Lue keskustelun säännöt.
Kohtalotovereita? Mies teki itsemurhan, jäin yksin neljän alle kouluikäisen kans.
01.11.2012 |
Ihan yllätyksenä tuli. Kuten sekin, että mies oli pahasti veloissa (selvisi mulle vasta kuolemansa jälkeen).
Olen nyt muutaman kuukauden elänyt rauhoittavien lääkkeiden voimalla, äitini matkusti pohjoisesta auttamaan lasten kans.
Mutta miten tästä eteenpäin?
Onko ketään, joka ois kokenu suurinpiirteinkään samaa?
Meillä lapset 5v,3v,2v ja 7kk. Tulevatko muistamaan isästään mitään?
Perheneuvolaa on suositeltu, ja kriisiterapiassa olen käynyt, en koe saaneeni kuitenkaan kauheasti apua sieltä. Vertaiskokemuksia janoan. Tulevaisuus pelottaa, mä oon ollu niin monta vuotta kotiäiti, mies "huolehti" meistä. Nyt oon yhtäkkiä kaikesta vastuussa yksin. Lapset kaipaa isää ja minä rakasta miestäni, en voi tajuta vieläkään miksi ja miten se saattoi jättää meidät.
Kommentit (47)
mutta jäin 6:en lapsen kanssa yksin kun mies teki perinteiset (jätti toisen naisen takia).
Käy läpi asiaa niin paljon että saat sen käsiteltyä eli pääset yli. Mutta älä jää vellomaan siihen, et saa muutettua tapahtunutta, ainoa keino selvitä on katsoa tulevaisuuteen. Ala rakentaa mielessäsi ja käytännössä uutta elämää, toisenlaista elämää. Et voi mitään sille mitä tapahtui, mutta sille voit miten sinun ja lasten elämä jatkuu. Muista huolehtia itsestäsi myös, ota aikaa itsellesi. Saatat ajatella että lapset tarvitsevat sua nyt 24/7 kun menettivät isänsä. Mutta he tarvitsevat sinut jaksavana, toiveikkaana, selviytyvänä, lopulta joku päivä onnellisena. He saavat sinusta mallin että tästä voi selvitä. Pidä huolta itsestäsi. Lapsilla ei ole varaa menettää myös sinua uupumukselle tai masennukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa mitään, kun en minäkään ole kohtalotoveri. Ainoa, mikä pitää aina paikkaansa...
Aika parantaa. Niin se vaan on. Kamalimmissakin asioissa aika haalistaa ja asiat painuvat taka-alalle. Arvet jää, mutta päivä kerrallaan.
Täällä Pohjantähden alla -kirjassa se vanha nainen sanoi jotenkin niin, että "ei ole aamutonta yötä vielä ollut..."
Voin toivoa sinulle vain kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista. Tiedätkö, että kohtalo järjestää usein kovimmat vastukset vahvimmille - niille, jotka siitä selviävät. Sinulla on lapset, koita jaksaa ja saada hoitoapua (äiti, kaverit, tuttavat). Älä sitä mieti, muistavatko lapset isäänsä, muistavat omalla tavallaan (valokuvat, videot). Voin omasta kokemuksestani sanoa, että kuoleman jälkeen on elämää. Miehesi seurailee teitä sieltä puolelta ja yrittää antaa sinulle voimia jaksaa arjessa ja pyytää anteeksi tekoaan. Hän oli niin ahdistunut, ettei löytänyt muuta tietä. Etsi vertaistukea jostakin itsemurhan tehneiden omaisten järjestöstä (Googlaa).
Kauhean pahalta tuntuu juurikin se ajatus, että mieheni on ollut niin ahdistunut enkä ole huomannut mitään = ei näyttänyt sitä minulle mitenkään. Meillä oli mun näkökulmasta tosi hyvä parisuhde loppuun asti, ikinä ei edes riidelty, ja mies huomioi mua ja lapsia ihanasti. oltiin kaikki kaikessa toisillemme.
Nyt pelottaa sekin, ettei lapsillamme ole muita kuin minut, ja minä olen ihan poissa pelissä, hukassa, pulassa, lääkekoukussa (diapam turruttaa tuskan hetkeksi) ja neuvoton :(
ap
valtavasti voimia ja toivoa!
ihan kamalan rastin olet saanut elämässäsi.
vetää ihan sanattomaksi.
osanottoni.
Olen käytännön ihminen ja mietin sitä, että olisiko mahdollista muuttaa omien vanhempiesi lähelle asumaan? Saisit lastenhoitoapua ja voisit harkita joskus tulevaisuudessa töihin menoakin.
Ympäristönvaihdos virkistää ja auttaa uuteen alkuun paremmin.
Olen kuullut, että moni leski sanoo samaa: kun on jaksanut yksin koko vuoden ympäri, kykenee jo miettimään elämää ilman puolisoa eteen päin.
