Lue keskustelun säännöt.
Lopetin ystävyyden tahattomasti lapsettoman kanssa.
03.01.2014 |
Eilen tein sen viimein. En vaan jaksanut enää sitä, että viimeiset viisi vuotta kaikki keskustelumme ovat pyörineet saman aiheen ympärillä. Säälittää, kun mietin miten tuo viisi vuotta murehtimista on aivan turhaan pois nuoren naisen elämästä.
Uskon, että katuu vielä menetettyä nuoruuttaan kun on tullut jämähdettyä suremaan lapsettomuutta.
En tehnyt välien katkaisemista mitenkään säälittävästi soittamalla tai viestittämällä, vaan menin käymään ja kun puhe kääntyi taas näihin aiheisiin (tällä kertaa hänen raskauteensa) ilmoitin, että en taida jaksaa enää näistä asioista puhumista.
Lopuksi sanoin, että minusta tuntuu ettei minulla ole tähän ystävyyteen enää mitään annettavaa ja olisi paras pitää ainakin etäisyyttä, kunnes nämä hänen lapsettomuus & vauvavuodet ovat ohitse.
Hän oli selvästi ihmeissään ja pyysi anteeksi kovasti jos on jyrännyt minut, eikä ole antanut minun puhua omista murheistani. Hän voivotteli, miten on tehnyt olostani varmaan entistä surkeamman, kun minullakin on omat ongelmani.
Niinpä. Siinä oli se, 10 vuoden ystävyys joka alkoi ylästeella. Ehkä vielä jonain päivänä voimme jutella. Jään kaipaamaan ystävääni, mutta hänellä on nyt niin pienet piirit, etten jaksa.
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 12:37"]
mun ystävyys lapsuudenkaveriini katkesi lopulta siihen, kun olin kuunnellut 7vuotta hänen kamalasta parisuhteestaan. Pettämistä, väkivaltaa jne. Sanoin viimeiset viisi vuotta, että lähde! mutta sama levy pyöri jatkuvasti Eli mitä mies on taas tehnyt ja miltä tuntuu. Minulta ei näiden vuosien aikana koskaan kysytty, että mitä sinulle kuuluu. vaikka olimme parhaita ystäviä, häihin minua ei kutsuttu, koska luulen, että mies kielsi, kun ehkä sattuneista syistä minusta ehkä vaistosi, etten pitänyt häntä niin mahtavana tyyppinä kuin hän itse. Vastavuoroisuus ja kuunteleminen pitäisi toimia molempiin suuntiin.
[/quote]
Niinpä, mutta varsinkaan näillä lapsettomuushoidoissa käyvillä tai kauan lapsia yrittävillä se ei toimi. On kuin seinälle puhuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit ihan oikein. Todella ihmetyttää näiden tahattomasti lapsettomen itsekeskeinen, pateettinen märinä. Aivan kuin elämä ei voisi eteen mitään kauheampaa heittää... Itse en tuollaista henkilöä jaksaisi lähipiirissäni kovinkaan kauaa.
Itse haluaisin tehdä samoin. Minulla on yksi tahattomasti lapseton ystäväpiirissä, joka ei kertonut lapsettomuushoidoista kun vasta sitten kun tuli raskaaksi. Mutta siitä se jauhanta vasta alkoikin, hyi helvetti.
Tuollaisilla ihmisillä valitettavasti on tapana jatkaa samaa vaikka tulevat raskaaksi. Seuraavaksi ne valittavat raskaudesta, sitten lapseperhearjesta, teini-iästä jne. Koskaan ne eivät lopeta valittamista, vaikka asiat olisivat kuinka hyvin.
Mulla on vastaava tuttu, ja suorastaan masentaa ne yhteydenotot! Olen yrittänyt aina jaksaa tukea ja kannustaa ja olla positiivinen. Kerran avuduin, miten mulla menee (tosi rankkoja juttuja), niin mykistyi että okei, hänellä on kuitenkin aika pienet murheet, miten jaksan olla niin positiivinen. Ja seuraavalla kerralla sama levy pyöri taas ja siitä eteenpäin aina.
