Miksi toiset ihmiset joutuvat kärsimään niin paljon ja toiset pääsevät helpolla?

Av:n mukaan kenelläkään ei ole sen isompia murheita kuin toisellakaan. Jokaisella on omat murheensa, joten turha väittää, että sun murheet olisivat jotenkin merkityksellisiä.

Toiset tekevat huonoja valintoja tai suunnittelevat elamaansa hyvin lyhytjanteisesti, jos ollenkaan. Ajautuvat tilanteesta tilanteeseen.

joka voi alkaa jo lapsena ja jota yhteiskuntajärjestelmämme ruokkii. Pohjalta on paha nousta!

Onko se osa Jumalan suurta suunnitelmaa? Miksi kärsimys ei kasaudu ateisteille?

Se on sattumaa... niin ja mitään jumalaa ei ole olemassa -sekin voi hiukan vaikuttaa.

esim. impulssien hillintää ja tarpeiden tyydyttämisen pitkittämistä. Ne, jotka eivät opi, päätyvät muita helpommin rikoksiin tai muihin vaikeuksiin.



Tämä kuulostaa ehkä oudolta, mutta tsekatkaa vaikka rikollisten henkilöhistoriaa ja psyykeä tutkineilta kavereiltanne, miten asia on.

tapaa sairas, on usein siksi koko elon onneton.

Toiset tekevat huonoja valintoja tai suunnittelevat elamaansa hyvin lyhytjanteisesti, jos ollenkaan. Ajautuvat tilanteesta tilanteeseen.

mitäs ne haitilaisluuseritkin valitsivat syntyä juuri sinne.

Toiset tekevat huonoja valintoja tai suunnittelevat elamaansa hyvin lyhytjanteisesti, jos ollenkaan. Ajautuvat tilanteesta tilanteeseen.

mitäs ne haitilaisluuseritkin valitsivat syntyä juuri sinne.

Valinnasta juuri on kyse tassakin. Olisivat muuttaneet pois hurrikaanien ja muiden luonnonkatastrofien vaivaamalta alueelta. Mm. USA on taynna Haitilaisia jotka olivat tarpeeksi kauaskatseisia hankkiakseen itselleen Plan B'n eli Amerikan kansallisuuden. Nyt paasivat pois kurjuudesta kun on kansallisuus.

Olen miettinyt samaa. Itse ajaudun tilanteesta toiseen ja teen pikaisia suuria ja peruuttamattomiakin ratkaisuja, enkä hoida asioitani vaan annan niiden kasautua kunnes on "liian myöhäistä". Silti tuntuu että kaikki loppujen lopuksi sujuu helposti. Selviän koulusta kun vaan viitsin panostamaan, töitä on jos jaksan tehdä, selviän taloudellisesti vaikka en näitäkään asioita hoida, selvisin raskaudesta ja synnytyksestä suit sait, sain ihanan, terveen, hyväunisen ja helpon lapsen, harrastukset sujuu vaikka mitään juuri en asioiden eteen tee, nyt on rakenteilla okt maalle, eikä sekään vaadi minulta mitään panostusta. Olen ihmetellyt miksi minulla käy nämä asiat niin helposti, kun toiset joutuu todella kamppailemaan. Toki minullakin on omat ongelmani ja vastoinkäymiseni, mutta miksi ne ei tunnu kohtuuttomilta? Toisaalta se että huomaa saavansa kaiken helposti, johtaa helposti myös siihen ettei juuri arvosta saamiaan asioita. Välillä mietin mitä elämäni olisikaan ja mitä saisinkaan aikaiseksi, jos ottaisin itseäni niskasta, tai siis jos ottaisin oppia ahkerammilta naisilta. Uskon että jokaisella on ongelmansa ja onnensa, ja jokainen voi asenteellaan ja valinnoillaan vaikuttaa siihen millaiseksi hänen elämänsä muodostuu, mutta myös että eri ihmisillä on valitettavasti erilaiset lähtökohdat jo syntymässä.

Joillakin ihmisillä on vaikeuksia lapsena, toisella nuorena tai aikuisena ja joillakin vanhana enemmän kuin muilla.



Joillakin ei aina ole omien valintojen seurausta vaikeudet.



On turha väittää, että vaikeudet tai helppo elämä on vakio kaikilla. Toisilla voi olla vaikeampi elämä, vaikka se ei olisi omaa tai vanhempien syytä. Vaikeuksia vain tulee.

monet pakolaiset ovat joutuneet kokemaan elämänsa aikana. Miten ihminen selviää vuosia jatkuneesta pelosta ja fyysisestä kidutuksesta? Tai kuvitelkaa, miltä tuntuu ihmisestä, joka on jo lapsena myyty koti- ja/tai seksiorjaksi?