Lämpimät virtuaalihalaukset ja paljon voimia sinulle ja perheellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota vastaan myös kaikki muu apu mitä vain saat. Tapahtunut on niin järkyttävää että ihan varmasti löytyy ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan ja tukemaan.
Aluksi saattaa tuntua ettei mikään auta eikä voi auttaa, mutta pikku hiljaa elämä alkaa taas kulkea ja kantaa. Siihen asti yritä hakea apua ja tukea jos vain mitenkään jaksat. Lapsista saa myös kantavaa voimaa. Sinulla on heidät ja heillä on sinut, vaikka nyt juuri olet voimaton ja "hukassa". Paljon voimia toivotan ja ajan parantavaa vaikutusta.
Oma mieheni kuoli 4 vuotta sitten äkilliseen sairaskohtaukseen ja jätti jälkeensä konkursiin menevän yrityksemme. En ollut olenkaan tietoinen taloudellisesta tilanteesta.
Jäin kolmen pienen lapsen kanssa yksin, ja mietin juuri noita samoja asioita kuin sinäkin. Jouduin myös turvautumaan lääkkeisiin, jotta olisin nukkunut edes hetken.
En tiedä lohduttaako tämä sinua, mutta uskon että sinäkin selviät. Itse aloin heti selvitellä lastemme eläkkeitä ja hankin juristin hoitamaan konkurssipesän. Aika oli äärimmäisen ahdistavaa.
Mutta, tänä päivänä voin hyvin. Kuten myös lapsemme. Heillä ei juurikaan ole muistoja isästä, mutta olen tehnyt jokaiselle oman pienen albumin jossa kuvia isästä.
Toivon sinulle jaksamista ja voimia! Sinä pärjäät kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauhean pahalta tuntuu juurikin se ajatus, että mieheni on ollut niin ahdistunut enkä ole huomannut mitään = ei näyttänyt sitä minulle mitenkään. Meillä oli mun näkökulmasta tosi hyvä parisuhde loppuun asti, ikinä ei edes riidelty, ja mies huomioi mua ja lapsia ihanasti. oltiin kaikki kaikessa toisillemme.
Nyt pelottaa sekin, ettei lapsillamme ole muita kuin minut, ja minä olen ihan poissa pelissä, hukassa, pulassa, lääkekoukussa (diapam turruttaa tuskan hetkeksi) ja neuvoton :(ap
Miehesi on ollut sinun ja lastenne seurassa onnellinen ja tuntenut rakkautta, ehkä siksi juuri sillä hetkellä, teidän seurassanne ahdistus ei ole hänestä näkynyt. Kertoo suuresta rakkaudesta.
Nyt joudut katsomaan arkeanne hänen lasien läpi, kuinka raskata on yksin huolehtia perheen toimeentulosta jne. Ehkä se antaa sinulle myös vastauksia ja auttaa tajuamaan, miksi.
Yksin ei kukaan jaksa, ota vastaan kaikki apu mitä on saatavilla. Tulee sekin päivä, kun tajuat, että tämä on asia, joka sinun piti vain kokea, kasvaaksesi omaksi itsekesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin mulla vanhin lapsi on jo koulussa. Minun miehelläni ei ollut edes mitään "järjellistä" syytä tappaa itseään, ei velkoja, työpaikka oli, ei muutakaan suurempaa syytä vain masennus joka ei suuremmin näkynyt päällepäin.
Aikaa on nyt kulunut reilu puoli vuotta ja voin sanoa, että kyllä se elämä kantaa. Lasten takia sinäkin jaksat, vaikka se saattaa vaikealta nyt tuntuakin. Lapset ovat juuri niin vahvoja, kuin sinäkin. Nyt antaisin vain neuvon, että jätä ne diapamit pois, ne eivät auta sinua käymään surua läpi, ne vain siirtävät sitä. Anna itsesi surra mutta älä anna sen surun viedä mukanaan. Kriisiapua saat varmasti halutessasi ja he kyllä jaksavat kuunnella, vaikka kertoisit asiat heille sata kertaa.
Kyllä sinä pärjäät. Vuoden päästä huomaat miten vahva olet ollut.
Kaipaamaan jäivät 5 ja 15-vuotiaat. Koskettaa yhä ajatella sitä, vaikka hautajaisista on 12 vuotta.
Itsemurhan tehneiden omaisille on omia keskusteluryhmiä.