Olette siis ilmeisesti korkeintaan 25-vuotiaita? Oma kokemukseni on, että tuossa iässä ainakin osa niistä varsinaisista "nuoruusaikaisista" ystävistä jää joka, kun aikuistuessa huomataan, ettei paljon mitään yhteistä enää olekkaan. Ensimmäiset ystävät alkavat saada myös lapsia, ja katoavat lapsimaailmaan. Yleensä sekä vielä vapaaehtoisesti lapsettomat että lapsia saaneet löytävät vielä uusia ystäviä. Itselläni ystävyyksien hiipumiset tapahtuivat onneksi lähinnä niin, että kummallakaan osapuolella ei vain ollut aikaa toiselle. Mutta joskus varmaan se toinen osapuoli ripustautuu ystävyyteen niin, että asiasta on tosiaan hänelle sanottava suoraan. Joten ei tässä nyt mitään poikkeuksellista suurta draamaa ole.
Tahaton lapsettomuus on vain sivujuonne tässä, joten ystävän hylkäämisestä vaikeassa tilanteessa ei ainakaan kannata tuntea syyllisyyttä. Jos ystäväsi on käyttänyt sinua vain oman pahan olonsa purkuun, luultavasti hän tekisi niin myös muissa asioissa, esim. valittamalla työstään. Itse asiassa itselläni oli ikäisenäsi lapsettomuushoidoissa käyvä ystävä. Välit häneen säilyivät hoitojen ajan, katkesivat sitten muista syistä myöhemmin useaksi vuodeksi. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen iloinen, että tämä henkilö on palannut elämääni ainakin jollakin tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis NYTKÖ ekan kerran otit asian puheeksi, että et jaksa vatuloida loputtomiin lapsettomuudesta - ja et anna kaverille tilaisuutta muutta tapojaan????
Nyt en ymmärrä.
Jos kaverisi oli aidosti ihmeissään eikä ollut tullut ajatelleeksi, että puhuu liikaa aiheestaan, niin olisiko nyt sentään ollut reilua edes katsoa, josko hän muuttaisi puheenaiheitaan ja alkaisi huomioida sinua enemmän? Eikä kertaheitosta päättää, että se oli sitten siinä.
Tuosta aloituksestasi saa ap kyllä käsityksen, että sinä itse olit ns. tarinan konna, ei kaverisi, jolle olet antanut kaikki nuo vuodet tilaa jutella aiheesta, joka on hänelle tärkeä ja traumaattinen. Kyllä, olisi huomaavaista antaa myös toiselle tilaa puhua omista huolenaiheistaan, mutta ihan yhtä lailla myös sinulla on vastuu ilmaista, jos et mielestäsi saa puheenvuoroa, HETI EIKÄ vasta yllättäen välit katkaisemalla VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ!
Minä sanoisin sinua katalaksi.
Miksi et avannut suutasi aikaisemmin? Ymmärrän, ettei jatkuva valittaminen ole hyödyllistä, mutta ei tuollainen tuppisuuna kyräilykään kauhean rakentavalta kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppi kasille. Ei tuolla lailla käyttäydytä. Ensin katselet monta vuotta toisen valitusta, mahdollisesti yllytät vielä myötäelämällä, etkä kertaakaan selvästi sano, että sua aihepiiri kyllästyttää ja ahdistaa.
Ja sitten vaan yhtäkkiä heität märän rätin naamalle.
Ystävyyssuhteet on kuten parisuhteet, niitä pitää hoitaa. Kertoa selvästi toiveensa ja mielipahansa, jos sellaisia esiintyy ja yrittää muuttaa tarvittaessa käytöstään. Kenenkään ikuiseksi kynnysmatoksi tai leelian lepotuoliksi ei tarvitse ryhtyä, eikä pidä ryhtyä, koska siihen väsyy ennen pitkää kuten apkin väsyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:12"]
8, Millä tavalla traumaattinen?
[/quote]
Ai mitä? Susta ei tahaton vuosikausia jatkunut lapsettomuus ole yhtään traumaattista?
