Lue keskustelun säännöt.
Kohtalotovereita? Mies teki itsemurhan, jäin yksin neljän alle kouluikäisen kans.
01.11.2012 |
Ihan yllätyksenä tuli. Kuten sekin, että mies oli pahasti veloissa (selvisi mulle vasta kuolemansa jälkeen).
Olen nyt muutaman kuukauden elänyt rauhoittavien lääkkeiden voimalla, äitini matkusti pohjoisesta auttamaan lasten kans.
Mutta miten tästä eteenpäin?
Onko ketään, joka ois kokenu suurinpiirteinkään samaa?
Meillä lapset 5v,3v,2v ja 7kk. Tulevatko muistamaan isästään mitään?
Perheneuvolaa on suositeltu, ja kriisiterapiassa olen käynyt, en koe saaneeni kuitenkaan kauheasti apua sieltä. Vertaiskokemuksia janoan. Tulevaisuus pelottaa, mä oon ollu niin monta vuotta kotiäiti, mies "huolehti" meistä. Nyt oon yhtäkkiä kaikesta vastuussa yksin. Lapset kaipaa isää ja minä rakasta miestäni, en voi tajuta vieläkään miksi ja miten se saattoi jättää meidät.
Kommentit (47)
Minäkin jäin " yksin" kuuden lapsen kanssa kun mieheni sairastui vakavasti alkuvuodesta ja ei nyt pysty huolehtimaan edes itsestään.
Sitä entisenlaista suhdetta ei enää ole. Omaishoitajaksi en tällä hetkellä pysty, lapset on meillä kyllä kaikki jo koulussa pienin ekella, ja tarvitsevat äitiään. en tiedä millä voimalla mennään eteenpäin, mutta juuri tuo päivä kerrallaan. En osaa neuvoa miten sinä parhaiten selviydyt, mutta tarvitset kuuntelijaa ja välillä sitä omaa aikaa.
Meillä on perheneuvolasta ollut kyllä iso apu.
sain neuvoja, että lapsilla olis hyvä olla joku harrastus esim. missä voi purkaa oloaan. Meillä lapset alkoi osa harrastamaan tanssia.
Itse myös toivoisin vertaistukea, mutta sitä ei tunnu mistään löytyvän.
sinulle toivon kaikkea hyvää elämällesi jatkossa, lapset ovat suuri voimavara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parempi ratkaisu itsemurha vai ero (eli toisen naisen matkaan lähteminen) kun elämä on nykymuodossaan elämiskelvotonta?
Olet nyt lasten muisti, lasten tosi tärkeä aikuinen. Voit, kun jaksat ja aikaa kuluu kertoilla lapsillesi muistoja heidän isästään, teidän kaikkien yhteisestä elämästä, voitte katsella valokuvia, muistella miltä isä näytti jne. Lapsille on tärkeää, että on ihmisiä, jotka muistaa isän, jotka jaksaa tukea heitäkin surussaan.
Niin kuin kakkonen sanoi, googlettamalla löydät vertaisryhmiä.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/perheen_kriisit_ja_muuto…
Katso myös edellä mainittu sivu, kun jaksat. Siinä on vinkkejä miten toimia, kun suru koskettaa läheltä lapsia ja koko perhettä.
Hyvä, kun sinulla on äitisi tukena ja hyvä, kun olet jaksanut hakea apua. Vertaisiasi löydät varmasti myös.
Myös seurakunnilla on sururyhmiä itsemurhan tehneiden omaisille. Kannattaa selvittää oman alueesi tilanne.
Olet rukouksissani, jos se tuo lohtua sinulle.
parempi ratkaisu itsemurha vai ero (eli toisen naisen matkaan lähteminen) kun elämä on nykymuodossaan elämiskelvotonta?
Itsemurha ei ole ikinä ratkaisu mihinkään. Se on usein ahdistuneen ja masentuneen ihmisen viimeinen keino, kun voimat ovat täysin loppu. Ei noita voi mitenkään edes verrata.
Vaimoni veli teki itsemurhan kuutisen vuotta sitten. Kukaan ei oikein ymmärtänyt mistä johtui, työpaikalla ei ollut ongelmia ja vaikka vaimonsa kanssa hänellä niitä oli, silti asioita olisi voinut ja pitänyt ratkoa toisinkin. Vasta nyt syksyllä luettuamme eräästä neurologisesta häiriöistä kertovaa kirjaa, kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Kaikki oireet osuvat pariin erilaiseen neurologiseen ongelmaan, jotka olisivat olleet varsin helposti hoidettavissa.
Ja nyt kun koko rakennelma kertaheitolla valkeni, yhtäkkiä itsemurha tuntuu loogiselta siinä tilanteessa olleelle ihmispololle joka ei saanut apua. Kaikki keinot mitä yritti käyttää (alkoholi, tupakka) toivat pikaisen helpotuksen ja välittömästi (minuuteissa) pahensivat oloa rajusti, kohtuuttomasti. Muut samasta kärsineet ovat toimineet hieman samaan tapaan ja lääkityksen saatuaan muuttuneet taas varsin normaaleiksi.
