Urasta, raskaudesta ja äitiydestä
En tiedä ymmärtääkö kukaan tätä tilannettani mutta kuitenkin....
Itselläni kävi nimittäin niin että sainvähän aikaa sitten aivan unelmieni työpaikan, juuri koulutustani vastaavan, hyväpalkkaisen, loistavat etenemismahdollisuudet jne.Nyt jokin aika sitten huomasinkin olevani raskaana!Meillä isompia lapsia yritettiin vuositolkulla joten tämä tuli kuin sala kirkkaalta taivaalta (olimme käyttäneet vielä ehkäisyäkin paitsi ilmeisesti juuri niillä kriittisillä kerroilla).Lisäksi kun kävin lääkärissä niin raskaus olikin jo suht pitkällä eli raskausviikkoja jo yli 10 (kiertoni on ollut ennenkin poissa kuukausia kun hormonitasapainoni on mitä on).No, se siitä urasta...
Tunteeni ovat hyvin sekavat.Tämän vauvan pidämme ehdottomasti, meidän pieni lottovoitto.Toisaalta harmittaa työn puolesta kamalasti sillä työn oli tarkoitus olla aluksi määräaikainen ja sitten vakinainen ja nyt määräaikaisuus päättyykin äitiyslomaan=( Olin todella haaveillut tästä työura mahdollisuudesta sillä olen ollut pitkään kotiäitinä.Haluaisin siis nyt paiskia töitä ja nauttia " vapaudesta" .Toisaalta taas tämä lapsi on pieni ihme joka ei todennäköisesti tule enää toistumaan ja lapsilukumme on todennäköisesti nyt tämän jälkeen täynnä.Haluan kyllä siis myös nauttia tästä mutta työn vuoksi esim. tämä raskaus pitää vielä peittää jonkin aikaa.Kaikki tuntuu niin ristiriitaiselta tällä hetkellä sillä haluan yhtä mutta kuitenkin myös toista.
Ajatukseni ovat siis kovin sekavat mutta ehkä joku tajusi edes jotain.
Kommentit (11)
Mä olen ollut valmistumisesta saakka vakituisissa työsuhteissa. Silti on joskus tullut mietittyä sitä mitä kaikkea työhön liittyvää jää näkemättä ja kokematta ja oppimatta sinä aikana kun on kotona. Mun äitiysvapaani ovat jääneet lyhyehköiksi, koska mies on halunnut käyttää osan (n. 2 kk) vanhempainlomasta. Alani on nopeasti kehittyvä ja pelkäsin varsinkin esikoisen aikaan, että " putoan kärryiltä" . Höpö höpö, kahdeksassa kuukaudessa ei edes mobiilibisnes muuttunut niin paljoa, että olisi oikeasti menettänyt mitään sellaista, mitä ei kirisi takaisin todella nopeasti.
Suurempi asia on se, että kumpaa luulette mummona kiikkustuolissa harmittelevanne enemmän: sitä ettei tullut tehtyä enempää töitä vai sitä ettei tullut oltua enemmän lasten kanssa (tai saatua lapsia lainkaan)? En usko kenenkään kiittelevän työpanoksesta eläkkeellejääntijuhlien jälkeen enkä usko työssäni saavuttavani mitään korvaamattoman ikimuistoista. Ehkä säveltäjät tai muut taiteilijat saattavat olla eri asia, mutta tällainen tavallinen tallaaja jättänee isomman jäljen maailmaan lastensa kautta kuin työnsä. Kyllä mun elämäni merkittävin saavutus ovat lapset. Heidät jos onnistun kasvattamaan kunnon ihmisiksi, niin olen työni tehnyt.
Olen korkeasti koulutettu ja suhteellisen hyväpalkkainen. Työni on minulle tärkeää ja merkityksellistä - mutta silti prioriteeteissa vasta kaukana perheen perässä.
En tietenkään tarkoita, etteikö työn jättämisestä joksikin aikaa saisi olla huolissaan, murheissaan jne. Parempi vaan, että miettii asioita joka kantilta. Onneksi tosiaan niitä työvuosia on vielä edessä ehkä liiaksikin asti. Oravanpyörään ehtii kyllä takaisin.
