Kumpi teillä ensin valmis..?
Kumpi teillä, mies vai nainen, on ensimmäisenä ovesta ulkona, jos olette yhdessä lähdössä jonnekin?
Meillä mies oli aiemmin aina oven välissä odottamassa, kun minä vielä laittauduin valmiiksi tms. Mutta nykyään olen tsempannut ja olen sovitusti ovesta ulkona. Niin monesti joutunut juoksemaan ja silti myöhästynyt esim. junasta, että alkoi ottaa päähän.
Kommentit (19)
Minä olen aina ensin, joko yksin tai lasten kanssa, ja viimeisenä mies.
Ei meillä ole tuollaisia rooleja tai sääntöjä. Kun ollaan sovittu että tiettyyn aikaan lähdetään, ollaan molemmat silloin valmiita jos ei mitään ihmeen kummallista viivästystä yllättäin satu.
En voisi kuvitella edes todella valmistautuvani lähtöön ennen kuin mies on eteisessä kengät jalassa. Jos hän joskus kyllästyy odotteluun ja ottaa kengät pois, rupean lukemaan tai kastelemaan kukkia. Miehen KUULUU odottaa.
Vähän riippuu tilanteesta. Useimmiten mies, sillä hänellä on ärsyttävä tapa sanoa, että 10 minuutin päästä lähdetään (jos on tiedossa, että lähdetään, mutta ei tarkasti, että moneltako). Jos ollaan sovittu, että lähdetään klo xx, niin yleensä minä olen ennen miestä valmis..
Minä yleensä pakkaan, siivoan keittiön, jos siis lähdetään ruokapöydästä. Laitan lapset pissalle, puen, laitan itseni, laitan lapset autoon. Sitten odottelemme miestä, hänelle on tullut mielee, että esim joku lasku pitää maksaa just nyt. Tai kamera pitää tyhjentää, että mahtuu kuvia lisää tms.
Niin, ja minä pissatan koiran ja tarkistan että vettä koiralle kipossa, jne.
Joo, mä en ole ikinä ymmärtänyt tuota "naisia pitää aina odottaa" -hokemaa. Minä (nainen) odotan aina miestäni, kun jonnekin ollaan lähdössä. Mieheni siskoa saa aina odottaa, kestää ja kestää, yleensä kaikki istuvat jo autossa ja odottelevat, kun hän tekee lähtöä. Anoppi samanlainen.
Meillä näin. Itse tukka pystyssä kotivaatteissa pyörin ja etsin lapselle vaatteita, vaihdan vaipan ja puen lapsen,sit ulkovaatteet, sillä aikaa mies kaikessa rauhassa laittaa itsensä. Ottaa lapsen syliin kun on valmis ja ilmottaa että lähtevät autolle. Minä syöksyn vaatekaapille ja ekat vaatteet jotka tulee vastaan päälle, juoksen pissalle, harjaan tukan, pakkaan hoitolaukun, sammutan valot ja takki auki, toinen kenkä vielä kädessä rappuun pukemaan, hiki valuu ja siitä autolle... jeeeee :D oon aina ihan törkeen kivan näkösenä ku lähdetään extempore, mitä sattuu usein!
Ei kumpikaan tai molemmat, eli samaan aikaan. Me sovimme aina tarkkaan ajan jolloin lähdemme, ja aina molemmat myös ovat huolehtineet itsensä valmiiksi silloin kun on sovittu. Minulla se valmistautuminen usein kestää kauemman meikkaamisen ja hiustenlaiton takia kyllä.
Mun miehen veli laittaa tukkaa aina puolituntia. Jos ollaan porukalla johonkin lähdössä, niin häntä siis odotetaan. Tästä onkin tullut inside juttu: miehen veli on hitain lähtiä, mutta nopein tulija. ;)
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 12:25"]
Meillä näin. Itse tukka pystyssä kotivaatteissa pyörin ja etsin lapselle vaatteita, vaihdan vaipan ja puen lapsen,sit ulkovaatteet, sillä aikaa mies kaikessa rauhassa laittaa itsensä. Ottaa lapsen syliin kun on valmis ja ilmottaa että lähtevät autolle. Minä syöksyn vaatekaapille ja ekat vaatteet jotka tulee vastaan päälle, juoksen pissalle, harjaan tukan, pakkaan hoitolaukun, sammutan valot ja takki auki, toinen kenkä vielä kädessä rappuun pukemaan, hiki valuu ja siitä autolle... jeeeee :D oon aina ihan törkeen kivan näkösenä ku lähdetään extempore, mitä sattuu usein!
