Pakko kysyä eikö teidän perheessänne ole muka ollut pahoja eri kulttuuritaustasta johtuvia yhteentörmäyksiä???
Miten on mahdollista, että meidän parisuhteessa varsinkin kättä väännetään jatkuvasti jostain pikkunyanssista tai isommasta periaatteesta.
Olen seurannut tätä palstaa jo jonkin aikaa, enkä ole törmännyt viesteihin, joissa käsiteltäisiin parisuhteessa tai perheessä ilmeneviä kultttuuri-tai uskontolähtöisiä ristiriitoja.
Viimeksi tuli ilmiriita siitä kun poika väitti isänsä sanoneen että meidän uskontomme on ainoa oikea ja muut ovat väärässä. Tuli sitten ilmi, että mieheni mielestä lapsen pitääkin sanoa noin. Kun taas minun mielestä lapsen pitäisi sanoa että me uskomme näin, ja se miten te uskotte ei ole minun asiani. Juttu sitten paisui kuin pullataikina..
Riitaa on tullut myös siitä että mieheni mielestä miehen tulee ojentaa vaimoa, mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Itse en hyväksy minkäänlaista ojentamista missään muodossa, sillä olen itse vastuussa teoistani eikä mieheni omista minua tai ole minun holhoojani.
Kertokaapa omista väännöistänne, vai onko niin että me ollaan jotenkin poikkeava moku-pariskunta.
Kommentit (86)
Meillä taas on tastä samaisesta ollut ihan päinvastainen vääntö. Mieheni mielestä mikään ei ole meidän omaa, vaan kaikki on koko perheelle ja olen todella v..mäsien itsekäs jos vaadin jotain asiaa vain itselleni antamatta sitä luvalla tai lupaa kysymättä lastemme (sisältää hänen ja meidän lapsia) käyttöön. Hieromasauva ja arvokkaat korut ovat ainoat asiat jotka hän ehkä jotenkuten voisi hyväksyä minun omikseni..
Uskomaton ajatuksenjuoksu!
Ja kyllähän sitä välillä ollaan ihan kunnollakin riidelty. Noloa vaan myöntää, että meidän moku suhteessa minä olen useimmiten se " syyllinen" ... Nääs kun hermostun aika helposti ja öh, pompottelenkin toista aika kivasti. Noh, puolustuksekseni pitää sanoa, että oma mieheni on ehkä maailman huomioonottavaisin ja epäitsekkäin ihminen, sitä tilannetta siis on aika helppo väärinkäyttää. Eli lähtökohtaisesti mun ylireagointini on yleensä saanut riidan aikaiseksi.
MUTTA se riitely itsessään... Mies inhoaa riidellä ja huutamista ei kestä ollenkaan. Menee ihan pois tolaltaan ja sitten puhutaankin NIIN eri kieltä kuin mahdollista... Saattaa jäädä vänkäämään jotain pientä merkityksetöntä asiaa. Esim. yksi ilta meillä oli henkevä/syyttelevä keskustelu suhteestamme kun hän oli katsomassa telkkaria. Noh, vielä tunninkin päästä mies oli sitä mieltä, että hänen ei olisi pitänyt katsoa telkkaria, koska SEN takia riideltiin, vaikka siis television katselulla ei asian kanssa ollut mitään tekemistä. Se on NIIIIN ärsyttävää, tuo vääriin asioihin takertuminen.
Tuo pikku- ja sivuasioihin takertuminen ja asian vierestä jankkaaminen on hyvin tyypillinen miehinen ominaisuus... löytyy siis ihan meidän kotosuomalaisistakin jörriköistä ;)
ja paljon.ukko kun on erittäin lyhyt pinnaista sorttia.luuli kai naidessan minut että saisi hiljaisen vaimo rassun mutta pettyi pahasti. pistän hiljaisesti mutta sisukkkaasti vastaan.en jaksa enään pikku asioita tappelua jatkaa joten jätän ukon yleensä yksinään tappeluineen. Onneksi mieheni osaa kuitenkin myöntää olleensa väärässä japyytää anteeksi. ja täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa että kyllä mäkin niitä riitoja saan aikaseks.ukolla vaan kaikki perustelut on sitä että kun ei miedän kulttuurissa naiset noin ja noin voi tehä johon mä totean olevanni suomalainen....mutta onneksi pääasiassa meilä on niitä onnellisisa päiviä ja 5 vuoden aikan ukko on kuitenkin jotian opppinut.ja kyllä ukko tavarat samaistaa ihan vaan tavaroiks, onneks.
