Keskenmenon jälkeen kuumeilevat

Täällä myös keskenmenosta toivutaan, ja ihan kiittettävään balanssiin ollan asian kanssa päästy ja uudella innolla yritellään jo, vähän varkain, sillä mulla ei vielä kuukautisia ole tullut 13.3. tehdyn tyhjennyksen jälkeen, mutta muhinoitu ollaan vailla ehkäisyä.

Tosissaan vuosi oltiin tätä keskenmennyttä raskautta yritetty, kun " yllätykseksi" tein lomamatkalla positiivisen raskaustestin, oltiin käyty juuri ennen matkaa ensimmäisellä käynnillä lasettomuustutkimuksissa. Sillä käynnillä lääkäri teki ultran, jolloin salaa toivon, että se toteaisikin mun olevan raskaana (silloin ei siis tiedetty asukkaasta mitään vielä), mutta ihan peruskatselmukseksi se meni, kaikki näytti olevan hyvin raskautumista ajatellen, mutta ei puhettakaan alkaneesta raskaudesta, no myöhemmin sitten selvisikin että raskaus oli alkanut kolme päivää ennen tuota ultraamista, joten eipä tietenkään näkynyt :O)!!! Käytiin heti matkalta palattua ultrassa ja siellä se kellotti ihmisen alku, sykkeineen päivineen, tuolloin rv6+1 ja LA:si tarkentui 12.10. Voi sitä onnea!!!! Muutama päivä ton ultran jälkeen mun vähäiset oireet katosivat tai ainakin lieventyi ja käytiin päivystyksessä, jossa todettiin vielä syke, ja hetkeksi rauhotuin ja oletin kaiken olevan kohdallaan, mutta sitten rv päälle 8 olo kävi taas levottomaksi ja varattiin taas aika ultraan, jossa sitten todettiin rv 9+1 alkio menehtyneeksi 6+4!

Ehkä elämäni rankimpia ja mullistavimpia kokemuksia tämä kokonaisuudessaan, mutta tosisaan uuteen raskauteen tässä tähdätää, vaikka vähän jännittääkin että joudutaanko taas vuosi odottelemaan, tai ehkä pidempäänkin. Tosi nyt olen höyrähtänyt tosta greippimehusta ja se uskotuista vaikutuksista niin, että olen lähes 100-varma, että tärppi napsahtaa ennemmin kuin arvaakaan ;O)))!!!

Nyt on meneillään kp 34 tyhjennyksen jälkeen ja kovasti odottelen tätiä saapuvaksi, pidän melko epätodennäiköisenä että tuonne olisi pystynyt kukaan vielä tarrautumaan matkaan, joten uuden kierron käynnistymine olisi nyt toivottavaa, pääsisi tositoimiin greippimehun ryydittämänä :O)))!!!



Olitkos muuten myös tuolla lokakuisissa o-puolella, hirmu tuttu sun nimim.?

Toiveikkaana pelottaa ja jännittää ja kaikkea siltä väliltä. Mulla ei ole vieläkään menkan alkaneet kaavinnan jälkeen ja siitä on jo 54 päivää eli n. 8 viikkoa. Nyt on jo monta päivää ollut sellanen olo, että menkat alkaa ihan just, vaan ei ole vielä alkaneet. Rinnat ei ole yhtään kipeät, joten en varmaankaan ole raskaana. Pari kertaa oltiin ilman ehkäisyä n. 11 päivää sitten. Jos menkat ei kohta ala, mun on pakko testata, sillä olen menossa tiistaina lääkäriin tutkimuksiin. Tää odottavan aika on niiiin pitkä. Pelottaa ihan kamalasti, että taas menee kesken, vaikken edes ole vielä raskaana. Mulla oli mahdollisesti toinenkin keskenmeno ennen tätä np-ultrassa todettua, mutta se tuli niin aikaisin, etten ollut testannut, joten kyllä pelottaa ja hermostuttaa täälläki. Mutta olen ainakin vielä sillä mielellä, että pakko kai tässä on yrittää.

