Auttakaa... Miten käännän mieheni pään? :)
Mä olen ihan hullaantunut vauvoihin ja haluisin oman sellaisen. Tänään tuli vuosi, että olemme mieheni kanssa ollut naimisissa. Pian ½ vuotta, että sain mieheni Suomeen Kosovosta. Haluisin kovin lasta mieheni kanssa, mutta hän ei halua vielä sanoi, mutta kyllä hän lapsen haluaisi. Hän sanoi mulle myös että pitäisi olla ekaksi töitä ja rahaa tarpeeksi ettei lapsellemme tulisi köyhä elämä. Ymmärrän hyvin, että hän pelkää sitä, kun Kosovossa on köyhää elämää ollut ja hänkin on sellaista kokenut, mut eihän tääl Suomes voisi missään tapauksessa tapahtua niin, että tulisi köyhä elämä jollei tosi pahasti mokaisi. Mitä teen, haluisin puhua hänet ympäri aloittaa lapsen teko hommat, mut hän ei suostu. Pitäiskö mun vaan odottaa, että suostuu siihen vai puhua ympäri? :D Kertokaa, onko muilla samanlaisia kokemuksia ja miten olette päätynyt ratkaisuun ja mitä olette tehneet? :)
Kommentit (22)
Niin kysyit mitenkä vanha olen, noh sanoisin että riittävän vanha ja ikäistäni kypsempi ja vanhempi mitä moni ei välttämättä aina uskoisikaan, mutta on aina tullut kyllä sen itse näin face to face huomaamaan että näin on. Mitenkä vanha itse mahdat olla? Pitääkö sillä iällä olla merkitystä AINA joka asiassa, kun aina heti kysymässä että mahdatkohan olla liian vanha tai liian nuori tai näitä kysymyksiä. Ei ne nuoret äidit ole yhtään sen huonompia äitejä eikä myöskään vaimojakaan kuhan ei nyt ihan 15 vuotiaana ole itsensä jo paksuksi pyöräyttänyt ja naimisiin mennyt, tosin se edes taida olla mahdollista nykyään ennen on ollut eri sydeemit ja lait. Oma äitini on joskus pari kuukautta vajaa 16 vuotiaana saanut veljeni sekä mennyt naimisiin ja sanonut aina, että kuhan täytät ekaksi 18 ja sitten mietit lapsia niin on hyvä etten tee samoin kuin äitini. Niin myös olen tehnyt mitä äiti on sanonut ja vieläkään en ole raskaana, naimisissa kyllä. Mä tiedän myös hyvin paljon kaikenlaista miten vaikeeta tai helppoa lapsen kanssa on, mutta kyllä minä varmasti pystyisin siihen kaikkeen, koska mitään ei opi kokematta ja kokeilematta onhan aina kaikki välillä vaikeeta ei kaikki voi olla niin helppoa ja yksinkertaista. Minusta äitiys kuulostaa ihanalta asialta ja oisin siihen hyvin valmis myös tiedän onnistuvani siinä. Nyt ollaan mietitty, että kun mies oppii suomen kielen mentäisiinkö molemmat koulunpenkille opiskelemaan tai mies menisi opiskelemaan ja minä jäisin kotiäidiksi ja vaimoksi.. :) Miehelläni on tosiaankin opiskelupaperit jo Kosovosta lähtösin 4 vuoden koulutus, mutta silti ei se pahitteeksi oisi parempi ja ylempi vielä koulutus ja uus ala, kun sitten oisi kahden alan koulutus paperit ja paremmat mahdollisuudet. :) Mutta se siitä.. Ei pahalla, mut en tykkää ku heti kaikki on ennakkoluuloisia ja kyselemässä ikää, kun se on vain numero luku ei mitään muuta! :)
Eipa se aitiys niin ikaa katso!
Itse olen 25 tai pian 26-vuotias ja minulla 4 ihanaa lasta!
Jos valmis on aidiksi ja haluaa todella sitoutua lapseen taysipaivaisesti 24/7 niin mikapa siina!
Eika aitiys ole edes mikaan taitolaji.
Minakin ennen aidiksi tuloa olin hoitanut pienta siskoani liiankin paljon ja myos kavin hoitelemassa eraan naisen pienta poikaa.
