Te yksilapsiset, mitä ajattelette yksilapsisuudestanne?

Samat fiilikset. Helpolla on päästy, varsinkin kun tuo ainokainen on iloinen, kiltti ja valoisa ihminen. <3 Hän on saanut kaiken huomiomme, mutta uskomme ja toivomme että häntä ei ole hemmoteltu piloille. Ainakin on vaatimaton ja järkevä, ei ole koskaan ollut esim. uusimpien vimpaimien eikä muotivaatteiden perään. Nyt jo melkein aikuinen.

Kyllä mä olisin halunnut toisen ja välillä kateellisena katson kun toiset saa ja itse ei enää iän puolesta voi saada. Itselläni sisaruksia ja olisin toivonut pojalleni myös sisaruksen.

Riippuu päivästä. Joskus harmittelen sitä, mutta kun olen järkevällä päällä, ajattelen, että näin on paras.Olen epävakaa persoona, joten yhdenkin kanssa on ollut tekemistä.

Vähän sekä että, siis hyviä ja huonoja puolia.

Hyvät:

-helppoa, tyttö ollut aina ns perustyytyväinen lapsi eikä ole sairastellutkaan

- on saanut täyden huomion, ja on ollut mahdollisuus panostaa tähän ainokaiseen sekä ajallisesti, rahallisesti että tunnetasolla

Huonoja:

- olisin toivonut tytölle (nyt 9v) sisarusta, ihan jo hänen aikuisuuttaan silmällä pitäen, vaikka tähän saakka tyttö itse ei ole osoittanut millään muotoa sisarusta kaipaavansa. Kavereita ja läheisiä serkkuja on onneksi paljon.

- mulla varmaan hamaan hautaan asti krooninen vauvakuume, oliisn halunnut hoivata ja hoitaa vielä, ja kokea sen vauvavaiheen erotuksena esikoiseen niin, että ois ollut onnellinen ydinperhe ja mies jonka kanssa jakaa se kaikki. Esikoisen isän kaksoiselämä paljastui mulle raskausaikana, sillä siis oli ollut toinen nainen tietämättäni ennen kuin edes tulin raskaaksi. Tämä vei totaalisesti uskoni ihmisiin ja "söi" myös voimiani nauttia muuten niin ihanasta vauvasta ja vauva-ajasta. Olisin halunnut ns. revanssin :D

Meilläkin oli toinen lapsi heti alkuun toiveissa, mutta kyllä se yksilapsisuus on pitkälti juuri tuota, mitä ap kuvailee. Meillä siis suruna oli se, että toivoimme toista, mutta ilona taas se, että kaikki oli helppoa verrattuna ystäväperheisiin, joiden elämä tuntui hulabaloolta. Meidän ainokainen ei ollut mikään hiljainen ja arka vaan enemmänkin energinen ja vauhdikas mutta silti oltiin kaikkialla ajoissa, onnistui kaupassakäynnit ja shoppailureissut, nopeat lähdöt, matkat jne. aivan kuin meitä olisi ollut vain kaksi aikuista. Täytyihän se lapsikin tietysti huomioida mutta sille oli aikaa ja halua, kun ei ollut mitään  muuta huolehdittavaa.

Esim. kun kävimme kahvilla ystäväperheen kanssa, jossa samanikäinen lapsi kuin meillä, niin puolet ajasta ystävä istui puhelimessa neuvomassa isompia lapsia milloin mistäkin, oli kiire lähteä hakemaan yhtä lasta harrastuksesta ja se ainoa mukana olevakin kerjäsi huomiota, kun äiti oli koko ajan puhelimessa. Ei siinä käyty yhtään ainoaa seesteistä keskustelua aikuisten kesken.

Meille tuli toinen reippaammalla ikäerolla ja ei ollut samanlaista hulabaloota mutta kaksi ei silti ole sama kuin yksi. Nyt meilläkin on sen isomman harrastushaut ja kännykkä pirisee silloin tällöin, kun lapsi ei löydä tavaroitaan. Ei sen yhden kanssa olla niin seesteisesti kahvilla, kun oltiin aikanaan esikoisen kanssa.

Mä olen täysin sinut tämän kanssa. Suvussa on isompia perheitä joten tarvittaessa lapsia saa hoitoon vaikka 10 ;). Tosin eihän se ole yhtään sama juttu kuin omat. On heillä hyvin erilainen elämä, esim kolme vaipoissa samaan aikaan.

