Lapsensa hylkäävät isät

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 09:54"]

Jäin miettimään tota artikkelia. Ihan fiksusti kirjoitettu ja varmaan paljolti tottakin. Jotenkin vaan en pysty hyväksymään sellaista selitystä, että isän häpeä estää olematta yhteydessä lapsiin.

[/quote]

Aliarvioit rankasti miehen häpeän.

[/quote]

Voi hyvin olla. Kuitenkin kommentoin vain omasta näkökulmastani ja kokemuksestani. Oma isäni hylkäsi minut, kun olin jo yli 2-kymppinen. Ja tosiaan, koen sen hylkäämisenä. Ei ollut riitaa eikä muuta, yhtäkkiä ei vain ottanut enää yhteyttä, eikä vastannut puheluihini. Tästä on kohta 20 vuotta. Ei ole kuulunut tähän päivään mennessä. Häpeää? En jaksa uskoa.

Lasteni isä tosiaan hylkäsi lapset vasta vuosia eron jälkeen. Riidan ja eripuran takia. Lapset ei olleet hänen kanssaan samaa mieltä ja kyseenalaistivat isän käytöksen ja toimintatavan. Vaativat selitystä, jota isällä ei ollut antaa. Joten välit poikki. Häpeää? Ei tod.

Toki varmasti on tilanteita, joihin tuo häpeäkin vaikuttaa. En kiistä. Jokainen erotapaus on omanlaisensa ja minä kommentoin vain omista lähtökohdistani.

Oli syy mikä tahansa, lapsi kärsii. Kuten artikkelin kirjoittajakin kirjoittaa.

5 ja 9

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:04"]

Sitäkään ei saa sanoa ääneen, että viikko-viikkosysteemejä puretaan tosi paljon. Isi ei jaksakaan. Mutta nyt pitää paapoa miesten oikeuksia, lapsista viis. Ei ollut mikään yllätys, että noissa artikkelin kommenteissa ulistiin jälleen kerran elatusmaksuista.

[/quote]

Meilläkin oli aluksi viikko-viikko systeemi. Silloin homma toimi todella hyvin. Pikkuhiljaa käynnit isällä lyhenivät. Lopulta isäviikolla käytiin isän luona vain nukkumassa, noin niinkuin kärjistetysti. Lopulta isä muutti kauemmas ja käynnit jäi tosi vähiin. Sittemmin lasten yhä kasvettua yhteydenpito on jäänyt isän ja lasten välille. Ja vielä myöhemmin tosiaan lakannut kokonaan.

Surullista. Varsinkin esikoinen, tyttö, kärsii tästä tosi paljon.

En minäkään tiedä yhtäkään eronnutta perhettä, jossa äiti olisi hylännyt lapset. Muutama isä löytyy. Toisaalta muutama todella mahtava isäkin löytyy!

5

[/quote]

Minunkin miehen edellisen avioliiton tyttö oli vuoroviikoin isällään. Teini-ikään tultaessa kaverit menivät edelle ja tyttö alkoi itse puhua, saisiko jäädä äidille yöksi, koska illalla menee kavereiden kanssa niin myöhään. Tai menee yökylään kaverin luokse. Kun isällä on niin tylsää kun ei ole kavereita. Pikkuhiljaa isäviikot vain vähenivät. Mitä asialle voi tehdä?

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:04"]

Sitäkään ei saa sanoa ääneen, että viikko-viikkosysteemejä puretaan tosi paljon. Isi ei jaksakaan. Mutta nyt pitää paapoa miesten oikeuksia, lapsista viis. Ei ollut mikään yllätys, että noissa artikkelin kommenteissa ulistiin jälleen kerran elatusmaksuista.

[/quote]

Meilläkin oli aluksi viikko-viikko systeemi. Silloin homma toimi todella hyvin. Pikkuhiljaa käynnit isällä lyhenivät. Lopulta isäviikolla käytiin isän luona vain nukkumassa, noin niinkuin kärjistetysti. Lopulta isä muutti kauemmas ja käynnit jäi tosi vähiin. Sittemmin lasten yhä kasvettua yhteydenpito on jäänyt isän ja lasten välille. Ja vielä myöhemmin tosiaan lakannut kokonaan.