Mitä tällä yritän kertoa? Aikanaan saatat ymmärtää mikä miehessäsi oli vialla, miltä hänestä suunnilleen tuntui ja miten ihmeessä ajautui tekoonsa. Vaikka hänellä ei ehkä mitään edes suunnilleen vastaavaa ollutkaan (kertomasi perusteella ei kuulosta siltä), on sekin jo oire että ei kerro mitään ja salaa ongelmat, hautoo niitä itsekseen ja pakenee paikalta. Jos aikanaan jostakin sattumalta tulee tietoa enemmän vastaan, se helpottaa ihmeesti. Asiasta saa rauhan, voi ymmärtää että ihminen rakasti läheisiään valtavasti eikä halunnut kenellekään pahaa. Hän vain voi sisällään pahoin eikä osannut jatkaa siinä tilanteessa kun apua ei löytynyt.
Joskus vielä pääset asiassa jotensakin yli, vaikka se voi viedä kauan. Meillä siihen meni lähemäs 6 vuotta. Voimia sinulle AP.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin nuori ja noin monen pienen yh, ei varmaan löydä enää ketään uutta miestä joka "huolisi". Kamalaa ois olla leski ja jäädä "lopullisesti" yksin jo tän ikäsenä (olen saman ikäinen). VOIMIA!
Suksippa junan alle sun kohtalon järjestelyjen kanssa! Ei täällä kukaan saa vaikeampaa elämää vaan koska kestää sen. :(
Ei se mies mitään taivaasta anteeksi pyytele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin nuori ja noin monen pienen yh, ei varmaan löydä enää ketään uutta miestä joka "huolisi". Kamalaa ois olla leski ja jäädä "lopullisesti" yksin jo tän ikäsenä (olen saman ikäinen). VOIMIA!
Ihan kuin ap:n suurin huoli ois tossa tilanteessa se, "huoliiko" kukaan muu mies häntä enää. ;((
Harvinaisen tökeröä, mutta usein tuoreelle leskelle lauotaan mitä sattuu, muistan hyvin kun itse jäin yksin. Ja 28:lle, ei se kuolema tartu vaikka lesken tapaisikin. Eikä miehet ajattele noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni teki itsemurhan, kuoleman jälkeen selvisi hirmuiset velat, ulosotot ym. Ennen niiden selviämistä asiaa ei oikein voinut käsittää. Toki eihän velatkaan, tai mikään, ole riittävä syy itsemurhaan. Velat ja monet asiat voidaan järjestellä.
Mutta siis tiedän osittain, mitä tunteita ap käyt läpi. Syyllisyyttä, miksen nähnyt enkä tajunnut, mitä olisin voinut tehdä, mitä nyt...
Ensimmäinen vuosi on tosiaan vaikea, täytyy elää se vuodenkierto läpi. Joulu ilman läheistä, synttärit jne. Sitten alkaa helpotttaa pikkuhiljaa.
Toivon sinulle todella paljon voimia ja jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
soita kotikuntasi sosiaalitoimeen ja pyydä, että pääsette tukiperhejonoon. Saat turvallisen paikan, jossa lapsesi tai osa heistä voi viettää huoletonta lapsenelämää esim. viikonlopun kerran kuussa ja sinä saat vähän hengähtää.
Velkojen kanssa voi auttaa kirkon diakoniatyö.
Harvinaisen tökeröä, mutta usein tuoreelle leskelle lauotaan mitä sattuu, muistan hyvin kun itse jäin yksin. Ja 28:lle, ei se kuolema tartu vaikka lesken tapaisikin. Eikä miehet ajattele noin.
Kyllä minullekin lauottiin välillä mitä sattuu tyyliin "mites se isäs nyt sillei ittensä tappoi?" "etkö tosiaan huomannut mitään että oisit voinu estää itsarin?" ja muuta yhtä tahdikasta.
t. äskeinen, joka kertoi isänsä itsemurhasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvinaisen tökeröä, mutta usein tuoreelle leskelle lauotaan mitä sattuu, muistan hyvin kun itse jäin yksin. Ja 28:lle, ei se kuolema tartu vaikka lesken tapaisikin. Eikä miehet ajattele noin.
Kyllä minullekin lauottiin välillä mitä sattuu tyyliin "mites se isäs nyt sillei ittensä tappoi?" "etkö tosiaan huomannut mitään että oisit voinu estää itsarin?" ja muuta yhtä tahdikasta.
t. äskeinen, joka kertoi isänsä itsemurhasta
Tiedän henkilön, jonka perheenjäsenen itsemurhan jälkeen työpaikalla kerrottiin ruumis- ja murhavitsejä innokkaasti muutaman kuukauden ajan hänen kuullensa. Ei riittänyt, että poistui paikalta pariin kertaan kesken työpäivän itkien ja kädet täristen. Ongelma poistui toki työpaikkaa vaihtamalla. Kaikilla ei ole kaikki ruuvit paikallaan, valitettavasti. Tilannetta ei vaan aina voi kevennellä lyömällä leikiksi.