Up

Olen hyvin tyytyväinen siihen että meillä on vain yksi lapsi, toista emme halua. Aina tilanteen tullen otan tuttujen pieniä lapsia hoitoon pariksi tunniksi, päiväksi tai ihan yökylään. Mahtavaa on kun saa "lainata" lapsia silloin tällöin ja palauttaa hyvällä omallatunnolla, mutta väsynyttä porukkaa on meillä kotona sen jälkeen.

Olen siis hyvinkin tyytyväinen tähän yksilapsisuuteen, ja se on ollut meidän valinta, ei pakosta.

Eikö teitä yksilapsisia koskaan harmita lapsen puolesta, kun hänellä ei ole sisaruksia?

Itse olen seurannyt sivusta parin yksilapsisen perheen touhua, niin vanhemmat ovat joutuneet aina antamaan aikaansa ja huomiota todella paljon lapselle. Lapsi kaipaa kuitenkin seuraa, ja harva lapsi haluaa leikkiä yksin. Vanhemmat ovat joutuneet jopa kovemmalle ja olleet rasittuneita jatkuvasta huomion vaatimisesta. Meillä kun on lyhyet ikäerot, niin on ollut pienestä pitäen kavereita kotona eli aina on ollut hyvät leikit keskenäänkin, eikä aikuisten ole tarvinnut leikkiä lasten kanssa. Toki meillä on rakennettu legoja, luettu ja pelailtu paljon lasten kanssa, mutta en mä ole koskaan osannut leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Siksi on ollut helpotus, kun eivät ole edes kyselleet mua leikkimään. Eikä meidän elämä kolmen lapsen kanssa mitenkään hulabaloota ole ollut, toki kuskauksia ja puuhaa enemmän, mutta muuten ihan rauhallista elämää, vaikka onkin vilkkaita lapsia. 

En siis tarkoita mitenkään arvostella kenenkään valintoja, mutta asioillahan on usein puolensa.  

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:04"]

Jos teillä ei jostain syystä ole mahdollisuutta saada toista lasta, katsotteko haikeudella monilapsisia, että olisipa teilläkin useampi? Vai oletteko mielummin tyytyväisiä yksilapsisuuteenne, kun katsotte tuttujenne useampilapsisten perhe-elämää. Mä itse todellakin oon tyytyväinen valintaamme olla yksilapsinen perhe juuri sen takia minkälaista hulabaloota tuttujen monilapsisten perheiden elämä on. Meidän elämä on niin seesteistä ja rauhallista heihin verrattuna. ♡

[/quote]

katson haikeudella, ja olen surullinen. Yksilapsisuuteni ei ole oma valintani, vaan kohtuni jouduttiin poistamaan vaikeassa synnytyksessä. Olisin halunnut suuren perheen. En jaksa lukea "ainoaan lapseen" liittyviä tyhmiä yleistyksiä ja moitteita. Oma ainoa lapseni on empaattinen ja sosiaalinen teini, ei itsekeskeinen ja pilallehemmoteltu.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:28"]

Eikö teitä yksilapsisia koskaan harmita lapsen puolesta, kun hänellä ei ole sisaruksia?

Itse olen seurannyt sivusta parin yksilapsisen perheen touhua, niin vanhemmat ovat joutuneet aina antamaan aikaansa ja huomiota todella paljon lapselle. Lapsi kaipaa kuitenkin seuraa, ja harva lapsi haluaa leikkiä yksin. Vanhemmat ovat joutuneet jopa kovemmalle ja olleet rasittuneita jatkuvasta huomion vaatimisesta. Meillä kun on lyhyet ikäerot, niin on ollut pienestä pitäen kavereita kotona eli aina on ollut hyvät leikit keskenäänkin, eikä aikuisten ole tarvinnut leikkiä lasten kanssa. Toki meillä on rakennettu legoja, luettu ja pelailtu paljon lasten kanssa, mutta en mä ole koskaan osannut leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Siksi on ollut helpotus, kun eivät ole edes kyselleet mua leikkimään. Eikä meidän elämä kolmen lapsen kanssa mitenkään hulabaloota ole ollut, toki kuskauksia ja puuhaa enemmän, mutta muuten ihan rauhallista elämää, vaikka onkin vilkkaita lapsia. 

En siis tarkoita mitenkään arvostella kenenkään valintoja, mutta asioillahan on usein puolensa.  

[/quote]

joo niin on puolensa, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta voi saada muuta kuin sen yhden lapsen. Säästä meidät harmitteluiltasi, kiitos. Oma ainoa lapseni on joutunut vain harvoin leikkimään yksin, sillä taloyhtiössämme jokainen asunto on lapsiperheasunto ja omanikäisiä leikkikavereita on riittänyt lähes jokaiselle päivälle.