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=186;mid=47174
Voimia ja virtuaalihali. Hae apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
www.nuoretlesket.fi tai facebook Nuoret Lesket ryhmä löytyy myös - sieltä löydät kohtalotovereita.
t. leski 2 lasta
Kaikki sympatiat ap:lle ja teille muille saman kokeneille. Ajattelin voisitko alkaa kirjoittamaan miehestäsi pikku juttuja, joita muistat! Laita juttuihin omia huomautuksia mukaan. Auttaisiko se?
mutta jäin 6:en lapsen kanssa yksin kun mies teki perinteiset (jätti toisen naisen takia). Käy läpi asiaa niin paljon että saat sen käsiteltyä eli pääset yli. Mutta älä jää vellomaan siihen, et saa muutettua tapahtunutta, ainoa keino selvitä on katsoa tulevaisuuteen. Ala rakentaa mielessäsi ja käytännössä uutta elämää, toisenlaista elämää. Et voi mitään sille mitä tapahtui, mutta sille voit miten sinun ja lasten elämä jatkuu. Muista huolehtia itsestäsi myös, ota aikaa itsellesi. Saatat ajatella että lapset tarvitsevat sua nyt 24/7 kun menettivät isänsä. Mutta he tarvitsevat sinut jaksavana, toiveikkaana, selviytyvänä, lopulta joku päivä onnellisena. He saavat sinusta mallin että tästä voi selvitä. Pidä huolta itsestäsi. Lapsilla ei ole varaa menettää myös sinua uupumukselle tai masennukselle.
Teki perinteiset, oksettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kommenteista muutenkin.
En tiedä, miksi mua ahdistaakin niin kamalasti se ajatus, että muistot isästä häviävät, myös vanhimpien lastemme mielestä vähitellen :(( Eilen vielä 2v tytär kiukutteli iltasadun kans, "ei kun isi lukee!!" , kun yritin saada häntä rauhoittumaan ja lupasin lukea 2 satua jos on nyt "nätisti".
En voi kuvitella ikinä ikinä rakastavani enää ketään muuta. Leskenä 31-vuotiaana, 4 lapsen äitinä, en tiedä mitä elämässä nyt edessä.
ap
Ja kommenteista muutenkin.
En tiedä, miksi mua ahdistaakin niin kamalasti se ajatus, että muistot isästä häviävät, myös vanhimpien lastemme mielestä vähitellen :(( Eilen vielä 2v tytär kiukutteli iltasadun kans, "ei kun isi lukee!!" , kun yritin saada häntä rauhoittumaan ja lupasin lukea 2 satua jos on nyt "nätisti".En voi kuvitella ikinä ikinä rakastavani enää ketään muuta. Leskenä 31-vuotiaana, 4 lapsen äitinä, en tiedä mitä elämässä nyt edessä.
ap
Otan osaa, kohtuuton tilanne. Mutta olet kuitenkin nuori ja sinulla on 4 ihanaa lasta. Pyydä kaikki käytännön apu mitä keksit. Esim. siivoukseen ja muuhun voisit saada kaupungilta apua.
Hakeudu nuorten leskien tapaamisiin ja jouluviikolla on tuettu lomakin ehdit sitäkin hakea.
Voimahali!
T: Se kahden lapsen leskiäiti
Hakeudu nuorten leskien tapaamisiin ja jouluviikolla on tuettu lomakin ehdit sitäkin hakea. Voimahali! T: Se kahden lapsen leskiäiti
...mm. täältä http://www.surunauha.net/vetury.html
Tuolta voit mm. tilata itsellesi vertaistukipuhelin!
Joskus elämässä tapahtuu asioita, joita ei vain voi ymmärtää ja joihin et voi itse vaikuttaa. Vapauta siis itsesi syyllistämisen, et olisi voinut tehdä mitään. Yritä elää päivä kerrallaan ja järjestää itsellesi jotain, edes pientä sellaista, joka tuottaa sinulle iloa. Aika auttaa. Hae apua, ansaitset kaiken mahdollisen tuen ja avun.
Käy myös keskustelemassa jonkun toisen lääkärin kanssa lääkityksestäsi. On varmasti muitakin vaihtoehtoja kuin Diapam.
Mutta se vertaistuki, se auttaa varmasti parhaiten. Siispä ota heti yhteyttä tuonne, voi tehdä myös anonyymisti!
Voin toivoa sinulle vain kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista. Tiedätkö, että kohtalo järjestää usein kovimmat vastukset vahvimmille - niille, jotka siitä selviävät. Sinulla on lapset, koita jaksaa ja saada hoitoapua (äiti, kaverit, tuttavat).
Älä sitä mieti, muistavatko lapset isäänsä, muistavat omalla tavallaan (valokuvat, videot).
Voin omasta kokemuksestani sanoa, että kuoleman jälkeen on elämää. Miehesi seurailee teitä sieltä puolelta ja yrittää antaa sinulle voimia jaksaa arjessa ja pyytää anteeksi tekoaan. Hän oli niin ahdistunut, ettei löytänyt muuta tietä.
Etsi vertaistukea jostakin itsemurhan tehneiden omaisten järjestöstä (Googlaa).