Strutsi, neljättä odotellessa rv 20+3
Tietysti menetät juuri tämän yksittäisen mahdollisuuden, mutta ei se tarkoita ettetkö koskaan ikinä milloinkaan saisi vastaanvanlaista, tai parempaa, työtä! En ollut itsekkään suunnitellut että meidän kolmonen tulisi " heti" , kun kakkostakin vuosi tehtiin. Itse asiassa olin suunnittelut omat työni sen mukaan, että vauva saa alkunsa aikaisintaan puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Nyt kuitenkin kaikki on järjestynyt mitä parhaimmin, vaikka haikara piipahtaa näinkin nopeasti.
Ja uso pois, on sullakin työvuosia (ikääsi tietämättä) luultavasti vielä ainakin 25!!!
Luin eilen illalla viestisi ja se jäi mieleeni niin, että piti rekisteröityä äsken, jotta pääsin vastaamaan.
Voin vain sanoa, että ymmärrän hyvin tilanteesi. Olen itsekin vasta palannut työelämään - ja tarkoitus oli ottaa ainakin viiden vuoden uraspurtti, nyt kun perheen lapsiluku oli jo täynnä. Taas tuli kuitenkin todistetuksi, että ihan kaikkea ei voi hallita, kun tulin raskaaksi - ehkäisystä huolimatta (mikä on jo siis itsessään ihme).
Ainakin itsellä tuntuu siltä, että tarvitsen aikaa sopeutua tilanteeseen, kun " kaikki" suunnitelmat menevät uusiksi. Jokaista kolmea edellistä raskauttani olen odottanut ja vöyhöttänyt etukäteen - ja nyt en tiedä, mitä oikein tuntisin. Totta kai tämä innokas Joku on tervetullut meille, mutta ajatuksen kääntäminen äiti-&kotivaihteelle tuntuu oudolta niin paljon kuin äitinä olemisesta nautinkin. Sitä, miten esim. töissä asiaan suhtaudutaan, en uskalla edes ajatella.
Tsemppiä sinulle!
Tällä palstalla/keskusteluissa, jos saanen sanoa ketään äitiydestä iloitsevaa loukkaamatta, tätä teemaa käsitellään yllätyksekseni aika vähän. Itse olen pohtinut tätä paljonkin, en ole superäiti- enkä kotiäitityyppiä, joten joskus pohdin raskauden edetessä hieman myös näitä asioita, enkä vain mahan kasvua, painon nousua, verenpainetta, vaunujen väriä tms.
Ymmärrän hämmennyksesi. Olen pettynyt työnantajaasi, jos he todella raskauden takia jättävät muuten vakituisen työn koeaikaan/määräaikaan, ovat kovin lyhytjänteisiä, koska olisihan sinulla pienen mammapaussin jälkeen vielä työvuosia heillekin antaa.
Jos nyt kuitenkin ovat noin pikkumaisia, niin sanoisin myös, että yritä katsoa asioita pidemmällä perspektiivillä. Kun olet kuusikymppisenä laskemassa aamukamman piikkejä eläkkeelle pääsyyn, on aika lapsen/lasten kanssa kotona lyhyt periodi jossain kaukana takana ja sen päällä on vielä vuosikymmeniä muistoja työelämästä. Ehdit panostamaan kyllä työhön alkaen noin vuoden päästäkin. Ehdit saavuttaa vielä monta unelmaa ennenkuin olet 40...50...60 vuotias, myös työelämässä.
Onnea raskauteen
AJL
Itsestäni on tuntunut niin yksinäiseltä kun tuntuu, että q3kukaan ei oikein ymmärrä missä mennään.Toisaalta olen onnellinen mutta toisaalta koen sellaisia tunteita, mitä ei ole ollut koskaan aikaisemmissa raskauksissani.
Nyt mukaan on tullut vanha tuttu ongelma supistuksista, joista olen kärsinyt tooooosi paljon joka kerta aikaisemmin.En nimittäin tiedä kuinka pitkään voin työskennellä turvallisin mielin kun aikaisemmilla kerroillakin olen joutunut käymään välillä jopa sairaalassa piikillä, jotta supistuksia on saatu hillittyä.Nyt viikkoja on vasta reilut 13 ja jo ihan selkeät supistelut tuntuvat.