Minulla on pikkusisko jota olen vihanut koko ikäni. Olemme jo nyt aikuisia mutta uskoisin että vanhemmille olisi ollut helpompaa kun olisi jättäneet viimeisen tekemättä.

No joitain ajatuksia...

En omista mitenkään ylitsevuotavasti äidinrakkautta, mutta kaikki mitä on, lapseni ansaitsee. Tuntuu että moniin verrattuna on kaikki paljon helpompaa ja vaivattomampaa. En halua olla raskaana tai synnyttää tai elää pikkulapsiaikaa. En erityisesti pidä lapsista - paitsi omastani. Olen äärimmäisen onnellinen että tämä yksi lapsi on olemassa, eikä tarvitse puntaroida tehdäkkö sitä lasta ja jälkeläistä ollenkaan vai ei. 

Toisaalta. Olisi ollut ihanne tilanne saada samalla kertaa vaikka kaksoset, jotta tämä yksi ei olisi yksinäinen ainukainen, ja minä olisin saanut "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". En kuitenkaan kestä ajatusta vastuusta ja siitä, että enää yhtään enempää saattaisin elollisia olentoja tähän pahaan maailmaan. Joskus se tunne, etten voi mitenkään taata lapselleni hyvää, onnellista ja turvallista tulevaisuuden joka sekunnille on murskaava. Tässä vaiheessa, kun lapsi on jo muutenkin vanhempi en usko että vauva olisi mikään ihana tasavertainen sisarus, vaan jäisi väistämättä kaukaiseksi. En näe mahdollista uutta vauvaa omana rakkauteni kohteena vaan nimenomaan olemassa olevan lapseni kautta huomioita vievänä kakkapyllynä. 

En ole lyönyt lukkoon täysin tätä yksilapsisuutta, mutta mikäli ainukaiseni jää ainukaiseksi ei se ajatuksena tunnu yhtään pahalta ja toivon että hän voi olla tyytyväinen ja tasapainoinen aikuinen jonain päivänä, jolla olisi sisarusten sijaan paljon rakkauta ystäviä ja muita sukulaisia. 

Mulla on aina ollut ajatuksena, että lapsia hankitaan/toivotaan tasan niin monta kuin jaksaa kasvattaa. Esikoisen vauva-ajan jälkeen aloin epäillä omaa ja miehen jaksamista, joten olemme yhdessä päättäneet jättää lapsiluvun yhteen. Toisinaan tämä harmittaa, mutta mielestäni lastenhankinnan pitää ottaa huomioon reaaliteetit eikä saa mennä sen ajatuksen perässä että "vauvat on niin söpöjä." Ymmärrän että toiset voivat ajatella asian eri tavalla, mutta tämä on meidän tapamme ja on lopulta ollut meille oikea ratkaisu.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:37"]

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:28"]

Eikö teitä yksilapsisia koskaan harmita lapsen puolesta, kun hänellä ei ole sisaruksia?

Itse olen seurannyt sivusta parin yksilapsisen perheen touhua, niin vanhemmat ovat joutuneet aina antamaan aikaansa ja huomiota todella paljon lapselle. Lapsi kaipaa kuitenkin seuraa, ja harva lapsi haluaa leikkiä yksin. Vanhemmat ovat joutuneet jopa kovemmalle ja olleet rasittuneita jatkuvasta huomion vaatimisesta. Meillä kun on lyhyet ikäerot, niin on ollut pienestä pitäen kavereita kotona eli aina on ollut hyvät leikit keskenäänkin, eikä aikuisten ole tarvinnut leikkiä lasten kanssa. Toki meillä on rakennettu legoja, luettu ja pelailtu paljon lasten kanssa, mutta en mä ole koskaan osannut leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Siksi on ollut helpotus, kun eivät ole edes kyselleet mua leikkimään. Eikä meidän elämä kolmen lapsen kanssa mitenkään hulabaloota ole ollut, toki kuskauksia ja puuhaa enemmän, mutta muuten ihan rauhallista elämää, vaikka onkin vilkkaita lapsia. 

En siis tarkoita mitenkään arvostella kenenkään valintoja, mutta asioillahan on usein puolensa.  

[/quote]

joo niin on puolensa, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta voi saada muuta kuin sen yhden lapsen. Säästä meidät harmitteluiltasi, kiitos. Oma ainoa lapseni on joutunut vain harvoin leikkimään yksin, sillä taloyhtiössämme jokainen asunto on lapsiperheasunto ja omanikäisiä leikkikavereita on riittänyt lähes jokaiselle päivälle.

