan henkilöä kohtaan. Hyvä kirja on sellainen, mikä on pakko ahmia heti. Hyvä kirja on myös hyvin kirjoitettu, siis kieli on näppärää, tyylejä käytetty oivasti jne.

Maailmankirjallisuuden klassikot varmaan selviäisivät sinulle, jos joskus esimerkiksi lukisit sanomalehden kulttuurisivuja!



Jos hyvää kirjaa etsit aloita tästä: Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen.



Mä olen vähän rajoittunut, mutta hyvä yleissivistys pitäisi olla kaikilla vanhemmilla. Minua harmittaa, että lapseni joutuu tulevaisuudessa käymään koulua kaikkien junttilasten kanssa.

Romaanikirjailijoista mainittakoon Margaret Atwood ja Paul Auster. Heidän teoksensa ovat todella kiehtovia ja kiinnostavia kirjoja, etenkin Auster on aivan mieletön tarinankertoja.



Tällä hetkellä luen Philip Rothin kirjaa Ihmisen tahra, ja on sanottava, että alkuvuoden dekkariputken jälkeen tasoeron huomaa selvästi. Lauseet eivät ainoastaan vie tarinaa eteenpäin ja kuvaile ympäristöä, vaan niissä on ihan ajatuksia. Miten sen sanoisin - olennaisempaa sisältöä.



Esseisti Merete Mazzarella on kirjallisuuden professori, ja hän osaa todella kirjoittaa. Ilokseni suomentajakin on onnistunut työssään. Mazzarella toistaiseksi ainut romaani Marraskuu on kirja, jonka lopetettuani olin pitkään haikea, koska se loppui.



Ja ihan todella, voin allekirjoittaa epäröimättä useimpien äidinkielenopettajien väitteen: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on hyvä kirja.



Kirjoilla on toki myös viihdytysarvo. Luen usein helppoja romaaneja, useimmiten dekkareita, koska haluan vain uppoutua tarinaan, irti arjesta. Siihen sopii mainiosti esimerkiksi Leena Lehtolaisen tai Lisa Marklundin tuotanto. Viimeksi nautin suuresti Joy Fieldingin kirjasta Puuttuvat palaset, joka oli erittäin viihdyttävä, vaikka ei todellakaan kirjallisuuspalkintoja saa.

sekä Auster että Atwood ovat suuria rakkausia kirjallisuuden saralla. kannattaa tutustua myös esimerkiksi Ian McEwanin, Wally Lambin ja Toni Morrisonin teoksiin kun laaturomaaniin haluaa kurkistaa. Myös kaikki Zadie Smithin ja Jhumpa Lahiri:n teokset rulettavat, erityisesti viimeksi mainitun Tämä siunattu koti. Saa kylmät väreet niskaan. Ja suomalaisista Eeva Tikka, Marianne Alopaeus, jopa Kari hotakainen maistuu joskus tosi hyvälle :)

Ovatko kaikki maailmankirjallisuuden klassikot sitten laadukkaita, ja vain ne? Luen itse kirjoja ihan laidasta laitaan, myös noita klassikoita, mutta paljon paljon muitakin. Ja esimerkiksi Harry Pottereista tai Agatha Christien dekkareista nautin paljon enemmän kuin vaikkapa Seitsemästä veljeksestä tai Juhani Ahon teoksista.



Kysymykselläni hain juuri sitä, että ovatko vain nuo klassikoiksi määritellyt teokset " laadukkaita" ? Kai mun arvostelukyky on todella huono, mutta olen lukenut paljon mielestäni hyvin kirjoitettuja kirjoja, joita täälläkin usein on niin huonolaatuisiksi morkattu!



ap