Mutta ei se minusta osaavaa aitia tehnyt!
Esikoiseni oli paha koliikki vaavi,huusi vuoden verran ja herasi oisin tunnin valein!
2keskimmaista ovat olleet unelmia kun taas tama neljas on aivan mahtavin.
hereilla suurimman osan paivasta(hih),ja kun edes vessaan koitan menna niin huuto alkaa peraani!
Enka vielakaan katso etta olisin osaava aiti,monesti tulee itku kun en tieda mita pitaisi tehda kun vaavi huutaa!
taman neljannen raskausaikana olin huolissani ystavieni tilasta,kun heidan vaavinsa vasytti heita,pelkasin etta heille tulee masennus.
Niin luulin etta taman neljannen kanssa tiedan jo kaiken!
Nyt tunnustan etta minulla itsellani on synnytyksenjalkeinen masennus,ja sita et voi millaan kiertaa,etka voi sanoa etta sinulle ei sita tule!
Monesti kuulin tuostakin etta nuoret aidit vaan saa sen koska vanhemmat naiset osaavat paremmin lasten kanssa.
Mutta totuushan kylla on se etta vaikka olisit 50-vuotias ja tamankaltaisten lasten aiti,niin et silti valttamati osaisi hoitaa,mutta ei myoskaan muiden lasten hoitaminen sinusta mestaria tee!
Jokainen lapsi on omaa laatuaan.
Vahan sekavaa tekstia,yritan kirjitella tama vaavi sylissa(hih)!
pidan sinulle paljon peukkuja jos olette valmiita vanhemmiksi!
sen tiedan etta lapset ovat maailman ihanin lahja mika on suotu maan paalla!
niilta saat jokapaivaisen ilon!
Aurinkoisin terveisin:nelikonmamma
... tarkoitus ollut kysya, vaikka vahan tietty ihmetytti etta loukkaannuit kysymyksesta. En kuitenkaan sanonut, etta nuoret aidit ovat huonompia, monesti voi olla painvastoinkin. Ja biologiselta kantilta katsoen tietty sita parempi mita nuorempana lapset saa.
Ja tietenkin sina itse paatat, miten teet. Halusin vain kertoa kokemuksesta, etta Suomeen muutto, kielen opiskelu, mahdollinen tilapainen tyottomyys ja/tai riippuvaisuus vaimon rahoista on miehelle raskasta, ja lapsi muuttaa parisuhdetta joka tapauksessa. Useimmiten hyvaan suuntaan, onneksi, mutta muuttaa joka tapauksessa. Aikaa toinen toiselle jaa vahemman. Vuoden jalkeen suhde on kuitenkin viela " huumavaiheessa" ja on sellainen olo, etta kaikki sujuu ja onnistuu rakkauden siivin.... ja sitten, kun yhteen rytakkaan tulee paljon isoja muutoksia elamassa, rakkauskin on koetuksella. Meilla ainakin oli, vaikka kaikesta selvittiin ja nyt asiat ovat hyvin. Vaikkakaan emme asu juuri nyt Suomessa.
Ai niin, ja mina olen jo 33 ....
etta kannattaisi odottaa ehka hiukan viela!
nauttikkaa toisistanne,kylla sen vaavin sitten viela kerkiaa saamaan!
varsinkin jos ei ole tyota niin todellakin kannattaisi se tyo hankkia ensin ja sitten katsoa!
Meille syntyi ensimmainen todella nopeasti kun yhdessa oltiin oltu ja joskus jos totta puhun niin haikailen sita yhteista aikaa!
Ja vaikka vauvat ovatkin ihania niin arki heidan kanssaan ei aina ole niin ihanaa!
itse talla hetkella joudun vaan lahes kokoajan istumaan koska vaavini tarvitsee seuraani niin tiiviisti!
oisin heraa lahes tunnin valein ja paivisin suurimmat paikkarit ovat puoli tuntia!
esimerkkina tama ettei niin ihanaa ole!
vaikka saankin sitten ihania hymyja talta pallerolta!