Mulla on vähän samanlaiset fiilikset, vaikkakin pääsin ehkä vähän helpommalla tuon keskenmenon suhteen. Oli jo heti raskauden alusta niin pessimistinen olo, että oireiden loppuminen rv8-9 kieppeillä ei tullut yllätyksenä. Jäi tosi paljon kaivelemaan, että vasta 11+1 pääsin ultraan, josa todettiin alkio kuolleen kolme viikkoa aiemmin... Eihän ketään päästetä kunnallisella puolella ultraan pelkän oireiden loppumisen vuoksi, ellei taustalla ole useampaa keskenmenoa.



Kun tärppi on kaksi kertaa käynyt helposti ja nopeasti, nyt olen ihan tulisilla hiilillä. Kolmas kierto, mutta siis toinen yrityskierto keskenmenon jälkeen. Tästä tai ensi kierrosta " pitäisi" tärpätä, jos kroppa toimii samaan malliin kuin aiemmin. On se kyllä kohtalon ivaa, jos juuri keskenmenon jälkeen se raskautuminenkin yhtäkkiä vaikeutuu!



Mulla on siis yksi sydänvikainen lapsi, ja tod.näk. kehityshäiriön vuoksi keskeytyi tuo toinen raskaus. Arvatkaa vaan, onko pelkoa siitä, että seuraavaakin raskautta leimaa sikiön rakennepoikkeamat?



No, pitää ajatella positiivisesti, eikä lietsoa hysteriaa. Voihan tuo olla vaan kurjaa sattumaa.

Täällähän oli joskus se Haahuilijoiden pino, mutta taitavat kaikki haahuilijat olla jo vauvautuneita ;)





Hirveän surullisia elämäntarinoita teillä kaikilla:( Ei se vaan ole reilua, että ihmisten tarvii tällaisia asioita kokea.





Hyttynen. Mulla oli viimeksi la 5 elokuuta ja silloin taisin pariin otteeseen siinä pinossa kirjoittaa ennen kuin kesken meni. Aikaa tässä on joo kulunut jo km:n jälkeen kun ei menkatkaan ihan heti alkanut. Viime kierto oli jo aika normaali kun vuoto alkoi kp 32, eli vain päivän myöhässä.

Mä oon kanssa litkinyt tota greippimehua :) En kyllä tiedä onko siitä mulle ollut vielä mitään apua. Nyt otin alkukierrosta muutaman päivän Efamol teho kuurin (3 kapselia päivässä) mutta sitä ei suositella syötäväksi oviksen jälkeen. Mutta sillä pitäisi olla samoja vaikutuksia kuin greippimehulla. Ja kai muutenkin sen pitäisi tehdä hormonitoiminnalle hyvää.



Kauralastu. Joo mä oon kanssa jotain kirjotellut sinne keskenmeno palstaan, ja muistan myös sun nikkis sieltä. Kokeile sitä Efamol- kuuria. Jos se vaikka tosi menkat nopeammin takaisin. Mulla kanssa myöhästyi ekat menkat jotain kaks viikkoa, ja sen viimisen viikon oli kokoajan sellainen olo että pian aukee hanat. Toivottavasti sulle pian tätsy kurvaa paikalle niin pääset tositoimiin :)



Kandi. Kiva kun sinäkin löysit paikalle :) Kun mä en millään viitsis aina rasittaa tota tonska-pinoa mun km tuskailulla. Niin täällä sen saa tehdä ihan omassa rauhassa muiden saman kokeneiden kanssa.

Joo ei meilläkään ihan hirveän hyvä tuuri ole käynyt tän meidän esikon kanssa kun poika raasu on niin älyttömän allerginen ettei kukaan. Vaikka eihän se nyt tavallaan ole mitään teidän pojan sydänvian rinnalla. Mutta se että tosi raskaat ajat (1v2kk) takana meilläkin. Niin ja tiedä kuinka kauan tätä allergia helvettiä meilläkin vielä kestää. Ja meidän tuurilla mahdollinen kakkonen on varmasti yhtä allerginen. Jokseenkin epäonnistunut olo on aika tuttu.



