miten kestitte piinaavan yrityksenaloituksen odotuksen?

Ei sitä oikeen nahoissaan tahtonut pysyä ja monet riidat sainkin aikaan. Lähes vuoden olen odotellut ja nyt pikkuhiljaa saisi alkaa yrittelemään. Eihän voi tietää kauanko raskautumiseen menee ja onnistuuko se edes, mutta tuntuu kivalta että sen yrittäminen on edes mahdollista. Pieni askel eteenpäin.

Minäkin olen lueskellut lähinnä näitä juttuja ja on mukava huomata, että ei ole ainoa joka tuntee tällä tavalla! :)

joo on kiva huomata ettei oo yksin:) mulla on ihan hirvee kuume ja mies ei tiedä millon on valmis mut ei ainankaa tän vuoden puolella. joo mäki oon muutaman riidan saanu aikasiks, hehhee.. vaikka ei kyllä yhtään naurata, välillä on vaan niin tuskaa!

Piti ihan tämän takia rekisteröityä, pakko saada vähän vertaistukea. :)



Meillä asia on edistynyt ei koskaan -vaiheesta ehkän kautta vähän myöhemmin -vaiheeseen, ja viimeistään 30-vuotiaana mies haluaisi aloittaa yrittämisen, mutta siihen on vielä kolme vuotta! Viimeksi tänään aloin vängätä asiasta, koska ajattelen raskautta ehkä yhtä usein kuin mies seksiä ja on pakko päästä purkamaan asiaa...



Nyt olen yrittänyt haalia kaikenlaista tekemistä syksyksi (töitä, opiskelua ja harrastuksia), että voisin keskittyä kaikkeen muuhun kuin vauvakuumeeseen, mutta minkäs sille voi. Täälläkin tulee pyörittyä, eikä se tosiaan ainakaan paranna tilannetta... ;)



Hyvää kannattaa odottaa... huoh :)

mäki ajattelen raskautta yhtä usein ku mies seksiä. itse asiassa kerran mua oikee alko ärsyttää ku mies alkaa kattoo mua siihen malliin et kohta se ei pysty tekemää mitää jos se ei saa vähän seksiä, ni se ei tajuu sitä et okei sen seksihalu tasaantuu vähäks ajaks sillä seksillä, mitä sen on just sillon pakko saada mut mun yhtä kova vauvakuume saa odottaa ja odottaa eikä siitä saa ees puhua!(okei onhan vauva pikkusen isompi asia ku kerta seksiä, mutta kuitenkin...) no mutta hyvä että sullakin mies on pikkusen taipunu:) vaikka odottaminen silti onkin TUSKAAAAAA!!!!!!!!! tullaan tänne aina valittelemaan..:)

Pakkohan se oli kestää, mutta kyllä se hermoa kiristi. Ainakin 2 vuoden ajan olen vauvaa halunnut, mutta mies ei ole ollut siihen valmis. Kaveripiiriin alkoi tulla uusia ja uusia vauvauutisia, mutta me ei edes yritetty. Kyllä kirosin sitä pillereiden syöntiä, ja joskus uhkasin lopettaa koko homman tyyliin "sinähän et mua pakota hormoneita syömään!", mutta sitten kuitenkin ajattelin, että pitemmän päälle tällainen ei oikein olisi hyvä ajatus... :D



Sitten lopulta jätimme ehkäisyn pois, kierto oli sekaisin, eikä heti tärpännytkään. En ole maailman kärsivällisin luonne, ja mies kyllä sai kuulla siitä, että "olisi pitänyt aloittaa aiemmin kun tämä on niin vaikeaa!" jne. Kun jotakin on odottanut niin kauan, niin ei kyllä jaksa odottaa enää yhtään lisää!



Nyt tilanne on kuitenkin se, että toisella yrityksellä tärppäsi ja menossa on viikko 6+0. Ja ehdin sopivasti valmistua ennen laskettua aikaa, joten ehkä mies oli ajoituksen kannalta sittenkin oikeassa...