Se siitä tahdikkuudesta.
Harvinaisen tökeröä, mutta usein tuoreelle leskelle lauotaan mitä sattuu, muistan hyvin kun itse jäin yksin. Ja 28:lle, ei se kuolema tartu vaikka lesken tapaisikin. Eikä miehet ajattele noin.
Kyllä minullekin lauottiin välillä mitä sattuu tyyliin "mites se isäs nyt sillei ittensä tappoi?" "etkö tosiaan huomannut mitään että oisit voinu estää itsarin?" ja muuta yhtä tahdikasta. t. äskeinen, joka kertoi isänsä itsemurhasta
Tiedän henkilön, jonka perheenjäsenen itsemurhan jälkeen työpaikalla kerrottiin ruumis- ja murhavitsejä innokkaasti muutaman kuukauden ajan hänen kuullensa. Ei riittänyt, että poistui paikalta pariin kertaan kesken työpäivän itkien ja kädet täristen. Ongelma poistui toki työpaikkaa vaihtamalla. Kaikilla ei ole kaikki ruuvit paikallaan, valitettavasti. Tilannetta ei vaan aina voi kevennellä lyömällä leikiksi. Se siitä tahdikkuudesta.
No tuo on kyllä ollut todella kamalaa! Mulla noita tahdittomia kommentteja ei tullut kuin pari, kolme. Silti muistan ne ikuisesti, vaikka tajuan että ainakin yhden esittäjä tajusi saman tien oman tökeryytensä vaikkei anteeksi pyytänytkään. Mutta tuollaisia vitsejä, huh!
t. se, jonka isä teki itsemurhan
noin nuori ja noin monen pienen yh, ei varmaan löydä enää ketään uutta miestä joka "huolisi". Kamalaa ois olla leski ja jäädä "lopullisesti" yksin jo tän ikäsenä (olen saman ikäinen). VOIMIA!
Kamala ihminen olet! Mieti hieman sanojasi!
Voimia AP. Äläkä välitä ilkeistä sanoista. Täällä netin syövereissä on anonyyminä niin helppoa kirjoittaa ja toivoa toiselle pahaa ja loukata. En ymmärrä, miten joku voi saada sellaisen kirjoittamisesta tyydytystä. Sulje silmäsi ilkeiltä (ja sairailta) kommenteilta. Jaksamista
[quote author="Vierailija" time="02.11.2012 klo 12:52"]
soita kotikuntasi sosiaalitoimeen ja pyydä, että pääsette tukiperhejonoon. Saat turvallisen paikan, jossa lapsesi tai osa heistä voi viettää huoletonta lapsenelämää esim. viikonlopun kerran kuussa ja sinä saat vähän hengähtää.
Velkojen kanssa voi auttaa kirkon diakoniatyö.
[/quote]
Lastensuojelu tässä on nyt se viimeinen paikka, johon sun kannattaisi ottaa yhteyttä. Niille kun tällaiset 4 tai monen lapsen yh:t ovat unelma. Äkkiä sulta ne lapset lähtee veks. Hanki nyt vertaistukiryhmä, perhe, suku ja ystävät tueksi.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2012 klo 16:59"]Eilen vielä 2v tytär kiukutteli iltasadun kans, "ei kun isi lukee!!" , kun yritin saada häntä rauhoittumaan ja lupasin lukea 2 satua jos on nyt "nätisti".
En voi kuvitella ikinä ikinä rakastavani enää ketään muuta. Leskenä 31-vuotiaana, 4 lapsen äitinä, en tiedä mitä elämässä nyt edessä
[/quote]
Tämä sai minut itkemään. Voimia sinulle, ap. Rukoilen puolestasi.
M38
ei ihmiseltä voi muuta odottaa kuin että selviää jotenkin arjesta päivästä toiseen. Pahimmankin kriisin ja surun keskellä totuus on kuitenkin se, että elämä jatkuu kaikesta kauheudesta huolimatta - halusi tai ei. Tämä oivallus auttoi minua ylitse elämäni suurimmasta kriisistä (ero väkivaltaisesta aviomiehestä) pahimman surun aikana. Itku ja suru onneksi helpottaa ajan kanssa. Aluksi itkee/suree suurimman osan ajasta, sitten rupeaa tulemaan pieniä, lyhyitä hetkiä jolloin ajatukset nousevat sieltä suosta, sitten nämä ajat rupeavat pitenemään. Suru ei ap:n kokeman jälkeen varmasti koskaan lähde kokonaan pois, mutta suru nousee pintaan vain harvoin.
Muista ap että parhaimmassakaan parisuhteessa ei toista voi tuntea sataprosenttisesti. Miehesi teki epätoivoisen, mutta samalla myös hyvin itsekkään teon. Tunnet varmasti surun lisäksi myös vihaa ja katkeruutta ja siihen sinulla on täysi oikeus.
En tiedä, pystyinkö auttamaan sinua, mutta toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää jatkossa. Toivottavasti saatte viettää rauhallisen joulun ajan kaikesta huolimatta. Pieniin asioihin keskittyminen auttaa.