Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelit kun olit morsian ja alttarilla?
Kommentit (21)
[quote author="Vierailija" time="17.11.2013 klo 18:43"]
Ajattelin eniten sitä, että kohta räkä alkaa valua rinnuksille ja onpa kiva sitten kuvista katsoa kun morsiolta roikkuu räkäjojo.. Olin kovin liikuttunut ja mua itketti ja tietenkin olin unohtanut nenäliinan!!
Et varmaan ap odottanut tällaista vastausta, mutta tuollainen ajatus mulla oli silloin... ;)
[/quote]
Itse asiassa odotin ;) Tiedän, että siinä hetkessä ajatukset eivät välttämättä ole aina niitä prinsessa-ajatuksia, ja siksi olinkin utelias kuulemaan niitä todellisia ajatuksia ;)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että "en pyörry, en pyörry"... hengitän ihan rauhallisesti ja hymyilen, niin eivät ne mitään huomaa, että meinaan pyörtyä...
En mä nyt ihan varmuudella mene sanomaan kun en enää muista, mutta luultavasti jotain, että toivottavasti vauva on hiljaa eikä ala itkeä kesken vihkimisen, ja että kunpa mun vanhemmat ja sisaruksetkin olisivat tulleet paikalle.
No mietin että
- oispa hirveää jos mulla vaikka näkyis pikkarit tän mekon alta, ois sittenkin pitänyt laittaa ne puuterinväriset eikä valkeat
- laskinko oikein jälkkäriin menevät raaka-aineet? En varmaan muuten laskenut! (enkä ollutkaan laskenut, äitini oli joutunut juoksemaan kauppaan vielä hetki ennen vihkimistä hakemaan niitä lisää emännälle)
- voiskohan toi pappi jo lopettaa, pakko päästä taas vessaan (mulla on yliaktiivinen rakko kun jännittää)
Mua ei siis itkettänyt, lähinnä olin turhautunut ja levoton, kun juhlapaikkaan jäi niin paljon tekemätöntä hommaa, koska ei oltu päästy laittamaan tiloja ajoissa kuntoon edellisen seurueen jäljiltä. Papin puhe tuntui kestävän ikuisuuden enkä muista siitä sanaakaan. Ja tosiaan pissatti.
No maistraattihäät niin ei nyt suoranaisesti alttarilla oltu mutta mua nauratti, hermostutti ja hihitytti. Ajattelin että se tyyppi siinä meidän edessä oli kuin joku sketsihahmo, se oli todella huvittava ilmeineen ja äänenpainoineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli pitkä ortodoksinen vihkitoimitus ja nautin siitä kyllä alusta loppuun. Olin valtavan onnellinen, jännittynyt ja iloinen. Keskityin toimitukseen, jotta osasin toimia oikein, välillä hymyilin vieraille kun katseet kohtasivat ja välillä vilkaisin mieheeni ja sain jännittyneisyyttä näin lievennettyä.
Miksi teitä itkettää tai jännittää? Siis mikä siinä naimisiinmenossa jännittää? Suomessahan kuitenkin usein on yhdessäoloa takana jo useampi vuosi ennen avioliittoa... Siinähän vain virallistetaan parisuhde, mikään ei oikeastaan muutu. Vai ajatteleeko moni, että "nyt me saadaan toisemme" tms? Älkää nyt vetäkö hernettä nokkaan, en vain ymmärrä. Itse en ole naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.11.2013 klo 19:38"]
Miksi teitä itkettää tai jännittää? Siis mikä siinä naimisiinmenossa jännittää? Suomessahan kuitenkin usein on yhdessäoloa takana jo useampi vuosi ennen avioliittoa... Siinähän vain virallistetaan parisuhde, mikään ei oikeastaan muutu. Vai ajatteleeko moni, että "nyt me saadaan toisemme" tms? Älkää nyt vetäkö hernettä nokkaan, en vain ymmärrä. Itse en ole naimisissa.
[/quote]
Se tilanne, seremonia. Onhan se outoa, kutkuttavaa ja jännittävää olla kaiken sen huomion keskipisteenä. Minua ainakin jännitti valtavasti matkalla kirkkoon ja vielä hetkittäin seremonia aikana, siis hyvällä tavalla. Olin niin onnellinen.