Riidellään samoista asioista kun suomi-suomi paritkin (leivänmuruja pöydällä, kuka tiskaa jne)...
Suurin kulttuurisidonnainen riita taitaa syntyä ruuanlaitossa kun mies ei ymmärrä minun kookosmaito- tai hapanimeläruokakokeiluitani. Miehen maan oma ruokakulttuuri kun on niin vahva ja säännöt selvät mitä aineita keskenään sekoitetaan. No eipä paljon väliä kun mies tekee meillä ruuat 99% aina.
Kuulostipa exäsi aika fanaattiselta tossujensa suhteen!
Exäni oli fanaattinen kaiken muunkin suhteen ;) Huumorilla sen otin siihen asti kunnes aloitti mun " ojentamiseni" fyysisin ottein.
Sääliksi käy nykyistä jenkki-vaimoaan. Mutta tuo rouva on kyllä hyvin kuuliaista ja sopeutuvaa naistyyppiä, eli ehkä miekkosen ei tarvii turpaanvetämällä naistaan kouluttaa (tai vaimon mielestä kurittaminen kuuluukin asiaan?). Niinkuin tällaista kovapäistä, omia aivojaan käyttämään oppinutta suomi-vaimoa... joka ei vaikene varsinkaan kun [b]tietää[/b] olevansa oikeassa ;)
Meillä sama homma, jonka huomasin ihan äskettäin, eli riitelyssä takertuu yhteen asiaan, kun minä saatan puhua monesta asiasta, yleensäkään yhdestä asiasta en ala riitelemään, vaan niitä on sitten useampi kerralla. Ja on vähän vaikeaa se riidan päättäminen kun puhutaan eriasioista. Mies jauhaa siitä minkä satuin sanomaan sille ensimmäisenä ja minä aivan muista asioista
Meillä ei ole ollut kovin pahoja törmäyksiä, johtunee enemmän miehen rauhallisesta luonteesta kuin minusta ;) Toisaalta tunsin miehen kulttuuria jonkin verran jo ennen kuin tapasimme, seurustelimme hyvän aikaa ennen yhteen muuttoa ja elimme pitkään yhdessä ennen lasta. Siinä sitä on särmää jo ehditty hioa. Miehen uskonto ja mun uskonnottomuus eivät toistaiseksi ole aiheuttaneet minkäänlaista hankausta suhteessamme.
Sanoisin, että tärkeintä on ollut kyky rauhoittua kuuntelemaan ja ymmärtämään. Tapojen taustalla on usein syvempiä merkityksiä, kuten vaikka tuossa tossuesimerkissä. Miestäni ei muuten kannata suutupäissään osoitella sormella!
Mielenkiintoista on, että joillakin pareilla, joilla on sama tausta kuin meillä (suomal. vaimo & vietnamil. mies), on (ns.?) kulttuurieroja, joista meillä ei ole tietoakaan. Mä saan esim. matkustella vapaasti yksin, hoidamme raha-asiat yhteisesti jne. Harva ihminen on kulttuurinsa tyypillinen edustaja joka suhteessa.
Meillä eroja on esiintynyt mm. aikakäsityksessä. Jos eteen tulee jotain, joka sillä hetkellä vaikuttaa tärkeämmältä, se ajaa muiden asioiden ohi. Mä saatan pitää tätä sopimusten rikkomisena, miehen mielestä mitään sopimusta ei ole ollutkaan. Lomien ja vapaa-ajan vietosta on välillä erimielisyyttä: missä, milloin, kenen kanssa, kuinka kauan? Miehen toiveena on joskus päästä takaisin kotimaahan, mä taas olen epäilevällä kannalla. Tämä vaimo ei automaattisesti seuraa miestään minne tahansa, mutta en aio esteeksikään asettua.
Kaiken kaikkiaan suurimmat törmäykset eivät tunnu olevan mun ja mieheni tai perheidemme välillä; joidenkin vietnamilaisten on sen sijaan (ollut) vaikea ymmärtää elämäämme.
..nimittäin Jomarin mainitsema pikkuasioihin takertuminen. Riidellessä ukko tarttuu johonkin yhteen lauseseen (minkä kaiken lisäksi on ymmärtänyt ihan eri tavalla kuin sen tarkoitin) ja lopputuloksena on uskomattoman pitkäkestoinen vänkääminen. Lopulta ukko toteaa ettei sitten ikinä enää katso televisiota koska se on ongelma minulle. Tai jotain samaan tyyliin, lause sisältää kuitenkin joka kerta sanat ei ikinä enää, koska minä en ..