[/quote]

En mä tietääkseni harmitellut kenenkään puolesta, kysyin vain, eikö teitä harmita lapsen puolesta. Ja ymmärrän senkin, etteivät kaikki saa enempää lapsia, kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään, mutta tarkoitin lähinnä heitä, jotka eivät edes halua enempää lapsia. Ja sitä leikkikaveria tarkoitan, että jo pienestä pitäen on aina kaveri kotona, pienenä harvoin kysellään kavereita ja tuskin kellään on aina kaveria kotona. Sama tietysti lomamatkoilla, ei aina voi ottaa lapsen kaveria mukaan.

Mutta en tosiaan tarkoittanut sääliä tai arvostella ketään, kuten tunnuit asian ottavan. Onko asia arka vai miksi otit kommenttini niin pahana? 

tehkää toinen lapsi, jos mahdollista. vaikka isollakin ikäerolla. mä olen ainoa lapsi ja jo lapsena toivoin sisarusta. nyt aikuisena kaipaisin myös tukea kun vanhemmat alkavat vanhentua ja heistä huolehtiminen jää kokonaan minun harteilleni.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:53"]

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:37"]

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:28"]

Eikö teitä yksilapsisia koskaan harmita lapsen puolesta, kun hänellä ei ole sisaruksia?

Itse olen seurannyt sivusta parin yksilapsisen perheen touhua, niin vanhemmat ovat joutuneet aina antamaan aikaansa ja huomiota todella paljon lapselle. Lapsi kaipaa kuitenkin seuraa, ja harva lapsi haluaa leikkiä yksin. Vanhemmat ovat joutuneet jopa kovemmalle ja olleet rasittuneita jatkuvasta huomion vaatimisesta. Meillä kun on lyhyet ikäerot, niin on ollut pienestä pitäen kavereita kotona eli aina on ollut hyvät leikit keskenäänkin, eikä aikuisten ole tarvinnut leikkiä lasten kanssa. Toki meillä on rakennettu legoja, luettu ja pelailtu paljon lasten kanssa, mutta en mä ole koskaan osannut leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Siksi on ollut helpotus, kun eivät ole edes kyselleet mua leikkimään. Eikä meidän elämä kolmen lapsen kanssa mitenkään hulabaloota ole ollut, toki kuskauksia ja puuhaa enemmän, mutta muuten ihan rauhallista elämää, vaikka onkin vilkkaita lapsia. 

En siis tarkoita mitenkään arvostella kenenkään valintoja, mutta asioillahan on usein puolensa.  

[/quote]

joo niin on puolensa, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta voi saada muuta kuin sen yhden lapsen. Säästä meidät harmitteluiltasi, kiitos. Oma ainoa lapseni on joutunut vain harvoin leikkimään yksin, sillä taloyhtiössämme jokainen asunto on lapsiperheasunto ja omanikäisiä leikkikavereita on riittänyt lähes jokaiselle päivälle.

[/quote]

En mä tietääkseni harmitellut kenenkään puolesta, kysyin vain, eikö teitä harmita lapsen puolesta. Ja ymmärrän senkin, etteivät kaikki saa enempää lapsia, kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään, mutta tarkoitin lähinnä heitä, jotka eivät edes halua enempää lapsia. Ja sitä leikkikaveria tarkoitan, että jo pienestä pitäen on aina kaveri kotona, pienenä harvoin kysellään kavereita ja tuskin kellään on aina kaveria kotona. Sama tietysti lomamatkoilla, ei aina voi ottaa lapsen kaveria mukaan.

Mutta en tosiaan tarkoittanut sääliä tai arvostella ketään, kuten tunnuit asian ottavan. Onko asia arka vai miksi otit kommenttini niin pahana? 

[/quote]

Harmittelithan, urpo.

Meillä on ollut ihan uskomaton tuuri siinä, että omat toiveet ja toteutunut lapsiluku osuu yhteen. Meillä on siis yksi lapsi. Ei olla käytetty ehkäisyä, mutta ei myöskään ravattu hedelmöityshoidossa. Tämä on luonnon määräämä lapsiluku ja sopii meille hyvin.

Joskus alkuaikoina oli ajatus useammasta lapsesta, mutta yhden lapsen jälkeen alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä, että ehkä tämä yksi riittää hyvin. Olen tosi tyytyväinen tähän lapsilukuun, sopii meille hyvin. Yhteen lapseen pystyy panostamaan tarpeeksi eikä tarvitse arpoa, kenen kevätjuhlaan tai vanhempainiltaan mennään, kun ei ole päällekkäisyyksiä.

Myöskään harrastuskuskaukset ei tunnu ylivoimaisilta. Vaaterumbakin sujuu kohtuuvaivalla, kun ei ole talo täynnä eri kokoisia lapsia. 

