KOLMAS lapsi etäännytti meidät lopullisesti(?) toisistamme?

Tehkää itse asialle jotain, omissa käsissä se on.

Kotoa joudun lähestulkoon pyytämään poistumislupaa. Jollei mummoa olisi, en pääsisi koskaan minnekään. Miten voi suhde olla tällä tolalla?



ap.

Eihän mikään suhde toimi, jos sen eteen ei tee TYÖTÄ. Lapset hoitoon vaan vaikka 2 päiväksi kuukaudessa MLL tai jonkun muun kautta ja miehen kanssa tekemään jotain kahdestaan! Käsittämätöntä aloitekyvyttömyyttä ja marinaa!

Ilmoita vaan, että nyt menen jumppaan, heippa! Ja sitten menet.

ootte te av-mammat tosi hyviä neuvomaan!

Vierailija:

Tehkää itse asialle jotain, omissa käsissä se on.

Valintoja on elämä pullollaan ja lapsi ei suhdetta kaada, sen tekevät ihan aikuiset itse.

Käsittämättömiä hyeenoita te akat olette!



Tsemii ap!

Paskaahan täältäkin vaan niskaan sataa.

Näkemiin.



t. ap

Käsittämätöntä empatiakyvyttömyyttä ja tunnekylmyyttä.

Todellakaan ei ole ap:n syy, että on väsynyt yksin arjen pyörittämiseen ja siihen ettei mies osallistu lastensa ja kotinsa hoitoon. Mutta ap ei voi muuttaa miestään, melkein ainoa mitä puhumisen lisäksi voi tehdä, on oman toimintatapansa muuttaminen. Se pakottaa toisenkin toimimaan eri tavalla. Siksi neuvoin ap:ta menemään vaikka sinne jumppaan ja vain ilmoittamaan miehelle asian. SIlloin miehen on pakko ottaa vastuu lapsistaan ainakin sen ajan minkä ap on poissa. Ja ap saa virkistyä ja jaksaa sitten taas paremmin. Vaikka tehdä töitä sen parisuhteen eteen.

Puhu miehen kanssa asiasta ja sopikaa pelisäännöt.

kolmas lapsi - yksin teit sen ei aikuisille satu vahinkoja, eikä se ole miehen vastuulla



kotityöt - ei niitä muidenkaan miehet tee



oman ajan puute - ei miehen tarvitse lapsia vahtia, ei 40-luvullakaan vahtineet



tunteiden loppuminen - miehes on ihana et vaan ymmärrä sitä

Ap kirjoitti et kolmannen lapsen tulo aiheutti kriisin. Niin. Monelle ne aiheuttaa kun työmäärä moninkertaistuu, eikä sitä lapsen vikana silti pidetä.

Koen ehkä itse olevani syyllinen sillä minä väenväkisin halusin tämän pikkukolmosen. Hän täyttää pian 2 ja aika samanlaista meillä taitaa olla kuin teilläkin.



Uskon kyllä että kun lapset kasvavat niin meillä on taas enemmän aikaa toisillemme. Meillä taustalla yhdessäeloa lähes 20vuotta.

Jos kaikki ei-niin-suunnitellut-lapset olisi annettu adoptioon niin kylläpä olis paljon adoptoituja lapsia. Eiköhän ne ratkaisut ole oikeita hätätilanteita varten, ei vain satunnaista väsymistä varten?

Mä taas epäilen et jos en saa korjausta tilanteeseen kohtapuoliin, ei lasten kasvettua ole enää mitään sanottavaa, jos on enääkään. Ja luulenpa et yllättävän moni on samassa tilanteessa vaikka täällä ei sitä myönnetäkään. Ei kaikilla ole niitä 50% kotitöistä tekeviä miehiä.

ap.

Vierailija:

Koen ehkä itse olevani syyllinen sillä minä väenväkisin halusin tämän pikkukolmosen. Hän täyttää pian 2 ja aika samanlaista meillä taitaa olla kuin teilläkin.

Uskon kyllä että kun lapset kasvavat niin meillä on taas enemmän aikaa toisillemme. Meillä taustalla yhdessäeloa lähes 20vuotta.

Harmittelen, että ensimmäiset kirjeeseesi vastaajat ovat asennevammaisia ihmisiä. Olet ainakin lähtenyt liikkeelle kirjoittamalla tänne, vaikka tämä ei ole siihen hyvä foorumi.