Mutta eipä vaivuta epätoivoon! Kevät on tulossa ja toivottavasti ihan uudet tuulet (plussatuulet;)) alkavat puhaltamaan meidän klaikkien elämään. Tulkaahan kertoilemaan välillä tänne kuulumisia, niin yritetään pitää pino pystyssä.

Ja tervetuloa kaikille muillekkin mukaan höpisemään!



Hermione kp 17/31 ja yk 2 tällä erää ;)

Ensiksi pahoittelut kaikille siitä mitä olette joutuneet kokemaan!



Olenkin selaillut täällä aiemminkin että löytyykö muita keskenmenon jälkeen kuumeilevia. Olisi mukavaa kuumeilla muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, se kuumeilu kun on tässä tilanteessa kovin pelonsekaista kuten teidänkin kirjoituksista huomaa.



Tässä lyhyesti oma tarinani:

Ensimmäinen raskauteni sai alkunsa reilun vuoden yrittämisen jälkeen (lapsettomuustutkimuksissakin käytiin, vikaa ei löytynyt). Lopulta tulin kuitenkin raskaaksi ja terve tyttö syntyi lokakuussa -06.

Vauvakuume nosti kuitenkin taas päätään kun tyttö oli vajaa vuoden ja yllätyksekseni tulinkin raskaaksi jo 4 yk kun olin varautunut pitkään yrittämiseen. Rv 7+2 pieni syke näkyi jo ultrassa ja kaiken piti olla hyvin. Raskausoireet olivat melko voimakkaat ja en osannut ollenkaan aavistaa mitä np-ultrassa rv 13 selvisi: vauva oli kuollut kahta viikkoa aiemmin eli rv 11. Hirveä järkytyshän se oli niin kuin hyvin tiedätte. Tottakai ymmärsin että keskenmenon vaara voi olla kenellä tahansa mutta en voinut uskoa että se omalle kohdalleni sattuisi, ensimmäinen raskaus oli mennyt niin hienosti (tiedän, tosi typerä luulo). Lääkkeellinen tyhjennys suoritettiin sairaalassa ja kuukauden päästä ekat menkat alkoivat.



Melko hyvin olen päässyt tuosta jo elämää jatkamaan, tosin viimeksi kun menkat alkoivat kaikki palautui taas tosi elävästi mieleen ja masennuin pariksi päiväksi tosi pahasti. Nyt yk 3 menossa, vielä melko toiveikkaat tunnelmat mutta toisaalta pelottaa. Ehkä meidän ei ole tarkoitus ikinä saada helposti lapsia, joko pitkä yritys tai vauva ei selviä hengissä. Jos valita pitää niin ehdottomasti ottaisin kuitenkin sen pidemmän yrityksen tällä kerralla, vaikka raskasta sekin on, ei kuitenkaan mitään verrattuna keskenmenoon.



Nyt 23/26-30 menossa ja menkkatuntemuksia jo pukkaa joten luulen että kyllä ne sieltä jo pian alkavat.



Mutta voimia kaikille keskenmenon kokeineille uuteen yritykseen! Jospa se aurinko näin kevään kynnyksellä paistaisi paremmin sinne risukasaankin.



t.Amalia

Minäkin täällä varkain mietin uutta raskautta...



Keskenmenosta olen toipumassa, ja fyysisesti kaikki mennytkin ihan hyvin ja miksei psyykkisestikin...



Eli lokakuisissa olin minäkin yllätys raskauden seurauksena. Raskaus ei ollut todellakaan toivottu ja alkuun mietimme vakavasti keskeytystä. Ei vaan sitten voitu tehdä sitä. Se oli liian kova juttu. Minulla on neljä tervettä isoa lasta jo olemassa...