Niin, ja samaan aikaan työssä on alkamassa uusia mielenkiintoisia projekteja jne.Työuraa on kyllä edessä vielä sillä olen tosiaan " vasta" -73 mutta silti jotenkin uudelleen sopeutuminen kotiäitiyteen tuntuu oudolta kun juuri on päässyt työhön.Samoin palaaminen taas vaipparalliin ja imetykseen, rintatulehduksineen kaikkineen....
Itselläni pyöri taas tänään töissä ihan samantapaisia ajatuksia mielessä. Olin itse viime kevättalvena ollut parin kuukauden pätkätyöprojektistani noin kuukauden töissä, kun tulin raskaaksi. Olimme yrittäneet siinä vaiheessa lasta yli vuoden. Ajattelin, ettei haittaa, kun projektityö oli joka tapauksessa loppumassa kevään mittaan. Minua kuitenkin pyydettiin jatkamaan tässä erittäin kivassa työpaikassa, jolloin minun oli pakko kertoa raskaudestani.
Työsuhdettani jatkettiin äitiysloman alkuun asti. Olisi jatkettu pidempäänkin ilman raskautta, ehkä jopa vakinaistettu. Vaikka olen tietysti hyvin iloinen vauvasta, minua harmittaa melkein joka päivä, kun pitää jättää mielenkiintoisia hankkeita " kesken" ja antaa muiden hoitaa ne loppuun. Ja tulee mietittyä, miten ura olisi tästä edennyt, jos... Olen juuri ihanassa vaiheessa työpaikassani, alan hallita työtehtäväni ja opin koko ajan mielettömästi uutta, alan saada arvostusta asiantuntemuksellani työyhteisössä ja muodostaa omia verkostojani jne. Ja pian lähdenkin äitiyslomalle, eikä mitään tietoa sen jälkeisestä työstä. Plaah.
Toisaalta oma vauva on tietysti maailman söpöin otus ja äitiys merkityksellisin ja vaativin työ, jonka elämänsä aikana voi ottaa vastaan :) Uskon myös vakaasti, että kun vauva on syntynyt, niin en paljoa harmittele hyvän työn menetystä. Tällä hetkellä se vain pyörii mielessä, kun töitä tulee vielä paljon tehtyä.
näistä työnantajien operaatiosta todettaisiin taatusti laittomiksi ja syrjiviksi, jos jaksaisi lähteä taistelemaan oikeudessa asian puolesta (= selkeästi vakituinen tehtäväkenttä, mutta työsuhde päätty yllättäen juuri raskauteen). Tähän kai niin monet työnantajat luottaakin - ei moni jaksa alkaa taistella, saa vielä hankalan maineen työmarkkinoilla ;). Yleensä isot firmat hoitaa nämä paremmin, koska eivät halua joutua huonoon valoon.
Toivottavasti asiaa parantaa se, kun vihdoin jossain vaiheessa äitiyden kulut jaetaan kaikkien työnantajien kesken. Teollisuuskaan ei enää kehtaa vastustaa asiaa, vaikka mieli tekisikin, olisi niin epäkorrektia vastustaa tätä asiaa niin julkisesti ;)
AJL
AJL:
näistä työnantajien operaatiosta todettaisiin taatusti laittomiksi ja syrjiviksi, jos jaksaisi lähteä taistelemaan oikeudessa asian puolesta (= selkeästi vakituinen tehtäväkenttä, mutta työsuhde päätty yllättäen juuri raskauteen).
AJL
En itse ainakaan syytä työnantajaanikaan (joka on " iso firma" ). Jos olisin pomoni, niin luottaisin kyllä siihen, että saan jonkun yhtä pätevän hoitamaan hommaa vakipohjalta, kun määräaikainen jää mammalomalle.
Eihän siinäkään oikein järkeä olisi, että minut vakinaistettaisiin, vaikka tiedettäisiin että olen lähdössä pois ainakin vuodeksi. Minun tilalleni pitäisi kouluttaa uusi henkilö, joka olisi alussa ihan hyödytön ja pihalla, pääsisi juuri hyvin mukaan kuvioihin ja joutuisi sitten taas pois, kun minä tulisin takaisin. Ja minä olisin taas vähän aikaa pihalla kun olen ollut pitkään poissa (meidän alalla tilanteet muuttuu todella nopeasti ja iso osa työstä on " ajan hermolla" pysymistä). Eikä meistä mammoista ikinä edes tiedä, koska tullaan takaisin työelämään :) (Itsekin aion olla ainakin puolitoista vuotta kotona, mutta sitä en tietenkään ole kertonut pomolle.)