8
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:30"]
Susta ei tahaton vuosikausia jatkunut lapsettomuus ole yhtään traumaattista?
[/quote]
Traumaattista on lähinnä se, että ihminen on noin solmussa omien tunteidensa kanssa. Negatiivisuudessa vellominen on kuluttavaa ja täysin tarpeetonta. Lapsettomana voi kuitenkin olla täysin onnellinen ellei onnellisempi kuin vanhempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:30"]
Susta ei tahaton vuosikausia jatkunut lapsettomuus ole yhtään traumaattista?
[/quote]
Traumaattista on lähinnä se, että ihminen on noin solmussa omien tunteidensa kanssa. Negatiivisuudessa vellominen on kuluttavaa ja täysin tarpeetonta. Lapsettomana voi kuitenkin olla täysin onnellinen ellei onnellisempi kuin vanhempana.
[/quote]
Älä viitsi lässyttää. Jos sinä olet omasta halustasi lapseton, et voi ymmärtää, millainen toiveiden romahdus on se, että joutuu luopumaan unelmistaan perustaa perhe. Se rapauttaa herkästi jopa omaa itsetuntoa ja luottamusta omaan naiseuteenkin. Nyt ei siis puhuta siitä, pääseekö matkustelemaan ja baariin vapaasti...
Jos ja kun et selvästi oikein ymmärrä asiaa, niin koeta edes kuvitella, että joutuisit luopumaan itse jostain täysin keskeisestä tulevaisuudenhaaveestasi. Haaveilisit esim. kilpaurheilijan elämästä ja sairastuisit nivelreumaan ja viettäisit loppuikäsi heikosti liikkuen. Toivoisit ja etsisit epätoivoisesti miestä rinnallesi ja romantiikkaa elämääsi, mutta olisit niin poikkeuksellisen ruma ja epäviehättävä, että kukaan ei katso päinkään... Miltäpä tuntuisi? No lähelle yhtä pahalta kuin se, että kaipaa vuodesta toiseen kipeästi omaa lasta, mutta ei sitä saa.
8
Kuule kasi. En ole tuo jolle kommentoit, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on luopumista ja vastoinkäymistä. Ja perheessämme on manitsemiesi esimerkkien kaltaisia murheita, mutta siltikään emme ole niin "traumatisoituneita", että vatvoisimme murheitamme 24/7 tai edes valittaisimme niistä kenellekään. Elämässä ei voi jäädä pyörimään surkeudessaan ilman että sillä on vaikutuksia ihmissuhteisiin. Ei kukaan jaksa moista marinaa kuunnella. Eikä se oma elämä todellakaan iloisemmaksi siitä valittamisesta muutu, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olishan se ollut reilua mainita tälle ystävälle, että jatkuva ongelmien hautominen rasittaa, eikä näytellä viittä vuotta että kaikki on ok.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 14:03"]
Kuule kasi. En ole tuo jolle kommentoit, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on luopumista ja vastoinkäymistä. Ja perheessämme on manitsemiesi esimerkkien kaltaisia murheita, mutta siltikään emme ole niin "traumatisoituneita", että vatvoisimme murheitamme 24/7 tai edes valittaisimme niistä kenellekään. Elämässä ei voi jäädä pyörimään surkeudessaan ilman että sillä on vaikutuksia ihmissuhteisiin. Ei kukaan jaksa moista marinaa kuunnella. Eikä se oma elämä todellakaan iloisemmaksi siitä valittamisesta muutu, päinvastoin.
[/quote]
Kiitos 16, vastasit minunkin puolestani.
Kyllä, maailmaan mahtuu muitakin ongelmia kuin tahaton lapsettomuus. Mutta on kusipäistä mennä mitätöimään muiden murheita ja haukkumaan heitä sen takia, että eivät ehkä osaa suhteuttaa omaa murhettaan siihen, että sota tappaa Syyriassa ja HIV tekee orpoja Afrikassa. JOKAISELLA on oikeus valittaa ja surra omaa tilannettaan - se on sitten vähän myös ystävien rootelissa sanoa, jos kokevat jonkun uppoavan asiaan liikaa ja unohtavan kuunnella vastavuoroisesti muiden murheita.