Meilläkin riidat on kyllä useimmiten minun syytä. Vedän herneitä nenään jostain ihan turhasta ja suututan äijän " tahallani" . Olen kyllä oppinut tosi paljon välttelemään tätä ja nykyään (useimmiten), jos joku asia v*tuttaa, lähden ulos tai taoiseen huoneeseen tekemään jotain muuta. Useinkaan näissä tilanteissa se ärsytyksen syy ei ole oikeasti miehessä, vaan esim. koulussa huono päivä, väsyttää tms. Nyt ollaankin jo riidelty paljon harvemmin kuin ennen.
Meillä riidat harvemmin kyllä johtuu mistään kulttuurieroista vaan ihan jostain turhista asioista.
Uskonnosta saataisiin riitoja kyllä aikaan. Tai uskonnon vaikutuksesta elämänkatsomukseen oikeastaan. Miehelle uskonto (kristitty) on hyvin tärkeä ja vaikuttaa paljon hänen maailmankuvaansa ja moraalikäsityksiinsä (esim. luomiskertomus vrt. evoluutio, abortin vastustaminen). Itse en tunusta mitään uskontoa ja olen monissa asioissa " tieteellisempi" ja vapaamielisempi kuin mies. Näistä asioista keskusteltaessa saa molemmat sanoa mielipiteensä, mutta kummankaan ei tarvitse alkaa todistella omaansa oikeaksi. Tämä on kokemuksella hyväksi havaittu, koska muuten tulee riita (vedän herneet nenään koska mies ei suostu muuttamaan näkökulmaansa minun takiani).
(Olipas hyvä pohtia näitä asioita ja huomata kuinka keskipisteenä sitä haluaakin olla! )
Kuten jo aiemminkin mainitsin, niin tuo yhteen (sivu)asiaan takertuminen on ihan tyypillistä miehille, kulttuuritaustasta riippumatta. Siis tietyntyyppisille miehille. Naisten ja miesten logiikat vaan ei aina osu yksiin ja naiset yleensä muutenkin hallitsee helpommin suurempia kokonaisuuksia. Kaikki tietysti yksilöllistä. Mä oon jankannu aikoinaan suomalaisen nuoruudenrakkauteni kanssa tuohon tyyliin. Ja tuttavapiirissä moni kiroaa samanlaisia miehiään, suomalaisia tai ulkkareita. Mut sekin tasaantuu iän myötä ;) järki kai kasvaa?
Että useimmiten minä aiheutan sen riidan jostain ihan tyhmästä asiasta.
Juurikin jos töissä ollut paha päivä, tai muuten vain huono aika kuukaudesta, niin kuin naisilla tuppaa olemaan.
Usein mies vielä sanoo että sulla vaan on pahat päivät, ja silloin kimpaannun vielä enemmän ja seuraavana päivänä tajuan, että taas oli mies oikeassa, ja mua hävettää kamalasti.
Nyt kyllä ei niinkään ole kuin kerran kuukaudessa riitoja, juurikin minun hormoonieni takia.
Siitä olen iloinen ettei meillä riidellä tiskauksesta tai muusta sellaisesta, vaan aina löytyy joku joka sen haluaa tehdä, ja useimmiten se on mies, kun on vähän siivousintoinen :)
Minun mielestäni siis. Siippa kun on joissain asioissa niin mies, niin mies. Sukat jäävät siihen, missä ne on pois otettu ja yleisestikin tuntuu siltä, että vaikka kämpässä olisi muuten ahdasta, niin pyykkikorissa on aina tilaa :) Ajoittain aina ryhdistäydyn ja yritän parhaani mukaan kouluttaa, mutta useimmiten tyydyn keräilemään nuo irtosukat ja t-paidat ja kiikutan ne itse pyykkiin. Yleisestikin ottaen tuollaiset pikkuasiat ovat, niitä, joiden takia sitten joutuu nalkuttamaan.
Riitoja syntyy milloin mistäkin, olemme molemmat lyhytpinnaisia ja temperamenttisia. Riidat, typerätkin (onko niitä muita?) käydään yleensä äänekkäästi. Minä lepyn heti ja siippa saattaa joskus vähän möksötellä.
