Onko normaalilla ihmisellä sisäänrakennettu empatiakyky?

Joo kaikilla terveillä ihmisillä se tulee luonnostaan. Lapsille empatiakyky kehittyy noin 3 vuotiaana. Psykopaateille tosiaan se ei kehity laisinkaan. Ei sitä kai opettaa pysty, ehkä voimistamaan jos esim lukee lapselle kirjoja ja näyttää elokuvia kuten bambi, jossa päähenkilöä kohtaan "kuuluu" tuntea empatiaa. Tämä nyt tosin tuli ihan mutu-tuntumalta. Faktaa on että kaikilla terveillä yli 4 vuotiailla on empatiakyky

ei se kehity ilman sosiaalista kanssakäymistä

Ehdottomasti vanhemmat voi vaikuttaa tuohon. Oma esimerkki ja asioiden käsittely muiden kannalta. 

Jos vanhemmat ei välitä ja lapsi oppii vaan minä, minä tyyliä, ei joku sisäinen empatiakyky kyllä vaikuta mitään siihen, kuinka lapsi toimii.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 22:24"]

Vo täytyykö esimerkiksi lapsille opettaa empatiaa? Psykopaatit ovat sitten asia erikseen, kun heiltä puuttuu omatunto ja empatiakyky täysin. Eikä heihin voi sitä väkisin asettaa.

[/quote]

Kyllä psykopaatitkin tuntevat empatiaa. Ei empatia heiltä kokonaan puutu.

Psykopaatiksi ainkain joku sarjamurhaaja  tuli koska joutui olemaan pienenä lapsena jatkuvasti yksin kotona kun äiti oli töissä. Hänelle jäi läheisyyden kokemus vieraaksi ja ihmisten ihmisyys. Hänelle ihmsiet eivät olleet enää ihmisiä.

Elikkä kyllä päivähoito on hyvä asia.

Ilman tietämystä aiheesta sanoisin: ei.

Lapselle täytyy opettaa milloin tunnetaan myötäsurua tai myötäiloa. Olen huomanut  sen esim. kehitysvammaisesta lapsesta, joka ihan aidosti huvittuu ja nauraa, kun näkee esim. teinipojan kaatuvan skeittilaudalla. On ollut pakko opettaa, että se ei oikeasti ole hauskaa. Poikaan sattui, hänelle tuli haava jalkaan ja paha mieli siitä, että hieno temppu onnistui. Täytyy olla surullinen hänen puolestaan.

Samoin opetetaan se mikä on huumoria ja mikä ironista väheksyntää. Tässä tulee kuvioihin myös kulttuuriero. Joku jenkkiläinen nauraa "kermakakulla päin pläsiä, kun lapsi täyttää 4v" -huumoria. Suomalaiselle se on kauheata lapsen piinaamista ja pilkkanaurua.

Luulisin, että ympäristö ja elämänkokemukset vahvistavat eniten sitä minkä kokee satuttavaksi tai hauskaksi.

Todella erilainen kyky voi olla sisaruksillakin! Meidän keskimmäinen on äärimmäisen itsekäs, ahne ja tietoisen ilkeäkin välillä. Kuopus taas todellinen herkkis, antelias ja empaattinen.

Tätä olen kanssa pohtinut. Ihminen ei kai kasva ihmiseksi ilman ihmisen esimerkkiä. Eikä ihminen voi rakastaa itseään eikä sen myötä uita jos ei ole itse tullut rakastetuksi. Luulisin että jossain määrin mepatian kanssa on sama juttu. Jos sitä ei vahvisteta, se jää kehittymättä. Luonne-erot vaikuttavat ja se, kuinka lasta kohdellaan. Lapsi oppii ne taidot joilla hän pärjää parhaiten. Jos se on myötätunto hän oppii sitä, jos se on väkivalta, sitten sitä. Uskon kuitenkin että jokaisella on sisimmässään halu hyvään ja hyvyyteen ja jos se ei ole täysin rusikoitu, se herää kun ihminen saa osakseen hyvää.  Tähän perustuu mielestäni sekin, että yleensä se kovia kokenut ja avun saanut ihminen on paras apu toisille; hänellä on käsiotys siitä mitä on elää ilman rakkautta ja mitä taas on rakkautta saada. Että luulisin että ihmisellä on sisäänrakennettu tarve myötätuntoon, mutta se ei tule esiin, jos sitä ei "peilata" näkyviin.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 22:42"]

Psykopaatiksi ainkain joku sarjamurhaaja  tuli koska joutui olemaan pienenä lapsena jatkuvasti yksin kotona kun äiti oli töissä. Hänelle jäi läheisyyden kokemus vieraaksi ja ihmisten ihmisyys. Hänelle ihmsiet eivät olleet enää ihmisiä.

Elikkä kyllä päivähoito on hyvä asia.

[/quote]

Ei hän tuon takia psykopaatiksi tullut.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 22:42"]

Ilman tietämystä aiheesta sanoisin: ei.

Lapselle täytyy opettaa milloin tunnetaan myötäsurua tai myötäiloa. Olen huomanut  sen esim. kehitysvammaisesta lapsesta, joka ihan aidosti huvittuu ja nauraa, kun näkee esim. teinipojan kaatuvan skeittilaudalla. On ollut pakko opettaa, että se ei oikeasti ole hauskaa. Poikaan sattui, hänelle tuli haava jalkaan ja paha mieli siitä, että hieno temppu onnistui. Täytyy olla surullinen hänen puolestaan.

Samoin opetetaan se mikä on huumoria ja mikä ironista väheksyntää. Tässä tulee kuvioihin myös kulttuuriero. Joku jenkkiläinen nauraa "kermakakulla päin pläsiä, kun lapsi täyttää 4v" -huumoria. Suomalaiselle se on kauheata lapsen piinaamista ja pilkkanaurua.

Luulisin, että ympäristö ja elämänkokemukset vahvistavat eniten sitä minkä kokee satuttavaksi tai hauskaksi.

[/quote]

Mutta oppiiko lapsi todellista empatiaa vai vain esittämään sosiaalisesti soveliaita tunteita?

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 22:42"]

Ilman tietämystä aiheesta sanoisin: ei.

Lapselle täytyy opettaa milloin tunnetaan myötäsurua tai myötäiloa. Olen huomanut  sen esim. kehitysvammaisesta lapsesta, joka ihan aidosti huvittuu ja nauraa, kun näkee esim. teinipojan kaatuvan skeittilaudalla. On ollut pakko opettaa, että se ei oikeasti ole hauskaa. Poikaan sattui, hänelle tuli haava jalkaan ja paha mieli siitä, että hieno temppu onnistui. Täytyy olla surullinen hänen puolestaan.

Samoin opetetaan se mikä on huumoria ja mikä ironista väheksyntää. Tässä tulee kuvioihin myös kulttuuriero. Joku jenkkiläinen nauraa "kermakakulla päin pläsiä, kun lapsi täyttää 4v" -huumoria. Suomalaiselle se on kauheata lapsen piinaamista ja pilkkanaurua.

Luulisin, että ympäristö ja elämänkokemukset vahvistavat eniten sitä minkä kokee satuttavaksi tai hauskaksi.

[/quote]

Mutta oppiiko lapsi todellista empatiaa vai vain esittämään sosiaalisesti soveliaita tunteita?

[/quote]

Ihminen oppii kaiken ja käyttäytyy sen mukaan.

Jos lapsi näkee kotona väkivaltaa ja sitä, kuinka vaikka isä ei arvosta äitiä, se on lapsesta normaalia ja toimii itsekkin niin.

Eli mitä tarkoitat tuolla kysymykselläsi?