Surullista. Varsinkin esikoinen, tyttö, kärsii tästä tosi paljon.

En minäkään tiedä yhtäkään eronnutta perhettä, jossa äiti olisi hylännyt lapset. Muutama isä löytyy. Toisaalta muutama todella mahtava isäkin löytyy!

5

[/quote]

Minunkin miehen edellisen avioliiton tyttö oli vuoroviikoin isällään. Teini-ikään tultaessa kaverit menivät edelle ja tyttö alkoi itse puhua, saisiko jäädä äidille yöksi, koska illalla menee kavereiden kanssa niin myöhään. Tai menee yökylään kaverin luokse. Kun isällä on niin tylsää kun ei ole kavereita. Pikkuhiljaa isäviikot vain vähenivät. Mitä asialle voi tehdä?

[/quote]

Joo, toi on myös aika tyypillistä. Eikä asialle ole paljoa tehtävissä.

Isän on kuitenkin syytä olla aktiivisesti yhteydessä lapsiin sitten muulla tavalla. Käydä vaikka kerran viikossa, aina samana päivänä syömässä. Soitella muutaman kerran viikossa. Ei siinä pitkään tarvitse puhua, kysellä kuulumiset, kouluasiat ym. Vaikka teini vain murahtelee, niin soitella vaan silti. Laittaa viestiä somessa tai sms. Antaa kuulua itsestään säännöllisesti, eikä jättää liian pitkiä välejä. Näin ne välit säilyy teini-iän yli, jolloin taas voi tapailla muuten.

Tässä kohdassa ei mun mielestä laatu korvaa määrää. Tiuhat yhteydenotot kertovat, että olet kiinnostunut. Ja vaikka teiniä ei kiinnostaisi yhtään, niin vanhempaa pitää kiinnostaa.

Tsemppiä teille!

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:00"]

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen.

[/quote]

Minä olen.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:00"]

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen.

[/quote]

Minä olen.

[/quote]

Minäkäin olen.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:18"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 09:54"]

Jäin miettimään tota artikkelia. Ihan fiksusti kirjoitettu ja varmaan paljolti tottakin. Jotenkin vaan en pysty hyväksymään sellaista selitystä, että isän häpeä estää olematta yhteydessä lapsiin.

[/quote]

Aliarvioit rankasti miehen häpeän.

[/quote]

Voi hyvin olla. Kuitenkin kommentoin vain omasta näkökulmastani ja kokemuksestani. Oma isäni hylkäsi minut, kun olin jo yli 2-kymppinen. Ja tosiaan, koen sen hylkäämisenä. Ei ollut riitaa eikä muuta, yhtäkkiä ei vain ottanut enää yhteyttä, eikä vastannut puheluihini. Tästä on kohta 20 vuotta. Ei ole kuulunut tähän päivään mennessä. Häpeää? En jaksa uskoa.

Lasteni isä tosiaan hylkäsi lapset vasta vuosia eron jälkeen. Riidan ja eripuran takia. Lapset ei olleet hänen kanssaan samaa mieltä ja kyseenalaistivat isän käytöksen ja toimintatavan. Vaativat selitystä, jota isällä ei ollut antaa. Joten välit poikki. Häpeää? Ei tod.

Toki varmasti on tilanteita, joihin tuo häpeäkin vaikuttaa. En kiistä. Jokainen erotapaus on omanlaisensa ja minä kommentoin vain omista lähtökohdistani.

Oli syy mikä tahansa, lapsi kärsii. Kuten artikkelin kirjoittajakin kirjoittaa.

5 ja 9

[/quote]

Tuohon en ota kantaa.

Mutta jos joku epäilee, ettei häpeä voi saada tuollaista aikaan, hän ei tunne suomalaisen miehen psykologiaa ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:00"]

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen.

[/quote]

Minä olen.

[/quote]

Minäkäin olen.

[/quote]

Samoin minä. Surullista, mutta äiti ei anna isän tavata lapsia, vaikka asuvat samalla paikkakunnalla. Ei saa kuljettaa harrastuksiin, ei viedä miehen sukulaisiin juhlapäivinä jne. Isäviikonloppuina isä saa odottaa lapsiaan talon pihassa joskus monta tuntia yli sovitun ajan.