8
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:49"]
Jos ja kun et selvästi oikein ymmärrä asiaa, niin koeta edes kuvitella, että joutuisit luopumaan itse jostain täysin keskeisestä tulevaisuudenhaaveestasi.
[/quote]
Surisin asiaa jonkin aikaa, todennäköisesti kävisin läpi kaikki surun vaiheet, mutta sitten aika pian palaisin takaisin omiin ydinarvoihini ja miettisin, miten voisin toteuttaa niitä uudessa tilanteessani. Kysyisin itseltäni: Mikä minulle on nyt tärkeää? Kun tilanne on tämä, miten voisin elää juuri minun näköistäni elämää? Siitä se onnellisuus alkaisi pikku hiljaa parantua. Missään tapauksessa en jäisi vuosikausiksi vellomaan epämiellyttäviin tunteisiin tai koettaisi taistella tosiasioita vastaan. Siinähän vahingoittaa vain itseään.
Jokaisella on oikeus surra ja valittaa, mutta jos ei mitään muuta tee, niin ei pidä ihmetellä jos ihmiset ympäriltä kaikkoavat.
Palaisit ydinarvoihisi nimenomaan, oletko ajatellut että lapsettomalle se lapsien saaminen olisi saattanut olla tällainen?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 13:49"]
Jos ja kun et selvästi oikein ymmärrä asiaa, niin koeta edes kuvitella, että joutuisit luopumaan itse jostain täysin keskeisestä tulevaisuudenhaaveestasi.
[/quote]
Surisin asiaa jonkin aikaa, todennäköisesti kävisin läpi kaikki surun vaiheet, mutta sitten aika pian palaisin takaisin omiin ydinarvoihini ja miettisin, miten voisin toteuttaa niitä uudessa tilanteessani. Kysyisin itseltäni: Mikä minulle on nyt tärkeää? Kun tilanne on tämä, miten voisin elää juuri minun näköistäni elämää? Siitä se onnellisuus alkaisi pikku hiljaa parantua. Missään tapauksessa en jäisi vuosikausiksi vellomaan epämiellyttäviin tunteisiin tai koettaisi taistella tosiasioita vastaan. Siinähän vahingoittaa vain itseään.
[/quote]
Niinno. Lapsettomuus ei ole ihan tavanomainen toiveiden murskaantuminen sikäli, että aika harvoin lapsettomuus on lopullista. Siitä lastensaantitoiveesta luopuminen kestää vuosia, koska ensin yrität jonkin aikaa luomusti - ja petyt kuukauden välein raskaasti - sitten käyt tutkimuksissa, sitten hoidoissa useita vuosia - ja aina vaan tulee joka kk uusi pettymys.
Tätä on tosiaan hyvin vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole samaa kokenut, mutta soisin edes yrittävän ymmärtää.
Ja tosiaan aina sille ystävällekin VOI sanoa, että voitaisiinko jutella jostain kivasta, en oikein jaksa aina murehtia tätä asiaa. Ap ei ilmeisesti edes yrittänyt ensin tätä korttia, ei ole ainakaan kertonut yrittäneensä.
8
mun ystävyys lapsuudenkaveriini katkesi lopulta siihen, kun olin kuunnellut 7vuotta hänen kamalasta parisuhteestaan. Pettämistä, väkivaltaa jne. Sanoin viimeiset viisi vuotta, että lähde! mutta sama levy pyöri jatkuvasti Eli mitä mies on taas tehnyt ja miltä tuntuu. Minulta ei näiden vuosien aikana koskaan kysytty, että mitä sinulle kuuluu. vaikka olimme parhaita ystäviä, häihin minua ei kutsuttu, koska luulen, että mies kielsi, kun ehkä sattuneista syistä minusta ehkä vaistosi, etten pitänyt häntä niin mahtavana tyyppinä kuin hän itse. Vastavuoroisuus ja kuunteleminen pitäisi toimia molempiin suuntiin.