Sitä paitsi aina ne pystyy jonkun syyn keksimään, jos juttuja lähdetään rosikseen viemään. Ei kai kukaan tunnustaisikaan, että sen takia ei vakinaistettu tätä tyyppiä, että se tuli raskaaksi. Mutta voin keksiä monta pätevän oloista syytä sille, ettei minua vakinaistettu: projektien kesto, organisaation uudelleenjärjestely jne.
Tulin siihen tulokseen, että turhaan siirsin lasten hankkimista, sillä uran pystyy tekemään koska vaan! Opiskelu on toinen juttu, joka tietenkin vei aikaa ja siirsi lasten hankkimista - ei minulla mitään ole aikuisopiskelu vastaan, mutta on se niin paljon helpompi hoitaa nuorena. Työtilaisuuksia tulee ja menee, mutta ihan varmana ammattitaitoinen ja tunnollinen töitä löytää. Hyvät tyypit tippuvat aina jaloilleen kuin kissat. Meillä 70-luvulla syntyneilläkin on vuosia niin paljon työelämässä jäljellä, että varmana ehtii tehdä aivan mitä haluaa!
Toinen asia, jota mietin oli, että kuinka paljon minulle pitäisi maksaa, että jatkaisin töitä enkä saisi lasta/lapsia - paljon. Eipä taida olla maailmassa edes sellaista summaa rahaa!
Kolmas juttu, jota olen aiheeseen liittyen miettinyt on yleensä raha ja omistaminen - (joka liittyy hyvään työpaikkaan, palkkaan jne.). Mitään et saa mukaan hautaan. On noita varakkaista ja rikkaita nähty ja mitä järkeä on kerätä mammonaa ja pihtailla kun kuitenkin kaikki jää tänne meidän perään. Toinen juttu on se, että jos saa kiksit pihistä elämäntavasta. Lähtisin kuitenkin siitä, että elämän tarkoitus on murheen karkoitus!
Tekstistä tuli aika materialistinen, mutta mulle on helpompaa peilata asioita konkreettisiin juttuihin kuin tunnepuolelle, vaikka niitä juttujakin joskus mietin. ;-)
jos ei kukaan mitään yritä.
Itselläni päättyy määräaikainen vuoden loppuun ja ä-loma alkaisi maaliskuun alusta. Projekti jatkuu vielä ainakin vuoden. Aion vahvasti jatkokeskusteluissa älähtää, jos sopimusta aiotaan jatkaa vain 2 kk - siis ä-loman alkuun tai jos sopimusta ei aiota uusia lainkaan. Se on syrjimistä ja laitonta. Ei yksittäisen ihmisen pitäisi ajatella firman taloudellista parasta - jollekin kahden hengen firmalle ä-loman taloudelliset vaikutukset voi ollakin jotain, mutta isommille ei. Kukaan ei jaa palkintoja siitä, että toimii kiltisti firmaa kohtaan... Ei oikeuteen asti tarvitse heti lähteä, saattaa riittää, että kertoo asiallisesti, että tietää oikeutensa.
Toinen juttu on, jos se työ on ihan mahti, niin voihan sinne palata aiemmin, - ehkä lapsen isä voisi jäädä vanhempainvapaaksi kotiin? Silloinhan poissaoloa työstä olisi vain 4 kk.
Samoja asioita olen itsekin joutunut pohtimaan ja ystäväpiirissä on ollut toooosi yleistä, että näin käy. Siinä mielessä tylsää, että firmatkin menettää hyviä työntekijöitä näin. Mulla on sellainen mielikuva että tää sattuu suurimmalle osalle pitkälle koulutetuista naisista ainakin.
Kulujen tasaaminen mies/nais -alojen välillä olisi tosi hyvä juttu ja sitten se, ettei firmat suoraan menettäis rahaa jos joku jää äippälomalle.