Muistatteko tarkasti lastenne syntymisen hetket?

Sä olet luultavasti ollu jonkinlaisessa sokissa, tai sitten voimakkaasti lääkitty.

Se oli hieno hetki, takana oli tuntikausia synnytystä ja mielessä suuri helpotus siitä että kaikki oli viimein ohi ja lapsi itki pontevasti. Leikkaussalihenkilökunta nauroi ja sanoi että täällä on reipas poika =)!

muistan jopa kun kurkkasin kelloa, millon vauva tuli maailmaan. Samaan aikaan avustava kätilö katsoi ja hymyili mulle, että EI ihan :D

Oli niin tuju spinaali, ettei tuntunut mitään. Tiedän olleeni tosi onnekas kun luen ja kuuntelen muiden juttuja.

etenkin keskimmäisen ponnistusvaiheesta on jäänyt mustia aukkoja, hän juuttui kiinni hartioistaan että jouduin keskittymään niin täysillä ponnistamiseen. toisaalta hyvä näin, mies on jälkeenpäin kertonut että kätilöt loivat toisiinsa merkityksellisiä katseita jotka mies tulkitsi huolestuneisuudeksi.



mutta varsinaisen syntymän hetken muistan kyllä jokaisen kolmen lapsen kohdalta hyvin :)

oiskohan se sitten vienyt muistin....

Muistan siis suurinpiirtein mitä tapahtui, mutta ne omat sisäiset tunnelmat on kadoksissa jos ymmärrätte mitä tarkoiutan?

T:ap

viimeiset kaksi ponnistusta ennen pään syntymistä olivat aivan tolkuttomat, miten sitä jaksoikaan- kun jotkut sanoo että on kuin tiukkaa kakkaa vääntäisi, niin se on mielestäni aika lievä ilmaus siitä ponnistuksen voimasta.



Sitten hirveä kiristyksen tunne ja tunsin kun kätilö yritti sormin tukea välilihaa kun huohotin ja yritin hidastaa pään syntymistä. Taisin vaikertaa kivusta, sitten yhtäkkinen helpotus ja kipu loppui kuin seinään. Ja ihana poika oli syntynyt ja nostettiin rinnalleni <3

Ekassa synnytyksessä olin kauheassa kuumeessa ja tajunta melko hämärä. Kahdessa viimesessä olen ollut sellaisessa ilokaasupöllyssä, etten sen takia muista, kuin hämärästi.



Näin jälkikäteen on hiukan harmittanut, että olen vetänyt ilokaasua niin ronskisti, ettei selviä muistikuvia synnytyksestä ole, mutta silloin synnytyksessä roikuin ilokaasumaskissa kuin viimeisessä oljenkorressa (muuta kivunkievitystä mulla ei ollut) enkä olisi antanut sitä mistään hinnasta pois.

ponnistusvaiheessa lainkaan, olin niin keskittynyt ponnistamaan. Valtavan helpotuksen tunteen muistan lapsen synnyttyä. Sitten alkoikin sama " rumba" uudelleen, toisen punnersin väkisin pihalle, supistuksista ei ollut enää tietoakaan. En meinannut millään jaksaa, mutta lääkärin sanat " kohta tulee tytölle tukalat paikat" antoivat valtavan " raivon" ponnistaa.

Minut nukutettiin hätäsektioon ja lapsi oli jo viety teholle ennen kuin heräsin.

Mulle synnytys ja sen muistelu ei ole niin tärkeitä. Lapset kylläkin.

takana kaksi alatiesynnytystä ja yksi sektio.

15

...muistan sen, että paljon sattui, mutta en oikeastaan sitä kivun määrää tarkkaan. Varmaan se meni asteikolta yli niin paljon tai jotain ;-) Mutta ne hetket, kun pahin on takana ja lapsi liukuu sulavasti ulos ovat hyvässä muistissa.



Esikoisella oli vihreä lapsivesi ja sydänkäyrä kiinnitettiin päähän, joten se toi pienen lisäjännityksen. En saanut tyttöä heti syliin, koska hengitystiet imettiin ja neiti suuttui siitä ihan valtavasti. Hoitajat antoivat lopulta rypälemehua rauhoitukseksi. Lapsen liukuessa ulos katselin Teiskontielle ja ajattelin, että siellä sadat autoilijat menevät jo töihin vaikka kello on vasta vähän yli viisi. Tuli jännä erillisyyden tunne. Sellainen, että tuolla lasin toisella puolella elämä jatkuu normaalisti, mutta täällä ei ole mikään ennallaan. Hetki sananmukaisesti pysähtyi.



Toisella kertaa oli hyvä, että sairaalaan ehdittiin ja poika syntyi heti saliin päästyä. Kokemuksena paljon vähemmän pysäyttävä. Ei ollut mitään huolenaiheitakaan. Olimme niin iloisia pojasta tytön jälkeen. Ulkona alkoi pyryttää lunta poikamme syntymän hetkellä. Ei, hän ei ole Pyry vaikka kätilökin sitä ehdotti.



Kolmas kerta oli jo rutiinisuoritus. Tyttö syntyi ilman dramatiikkaa. Tunnelma oli kevyt ja iloinen. Kätilökin luotti meihin ja jäimme tytön kanssa pitkäksi aikaa kahdestaan. Kätilö tuli 1,5 tunnin kuluttua takaisin ja pyysi anteeksi. Oli käynyt saattamassa kahdet kaksoset maailmaan siinä välillä.

En minä ainakaan muista kovin tarkasti esikoisen syntymää (ainokaisen toistaiseksi).



Kivun laatua en muista lainkaan, muistan sitä vaan olleen. Eihän ihmistä ole suunniteltu muistamaan kipua synnytyksestä - ei siihen lähtisi uudelleen ollenkaan niin herkästi, jos koko ajan tiedostaisi millaista se kipu oli.



Muistan sen, kun lapsi oli yhtäkkiä kätilön käsissä, pitkänä ja roikkuvana. Muistan sanoneeni " herranjumala siinäkö se nyt on" . Sen jälkeen en juurikaan muista mitään muuta kuin mitä videokameralla on kuvattu. En esimerkiksi muista istukan tuloa ollenkaan.



Kirjoitin kyllä synnytyksen jälkeen hyvin pitkän synnytyskertomuksen, joten voi olla että purin ison osan muistikuviani siihen enkä siksi muista niin hyvin.

Ekaa en muista niin hyvin kun tuli ilokaasua hönkäiltyä mutta kakkosen muistan hyvin, myös pään tulon ja sen sietämättömän paineen tunteen :( Kakkosessa ei ollut mitään kipulääkitystä joten uskon itse että sillä ilokaasulla oli suuri merkitys, oli jotenkin pöllyissä.