Ja todellakin jos miehesi ei viela valmis niin kannattaa odottaa sitakin hetkea,muuten voi kayda rankasti etta ukko ottaa ja lahtee!
nauttikaa toisistanne viela hetki :)
Mielestäni kannattaa ehdottomasti odottaa vielä jokusen aikaa, esim vuosi tai kaksi, koska
- pieni lapsi muuttaa suhdetta aikalailla
- olette vielä tosi tuore pari
- miehelläsi voi tulla vielä kulttuurishokki eikä vauva sitä paranna kun seinät tuntuu kaatuvan päälle.
" Köyhyys" sinällään ei minua kauhistuta, hyvin vähälläkin pärjää kunhan rakkautta riittää.
Tiedän miten kettumaista odottaminen on, koska olen itse juuri sellainen " tänne mulle NYT HETI!" -tyyppi, mutta miehesi on oikeassa. Nyt teillä on liian aikainen vaihe lapsille.
Miehesi ei ole vielä asettunut kunnolla Suomeen, erityisesti jos ei ole vielä saanut koulu/työasioita kuntoon ja sellaisessa tilanteessa ollessa, maahanmuuttajalla voi äkkiä tulla tunne, että seinät kaatuvat päälle ja koko maa on jostain ihan syvältä. Yleensä se on ohimenevä vaihe, mutta myös hyvin yleinen ja odotettavissa (oma mieheni kirjoitteli tuohon aikaan parin rivin " päiväkirjaa" ja päivän anti oli lähinnä " P*ska Suomi" -osastoa...)
Odota muutama vuosi tai edes yksi, niin pitkään kuin on tarve (mutta ei yli oman sietokykysi). Ponnistelkaa sen eteen, että parisuhteenne voi hyvin, kerätkää ympärillenne tukiverkostoa (ystäviä, tuttavia), etsikää miehelle työtä & harjoitelkaa/opetelkaa tosissaan suomea. Sinä voit osallistua tähän kaikkeen " elämän rakentamiseen" , aikaan jolloin rakennatte tuleville lapsillenne hyvää kasvuympäristöä ja ehkä odottaminen ei tunnu silloin niin pitkältä ja turhauttavalta?
Ja minäkin olen sitä mieltä, ettei Suomessa tosiaan koskaan voi tuntea sitä köyhyyttä mitä Kosovossa, mutta vauva-aika (kun sinäkin olet kotona) vie paljon rahaa ja se, että mies pääsee Kosovoon matkalle voi vierähtää vuosiksi... Sitä kannattaa oikeasti miettiä. Oma mieheni ei nähnyt perhettään & kotimaataan lähes 7:aan vuoteen ja pahalla tuulella ollessaan hän osasi aika nasevasti asiasta mainita. Eihän se minun syy ollut, mutta pahalla mielellä oleva ihminen ei paljon mieti ketä ja miten loukkaa... Meillä tosin kyse ei ollut niinkään rahasta, vaan oleskeluluvan/passin ainaisesta puuttumisesta silloin kun olisi ollut mahdollista matkustaa, mutta sama lopputulos & tämä on jo totally off topic.
Summasummarum: odota vielä & jaksamisia! *halaus*
Me saatiin lapsi 10 kk naimisiinmenon jälkeen, Suomessa oltiin oltu 9 kk kun poika syntyi. Meidän tapauksessa väittäisin, että miehen kulttuurishokkia on vähentänyt se, että hänellä todellakin on täällä jotain aivan omaa jonka puolesta tekee mitä vain. Lapsi on kuitenkin eri tavalla omaa kuin vaikka tämä vaimo. MUTTA, meillä mies oli itsekin valmis tulemaan isäksi tuolloin, eli ei pitänyt paljon suostutella. Ja itseasiassa tulin raskaaksi ennen kuin saavuimme edes Suomeen, (Tai no laskennallisesti sinä aikana kun olimme matkalla Suomeen ;)) joten kulttuurishokista ei vielä tietoa ollut.
Niin kyllä munkin mielestä Suomessa voi ihan hyvin hankkia lapset opiskeluaikana tms, vailla vielä sitä " oikeaa aikuista, pankkilainaista elämää" . Mutta enempi kuin mitkään monikulttuurisuusasiat, tähän vaikuttaa kyllä se, että molemmat ovat siihen valmiita ja suhde hyvällä pohjalla. Meidän suhteeseen lapset on kyllä luonut ihan eri tavalla sellaista pysyvää pohjaa ja yhteenkuuluvuutta kuin mikään muu voisi.
minkä maalaisia äitejä ja isejä olette? :) kauan ootte ollut yhdessä/naimisissa ennen esikoistanne?