Mutta tsemppiä, tytöt! Tuo yrityksenaloituksenodotus on tuskaista ja ainakin meillä toisinaan riitaisaa aikaa. Mua tosin huojensi se, että mies koko ajan sanoi haluavansa lapsia jossain vaiheessa, siis tilanne ei ollut aivan toivoton... :D

..ei tunnu aina oikein ymmärtävän mitä vauvakuume on kun se oikeasti jyllää, eikä sitä tunnetta vaan suljeta pois nappia kääntämällä. Ei mulla ainakaan. Mies vain jankkasi mitkä kaikki puitteet on oltava kunnossa ennen yritystä koska hän on sitä mieltä että sehän tärppää heti, jep jep. Mutta nyt sain tahtoni läpi! Nyt odotuksen "kohde" muuttui. Nyt odotellaan plussia ja jos se joskus tärppää niin vauvaa jne. Aina jotain odotellaan, onhan se ihanaa. Jotain kivaa aina, mutta kun luonteeltani olen kaikki-mulle-heti-tyyppiä. Kyllä tämä projekti kärsivällisyyttä opettaa jos jokin!

Jaksamista kaikille miehen väsytys taisteluun! :)



Tsemppiä kaikille

no täällä tuntuu asian olevan jotenkin toisin, eli minä pitkitän asiaa, mutta lähinnä siksi kun aloitan nyt ensi kuussa leipuri-kondiittori koulun ja se kestää 2010 joulukuuhun.. miehellä ilmeisesti vauvakuumetta ja sanoikin että tarvis niit lapsii yrittää kun ikääkin alkaa kohta olemaan.. minä en ole ikinä ollut tällainen että pitkittäisin, jos olisi aiempi parisuhde kyseessä niin olin hermorauniona, nyt ei tarvitse edes suostutella/kiristellä tai mitä vaan. olen tässä pähkäillyt että jos odottaisi tuonne vuoden loppuun ja kun kuulee että mitä kaikkee tuohon kouluun liittyy ja loppuuko se todella vasta joulukuussa (onhan näitä henkilökohtaistamis asioita)..

tämä tuntuu niin kakspuoliselt jutulta, haluis ja ei ihan vielä. olisi myös mukava saada muutama kilo painosta pois. sitä koitellaan vielä syksyn aikana myös..

..se oli :( Kahden hyvin perättäisen lapsen jälkeen vauvantuska heräsi pari vuotta kuopuksen syntymästä, mies ei tahtonu sanoa mitään ko asiaan, aina vähän välein sitä oli pakko mainita että jos vielä joskus ja kerran ukkokultainen sai sanotuksi että "eiköhän nuo meille piisaa", voi taivas kun tuntui että nyt katuaa maa jalakojen alta.. eipä siinä auttanut kun itseksen kärsiä, tuo tekemisen keksiminen oli hyvä, tuli käytyä lisää koulua, hommattua elukoita, aloitettua himoliikunta jne, mutta tuska säilyi, välillä turtui, sitten palasi.

Tällä tositarinalla on kuitenkin melkein onnellinen loppu: Mies yhtäkkiä "satalasissa" vauvantekohommissa, kyllä tuntuu niin hyvältä että melki itku tuloo, jos se ukkeli olis taipunu painostuksessa vuosia sitten, olis kuin yksin mukulaa tehny, nyt tuntuu että tässä yhdessä ja parisuhde/perhe voi hyvin :) melkein onnellinen on loppu siksi etä ei vielä raskauduttu, mutta ootellaan ja harjotellaan, kuitenki yhdessä tuumooksin. Siispä: on se tuskaa, odottaminen ja varsinkin jos ei edes toivoa ole annettu, mutta ei pakosti loputonta, nuosta miehistä ei koskaan tiedä mitä sielä liikkuu lopuksi (paitsi ne siittiöt.. hihiii) pidetää niistä vähän huolta, toki saa painostaakki ja sitten jättää vaikka vähän hautumaan.. eikähän luonto hoitele loput. Kaikille äärettömästi jaksamista kuumeiluun.

aitaa olla aikuiskoulutusta, kun noin nopeasti valmistut? Itse olen myös aikuispuolella ja aloitin vuosi sitten eli valmistuminen on joulun tienoilla. Toivottavasti vakituisiin töihin pääseminen auttaisi tässä asiassa ja mies alkaisi ajatella uudelta kannalta, kun on vähän vakaampaa taloudellisesti. Vaikka ei se "ei vielä" niin rahasta johdukaan.