Kerron isän hylkäämän lapsen näkökulman.

Vanhempani erosivat, kun olin alle 3-vuotias. Joitain tapaamisia isän luona oli eron jälkeen, näin minulle on kerottu. Ero oli riitaisa, tapaamiset loppuivat. Yhdestakään tapaamisesta minulla ei ole muistikuvaa. En muista isääni muutenkaan millään tavalla.  Ajattelen olevani tietyllä tavalla isätön lapsi. Olenko jäänyt jostain paitsi? Todennäköisesti. Koen, ettei elämässäni kuitenkaa ole "isän mentävää" aukkoa. En osaa kaivata jotain sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollut. En tiedä, millaista on elää ydin perheessä- Lapsuudessani on ollut äidin lisäksi muitakin aikusia (isovanhemmat) rakastamassa ja tiiviisti kasvatustehtävässä mukana. 

Aikuisiällä joskus mietin, millainen ihminen isäni mahtaa olla? En kuitenkaan vakavasti koskaan harkinnut ottavani häneen yhteyttä. Mitä edes sanoisin? 

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:00"]

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen.

[/quote]

Minä olen.

[/quote]

Minäkäin olen.

[/quote]

Samoin minä. Surullista, mutta äiti ei anna isän tavata lapsia, vaikka asuvat samalla paikkakunnalla. Ei saa kuljettaa harrastuksiin, ei viedä miehen sukulaisiin juhlapäivinä jne. Isäviikonloppuina isä saa odottaa lapsiaan talon pihassa joskus monta tuntia yli sovitun ajan.

[/quote]

Ei saa tavata lapsiaan, mutta kuitenkin lapsilla on isäviikonloppuja?

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:00"]

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen.

[/quote]

Minä olen.

[/quote]

Minäkäin olen.

[/quote]

Samoin minä. Surullista, mutta äiti ei anna isän tavata lapsia, vaikka asuvat samalla paikkakunnalla. Ei saa kuljettaa harrastuksiin, ei viedä miehen sukulaisiin juhlapäivinä jne. Isäviikonloppuina isä saa odottaa lapsiaan talon pihassa joskus monta tuntia yli sovitun ajan.

[/quote]

Ei saa tavata lapsiaan, mutta kuitenkin lapsilla on isäviikonloppuja?

[/quote]

Nro 16 vastaa: tuntemassani tapauksessa äiti tekee kaikkensa vieraannuttaakseen lapsensa isästä, mutta käräjäoikeuden määräystä vastaan on vaikea pullikoida.

Vieraannuttamista on ihan varmasti. Näitä tarinoita on yhtä monta, kun on erokokemustakin. On isän tarina ja äidin tarina, lapsen tarina siihen vielä lisäksi. Todella ikäviä juttuja.

Onneksi on myös niitä tarinoita, joissa kaikki menee eron jälkeen hyvin. Näistäkin olisi kiva kuulla ja nähdä kirjoitettavan.

Jarkko Eve? Vai oliko sillä uuden vaimon kanssa lapsia.

Jorkka

Jörn Donner? Hänellä on liuta lapsia ja exiä. Eikä hän tunnista exiänsä eikä lapsiansa. Näin on itse sanonut.

Joo, varmaankin tuo Donner.

Jäin miettimään tota artikkelia. Ihan fiksusti kirjoitettu ja varmaan paljolti tottakin. Jotenkin vaan en pysty hyväksymään sellaista selitystä, että isän häpeä estää olematta yhteydessä lapsiin.

Meillä esim. lapset on jo pitkälti teini-ikäisiä, isompi kohta täysi-ikäinen. Nuorempaan isä ei ole ollut yhteydessä kuin kerran yli kolmeen vuoteen. Heille tuli riita, kumpikaan ei antanut periksi. Välit meni. Isä ei ole yrittänyt paikata kertaakaan.

Nyt vanhimmalla on mennyt välit isänsä kanssa. Sama homma, isä ei ole edes yrittänyt sopia riitaa. Välit poikki ja täysi radio-hiljaisuus. Ihan käsittämätöntä.