Sopeuduttiin jo täysillä vauvan tuloon ja oltiin iloisia ja onnellisia siitä. Voin aivan loistavasti, mikään ei vaivannut... Niin, pientä verenvuotoa oli kyllä alusta asti.



Sitten tuli tämä Hyttynen sinun keskenmeno pelkosi ja kerroit siitä oireettomuudestasi ja peloistasi ja lopulta keskenmenosta. Aloin heti epäilemään samaa. Olin aivan varma, että en edes ollutkaan raskaana.

Ekassa neuvolassa sitten 10 + ei löytynyt sykettä ja terkkarikin mietti oireettomuuttani ja kun sykettä ei löytynyt. Terkkarit ultrasivat, eivätkä löytäneet vauvaa... :( Laittoivat lähetteen sairaalaan, jonne jäin odottamaan kutsua.



Pääsiäinen oli tulossa eikä kutsua kuulunut, joten en voinut jäädä pääsiäisen yli odottamaan lääkäriin pääsyä. Kävin yksityisellä gynellä ja hän totesi alkion kuolleen n. 6+3...



No pääsin sairaalaan kuitenkin ennen pääsiäistä ja sain ekat lääkkeet ja loput hoidin kotona pääsiäisenä. Tyhjennys onnistui.



Menkkoja ei ole vielä tullut, en ole kyllä vielä miitä odotellutkaan. Eihän ole vielä kuukauttakaan tyhjennyksestä. Päätettiin, että yritetään vauvaa vasta myöhemmin (ensi vuonna?), kunhan olen toipunut kunnolla ja kunhan sopii minun töihin paremmin...



Sitten kävi ilmi, että olen immunisoitutut. Siitä sitten tuli mieleen kaikkiea muutakin epämukavaa, mitä voi tulla ja pelko uusista keskenmenoista, jotka immunisoituneella ehkä enemmän mahdollisiakin. Mieheni pelkäsi jo, ettei ehkä saadakaan vauvaa... Hänellä ei siis ole yhtään lasta.



Nyt sitten poikani 13 v kyseli vauva-asiasta (kerroin hänelle joku aika sitten keskenmenosta). Toivoisi vielä pikkusisarusta... Kerroin tästä miehelleni puhelimessa ja hän minulle vähän tokaisi, että saa kai sitä vauvaa toivoa, mutta kun minun työt menee aina kaiken muun edelle...



En ollut itse ajatellut asiaa ollenkaan noin. Mielessäni olin koko ajan miettinyt, että kuitenkin toivoisin vauvan saavani vaikka ihan piankin...



Itkuherkkyyttä minulla on ollut hölmöissäkin tilanteissa ja olen mennyt lukkoon yllättävissä tilanteissa mihin liittynyt esim. jonkun vauva (töissä joudun tekemisiin vauvojenkin kanssa). Tämä tietenkin kertoo siitä, että psyykkisesti en ehkä ole ihan toipunut vielä.



Nyt en sitten ollenkaan tiedä halutaanko me vauvaa vielä vai odotetaanko... Toisaalta asia pelottaa minua aivan hurjasti! Tammikuusta maaliskuuhun olin jo raskaana, en jaksaisi samaa kyllä heti uudelleen!



Mutta jään tänne vielä miettimään ja kerron kuulumisia miten käy!

Kiva kuulla teistä muistakin, jotka kokeneet samaa. Itse en ole jaksanut ollenkaan ajatella edes kirjoittavani koko keskenmenosta, mutta toisaalta tämä ehkä ihan hyvää terapiaa...



5mama

Kaksoset, jotka täyttää kohta 11. Ne syntyi keskosina raskausviikolla 31, mutta onneksi kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Jos nyt tuun raskaaksi ja en saa keskenmenoa alkuraskaudessa, niin sitten takuulla pelottaa se, että vauva syntyy keskosena. Vielä varmemmin se tapahtuu, jos alan taas odottamaan kaksosia, niitä kun on suvussani vaikka kuinka, äidillänikin kahdet. Ja miten mun kohtu kestää, kun sitä on leikelty myoomien takia? Pelkoja siis riittää. Välillä sitä miettii, että on sitä hullu, kun ottaa riskin. Silti sitä täällä roikutaan ja haaveillaan ja toivotaan ja uskotaankin. Voi kun kaikki menis hyvin.