Vaan eipä ole helppoa hukuttaa ajatuksiaan kouluunkaan, kun siellä vasta tuppaakin koko ajan joku olemaan raskaana! Ja töissä sama juttu, koska suurin osa on 20-30 -vuotiaita naisia. No, ehkä mekin kaikki täällä sitten joskus :)

Alku edellisestä viestistä oli siis johannalle suunnattu

se on aikuiskoulutusta.

mulla kanssa kova vauvakuume... ja ei tietoa milloin mies suostuu...

antaisin mitä vaan jos hetken voisi ajatella jotain muuta kun vauvaa...

Miehellä on edellisestä suhteesta pieni poika (aivan ihana kylläkin), mutta se tekee tän mun tuskan vielä pahemmaksi... :'(

Täällä on kanssa jyllännyt vauvakuume jo alkuvuodesta asti, jolloin mies torppasi välittömästi toiveeni...

Meillä on 2004 ja 2007 syntyneet pojat jotka kieltämättä ovat tosi vilkkaita.

Mies haluaisi odottaa että esikoinen lähtisi kouluun ja sehän tarkoittaa vielä VUODEN verran odotusta minulle.

Välillä palaa ns vihreä valo, kun mies huomaa kuinka loukkaantunut olen hänen torjuvasti suhtautumisestaan.

Jotenkin miehet taitavat lämmetä hitaasti näille vauva-asioille, kun kummankin lapsen kohdalla oli jotakin ämpyilyä ja sitten kun masu pulpahti esiin niin ei mitään ongelmia ollutkaan.

Kyllä se varmaankin niin on, että vauvakuumeilu on meidän naisten tauti = )

Itselläni tilanne kans aika mahdoton! Meillä 05 syntynyt lapsi ja kuume mulla tosi kova! Ikäeroa lapsille tulis jo nyt aika monta vuotta, mut sekään ei oo pointti vaan KUUME, joka on kauhee. Asiaa ei helpota, että kaikki ympärillä saa vauvoja tai tulee raskaaks!!!



Ensimmäiset vuodet elättelin toivoa, että mies sulais ajatukselle, nyt olemme yhteistuumin jättäneet pillerit pois ja "yritettykin", mutta viimekuussa kun kierronpituus oli TOOOOSI pitkä ja raskaustesti piti tehdä(enkä ollut raskaana), niin taas ollaan alkupisteessä! (eli siis mies ei oo varma)



Tunnen olevani tosi itsekäs, kun riitaa aiheesta tulee vähän väliä. Mutta meillä siis on jo yksi lapsi ja kaikki olis hyvin. Mies vetoaa ihan kummallisiin syihin, kuten esim taloudelliseen tilanteeseen (joka on ihan hyvä) yms. Samalla mieheni on väläytellyt, ettei halua montaa lasta, jos tulee vaikka joskus ero!!! Silloin ne lapset joutuis reissaamaan kaupunkien väliä (olemme eri paikkakunnilta)!! Mä en tajuu tota ero ajatusta, koska meidän elämä on hyvää ja eroamassa ei todellakaan olla! Olen jopa tivannut kaikki "onko sulla otinen nainen"-jutut, vaikka tiedän, ettei kotona paljon aikaa viettävällä voi olla... ;) Lisäks vielä olen yrittänyt sanoa, että olis kivempaa meidän jo olemassa olevalle lapselle, jos sillä siinä erotapauksessa olis seuraa toisesta sisaruksesta, mut ei...



Että hohhoijaa vaan. Mä aina välillä uskon, että mies haluaisi lapsen, koska siitä on puhunut, mutta ihan kuin se vain "tahallaan" kiusais tällä asialla ja haluais olla se joka päättää!! Meillä ei edes mitään ehkäisyä tällä hetkellä käytössä!



Oon varmaan ihan hullu!!! ;)

Tsemppiä syksyyn kuitenkin kaikille ja toivotaan, että ne miehet sieltä oikeesti sulaa...

Mulla on kans mieletön kuume. Sen verran olemme asian suhteen edistynyt että mies antoi tammikuussa jättää pillerit pois mutta totes vaan ettei sit lähetä yrittämällä yrittämään ja pannaan vaan jos siltä tuntuu yms. ite olisin valmis. oon salaa laskeskellu ovui yms. noh, jos oon äitini geenit periny niin on muutenki vaikee tulla paksusksi niin saa nyt nähä kuinka monta vuotta menee vielä. kurjaa ku ei voi nykyään muuta ajatella. Toisaalta rahallisesti tilanne ei ole kaikki paras mutta tiedän, että pärjättäis. Ja onnea kaikkien yrityksille! :)