Voi olla kyse sairaudesta, sattumasta, luonteen laadusta (pitkäpinnainen yleensä pärjää paremmin kuin kärsimätön yms.), peruslähtökohdista.



Tunnen joitakin ihmisiä, jotka ovat oikeasti päässeet elämässään helpolla. Ovat syntyneet rikkaaseen perheeseen, korkeintaan yksi sisarus jos sitäkään, saaneet paljon huomiota, tehdä mitä haluavat, kehittää taitojaan vapaasti, olleet koko suvun, kaupungin, kylän ja naapuruston aivan ihania enkelilapsia, joista kaikki tykkää. Heidät on kasvatettu hyvin, ovat oppineet käytöstavat, heillä on ollut luotettavat ja pysyvät rajat, mutta ovat saaneet tarpeeksi myös vapautta - toisaalta heidän luonteenlaatunsakin on ollut suhteellisen "helppo", temperamentti lempeä. Ovat pärjänneet kouluissa, tehneet läksynsä, saaneet kannustusta ja tukea, päässeet opiskelemaan mitä ovat halunneet, saaneet äidiltä ja isiltä 18v. lahjaksi ajokortin ja upouuden Mersun, oman kämpän, huonekalut ja kuukausittain taloudellista avustusta tai jonkin rahaston turvaamaan elämää. Ovat valmistuneet hyvin arvosanoin, saaneet hyvät työpaikat heti, kiitos isin ja äidin suhteiden, löytäneet puolisokseen toisen yhtä täydellisen ihmisen kuin itse ovat, saaneet rakennettua unelmien talon, kiitos isin ja äidin ennakkoperintöjen, tehneet ne täydelliset lapset ja sitä rataa. Jos jotakin vaikeutta on kohdattukin, aina on tukea ja kannustusta löytynyt joka taholta, ja tosiasia on, että rahalla saa hoidettua monta ongelmaa. Jos ei jaksa siivota, voi palkata siivoojan, ja jos ei jaksa valvoa koliikkivauvan kanssa, kyllä joku sen kanssa valvoo, kunhan tarpeeksi maksaa.



Toisilla taas on alusta asti paska nakki, kuten mulla. Molemmat vanhemmat oli alkoholisteja, eikä heiltä ole herunut yhtään mitään tukea ja kannustusta koskaan, ei henkistä eikä taloudellista. Jos joku koe meni huonosti, äiti antoi paistinpannulla korville ja haukkui saatanan idiootiksi ja kertoi mun perineen tyhmyyteni isältä, kuulemma samanlainen pässinpää olen, ja tyttökin vielä, edes pippeliä en osannut kasvattaa. Ihan turha puhua, että olisi voinut harrastaa yhtään mitään, tai olisi saanut uusia vaatteita joskus (hyvä jos edes puhtaita oli), joten ne omat taidot eivät ole juuri päässeet kehittymäänkään, eikä kavereita juuri ollut. Kuka nyt olisikaan halunnut kaveerata sen rähjäisen näköisen aliravitun tytön kanssa, joka ehkä haisee oksennukselta, kun krapulainen äiti oksensi sen kengille juuri, kun oli lähdössä kouluun, eikä toisia kenkiä edes omistanut. Kaikki on pitänyt selvitä itse, omin voimin - niin opiskelupaikkakunnalle muutto, ajokortin ja auton hankkiminen, huonekalujen löytäminen, asunnon löytäminen, hengissä pysyminen. Lasten myötä koliikit on pitänyt itse selvitä, eikä kellekään ole voinut valittaa tai keltään pyytää apua.



Mutta en mä sinällään kohtaloani valita, vaikka joskus tuntuu tosi epäreilulta, että toisilla on niin hemmetin helppoa. Toisaalta ne ihmiset eivät tunnu kestävän edes pieniä vastoinkäymisiä, minä taas tiedän selviäväni hengissä kaikesta maan ja taivaan välillä aina maailmanloppuun asti.

nostan sulle hattua, koska olet selviytyjä!



ikävät lähtökohdat elämään sulla, ja osaat ilmaista itseäsi niin hyvin, että se tuli suorastaan eläväksi kokemukseksi lukijallekin.....



alkuperäiseen kysymykseen olin ajatellut vastata, että elämä ei ole reilua. kyllä täällä epäoikeudenmukaisuus jyllää. miksi? näin agnostikkona sanoisin, että .....elämä on.

Toiset vaan kitisee enemmän ja toiset pitävät asiat omana tietonaan.