Voi että oli ihanaa että on maailmassa muitakin jotka tietää mitä tämä on... En jaksa plarata nimimerkkejä,mutta vastailen aiheittain..

Taustaa:

Esikoista aloimme toivoa 2001 ja kahden km.n jälkeen tyttäremme sai alkunsa ja jaksoi kasvaa ja syntyä syliimme. Dg. raskausmyrkytys ja sektio josta jäi rankat traumat ja pelot. Mutta ihana uusi äitiys lievitti ja sain jotenkin osittain asiaa sairaalankin kautta käytyä läpi. Kätilö pyysi muutamasta kohdasta synnytyksen kulussa aivan anteeksi ja pahoitteli asiaa.

No elämä vei eteenpäin ja aloimme sisarusta toivoa vuonna 2004. Siitä alkoikin melkoinen vuoristorata. Onneksi Luoja soi aika tiiviin arjen tahdin, uskon sen pitäneen minut selväjärkisenä ainakin osittain. Esikoisemme ja kuopuksemme välille tuli reilut 4 vuotta ja 10 kmvälissä. Loppuviimein aloin ottamaan omin luvin minidisperiiniä ensin 50mg ja sitten 100 mg /pv. ja raskauduin taas. Mutta toistuvien keskenmenojen jälkeen olin juuri joitakin kuukausia aiemmin ollut jälkitarkastuksessa jossa oli puhe ottaa heti yhteys jos raskautuisin ja siitä avattiin laajemmat tutkimukset. " Vika" löydettiin hyytymistekijöissä elikkäs yksinkertaistettuna olin tosiaan raskautunut aina, mutta napanuora tukkeutui ja raskaus keskeytyi. Ja Fragmin piikitys ja riskiraskaus diagnosoitiin ja melkoisessa tunteiden aalloissa kannoin kuopustamme viikoille 39+. Saimme syliimme pysähtyneen synnytyksen vuoksi taas sektiolla kiekuratukkaisen pontevan ja kovaäänisen(tahtoisen) hurmuripojan vuonna 2006. Niin hassua kun elämä onkaan ja niin paljon kun se on surua tässä asiassa antanutkaan, ni minun sydämeni on alannut lämmetä uudelle nyytin kaipaukselle..



Mutta myös pelkään, että jos enempi avaudun asialle, niin kuinka paljon sieltä mielen sopukoista nousee näitä asioita ja hallitsenko niitä jos niitä tulee?

Olen nyt 33v ja tähän asiaan olen pohtinut sitäkin, että voinko katsoa itseäni 40+ peiliin ja todeta, että ok meillä on kaksi ihanaa lsta. Vai kaiveleeko sydäntäni asia että miksemme sittenkään..

Ja myös että nyt voisimme saada pienemmän ikäeron koska tämä raskaus hoidettaisiin alkuunsa näillä samoilla lääkkeillä ja seurannalla.

Ja jaksanko kolmen kanssa? Millaista on olla äiti kolmelle? Riitänkö..Ihan pöllöjä ajatuksen pyörittämisiä..

Ja olisko hyvä että taustat (talon remontit, paino,..) olisi juuri oikein kohdallaan, koska olen huono noin katsomaan, olen aina elänyt sydämen äänen varassa ja hyvin ollaan pärjätty. Kammoksun liikaa suunnitelmallisuutta..ja sitö tässä on jo muutekin tarpeeksi..

ja sitten jotenkin olen suruissani siitä, että tämä on sillaitenkin erilaista, että esikoiseni olisi jo koululainen..jääkö hän aivan ulkopuolelle, kun minä hääräilen kotona..ei tietenkään mutta ei ole sillain enää niissä kotiympyröissä..Ystäväni sanoi, että esikoiseen on aina se omanalainen syvempi suhde, itse olen aika herkkä ja tunteellinen vaikkakin aikas jäärä;).. HUUUOOHH..