Suomi-Kosovo:
minkä maalaisia äitejä ja isejä olette? :) kauan ootte ollut yhdessä/naimisissa ennen esikoistanne?
Minä olen " paraskin puhuja" ...eli juuri se " mulle tänne HETI KAIKKI NYT!" -ihminen. ;o) Meidän esikoinen (ja myös ainokainen, tosin juuri jännätään josko IVF:n tuloksena kaksi matkalaista masussa kiinnittyisivät...) syntyi elokuussa 2000 ja olemme alanneet seurustella 05/98, eli välissä on reilu 2 vuotta. Mies tuli Suomeen joulukuussa 98, mutta menimme naimisiin Suomessa vasta lapsen raskausaikana. Mies tuli maahan työviisumilla, eli työpaikka oli heti odottamassa.
Meillä oli aika rankka ensimmäinen vauvavuosi ja päädyttiin lopulta asumiseroon (9kk) tytön ollessa vuoden vanha. Ja minun mies sentään halusi vauvan & tyttö olikin sitten niitä ainoita asioita, jotka saivat mielen kirkastumaan...
En oikein tiedä mikä silloin oli se laukaiseva tekijä miksi kaikki meni päin peetä, mutta kaikkea oli päällekkäin; mies menetti työnsä, Suomi oli paska, vaimo oli paska ;o) & vähän väliä oli pinnalla tuo, ettei ole yhtään rahaa ja herra ei pääse käymään kotomaassa. En sitten enää jaksanut ja laitoin miehen kokeilemaan miltä sinkun elämä maistuu, kun niin kovasti kotoelämä oli kamalaa... Yksinäisyys opetti kovasti herraa tavoille & nykyisin on kuin eri mies. :o) Toiseen en enää harkitsisi vaihtoa.
Suomi-Arabi.
ja yhdes oltiin oltu vuodesta 1999 ja esikoinen syntyi 2000 vuonna!
Ja meillakin tuo esikoinen toi aikamoiset kriisit tullessaan!
Nyt kuitenkin syksylla on tulossa 9 vuotta yhdessa eloa!
Me olemme suomalais-libanonilais-belgialainen perhe :) Alkuperämaat nuo kaksi ekaa ja kolmas on asuinmaamme.
Tapasimme tammikuussa -96 ja treffailimme " not serious" periaatteella
Kesäkuussa -96 muutin miehen asuinmaahan, mutta työn vuoksi
- toukokuussa -99 muutimme yhteen asumaan
- kesäkuussa -99 menimme naimisiin
- esikoinen syntyi joulukuussa -00
- ja kakkonen marraskuussa -04.
Takana on siis jo yli 12 v yhteistä taivalta joista yli 8v naimisissa ja kaksi lasta. Ylä- ja alamäkiä on ollut, jyrkkiäkin, mutta toistaiseksi on kaikesta selvitty :) Ikääkin meillä molemmilla on nyt jo yli 40 v ;-D, siis yksitellenkin.
Osallistunpas minäkin keskusteluun. Olen jonkun aikaa lukenut viestejä täällä ja nyt päätin rekisteröityä.
Ollaan suomalais-nigerialais perhe. Tavattiin mieheni kanssa toukokuussa 05 ja mentiin kesäkuussa 05 naimisiin, poika synty kesäkuussa 06. Meillä meni 1,5 vuotta tapaamisesta todella hyvin mutta viime vuosi oli todella rankka. Koko ajan oli jonkinlaista riitaa menossa mutta nyt taas on tää vuos alkanut kuin uuden lehden olis kääntänyt kirjassa. Mies on ollut suomessa nyt jo yli seitsemän vuotta, ainakin muistelen näin joten meillä ei noita kulttuurishokkeja ole ollut.
Hyvä se on neuvoa toista odottamaan kun on just kertonut miten nopeasti on itse mennyt naimisiin ja lapsen saanut mutta teidän tilanteessa, jos mieskään ei koe olevansa valmis isäksi niin kannattais kyllä odottaa.