Suurin kulttuuriero on tapa toimia yleensäkin. Minä olen äärimmäisen suunnitelmallinen, pidän kiinni aikatauluista ja huolehdin, että asiat tulee tehtyä. Siippa taas on vähän sellainen " tehdään kun ehditään ja ensin vähän kattellaan" -tyyppinen, mutta tekee kiltisti, jos työnjohto toimii. Alkuun odotin ukolta samanlaista suunnitelmallisuutta ja suunnitelmista kiinni pitämistä oma-aloitteisesti, mutta olemme katsoneet parhaaksi, että minä suunnittelen ja mietin aikataulut, sovin matkat ja menot, ja mies sitten toteuttaa.
Minä en muuten ole huomannut mitään ihmeempiä kulttuurieroja, enemmän se on ollut sitä, että " ei noita miehiä ihminen voi ymmärtää..." ;)))
Sopuisasti me paaasiassa elelemme, mita nyt joskus mies tarttuu johonkin, mita olen sanonut ja alkaa sitten vatvomaan ja ajattelemaan sita. Lopputulos on se, etta han vaittaa minun sanoneen jotain, jota en todellakaan ole sanonut. Pahoina paivina saatan olla vihainen itselleni ja esim. tiskaan " kovakouraisemmin" , jolloin mies voi narkastya ja kyselee, etta mita han on taas tehnyt. Olen valitettavasti aika helposti hermostuvaa sorttia, pitaisi oppia ottamaan asiat rauhallisemmin... Edistysta on kuitenkin ollut havaittavissa. =)
Yhteen aikaan ei muuta tehtykää kun riidelty. Ja mä olin raskaana silloin. Mutta riitaa oli paljon myös sitä ennen ja sen jälkeenkin. Vasta nyt n. 2.5 vuoden suhteen jälkeen rupee tilanne rauhottumaan kun opitaan toistemme kulttuuria mutta kyllä monelle olisi tullut jo ero. Onneksi me ollaa yhä yhdessä.
Suurin riidan aihe on ollut se että hänen mielestä mulle kuuluis ruoan laitto ja siivoaminen. Hän ite on hyvä tekemään ruokaa ja siivoilee myös mutta ne hommat kuuluis kuulemma mulle. No miehen työ on elättää perhe ja se ei siinä ole onnistunut ku kamalat velatki on odottamassa maksamista. Olenki tokassut sille että hanki se vakituinen työ ja sit puhutaa kenelle kuuluu kotityöt. No nyt kun mä olen opiskellut ja hän on ollut työtön niin hän on sitten siivonnut ja tehnyt ruokaa eikä oo valittanut joten siinä kai yks syy siihen miksi riidat ovat rauhottuneet.
Toinen on kavereitten kunnioittaminen. Esim. kerran hänen kaverinsa tuli meille kylään ja koska hänen kaverinsa kerkes morjestaa mua ennen ku mä häntä niin siitä nous kova meteli. Mun ois pitänyt morjestaa ensin sen takia koska kyseessä on mun koti ja kaverinsa on vieras.
Listaa vois jatkaa vielä vaikka kuin. Lausahdus " sä et kunnioita" tulee usein riidoissa esiin.
näin perusteli mieheni, kun tuskailin yks päivä, että meidän riidat on kuin parempaakin draamaa ja teatteria ja kumpikaan ei antais yhtään periksi. Mieheni sanoi, että kyllähän siinä hiekka pölisee, kuin kaks leijonaa ottaa yhteen. Meidän riidat alkaa millon mistäkin, aika usein väärinymmärtämisestä ja siihen takertumisesta. Miehelläni on ärsyttävä tapa huomautella esim.pukeutumisesta tyyliin:älä käytä noita housuja tuon paidan kanssa, niissä on niin matala vyötärö..tavallisesti en oo kuulevinaan ja siitä juttu jatkuu. Suhteen alkuaikoina otettiin myös kovasti yhteen baarissa käynneistä, toisaalta se riidan aihe on jäänyt, kun ei meistä enää kumpikaan harrasta kyseistä touhua. Tavallisesti rähjään, että koitapa muistaa etten oo turkkilainen vaanh suomalainen.Mieheni itsekin myöntää, että häneltä se usein unohtuu ja odotukset on sen mukaiset. Ne miehet,ne miehet...
Meillä on ollut yhteennottoja jatkuvasti viimeaikoina. Mitättömistä asioista, yleinsä meidän riidat johtuvat uskonnosta,ruuasta tai siitä " etten kunnioita miestä" . Muistan vieläkin meidän ensimmäisen riidan, josta ei onneksi enään tule riitaa, mutta alkuaikoina se oli miehelle iso ongelma; Kun oltiin lähdössä ulos sammutin tv:n tai radion kun menimme eteiseen pukemaan ulkovaatteet. Sitten ihmettelin miksi mies murjottaa/pitää mykkäkoulua kunnes parin päivän päästä sain vastauksen, olin sammuttanut radion vaikka hän kuunteli sitä, olisi kuulemma sitten kengät jalassa mennyt vielä olohuoneeseen sammuttamaan sen.