Mutta kuitenkin niin oisi ihanaa saada kantaa sitä masussa ja nauttia odotuksesta..ja nuuskuttaa sitä sykkyssä..Mutta kun sitten kuitenkin pelottaakin..



saittekohan mitään tolkkua;)

ja negaahan se näytti. =( Pitää varmaan tehdä vielä varalta uusi testi ennen sitä lääkäritutkimusta tiistaina, jotta en varmasti mene sörkittäväksi raskaana. En kuitenkaan usko, että se nega siitä mihinkään muuttuu. No, pääsenpä sitten lääkäriltä kysymään, että missä ne menkat viipyy. Ei kun nyt tiedän - ne varmaan alkaa just edellisenä päivänä, niin että joudun joko perumaan sen ajan tai menemään verta tursuavana sinne tutkimuksiin. Se olis just mun tuuria.

Sori pieni hiljaisuus . Meillä on muutto meneillään ja huomenna päästään ¿uuteen¿ omaan kotiin.



Tervetuloa kaikille uusille Amalia, 5mama ja Uusinuppu. Teillä on kaikilla ollut tosi rankkaa ja tuntuu että omat huoleni ovat aika pieniä. Osanottoni kaikille menetyksistänne.



Kauralastulle pahoittelut negasta. Toivottavasti se täti pian kurvaisi sinne kylään.



Mun keskenmenojen syy on nyt ilmeisesti selviämässä. Mulla epäillään kilpirauhasen vajaa toimintaa. Ensi torstaina on kokeet ja toivottavasti saadaan nopeasti tulokset koska mulla on loppukierto nyt meneillään. Olisi kiva saada lääkitys mahd. nopeasti että tila korjaantuu.



Mä oon aika rikki tällä hetkellä tästä jutusta. Jos mun pikkunen menehtykin tästä syystä. Asiasta joka olisi ollut hoidettavissa. Jotenkin syytän itseäni siitä km:sta. Luulin että olen ollut sen vuoksi niin väynyt kun meidän poika on moniallergikko ja valvottelee vieläkin aina öisin.



Palailen paremmin ensiviikon alussa kun saadaan muuttohomma tehtyä loppuun



Hermione kp 20/31

Täällä yksi vanha haahuilija joka ei ole raskautunut, kirjoittelen tuolla kolmoskuumeilijoiden pinossa. Muita haahuja onkin ollut aika vähän.



Ottakaa ihmeessä tuo haahu käyttöön, tuollahan on sekä odotuspuolella että vauvapuolella haahujen pino =)



Meillä siis oli km viime heinäkuussa rv 18+ ja uudestaan en ole sen jälkeen raskautunut. Ongelmana on kadonnut ja karkaileva ovulaatio. Oisko kukaan nähnyt ? =O

No joo, tuota ongelmaa on ollut aina.



Teidän tuntonne kuulostivat oikein tutuilta, niihin on helppo samaistua. Onneksi on tuo aika joka auttaa, itselläni kesti tammikuulle asti melko pakonomainen tarve raskautua uudestaan. Nyt on vain toive siitä, että sen vielä joskus kokisi, elämä on siis rauhoittunut siinä suhteessa. Itse syön vielä kuurin clomifenejä ja sitten ryhdyn kesälomalle ja katson mikä tilanne on syksyllä. Jos haluan jotain hoitoja saankin sitten lähetteen polille.



Mutta jaksamista teille kaikille!

Ja koittakaa nauttia hyvää tekevästä auringosta!



Rilla- ma-rilla

Täällä toinen raskautumaton Haahu, oikein entinen Haahuemo... Ajattelin tulla vielä kerran laittamaan uuden pinon haahuilijoille, ja pyytämään että joku muu alkaisi uudeksi emoksi. Itselläni ei ole juuri nyt voimia. Onneksi olette jo ketjun alulle laittaneet. Ottakaa vain haahu nimeksenne, jos vain käy?