Meillä oltiin molemmat heti valmiita vauvan tuloon ja silti oli todella vaikeeta viime vuonna, oikeastaan suuri osa kiistoista koski nimenomaan poikaa ja miten häntä tulis hoitaa, kumman tapa on parempi jne.
Ma olen edellisten kanssa samaa mielta: ala yrita kaantaa miehen paata, se kaantyy itsestaan, jos on kaantyakseen. On vain hyva, jos miehesi ajattelee ensin oman elamansa/teidan yhteisen elamanne jarjestymista. Vaikka koyhanakin lapsiperheena Suomessa parjaa, rahatilanteen tiukkuus saattaa kiristaa valeja. Molempien on oltava valmiita ratkaisuun.
Voisitteko sopia, etta otatte aiheen uudelleen esiin vaikka puolen vuoden, vuoden kuluttua? Tai kun miehella on opiskelupaikka/toita?
Mulla on miehen kanssa vauvan haluamiset menneet hyvin eri tahtiin. Selvaa oli kuitenkin se, etta miehen pitaa valmistua ja saada toita ennen lapsen hankkimista. Nain siksi, etta olimme opiskeluaikana vastuussa myos miehen sukulaisista Vietnamissa, etenkin hanen vanhemmistaan. Ma olen aina halunnut lapsia, mutta mulla ei oikeastaan koskaan ole ollut mitaan palavaa vauvakuumetta.
Kun itse suostuin yrittamaan esikoista, lahdin hommaan silla mielella, ettei kuitenkaan heti tarppaa ja ehdin hoitaa tietyt tyojutut alta pois. Vaan kuinkas kavikaan, heti ehkaisykapselien poistamisen jalkeen tulin ekasta kierrosta raskaaksi ja esikoisemme syntyi viela ennenaikaisena. Toisen lapsen yritykseen miesta sai vahan ylipuhua, kun meinasi, etta yksi lapsi riittaa. Mun tekisi ehka mieli kolmattakin, mutta saapi nahda. Mies ei ole kovin suostuvainen, ja mullakin saattaa myomista muodostua este. Kaksi kaunista lasta on kuitenkin jo onnea kerrakseen!
Me ollaan menty pitkan kaavan kautta:
- seurustelua vuodesta 1990
- yhdessa asumista vuodesta 1994
- kihloihin 1998
- naimisiin 5/2001
- 1. lapsi 10/2003
- 2. lapsi 11/2006
Sanoit, että " Mulla on miehen kanssa vauvan haluamiset menneet hyvin eri tahtiin." No minulla kävi niin, että kun tapasimme mieheni kanssa netissä aikoinaan ja sitten oltiin jonkin aikaa oltu " yhdessä" niin matkustin Kosovoon ja kun, olin ollut vasta joku 1 kk siellä niin mies oisi halunut jo vauvan. Tosin meidän avioliitto meni nopeesti kihlajaiset olivat jo 1kk siitä, kun menin Kosovoon ja menimme naimisiin kans tooosi pian heti 2-3 vkoa kihlaantumisesta. :D
Niin lapsesta.. Mä tein väärin, koska söin " salaa" e-pillereitä, kun pelkäsin että, jos mies haluu lapsen ja mä en ole valmis vielä niin mitä teen, kun ei he yleensä käytä ehkäisyä. :/ Noh sitten tein tyhmästi ekaksi, valehtelin et ne oli migreenin takia ne pillerit joita söin, että niitä pitää syödä joka päivä. Eihän mies tuolloin tiennyt ees mikä on niinku kunnon migreeni, että eihän siihen oikeesti joka päivä kuuluisi lääkkeitä syödä, kun vaan sillon sen migreenin tullen. Noh paljastin sitten eräs ilta miehelleni syöväni e-pillereitä ja hän oli ihan okei asian kanssa ja sanoi, et hyvä on odotetaan sitten että, eihän meillä ole mikään kiire vielä tehdä lasta, jos en kerta halua ihan vielä. Olin ollut sitten noin 3kk Kosovossa, jonka jälkeen palasin Suomeen. Suomessa oltuani noin.3-4kk niin palasin takaisin Kosovoon