Kun mies juo

Se ei ole sinun häpeä, että miehesi juo. Nyt soitat kaikki ystävät ja tutut läpi ja kerrot miehestäsi. Miehesi on syytä hävetä. Älä piilottele asiaa enää yhtään!!! Minun mieheni raitistui, kun häpesi sitä, että kaikki tiesi. Se oli elämäni paras teko, kun ilmoitin kaikille.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 16:15"]

ei se mies lopeta juomista ainakaan niin pitkään aikaan, kun sinä mahdollistat juomisen. Lopeta ainakin vaikeneminen asiasta, älä peittele juomista, älä valehtele miehen puolesta, älä auta häntä jos juomisesta aiheutuu harmia. Älä edes silloin, jos harmia aiheutuu myös muille kuin miehelle itselleen, anna asian vaan tapahtua ja miehen kantaa vastuu asiasta. Älä häpeä, annan miehen hävetä, sinä et ole se joka juo.

Tällaisia asioita ymmärtäisi al-anonissa tai vastaavassa, ja ne helpottavat paitsi sinua, voivat myös auttaa miestä raitistumispyrkimyksissä. Usein (aina?) juovan alkoholistin viereltä löytyy joku, joka mahdollistaa juomisen

[/quote]

Hyviä neuvoja, mutta miten tämä käytännössä tapahtuu? Miten laittaa mies vastaamaan virheistään, jos se edellyttää sitä, että myös sinulta menee asunto alta ja myös sinun sähkölaskusi sun muut jäävät maksamatta? Jonkun on yhteistaloudessa taloudellinen vastuu kannettava tai molemmat kärsivät. Jonkun on se vuokra maksettava tai molemmat joutuvat ulos asunnosta, jonkun on sähkölasku maksettava tai molemmilta katkeaa sähköt. Jonkun on maksettava nettiliittymä, tai nettiä ei käytä enää kumpikaan. Ja kun juova mies ei tajua oikeasti tekemällä hallaa kaikille ja aiheuttavansa taloudellista ahdinkoa oikeasti, kun käytännön pakon sanelemana se puoliso maksaa kaikki yhteiset pakolliset menot.

En ole ap ja mulla ja juovalla miehelläni ei ole lapsia, mutta itse vaan mietin, että onko tässä enää muuta vaihtoehtoa kuin ero...

Oma mieheni rupesi juomaan melko pian tapaamisemme jälkeen. Siis tyyliin piuhat poikki useamman kerran viikossa. Yritin kaikkea mahdollista, että olisin saanut juomisen loppumaan. Kannustin, yritin keskustella, huusin, esitin välinpitämätöntä ja uhkailin erolla useampaan otteeseen.

Lopulta hän sai potkut työpaikastaan juomisen takia. Edes se ei muuttanut asiaa vaan juominen jatkui. Hän joi aina salaa, tyhjiä pulloja löytyi sieltä täältä.

Nyt mieheni on raitis ja juo ainoastaan yhden oluen silloin tällöin. Hänen tapauksessaan avun toi täydellinen elämänmuutos. Irtisanouduin itsekin työstäni ja muutimme uudelle paikkakunnalle. Uudet työkuviot, uudet ihmiset, uusi ympäristö ja uusi arki. Sanoin, että uuteen asuntoon ei viinaa tuoda tai hän lentää heti pellolle. Hän aloitti liikuntaharrastuksen, joka myös auttoi elämänhallinnassa.

Eläminen alkoholistin kanssa on hirveää. Tätä ei mieheni vieläkään täysin ymmärrä. Olen myös yrittänyt ottaa selville, mikä tuon ylenpalttisen juomisen aiheutti. Pieniä palasia olen saanut selville, mutta edelleenkään mieheni ei suostu puhumaan esim. kokemastaan työpaikkakiusaamisesta.

Onneksi meillä ei ollut tuohon aikaan lapsia.

Toivon, että ap vielä näkisi tämän.

Minulla on sekä alkoholisti-isä sekä lapseni isä on alkoholisti. Isäni alkoholismi on todella paljon mustannut lapsuuttani. Ikuinen huoli kun oli sovittuja tapaamisia, koulun juhlia, synttäreitä, mitä tahansa, että missä kunnossa isä on ja mikä show on pystyssä. Isäni ei ole väkivaltainen tai riidanhakuinen. Hän on äärettömän mukava seuramies ja sydämellinen ihminen, mutta humalassa äänekäs ja rasittava. Kuten me kaikki muutkin olemme humalassa. Mutta kotini oli rauhallinen ja kaikin puolin normaali yhden vanhemman talous. En voi edes kuvitella, miten kamalaa se olisi ollut jos äitini ei olisi jättänyt isääni. Että se alkoholismi olisi ollut läsnä koko ajan, joka päivä. En todellakaan toivo yhdenkään lapsen joutuvan elämään juovan vanhemman kanssa.