Jollain tapaa tämä tuntuu myös syntisen helpolta! Rahat riittää paremmin, ei tarvita järkyn isoa taloa eikä tila-autoa. Mutta ei tätä kehtaa myöskään hehkuttaa, koska monilla on vähintään kaksi lasta enkä halua hieroa tätä meidän onnea heidän naamaansa :-)

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:28"]

Eikö teitä yksilapsisia koskaan harmita lapsen puolesta, kun hänellä ei ole sisaruksia?

Itse olen seurannyt sivusta parin yksilapsisen perheen touhua, niin vanhemmat ovat joutuneet aina antamaan aikaansa ja huomiota todella paljon lapselle. Lapsi kaipaa kuitenkin seuraa, ja harva lapsi haluaa leikkiä yksin. Vanhemmat ovat joutuneet jopa kovemmalle ja olleet rasittuneita jatkuvasta huomion vaatimisesta. Meillä kun on lyhyet ikäerot, niin on ollut pienestä pitäen kavereita kotona eli aina on ollut hyvät leikit keskenäänkin, eikä aikuisten ole tarvinnut leikkiä lasten kanssa. Toki meillä on rakennettu legoja, luettu ja pelailtu paljon lasten kanssa, mutta en mä ole koskaan osannut leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Siksi on ollut helpotus, kun eivät ole edes kyselleet mua leikkimään. Eikä meidän elämä kolmen lapsen kanssa mitenkään hulabaloota ole ollut, toki kuskauksia ja puuhaa enemmän, mutta muuten ihan rauhallista elämää, vaikka onkin vilkkaita lapsia. 

En siis tarkoita mitenkään arvostella kenenkään valintoja, mutta asioillahan on usein puolensa.  

[/quote]

Meillä on toinen tulossa ja esikoinen on nyt 8-v, joten meillä vuosia kokemuksia ainosta lapsesta. Meillä tilanne päinvastainen kuin ylläoleva esittää. Lapsi ollut aina hyvä leikkimään yksin ja viihdyttämään itseään, olen kuullut että osa lapsista joilla on sisaruksia eivät osaa leikkiä itsekseen. Ehkä kuitenkin osittain temperamentti kysymys, meillä lapsella ollut aina vilkas mielikuvitus joten ei ole tarvinnut seuraa 24h. Kavereita on pihassa ja koulussa kehuttu sosiaaliseksi ja pidetyksi lapseksi. 

Vaikka vauva onkin nyt tulossa olemme miehen kanssa nauttineet ainosta lapsesta. Häneltä ehkä tullut vaadittua varsin kypsää käytöstä, mutta meillä on aina rauhallista, seesteistä, ei riitelyä, ei kiukuttelu, ei marinaa. Lapsi ollut helpompi kasvattaa kohteliaaksi ja hyvin käyttäytyväksi. Monia asioita emme salli lapsemme käytökseen, mitkä isommissa perheissä tuntuu olevan varsin normaalia. Vauvaa odotamme kaikki innolla ja varmasti meidän rauhallinen elämä tulee muuttumaan :)

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:53"]

En mä tietääkseni harmitellut kenenkään puolesta, kysyin vain, eikö teitä harmita lapsen puolesta. Ja ymmärrän senkin, etteivät kaikki saa enempää lapsia, kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään, mutta tarkoitin lähinnä heitä, jotka eivät edes halua enempää lapsia. Ja sitä leikkikaveria tarkoitan, että jo pienestä pitäen on aina kaveri kotona, pienenä harvoin kysellään kavereita ja tuskin kellään on aina kaveria kotona. Sama tietysti lomamatkoilla, ei aina voi ottaa lapsen kaveria mukaan.

Mutta en tosiaan tarkoittanut sääliä tai arvostella ketään, kuten tunnuit asian ottavan. Onko asia arka vai miksi otit kommenttini niin pahana? 

[/quote]

Kommentistasi paistaa läpi juuri sellainen "minä tiedän paremmin, mikä on lapselle parasta" -ajattelutapa.

Minulle sisarukset on tappelukavereita. Meillä oli todella julmat tappelut lapsena. Armoa ei pyydetty eikä annettu ja ne tappelut eivät olleet mitään pientä tönimistä, vaan käytettiin todella kovia keinoja. Fyysisten tappeluiden lisäksi muistan henkisen väkivallan ja halveksunnan. En todellakaan kadehdi lastani siitä, että hän on jäänyt tästä kaikesta paitsi, vaan on saanut elää seesteisen ja väkivallattoman lapsuuden.