mieheni luokse. Tapahtui aika iso käännös ja minähän olin muuttanut mieltäni tuona aikana, kun Suomessa yksin olin tai no perheeni kanssa, mutta ilman miestäni. Miettisin, että oisinko varmasti valmis jo lapselle ja mitä tiedän äitiydestä jne. Päätin siis olla pitempään odottelematta ja kertoa miehelleni, että haluankin lapsen jo! :) Mies oli sitten taas juuri toisella mielellä. Sanoi, että mietitään vielä ja odotetaan kunnes olemme töissä, tienaamme ja sanoi myös, että kun olemme Suomessa lapsella oisi paremmat vaihtoehdot ja eihän tuo ole vielä varmaa saanko oleskeluluvan vai en, joten en halua tuottaa pettymyksiä ja järjestetään nämä huolenaiheet eka pois alta ja sitten meidän esikoinen, et sitten voimme ryhtyä lasta tekemään. Noh mä suostuin sitten loppujen lopuks muutamien kyyneleiden jälkeen ja rakas lohdutti, että eihän meillä ole mikään kiire, että meillä on koko elämämme aikaa tehdä lapsia ja perustaa hyvä perhe! Mun " lomani" jatkui Kosovossa, kunnes mieheni oleskelulupa hyväksyttiin ja ostettiin liput miehelleni Suomeen ja tultiin sit Suomeen asumaan. Nyt oon täällä jutellut vauvasta niin mieheni on sanonut, et ei haluu vieläkään vaavii, mut kyl täs 1 vuoden aikana varmaan aletaan tekemään, mut ku en jaksa ODOTTAA!!!!!!!! Mä oon kärsimätön enkä koskaan jaksa odottaa, kun kaiken pitäis tapahtuu niinku HETI! ;) Mul taas nousee koko aika vauvakuume lisää lisää lisää, kun kaikki tutut ovat raskaana tai heillä on vauva. AWWW... Pitäis vaa jaksaa odottaa, mut joo.. Kyselkää vaa lisää, jos haluutte...
Kosovon 1 käynti tammi-huhtikuu 2007
Kihlaannuimme helmikuu 2007
Avioiduimme helmikuu 2007
Kosovon 2 käynti heinä-lokakuu 2007
Mies Suomeen lokakuu 2007
Nyt helmikuu 2008 (Meidän 1 vuotis hääpäivä oli 2pvää sit.<3)
Haluaisin kysyä teiltä näitä.. Miten kommunikoitte miehenne kanssa, entä lasten enkä kaikki keskenään? Onko miehen suku suomessa vai ulkomailla? Onko nähnyt jo lapsenlapsensa? :) Oletko monesti itse käynyt miehesi kotimaassa? ja niin, millaiset välit teillä on miehen perheen? anopin ja appiukon sekä miehen sisarruksien kanssa? :)
Saranda, sinähän olit albanialaisen vaimon. Oisko mahdollista saada messenger osoitteesi? Onko sinulla? :)
Sekava selitys varmaan, mut koittakaa saada selvää. Mä kun katoin yhtä vauva ohjelmaa samalla niin meni varmasti sanat solmuu ja sekasin ja sekaviks, toivottavasti ei pahasti. :)
Alusta lahtien olen puhunut mieheni kanssa suomea. Alussa se oli tietysti vaikeaa, kun mies oli tapaamishetkellamme asunut Suomessa vajaat 2 kk. Valilla tarvittiin vietnamin (osasin kirjoittaa ja lukea sita) ja englannin tukea.
Ma puhun lapsille suomea ja mies vietnamia. Koska ymmarran vietnamia hyvin (ja mies tietty suomea), kumpikaan ei koe jaavansa ulkopuoliseksi eika meidan tarvitse tulkata toisillemme.
Olen par' aikaa kuudetta kertaa Vietnamissa. Esikoiselle tama on toinen matka, kuopukselle eka. 4-vuotias esikoinen yllatti isansa ja sukulaisensa alkamalla muutaman viikon kuluttua oma-aloitteisesti kommunikoida vietnamiksi. Tahan asti han on kylla ymmartanyt vietnamia, mutta vastannut isalleenkin suurimmaksi osaksi suomeksi.