Kuitenkin lapsuuteni vaikutti varmaan miesvalintaani. Koska tunsin alkoholistien käyttäytymismalleja, tiesin jo seurustelun alusta asti hänen olevan alkoholisti. Jotenkin kuitenkin tulin raskaaksi. Ja yritimme perhe-elämää. Suhde oli paska, mutta silti roikuin siinä. Olihan hän lapseni isä ja lapsella tulisi olla oikeus perheeseen. Koin eroamisen todella vaikeaksi, olihan hänessä hyviäkin puolia. Voin kuvitella, että sinun on vielä tuhat kertaa vaikeampi erota. Kuinka helppoa se olisi vaan jäädä siihen murehtimaan ja toivomaan jotain ihmeellistä raitistumista. Arki kuitenkin rullaisi.

Mutta nyt kun olemme saaneet olla perhe kahdestaan lapsen kanssa, on elämä oikeasti paljon mukavampaa. Tiedän, että lapseni saa saman onnellisen lapsuudenkodin, minkä äitini minulle antoi. Tietenkin miehen alkoholiongelma pysyy ja aiheuttaa peruttuja menoja, ja tulee aiheuttamaan lapsellemme paljon mielipahaa. Mutta se alkoholismi ei ole meidän kotona, eikä riitele tai haise meillä. Nyt kun mieskin omillaan jaksaa hän panostaa eli olla selvinpäin kun tapaa lastaan muutaman kerran viikossa.

Revi itsestäsi irti se, että eroat. Se kuitenkin on velvollisuutesi lapsiasi kohtaan. Alkoholismi on etenevä sairaus, eli tilanne tulee pikkuhiljaa pahenemaan.

Ap, mä ymmärrän sua. Mun mieheni on varmaankin aika samanlainen kuin sinun miehesi. Juo joka päivä, mutta ei ole useinkaan missään örmykunnossa. Ei ravaa baareissa, ei ole väkivaltainen tms. Kuitenkin hänen juomisensa aiheuttaa minussa epämääräistä pahanolon tunnetta ja ahdistusta; koen myös olevani vastuussa lapsista lähestulkoon yksin. Minunkin on vaikea arvioida missä määrin lapset tiedostavat isänsä sairautta saati aiheuttaako juominen heissä ahdistusta. Päällisin puolin lapset ovat aivan normaaleja, hyvinvoivia lapsia, jotka pitävät isästään.

Toisinaan toivon, että mies olisi rehdisti baarissa juokseva rapajuoppo, jolloin eropäätöskin luultavasti olisi helppo. Nyt on kuitenkin useimpien silmissäkin ihan kelpo isä, joka käy töissä ja hoitaa asiansa pääsääntöisesti hyvin. Kuitenkin huolestuttaa juomisen kasvava tahti..Tällä hetkellä koen olevani umpikujassa ajatusteni kanssa....

Miksi te ette tee lastenne parhaaksi? Kaikissa tutkimuksissa sanotaan selvästi, että vanhemman alkoholiongelma on hyvin paha asia lapsille. Miksi ette usko sitä? Jos alan asiantuntijat sanovat, että lähes jokainen lapsi kärsii alkoholismista ja saa siitä elinikäisiä traumoja, miksi ette välitä? Luuletteko että teidän juoppo ja teidän lapset on jotenkin erilaisia kuin ne kaikki tuhannet muut? Miksi ette halua viedä lapsianne pois juovan isän luota? Onko se oma pelko ja saamattomuus oikeasti niin paljon tärkeämpää kuin lapsien henkinen terveys?

Pyydän ystävällisesti että joku teistä juopon vaimoista yrittäisi vastata näihin kysymyksiin. Oma äitini ei koskaan ole vastannut.

Siis mitä, HYVÄSSÄ avioliitossa ei ole ongelmana miehen jokapäiväinen juominen. Alapa kaataa niitä kulisseja, ap, ja katso totuutta silmiin ja viisaana äitinä itseäsi peiliin millaisen lapsuuden haluat tarjota lapsillesi. Vain sen omakotitalon tähden.

Mun isä oli alkoholisti. Kävi myös töissä ja hoiti asiansa. Oli pidetty ja sydämellinen mies, vaikka viina maistui. Minä puolestani olen onnellinen, ettei äiti jättänyt isää juomisen vuoksi. Mulla ei ole isän juomisesta traumoja ja oma suhteeni alkoholiin on terve (juon erittäin harvoin). Ehkä edustan vähemmistöä, mutta mun elämää isän juominen ei pilannut. Juoppoja on erilaisia, kuten ihmisiä yleensäkin.

