Siskoni on ammatiltaan ala-asteen opettaja ja hän sanoi, että
Kommentit (105)
jos opettaja ei arvostele lapsen suoritusta oikein niin teidän tehtävänä on tukea lasta ja kehua häntä - Ei haukkua opettajaa lapsen kuullen. Itselläni kävi aikoinaan niin, että työläisperheen lapsena sain ala-asteella huonoja arvosanoja mutta isäni aina tuki minua ja sanoi että yritä tyttö vaan kyllä se myöhemmin näkyy. Ja niin näkyykin. Moni opettajan suosikki, joka sai vielä yläasteellakin hyviä arvosanoja ovat monet nykyään duunareita. Tai sitten heillä on yllättävän "huono" ammatti suhteessa heidän 9-10 keskiarvoon esim. nuoriso-ohjaaja. (en mitenkään väheksy ammattia mutta että 9-10 lukion keskiarvolla) Itse olen ollut keskinkertainen ja olen ammatiltani insinööri sekä KTM. Ansaitsen teollisuudessa ihan hyvin.
puran tuntoja täällä. Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa, jonka lasta on ope kohdellut epäoikeudenmukaisesti vaan se on melko yleistäkin nykypäivänkin Suomessa. Siis ikäväähän se on mutta hyvä kuulla muidekin kokemuksista.
En ole vielä koskaan nähnyt täällä ketjua missä haukuttaisiin neljän sivun verran jonkin muun ammatinharjoittajaa kuin opettajaa.
Se mikä tekee opettajan työn niin raskaaksi näinä päivinä on juuri tuollaiset vanhemmat. Tuskin itsekään pitäisit siitä, että työtäsi perusteettomasti arvosteltaisiin ja sinua pidettäisiin "ihan huvin vuoksi" huonona ihmisenä. Tuollainen kuva kun minulle opettajana nousee.
Näin tunnollisena opettajana tämä keskustelu tuntuu pahalta. Itse pyrin noudattamaan opetussuunnitelmaa. Keskustelimme nytkin rinnakkaisluokanopettajan kanssa arvostelusta, ennenkuin arvosanat annoimme - ihan vain siksi, että lapset saisivat samanlaiset arvostelut, siis samoin perustein annetut, ei hatusta vedetyt tai pärstäkertoimella ansaitut, niinkuin opettajat teidän mielestänne tuntuvat arvosanoja antavan.
Ihmettelen vain, miksi ette opeta lapsianne kotona, jos kerran palkatut opettajat ovat niin kauheita ja epäoikeudenmukaisia.
Lapsi nuijitaan maahan jo koulutaipaleen alkumetreillä. Lapsi oppii vain, ettei kannata liikaa yrittää, sillä vaikka yrittäisi ja saisi hyviä tuloksia, niin lopulta siitä ei kuitenkaan saa ansaitsemaansa arvostusta.
Kuinka joku voi edes ajatella muuta.
Minusta arvosana "hyvä" ei ole kenenkään maahan nuijimista. Yleensä ala-asteen opettajat panttaavat vähän niitä parhaimpia arvosanoja, ettei heti tule erinomaisten riviä. Älytöntä stressiä tämäkin äiti ottaa jostakin kolmannen luokan joulutodistuksesta!!!
pitäisi olla erinomainen. Aika karua lapselle. Hyvä on hyvä, ja ope ajattelee näin. Lapsikin voisi ajatella niin, jos äiti ei vaatisi erinomaisuutta.
arvosanoja. Jos saa kaikista kokeista täydet pisteet ja kaikki kirjatehtävät oikein, ei ole hyvä vaan erinomainen. Lisäksi open mukaan tunnilla aktiivinen.
Joku täällä (ilmeisesti itse opettaja) pitää opettajia yhä virheettöminä jumalolentoine, joilla ei mitään inhimillisiä piirteitä olekaan.
Muuten toinen ammatti jota on täällä arvosteltu sivujen verran on sosiaalityöntekijä, vaikka huostaanottopäätökset tekee oikeus.
Joku täällä (ilmeisesti itse opettaja) pitää opettajia yhä virheettöminä jumalolentoine, joilla ei mitään inhimillisiä piirteitä olekaan.
Kukaan, en edes minä opettaja, ei ole sanonut opettajaa virheettömäksi. Ainoastaan minä ja muutama muu on tuonut esille sen, että opettaja ei tee mielivaltaisia päätöksiä, kaikki perustuu opsiin. En ymmärrä mikä siinä on vanhemmalla niin vaikea tajuta.
Mutta se onkin toinen juttu....
Turha sinun on ottaa tästä ketjusta nokkiisi. Hienoa jos olet itse sellainen hyvä ja oikeudenmukainen opettaja joita luonnollisesti suurin osa ammattisi harjoittajista onkin. Mukana vain on näitä epäoikeudenmukaisiakin, ja heistä meillä vissiin jokaisella on OMAKOHTAISTA kokemusta. Meistä jokainen on kouluja käynyt ja kokenut että sellainen se koulumaailma on. Onko se nyt sitten ihme jos jos vanhat muistot nostaa sapen kurkkuun?
Onko teillä tapana haukkua muitakin ammatinharjoittajia?