-8
En ole myöskään naimisissa, mutta varmaan se vihki-tilanne jännittäisi. Saattaisi jopa ahdistaa olla siinä keskipisteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin ja toivoin, ettei mieheni pieraisisi alttarilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Panikoin suudelmaa, koska tiesin sellaisen tulevan myös maistraattivihkimisessä. Ja tietenkin kaikki sellaista myös odottivat joten ei voinut skipatakaan.
Suudelma jouduttiin uusimaan kun vihkijän mielestä oltiin liian nopeita eikä vieraat ehtineet ottaa kuvia.
Olen siis todella ujo ja julkiset hellyydenosoitukset eivät kuulu tapoihin, siksi paniikki suudelmasta.
Aika tyhjää löi pää. Ennen alttarille kävelyä tajusin alusmekkoni jääneen ruttuun vyötärölle vessakäynnin yhteydessä, ja piti käydä ovien takana se suoristamassa. Sen jälkeisten tapahtumien suhteen olenkin melko lailla valokuvien varassa. Onnelliselta niissä näytän, en itkenyt (yleisestikään itku ei ole minulla kovin herkässä), mutta toivon, että olisimme tilanneet ainakin vihkimiseen myös videoinnin. Esimerkiksi papin puheesta, jota moni häävieras on vielä pitkän aikaa häiden jälkeen tullut kehumaan parhaaksi häissä kuulemakseen ei sen paremmin miehellä kuin minulla ole hirveästi muistikuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että miksi jalat vispaa vaikka mua ei jännitä. Ja että kuinka hankala tässä on olla polvillaan, pakko pitää kaksin käsin kaiteesta kiinni, että en kaadu...
Bestmaniä jonka kanssa olin viettänyt edellisen yöni.
Värisin kuin haavanlehti ja ajattelin että on kylmää kuin ryssän helvetissä
Häät oli helmikuussa, ulkona 28 astetta pakkasta. Sakasti oven lukko oli jäänyt ja seä se aukesi kesken toimituksen ja pakasilma vyöryi kirkon etuosasta sisään, eikä siellä kirkossa niin järin lämmintä ollu alunperinkään.
No, en ollut alttarilla, vaan vihkiminen tapahtui juhlapaikalla. No eka mä mietin sitä, et käveltiinköhän me liian nopeesti tähän?
Sit mua vaan nauratti, kun siinä tuomarin puheessa se sanoi kirjoittaneensa pienen puheen, mutkun me käytiin katsomassa tuomaria aiemmin ja kertomassa meistä niin se tuomari sanoi kirjoittavansa puheen, mutta että ei pääse paikalle ja hänellä tulee olemaan meidän häissä sijainen. Ja mä vaan mietin siinä, et mitä se oikeen valehtelee, kun ei se ole se tyyppi, joka sen puheen on kirjoittanut.
Niin et sellasta mä mietin.
En ollut mäkään alttarilla, vaan maistraatissa, enkä kyllä edes muista mitä ajattelin - vastasin nyt kuitenkin kun siitä on tänään tasan 2 vuotta!
Jännitin ja yritin kuunnella ja sisäistää sen mitä vihkijä puhui että tajuaisin varmasti mitä pitää tehdä milloinkin. Oli Vegas-häät joten vihkiminen suoritettiin englanniksi eikä me oltu harjoiteltu hommaa etukäteen ollenkaan. Pidättelin naurua kun syrjemmällä "Elvis" odotti että pääsee laulamaan, jotenkin olin onnistunut pitämään pokan kun hän talutti minut alttarille. Vihkijä puhui kultaisesta sormuksesta ja meidän sormukset ovat hopeaa; ajattelin että oisko sormusmateriaalista pitänyt mainita vihkijälle etukäteen. Mietin että muistetaanko me miehen kanssa nyt varmasti kumpaan käteen ja mihin sormeen se sormus pitää pujottaa. Jotain sähläystä siinä tulikin, mutta ei se haitannut. Ei ollut yleisöä ja muutenkin tilaisuus oli kaikesta huolimatta tosi rento.
Ajattelin eniten sitä, että kohta räkä alkaa valua rinnuksille ja onpa kiva sitten kuvista katsoa kun morsiolta roikkuu räkäjojo.. Olin kovin liikuttunut ja mua itketti ja tietenkin olin unohtanut nenäliinan!!
Et varmaan ap odottanut tällaista vastausta, mutta tuollainen ajatus mulla oli silloin... ;)