[/quote]
Ja miksiköhän et sano miehellesi että hoitaa osan lapsen asioista?
Miestä joutuu aina odottamaan. Olen itse kengät jalassa eteisessä, kun mies vielä kiskoo boksereita jalkaan samalla iPadia selaten.
Minä olen viimeinen, koska ajan kaikki edelläni ulos. Muuten jäisi valot päälle ja ovet auki. Yleensä vielä uhkailen roskapussilla, jotta porukka varmasti saa vauhtia siihen uloslähtöön.
Ja sitten käyn viemässä ne roskat... ja aina noita naisia saa odottaa, tuumaa auton lumesta puhdistanut mies.
Mua saa yleensä odottaa.
Sanon olevani valmis, mies alkaa pukea päälle ja odottaa eteisessä kymmenen minuuttia kunnes olen oikeasti valmis lähtöön. Tulee aina viime hetken juttuja jotka pitää tarkistaa tai tehdä ja sitten tuleekin kusihätä ja pitää mennä vessaan jossa huomaan ettei tukka olekaan hyvin ja sitä pitää jäädä hetkeksi oikomaan. Joo tiedän, tosi ihottavaa multa. Tosin tuota ei kauaa kestänyt, kun mies itse tajusi ettei kannata nousta sohvalta lähteäkseen ennen kun mulla on kengät ja takki päällä ja oon jo menossa. :-D
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 12:29"][quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 12:25"]
Meillä näin. Itse tukka pystyssä kotivaatteissa pyörin ja etsin lapselle vaatteita, vaihdan vaipan ja puen lapsen,sit ulkovaatteet, sillä aikaa mies kaikessa rauhassa laittaa itsensä. Ottaa lapsen syliin kun on valmis ja ilmottaa että lähtevät autolle. Minä syöksyn vaatekaapille ja ekat vaatteet jotka tulee vastaan päälle, juoksen pissalle, harjaan tukan, pakkaan hoitolaukun, sammutan valot ja takki auki, toinen kenkä vielä kädessä rappuun pukemaan, hiki valuu ja siitä autolle... jeeeee :D oon aina ihan törkeen kivan näkösenä ku lähdetään extempore, mitä sattuu usein!
[/quote]
Ja miksiköhän et sano miehellesi että hoitaa osan lapsen asioista?
[/quote] koska mies on niin hidas pukemaan lapsen ja lapsi hermostuu näin talvisin...
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 12:03"]
En voisi kuvitella edes todella valmistautuvani lähtöön ennen kuin mies on eteisessä kengät jalassa. Jos hän joskus kyllästyy odotteluun ja ottaa kengät pois, rupean lukemaan tai kastelemaan kukkia. Miehen KUULUU odottaa.
[/quote]
Kyllä, miesten kuuluu odottaa ja naisten antaa!
Meillä mies alkaa yleensä vasta valmistautua siinä kohtaa, kun mä oon puolisentoista tuntia laittautunut ja alan kysellä että joko mennään. Sen aikaa hän on istunut sohvalla, saattaapa jopa huudella sieltä jossain kohtaa että silittäisinkö hänen paitansa.. Ärsyttävää kun pitää joka kerta suuttua ennen kuin tapahtuu mitään!
Minä olen jo ovella, kun mies vasta valmistautuu.. Sitä saa aina odottaa.
kyllä meillä on mies ensi. se aina hermoilee ja huutaa autossa kun joutuu odottamaan minua! monesti kyllä olemme olleet myöhässä. viimeksi jouluna kun olimme luvanneet mieheni vanhemmilla olla 4 aikaan niin minua joutui odottaa yli tunnin.967
Vähän riippuu. Yleensä minä olen viimeisenä autossa, koska olen se joka huolehtii kaikesta.