Mietin, että itse yrittäisin puhua miehen kanssa ja varmaankin olet sen tehnyt. Jospa veisit lapsesi äidillesi ja yrittäisit keskustella miehesi kanssa siitä, miltä sinusta tuntuu. Yritä olla syyttelemättä, äläkä vie asioita henkilökohtaiselle tasolle. Kertoisit vain, kuinka väsynyt olet ja neuvoton suhteenne suhteen. Kerro kuinka kaipaat miestäsi jakamaan arkea. Yritä antaa pallo miehellesi.



Miesten on vaikea puhua, joten ole kärsivällinen. Yhdellä istunnolla ette varmasti ongelmia ratkaise, mutta jos ainakin saisit selville, onko hän halukas siihen. Mikäli halukkuutta löytyy, voitte miettiä mikä on seuraava askel: yhdessä olon lisääminen, kotitöiden jakaminen, pariterapia. Ratkaisuja voi olla moniasteisia ja on hyvä tietää, mille tasolle miehesi on valmis.



Mikäli oma mieheni ei millään tavalla reagoisi ja jättäisi yritykseni huomioimatta. Hakisin ensin itselleni keskusteluapua. Seurakunnilla on perheasiainneuvottelukeskuksia. Olen itse käynyt täällä psykologilla juttelemassa. Kun oma pää kestää, jaksaa miehen kanssa paremmin ja kärsivällisemmin kommunikoida. Vähitelle voi olla, että joutuu tekemään omassa elämässään ratkaisuja. Ratkaisujen tekeminen on helpompaa, kun on paikka, jossa voi pahimmat paineet purkaa pois mielestä.



tsemppiä sinulle. Toivon sinulle hyvää, mihin tahansa ratkaisuun elämässäsi päädyt.

aikaa suhteelle. Kummatkin olette selkeästi väsyneitä, sinä vauvan ja perheen hoidosta ja mies taitaa olla uupunut työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.



Toisen lapsen jälkeen minä mieheni olimme myös ihan totaalisen puhki niin fyysisesti kuin henkisesti. Remontti oli painanut talossa päälle jo yli vuoden ja miehellä stressaava työ. Itseäni väsytti vaikean raskauden myötä tiuhaan heräilevä vauva. Muistan ikuisesti, kun olin eränä iltana ihan puhki ja lösähdin sängylle. Silloin mies tuli ja otti kädestäni kiinni ja sanoi, että koitetaan jaksaa, ei tätä uupumusta ja tunnetta ikuisesti kestä. Oikeassa oli. Nyt vuoden kuluttua olo on jo ihan jotain muuta, eikä tunne-elämäkään ole sellaista väsynyttä puuroa ettei mikään tunnu miltään.



Koittakaa vain puhua ja toista pitäisi väsyneenäkin jaksaa edes vähän kehua, ettei tule tunnetta, että on perheessä arvoton.

Mies kyllä tietää väsymykseni. Asioista olen puhunut. Ihan nätistä ja asioina, en sormea osoittelemalla ja syyttelemällä.

Hän vain on aina ollut sellainen että hankkii niin paljon erilaisia projekteja, että hyvä kun niistä suoriutuu. Nauttii siitä että on koko ajan kiire ja SAA olla menossa sinne ja tänne. Jos ei omien asioiden takia, niin jonkun toisen asioiden sitten. Ei osaa olla kotona, ja jos onkin, televisio ajaa muiden juttujen (lasten ja minun) edelle. Ei osaa olla henkisesti läsnä, ja onkin jäänyt tässä taloudessa jotenkin ' ylimääräiseksi' vähäisen läsnäolonsa takia.



Katsellaan. Yritän saada vauvavuoden kulumaan ja selkiyttää ajatuksiani.



ap.

Ei hän varmaan osaa olla siellä luontevasti kun on tottunut että sinä hoidat siellä hommat kuitenkin. Sun täytyy olla pois että hän saa rauhassa opetella olemaan lastensa kanssa omalla tavallaan.

Vierailija:

Mies kyllä tietää väsymykseni. Asioista olen puhunut. Ihan nätistä ja asioina, en sormea osoittelemalla ja syyttelemällä.

Hän vain on aina ollut sellainen että hankkii niin paljon erilaisia projekteja, että hyvä kun niistä suoriutuu. Nauttii siitä että on koko ajan kiire ja SAA olla menossa sinne ja tänne. Jos ei omien asioiden takia, niin jonkun toisen asioiden sitten. Ei osaa olla kotona, ja jos onkin, televisio ajaa muiden juttujen (lasten ja minun) edelle. Ei osaa olla henkisesti läsnä, ja onkin jäänyt tässä taloudessa jotenkin ' ylimääräiseksi' vähäisen läsnäolonsa takia.

Katsellaan. Yritän saada vauvavuoden kulumaan ja selkiyttää ajatuksiani.

ap.