Aloitin tämän keskustelun eilen. Haluan kiittää kaikista viesteistä, saan niistä varmasti ajattelemisen aihetta. Monet ovat sitä mieltä, että meidän pitäisi ehdottomasti erota ja koska en ole eronnut olen itsekäs tai kulisseissani viihtyvä.

Haluan kuitenkin sanoa, että koen ettei minulla ole väliä, siis sillä että joudun pettymään aviolliittooni, haaveni yhteisestä elämästä särkyvät tai että sydämmeeni sattuu, niistä minä selviän. Minun on pakko, lasteni vuoksi. Heidän elämänsä on tärkein. Kysymykseni kuitenkin on, mikä on lastenedun mukaista. Yritin liittää tähän yhden vastaajan tekstiä ja onnistuin hävittämään omanikin...eli sen missä hän koki samankaltaisuutta tilanteeseeni, kun mies ei ole mikään rapajuoppo, jos mies olisi kuin sika, löisi, huutaisi tai jotain...päätös olisi vähintääkin helpompi. Nyt kuitenkin en voi olla miettimättä missä raja kulkee. Onko raja ylittynyt, pitäisikö minun itse vain oppia hyväksymään tilanne vai onko lapsille parempi että eroamme. Käytännössä tietenkin asioiden järjestäminen on vaikeaa, vaikka tiedän että lopulta kaikki järjestyy. Tämän perheen pyörittäminen on taloudellisesti haastavaa meille kahdelle ja ilman ruutupaperiakin ymmärrän, että minun rahani eivät tule riittämään yksin edes pakollisiin menoihin, mutta siihen varmasti keinoja löytyy, ei kai kukaan tässä maassa ole nälkään kuollut. Toinen haaste on samankaltainen, kun olemme tiukoilla arjen kanssa jo nyt kaksin, niin miten saan kaiken hoidettua yksin. Minulla ei ole ketään kuka voisi missään tilanteessa olla avuksi, paitsi te nyt kirjoituksillanne:) eli laitanko lapseni liian tiukoille lähtemällä, onko se oikeasti, varmasti parempi kuin tämä tilanne? Mieheni kuitenkin on jakamassa tämän kaiken meidän kanssamme. Siihen että hän muuttuisi en halua ladata turhia odotuksia ja toisaalta ymmärrän että tilanne voi myös mennä vain huonommaksi. Lastenetu on tärkein, mutta mikä on lastenetu?

Ap:n kysymykset ovat vaikeita eikä ole helppo kenenkään sanoa, mikä on lasten etu. Sinun täytyy se itse pohtia ja päättää. Juttele asiasta myös avoimesti lasten kanssa, kerro mitä on alkoholismi ja miksi isi välillä tekee niin tai näin. Saattaa tulla myös lasten suusta se, miten he tilanteen kokevat tai miten he haluaisivat sen ratkaista.

Ei se erokaan aina ole tie onneen ja autuuteen.

Itse olen kokenut Al anon ryhmät hyvinä keskustelupaikkoina - olen saanut sieltä apua itselleni ja omaan henkiseen hätääni. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Onko vaihtoedot vain joka-tai? Onko pakko erota ja lähteä? Suostuisko mies ottamaan Antabusta?

Pahinta on vanhempien avioero, ja huoli siitä miten isä jaksaa, ja miten sen käy. Varsinkin jos lapsi on yli 10 vuotias. Yksin on todella raskasta, pitemmän päälle. Aina ei ole selkeästi oikeaa vaihtoehtoa. Sulla on yksi elämä, kun sinä jaksat, jaksaa lapsetkin. Päätöksiä ei pidä hätiköiden tehdä, yleensä siihen eroon kasvaa vähitellen, jos niin sitten käy. Rakkautta ei voi millään lopettaa.

Antabus on nykyisin tabletti hoito, kapselin käytöstä on luovuttu, koska se ei tehonnut. Se siis vaatisi sairauden myöntämisen, hyväksymisen ja sitoutumisen sairaudenhoitoon, ottamaton lääke kun ei auta.

Ei avioero ole välttämättä heti pakollinen. Voidaan asua erillään ja lapset saavat viettää isän kanssa aikaa niin paljon kuin haluavat silloin kun se on selvä. Myös parisuhde voi jatkua, mutta ryyppäämisen mies saa hoitaa omassa asunnossaan. Siinä se selviää miehellekin kuinka paljon haluaa käyttää aikaansa juomiseen ja kuinka paljon perheeseen.

Ero voi olla lapselle kurjaa, mutta vielä paljon kurjempaa on asua koko ajan juovan isän kanssa. Siinä lapset kärsivät koko ajan kun tietävät että äidillä on paha olla ja isälläkin on paha olla. Lapsista tulee helposti sovittelijoita, jotka joutuvat miettimään koko ajan miten elää ja olla ettei isä alkaisi juoda tai että äiti olisi iloinen. Se ei ole lasten tehtävä.