Minulla on km:stä jo yli vuosi aikaa, ja en tunnu raskautuvan millään. En tiedä oikein minne kuuluisin, tänne, tonskiin, sekundäärisiin? Muutenkin, en enää jaksa aina kirjoittaa, että täti pamahti paikalle. Minua taitaa painaa " taisteluväsymys" .



Kävin tässä kierrossa gynellä ennen ja jälkeen oviksen. Munarakkula oli ok, oikein " komea" sanoi gyne. Kohdun limakalvot oli kunnossa. Ajoitus miehen kanssa pitäisi olla just oikein. Jos ei tässä tai ensi kierrossa onnistu, joudun kokeisiin ja saan clomit käyttöön.



Kaiken pitäisi silti olla nytkin ok. Tätiä odotan huomiseksi, tai ainakin lähipäivinä tulevaksi, voiko se muka olla tulematta?



Onneksi minulla on pieni ihana tytär, 2,5v prinsessa ;)





Voimia teille kaikille toivottaa Viiputin

Niitä ei ole taaskaan saatavilla, vasta syyskuussa.

Mutta nyt myydään määräaikaisluvalla Clomhexal nimistä lääkettä. Itse en juurikaan suomeksi löytänyt tietoja kyseisestä lääkkeestä mutta sitä on siis tällä hetkellä saatavilla. Tai mun pitäisi käydä sitä kyselemässä, on kai tilaustavaraa, ainakin meidän kylällä.



Rilla-ma-rilla

Että sentään joitakin haahuja on vielä. Mikä on tietenkin hyvin hyvin surullinen juttu että ette ole vielä onnistunut raskautumaan :(



Mutta voisin ryhtyä haahuemoksi, koska jos tuosta kilppari hommasta kärsin nin todennäköisesti minäkin joudun roikkumaan hyvän aikaa koska sehän heikentää kykyä tulla raskaaksi.



Voisin ens viikon alussa kun tämä muutto on ohi niin laittaa kunnon haahupinon pystyyn.



Mutta hyvää viikonloppua kaikille!



Hermione kp21/31

Mäkin muistan etäisesti Viiputtimen :)



Mulla oli jo ovis limojen perusteella, mutta kohdunsuu on kyllä vielä kovin pehmeä... Ota tästä nyt selvää. Puuhailtu on kp 11 ja 13, ja tänään kp16 pitäisi varmaan vielä varmistella asiaa :) Jotenkin se jtp tuntuu kovin vaikealta, kun yleensä klo 23 mennessä tuo meidän esikoinen vaatii jo äidin viereensä - ja siihen sitten joutuukin jäämään loppuyöksi. Jos ei siihen mennessä ole mitään tapahtunut, se jää väliin.



No, ei tässä auta nyt jossitella, kun parin viikon päästä näkee lopputuloksen.



Kandi kp16/26-28

Hei pikaisesti!



Terveisiä juoksulenkiltä! Aurinko paistaa, mutta jäätävän kylmä tuuli oli!



Itse olen sairastanut hypotyreoosia hmm... 14 vuotta ja siitä huolimatta lapset ongelmitta saanut tehtyä. Joten se takia ei missään nimessä kannata huolissaan olla etteikö onnistuisi! Minulla meni melkein 10 v saada sairaus tasapainoon...



Muutoinkin tiedän muistakin syistä sairaudesta ja muutenkin endokrinologiasta todella paljon, eli jos joku haluaa tietoa, niin rohkeasti kysymään, yritän vastata. Joillain tk lääkäreillä on aika huono tuntemus tähän sairauteen, joten itse kannattaa olla aktiivisena tiedon hankkimisen kanssa.



Sitten... Teillä on täällä ihan omna kieli täällä ja olen ihan pihalla monessakin asiassa, mutta yritän pysyä kärryillä :)



Niin, ja vauvaa ei olla päätetty vieläkään tehdä...