Mieheni vanhemmat kuolivat esikoisemme vauvavuonna eivatka he koskaan ehtineet nahda lapsiamme livena. Miehen sisaruksiin valit ovat lampimat, joskin yhteydenpito Suomesta kasin on paaosin mieheni varassa. Miehen isosisko asuu USA:ssa, muut sisarukset Vietnamissa.
Suomi-Kosovo:
Haluaisin kysyä teiltä näitä.. Miten kommunikoitte miehenne kanssa, entä lasten enkä kaikki keskenään? Onko miehen suku suomessa vai ulkomailla? Onko nähnyt jo lapsenlapsensa? :) Oletko monesti itse käynyt miehesi kotimaassa? ja niin, millaiset välit teillä on miehen perheen? anopin ja appiukon sekä miehen sisarruksien kanssa? :)
Mieheni kanssa puhumme kosovoo hänen kieltään siis ja nyt jonkin verran muutamia sanoja suomea, mitä hän osaa... :) Lapsiahan meillä ei ole, mutta kun tulee aijomme opettaa molempien äidinkielen niille. Mieheni perhe on kosovossa, mutta myös on eri puolella maailmaa joitain sukulaisia setiä ja serkkuja sekä pikkuserkkuja. :) Suomessakin on muutamia sukulaisia! :) Mä olen käynyt mieheni maassa 2 kertaa ja olin molemmilla kerroilla 3 kk.. Mulla on tosi lämpimät välit perheen kanssa ja koko suvun kanssa.. Anoppi pitää minua ihan omana tyttärenään samoin kuin minun äitini minun miestäni poikanaan joka on kyllä ihana juttu! <3 Muita kysymyksiä? Mulla ei näin tähän aikaan tule mieleen mitään, mutta ehkä joku toinen päivä.. :) Vastailkaa muutkin just näihin..
(Haluaisin kysyä teiltä näitä.. Miten kommunikoitte miehenne kanssa, entä lasten enkä kaikki keskenään? Onko miehen suku suomessa vai ulkomailla? Onko nähnyt jo lapsenlapsensa? :) Oletko monesti itse käynyt miehesi kotimaassa? ja niin, millaiset välit teillä on miehen perheen? anopin ja appiukon sekä miehen sisarruksien kanssa? :) )
mieheni puhuu irania ja asumme urdussa. keskenämme käytössä on rakkauden kieli ja koko perheen kesken elehdimme. Hyvin menee!
ps provo olis mielenkiintoisempi jos olis faktat hallussa
Puhutaan miehen kanssa englantia, minä puhun pojalle ruotsia ja mies iboa (yhtä Nigerian " valtakielistä" ) Poika on ruotsinkielisessä päiväkodissa, ja suomea ehtii oppimaan telkkarista ja pihalla sit kun on sen aika. On nyt 1,9v. Ei olla vielä käyty Nigeriassa mut kyllä meidän molempien sukulaiset suhtautuu perheeseemme ihan positiivisesti.
Minka ikainen sina olet?
Luulen, etta ehka teidan tapauksessa kannattaisi odottaa viela hieman, kunnes molemmat ovat valmiita. Meidan perheessa lapsi tuli ihan puolivahingossa, melkein heti kun olimme Suomeen muuttaneet, ja vaikka se olikin ihana juttu, toki se vaikeutti. Mieheni sai onneksi pian opiskelupaikan ja asiat lahtivat rullaamaan, enempi vahempi. Mutta helppoa ei ole ollut. Sanoisin, etta ehdottomasti jommallakummalla olisi oltava tyo, sinulla sikali etta saisit edes siedettavaa aitiyspaivarahaa. Ulkomaalaiset valitettavasti tyollistyvat Suomessa huonommiin kuin suomalaiset, siksi tyonsaanti voi kestaa vaikka osaisi kieltakin. Ei toki aina.
Te olette kuitenkin olleet yhdessa vasta vuoden verran... jos oikein ymmarsin. Kysyin tuota ikaasi siksi, etta kasittaakseni olet aika nuori. Lapsia kylla ehtii tehda, laittakaa ensin muut asiat kuntoon.