[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 09:49"]

Onko vaihtoedot vain joka-tai? Onko pakko erota ja lähteä? Suostuisko mies ottamaan Antabusta?

[/quote]

Antabus ei paranna. Se saattaa ehkä lopettaa juomisen, mutta se ei raitista... Suosittelen lämpimästi al-anon ryhmää (koska sinne voit mennä itse, ketään ei voi pakottaa) jotta saat kuulla ettet ole yksin.

Saat nimiä asioille. Saat tietoa, mihin perustaa päätöksesi.

Ja minä suosittelen lähtemistä. Minullakin oli ihan hyvä mies ja ajattelin pitkään etten voi viedä lapsilta kotia - mutta kun otin lapset ja lähdin se olikin parasta kaikille, ennen kaikkea lapsille.

Mies ei siitä säikähtänyt, hän jatkaa juomistaan. Eli hänkin on onnellinen. Akka ei näytä hapanta naamaa, lasten kanssa voi olla silloin kun siltä tuntuu ja olla niille hyvä isä.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2013 klo 23:38"]

juuri tätä olen kysellyt: mitä sanoisin lapselle jos eroaisin miejestäni. Rakas isä ei olisikaan enää siinä. Mitä sanoisin lapselleni??

[/quote]

#35 nostaa. Ja tilittää: Asiasta on ollut moneen otteeseen nyt puhetta mutta miehellä ei taida olla riittävää halua vähentää juomistaan. Välillä näyttää haluavan muutosta mutta taas tuntuu ettei oikeasti näe ongelmaansa eikä sen tuomia haittoja. Taas kaatoi ensimmäisen lasillisen sunnuntaina jo aamupäivällä ja taas loppuillasta toljotti kiiluvin silmin mua soffalta. V***uilua seksin puutteesta (juu kiitos samoin, "antaisin" mielelläni jos  olis selväpäinen mies) ja nalkutuksesta ja vaatimuksista näitten tällaisten iltojen välissä. Lasten kanssa toki auttaa ja tuo rahaa taloon mutta toivoo kai (salaa) ettei tarvitsis. Ei oikein hyvältä nyt näytä...

[quote author="Vierailija" time="12.10.2013 klo 23:31"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 23:15"]

Mun isä oli alkoholisti. Kävi myös töissä ja hoiti asiansa. Oli pidetty ja sydämellinen mies, vaikka viina maistui. Minä puolestani olen onnellinen, ettei äiti jättänyt isää juomisen vuoksi. Mulla ei ole isän juomisesta traumoja ja oma suhteeni alkoholiin on terve (juon erittäin harvoin). Ehkä edustan vähemmistöä, mutta mun elämää isän juominen ei pilannut. Juoppoja on erilaisia, kuten ihmisiä yleensäkin.

[/quote]

ensimmäinen tätä laatua oleva kommentti tällä palstalla. Kiitos. 

[/quote]

Eli etsit siis vain tekosyytä saada jäädä juopon vaimoksi, ja kiusata lapsiasi? Yksi ainoa positiivinen juoppokommentti sadan joukossa todistaa, ettei juopottelusta ole lapselle haittaa?

jaa, mun ukko jätti mut juomisen takia

olen ollut eron jälkeen raittiina, nyt siis 5 vuotta, mutta liian myöhään siis raitistuin :(

Ap: halveksin sinua syvästi. Olet huono huono äiti. Annat lastesi kärsiä alkoholiongelmaisesta isästä ja alkoholin päivittäisestä käytöstä. Äläkä yritäkään väittää etteivät lapset huomaa tai että mies on hyvä isä juomisesta huolimatta.

SUN TEHTÄVÄ äitinä on antaa lapsillesi turvallinen, päihteetön lapsuus. Et anna sitä heille. Valitset mieluumin juopottelevan miehen kuin omat lapsesi.

Lopputulos: sama kuin meidän perheessä. Vaikka isä on kuollut viinaan jo vuosia sitten, kukaan mun sisaruksista enkä minä pidä yhteyttä äitiin. Se on halveksittava ihminen joka auttoi pilaamaan meidän lapsuuden ja koko elämän. Ollaan kaikki kärsitty ja kärsitään lopun ikäämme alkoholisti-isän vaikutuksesta.

Se vielä kun tuntuu että tästä ei voi kenellekkään puhua. En toki haluaisikaan, että koko kylä tietäisi, mutta läheisetkin menee ihan vaikeeksi, miten se nyt silleen...ei voi kyllä uskoa...Häpeä on kamala ja mietin miten kun lapset kasvaa ja oppivat ymmärtämään.