En ole vielä koskaan nähnyt täällä ketjua missä haukuttaisiin neljän sivun verran jonkin muun ammatinharjoittajaa kuin opettajaa..
helppoa olla epäoikeudenmukainen koska ei numeroista voi valittaa minnekkään ja jos voisikin kuka voisi todistaa lapsen tuntiaktiviisuuden tms kuitenkin aika vaikeasti mitattavat taidot.
siis kotiläksyt, harjoitustyöt, kirjoitelmat, projektit, ryhmätyöt, pistarit ja kokeet.
Näin tehdään USAssa.
Suomeenkin. Jos koenumeroilla on niin pieni merkitys kuten av:n opettajat sanovat tulisi olla muita selkeästi mitattavia keinoja arvoida osaaminen. Kaikki pitäisi voida näyttää vanhemmille heidän niin halutessaan.
Onko teillä tapana haukkua muitakin ammatinharjoittajia?
En ole vielä koskaan nähnyt täällä ketjua missä haukuttaisiin neljän sivun verran jonkin muun ammatinharjoittajaa kuin opettajaa..
Varsinkin sairaanhoitajia ja neuvolan tätejä. Älä ota nokkiisii av-mammojen urputuksesta vaan aseta itsesi niiden yläpuolelle. :)
koska ovat koulunsa käyneet - mitä väliä, vaikka esim. opetussuunnitelmat ovat menneet uusiksi moneen kertaan sitten vuoden kivi...ja uudet opettajapolvet astuneet remmiin. Kehukaa kotonanne niitä kersojanne nyt oikein olan takaa, niin me maikat lokoillaan lomallamme...jaksetaan sitten taas kestää nicopetterijessicajannikan erinomaisuutta kesälomaan asti.
Jos vanhemmilla ei ole rahaa, nuoren on turha haaveillakaan hyvästä koulutuksesta ja työurasta. Paitsi jos sattuu olemaan hyvä urheilussa, voi saada stipendin.
Mutta älä huoli, kohta tämä reilu systeemi on meilläkin, kunhan kokoomus pääsee jyräämään.
Suomeenkin. Jos koenumeroilla on niin pieni merkitys kuten av:n opettajat sanovat tulisi olla muita selkeästi mitattavia keinoja arvoida osaaminen. Kaikki pitäisi voida näyttää vanhemmille heidän niin halutessaan.
Myönnä pois, että itsekin pidät toisista oppilaistasi enemmän kuin toisista. Tuskin lienee yllätys että joku kollegasi voi antaa tämän näkyä myös arvioinnissaan.
Ja tottakai se on vanhempien tehtävä lastaan kehua ja kannustaa, kun sitä pos. palautetta ei aina koulusta saa.
Kehukaa kotonanne niitä kersojanne nyt oikein olan takaa, niin me maikat lokoillaan lomallamme...jaksetaan sitten taas kestää nicopetterijessicajannikan erinomaisuutta kesälomaan asti.
Meillä oli ensimmäisen kerran enemmän numeroita (5. lk) ja sieltä löytyy kaikkea seiskasta alkaen. Me vanhemmat arvostamme jokaista numeroa emmekä koskaan epäile, etteikö numero olisi "oikea". Emme myöskään kehota näyttämään todistusta naapureille jne, koska en halua hänelle epämääräisiä arvosteluja. Lapsen kanssa välillä keskustellaan, josko haluaisi jonkin numeron muuttaa jatkossa ja onko valmis panostamaan siihen. Yleensä haluaa yrittää.
Ainut arvostelu, jota ihmettelen ja johon lapsi itsekin puuttui, oli yhden kokeen arvosana, jonka kielen opettaja oli laskenut väärin. Kun lapsi kertoi siitä opettajalle, niin opettaja oli sanonut, että ajattelikin, että sait liian hyvä numeron. Voisiko sanoa muuta, että voi tollo, miksei sitä voinut tarkistaa, kun niin ajatteli eikä vasta kun hänelle siitä huomautettiin. Minusta reilumpaa olisi ollut olla hiljaa ja pahoitella laskuvirhettä.
Ja te vanhemmatko ette koskaan sano lapsillenne yhtään mitään, mistä nämä voisivat keksiä loukkaantua? Ette puhu negatiivisella äänensävyllä mistään, ikinä? Voisin kuvitella, että jos olen opettajana 40 vuotta, niin joskus saattaa päästää jonkun sammakon suustaan.
Kyllä se viimeistään toisen asteen oppilaitoksessa saa ansaitsemansa numeron...
lapsemme matematiikan arviot oli laitettu aivan alakanttiin osaamiseen nähden. Olemme siis myös naapureita ja olen näyttänyt aina lapsen kokeet siskolle. Näytin nyt myös matematiikan kirjan, josta ope aina laittaa väärin merkin jos vastaus väärä. Raivostuttavaa kuinka opettajat voivat laittaa arvioiksi melko lailla mitä haluavat ja mumista syyksi jotain epämääräistä tuntiaktiivisuudesta jne.
jonnekkin kun heidän lastaan kohdeltiin täysin epäoikeudenmukaisesti. NO eipä tietenkään kun opettajia pidettiin virheettöminä lähes jumalolentoina, joiden sana on laki. Huvittaa kun jotkut pitää opettajia yhä tuollaisina. Ja vanhemmat eivät saisi ihmetellä esim arvosanoja tai puolustaa lastaan!