Ja tietenkin minä vieraannuta, manipuloin ja puhun paskaa. Vaikka itse on riidellyt ja aiheuttanut välirikon. Teininkö pitäisi olla kypsä ja ottaa yhteyttä sopiakseen? Oi ja voi.

Ei ei tämä häpeästä johdu. Silkasta itsepäisyydestä ja kusipäisyydestä.

Ääneen ei saisi sanoa sitä, että eron jälkeen lähes kolmasosa isistä hylkää lapsensa. Tulee vain puhua kamalista äideistä, jotka vieraannuttaa lapset isästä.

Itse en ole tavannut äitiä, joka ehdoin tahdoin haluaisi eron jälkeen olla kaiken vapaa-ajan kiinni lapsissaan, eikä antaisi lapsia isälleen. Tunnen sen sijaan kyllä lapsensa hylänneitä miehiä.

Minäkin jäin miettimään tuota, että onko aina vastuu vanhemmalla korjata välit? Minun veljeni on lähes katkassut yhteyden isäämme. Isä on yrittänyt ja pyytänyt anteeksi, mutta poika ei anna anteeksi. Onko se vieläkin vanhemman vastuulla? Ei.

Eli selityksiä on monia, miksi välit katkeaa. Sen uskon, että jos ero tapahtuu lasten ollessa pieniä, niin isä jää jotenkin "ulkokehälle", eli hänelle ei edes synny sitä kunnon ihmissuhdetta lapsiinsa.

Näen tämän omassa miehessäni. Exä omi lapset ja on antanut lapset meihelle tosi nihkeästi. Mies saa nähdä lapsia muutaman tunnin viikossa, ja silloinkin exä järjestää ohjelman sirkukseen/hoploppiin/harrastuksen viemiseen. Isän ja lasten suhde on pikemminkin hoitosuhde tai isovanhempi-lapsi- suhde. Eihän se mitään ihmissuhdetta luo, kun katsoo lasten luistelua kaukalon laidalla. Tällaisesta suhteesta olisi helppo liukua pois "ei minulla ole virkaa", "ei ne lapset minusta välitä" tms.

Voi tietysti miettiä, miksi isä ei lähtenyt oikeuteen tästä. Meillä tilanne on se, että mies ei suostu riitelemään.

Sitäkään ei saa sanoa ääneen, että viikko-viikkosysteemejä puretaan tosi paljon. Isi ei jaksakaan. Mutta nyt pitää paapoa miesten oikeuksia, lapsista viis. Ei ollut mikään yllätys, että noissa artikkelin kommenteissa ulistiin jälleen kerran elatusmaksuista.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:04"]

Sitäkään ei saa sanoa ääneen, että viikko-viikkosysteemejä puretaan tosi paljon. Isi ei jaksakaan. Mutta nyt pitää paapoa miesten oikeuksia, lapsista viis. Ei ollut mikään yllätys, että noissa artikkelin kommenteissa ulistiin jälleen kerran elatusmaksuista.

[/quote]

Meilläkin oli aluksi viikko-viikko systeemi. Silloin homma toimi todella hyvin. Pikkuhiljaa käynnit isällä lyhenivät. Lopulta isäviikolla käytiin isän luona vain nukkumassa, noin niinkuin kärjistetysti. Lopulta isä muutti kauemmas ja käynnit jäi tosi vähiin. Sittemmin lasten yhä kasvettua yhteydenpito on jäänyt isän ja lasten välille. Ja vielä myöhemmin tosiaan lakannut kokonaan.

Surullista. Varsinkin esikoinen, tyttö, kärsii tästä tosi paljon.

En minäkään tiedä yhtäkään eronnutta perhettä, jossa äiti olisi hylännyt lapset. Muutama isä löytyy. Toisaalta muutama todella mahtava isäkin löytyy!

5

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 09:54"]

Jäin miettimään tota artikkelia. Ihan fiksusti kirjoitettu ja varmaan paljolti tottakin. Jotenkin vaan en pysty hyväksymään sellaista selitystä, että isän häpeä estää olematta yhteydessä lapsiin.

[/quote]

Aliarvioit rankasti miehen häpeän.