Toinen " kunnianloukaus" tapahtui taannoin. Olin tehnyt lasagnea ruoaksi, kattanut pöydän ja odotin miestä jotta voitaisiin syödä illallinen yhdessä. Mies tuli moskeijasta kotiin ja kun näki ruoan alkoi rähjätä kovalla äänellä että miksi olen tehnyt uuniruokaa vaikka hyvin tiedän että hän haluaa kastiketta. Suutuin tästä ja aloin huutaa miksei voi sitä syödä en halunnut kuunnella miestä joten käänsin pääni pois päin ja näytin keskaria, josta mies suuttui silmittömästi hän ei sanonut mitään vaan lähti ovet läiskien kunnes tuli kotiin omat ruoka-ainekset kassissa ja alkoi tehdä ruokaa. Ja sitten odottaa minun anteeksipyyntöäni, jota ei kyllä koskaan saanut mutten minäkään saanut häneltä.
Aina tälläisissä " kunniaa loukkaavissa" riidoissa sanon että olen suomalainen nainen, ylpeä siitä, täällä suomessa myös naisia kunnioitetaan ja myös naiset ovat ihmisiä. Enkä minä ole mikään alistettu arabinainen eikä minua myöskään niin tule kohdella, vaan jos mies ei kunnioita minua eikä kohtele minua kuten suomessa naisia kohdellaan meidän suhde ei voi jatkua.
Miten lasagne loukkasi miestäsi? En ymmärtänyt nyt ollenkaan...
Ex-ukon kanssa väännettiin aikoinaan kaks tuntia " kunniasta" ;)
Olin menossa partsille tupakalle ja herra oli (tapansa mukaan) jättänyt lipokkaansa keskelle kulkuväylää. Pistin omat lipokkaat syrjemmästä jalkaani ja tönäisin (en siis potkaissut) jalallani herran lipokkaat tieltä pois. Voi jessus mikä karjunta alkoi ;) Olin kuulemma loukannut [b]hänen kunniaansa[/b], häntä henkilökohtaisesti (ja vielä verisesti), kun [b]potkaisin[/b] niitä helkutin lipokkaita...
Sain kuulla pitkällisen yksinkarjunnan siitä kuinka [b]hänen[/b] kulttuurissaan myös toisen tavaroita pitää kunnioittaa, muuten loukkaa [b]häntä[/b] henkilökohtaisesti. Karjuin takaisin, että meidän kulttuurissammepas tavarat on vaan tavaroita ja että jos olisin häntä itseään potkaissut persauksiin, niin silloin voitaisiin puhua " kunnianloukkauksesta" . Mutta jos jalallani siirrän lipokkaita (jotka vielä olivat itseni ostamat), jotka hän on itse alunperin väärään paikkaan jättänyt, puhutaan vain esteen poistamisesta kulkuväylältä. jne. jne.
Ukon mukaan minun olisi pitänyt ottaa hänen arvon tohvelinsa sievästi käteeni ja siirtää ne kauniisti toiseen paikkaan. Ja kai suunnilleen kiittää ja kumartaa samalla, kun jotain niin arvokasta olisin käsiini saanut ;) Mutta koska kerran " potkaisin" niitä, olin häpäissyt hänen kunniansa. Siinä vaiheessa kiehuin jo itsekin ja todella potkaisin ne pahuksen tohvelit huoneen toiseen nurkkaan ja totesin, että siinä sulle kunnioitusta ja painuin kessulle.
Kun tulin takaisin huuto jatkui. Siinä sitten väännettiin ja käännettiin se pari tuntia, ennenkuin idiootti tajusi, että me suomalaiset ei todellakaan lasketa jokaista helkutin tohvelia miehen osaksi, vaan ne on vain esineitä. Ja että miks ihmeessä mun olis pitänyt kumartua jonkun tohveliparin takia, kun ne jalalla siirtyi paljon kätevämmin. Pyysi jopa anteeksi loppuviimeks ;)
Ai, että tuoko ainoa tapaus? No ehei ;) Sen ukon järjenjuoksun aiheuttamista sattumista sais vaikka romaanin koottua... mut toi oli niitä " hauskimpia" ;) Ja aina se vetos kulttuuriin...