ONKO TÄÄLLÄ PALJON ALKOHOLISTIVANHEMPIEN AIKUISIA LAPSIA?

Tappoi itsensä kuitenkin viinalla minun ollessa 14 vuotias.



Tunnepuolella hurisee ihan hyvin, ei tuo isän alkoholin kittaaminen ole jättänyt mitään sen kummempaa arpea. Tietysti ikävän ja harmituksen, että isää ei enää ole.





Minulla olisi varmasti hyvät välit isään kaikesta huolimatta jos tämä olisi hegissä. Isäni oli aivan loisto tyyppi siltikin ja rakastin häntä kovasti. Oma suhtautimiseni alkoholiin on mielestäni normaali, juon harvoin ja kohtuudella. Normaalia perhe-elämää elelen.

haluaisin kysyy teiltä onko teillä veljiä, jos on nii miten he ovat pärjänneet elämässä??

Veljeni on minua muutamia vuosia nuorempi. Hänellä on joskus tavattoman vaikeaa. Tulee syviä syövereitä, katkeruutta, surua ja vihaa siitä mitä menetti. Välillä äitimme oli vanhempana toistaitoinen, isäni juomisesta lamaantunut eikä jaksanut hoitaa asioita. Pieni veljeni kävi mm. pankissa lappu kädessään, jopa 6-7 vuotiaana hoitamassa asioita äidin puolesta kun hän itse jaksanut/viitsinyt.

Monta itkua on yhdessä itketty, ehkä veljeni nyt kolmeakymmentä lähestyessään käy vasta kunnolla läpi tätä lapsuutemme " virtahepoa" .

mieheni on alkoholisti perheen vanhin lapsi ja on siskoja ja veljiä.

siskot ovat " pärjänneet" elämässä paremmin kuin mieheni tai ainakin puhuvat avoimemmin asioista ja muutenkin ovat kait sinut elämänsä kanssa.. eletyn lapsuus ajan

mieheni taas on alkoholisti..ja eikä puhu lapsuudestaan, kaikki kurjat asiat olen kuuluu siskoilta..



miten oikein voisin miestäni auttaa?

Ja äitillä on mielenterveysongelmia.



Ikuinen häpeähän toi isän juominen oli lapsena. En ole koskaan puhunut perheen ulkopuolisille isän alkoholiongelmasta, lukuunottamatta miestäni ja yhtä aikuisiällä saatua ystävääni, jolla myös alkoholisti-isä.



Tällä hetkellä eniten surettaa isä, hän oli vuoden juomatta pahojen terveysongelmien takia, mutta nyt juo taas ihan tavalliseen tapaan, vaikka terveys taas jo uhkaa mennä. Uskon, että kuolee lähivuosina alkoholin takia.



Mulla on veli. Hän asuu ulkomailla ja suhtautuu alkoholiongelmaan ainakin näennäisesti rennommin. Lapsena hän kehtasi kyllä tuoda kavereita kotiin, vaikka tiesi missä kunnossa isä oli. Minä en kehdannut tuoda.

Veljelläni ei ole parisuhdetta ja hän miettii kovasti mitä haluaa elämältään. Hän uskoo, että isäsuhde on vaikuttanut häneen negatiivisesti.



Mä en tiedä miten minuun on vaikuttanut. Usein mietin joitain luonteenpiirteitäni, että olisinko tälläinen, jos vanhempani olisivat " tavallisia" . Mutta vaikeahan sitä on tietää, mikä mistäkin johtuu. Alkoholia en itse juo ollenkaan.



Mitenkäs teidän muiden oma alkoholin käyttö? Tai miehenne?

vasta lähdettyäni opiskelemaan yo-kirjoitusten jälkeen. Pari-kolme vuotta meni kyllä juhliessa.

Nyt en edes muista milloin minulla olisi viimeksi ollut krapula.

Otan viikottain yleensä, joskus tulee muutaman viikon tauko, mutta yleensä vain lasillisen viiniä työviikon päätteeksi kun laitetaan yleensä perjantaina parempi ruoka.

Mies juo melko maltilla myös. Tosin joskus innostuu.

Suhteeni alkoholiin on muuttunut vähän kielteisemmäksi vuosien myötä siis.

En halua lasteni koskaan kokevan samaa kuin itse. Toisaalta niin isäkin aina sanoi (ukki on alkoholisti). Ja näin kävi. Välillä ajatus ahdistaa; entä jos minäkin alkoholisoidun? Siksi olen varovainen.

Perusturvallisuuden tunne on välillä kateissa, mutta aika on tehnyt tehtävänsä - ja ikä. Tunnen olevani melko upea keski-ikää lähestyvää nainen, joka saa olla heikko jos siltä tuntuu mutta aika harvoin nykyään tuntuu. On itsevarma, kaunis, luottavainen olo. Tunne siitä, että asiat kyllä järjestyvät. Ei tarvitse aina viljellä kaaosteorioita kuten ennen tein.

Ap