Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa terveiset mun miehelle, mitä olette mieltä
12.09.2012 |
Minulle on tapahtunut liikaa pahaa pienessä ajassa. Päälle kipua ja särkyä. Samaan aikaan koko perhe on laskenut kaiken minun varaani. Tämä on iso juttu ja koen olevani ISON avun tarpeessa. Kunnalliseen en luota ja koitan tässä saada itseäni kasaan, että pääsisin yksityiselle psykiatrille. Kaikki vaan tuntuu yhdeltä sekavyyhdiltä, edes itku ei tule. Ollaan juuri muutettu uudelle paikkakunnallekin.
En meinaa syödä, ei vaan kerkiä tai tee mieli. Uni ei tule avuksi tk:sta sain melatoniinia, joten siinä niiden apu.
Koitan vaan selviytyä ihan jokaisesta päivästä ja hoitaa vastuuni ja velvollisuuteni, olla lapsille äiti. Teen sitä viimesillä voimilla kuin raahaituakseni jonnekin, mutta tien päässä ei odotan apu vaan tyhjyys. Kun en ole saanut sinne aikaiseksi sitä apua järjestää, enkä tiedä saanko apua sittenkään. Sitten ei ole keinona kuin mielisairaala. Mulle on nyt laitettu liikaa painoa reppuun eikä armoa ihmiset tunne missään.
Tässä tilassa eilen illalla menin nukkumaan ja olo oli niin paha ja kaaottinen sisälläni, että en saanut suustani sanaakaan, en elettäkään. Koin etten jaksa puhua, eikä se mitään auta. Jotenkin tuntui kuin olisin kangistunut paikalleni. Kaikesta huolimatta olisin halunnut, että minun annetaan joko olla tai vaan mies tulisi halaamaan, halaisi tiukasti, että tuntisin olevani yhä olemassa ja turvassa.
Mitä mieheni tekikään. Päätti alkaa hiplaamaan, riisui minua ja muka "teki mulle hyvää". Mihinkään en vastannut en eleellä, enkä puheella.
En jaksanut edes suuttua.
Toimiko teistä mieheni oikein?
Koin itse suurta vääryyttää, että muutenkin alaston oloni riisuuttiin oikeasti.
Nyt on tunne ettei mulla ole oikeasti ketään, ei edes miestäni, joka ymmärtäisi ja tukisi. Lähinnä oksettaa.
Tänään soitan johonkin lääkärikeskukseen. Kunpa voisi luottaa siihen, että jos viimeinenkin "lamppu sammuu" niin mies hakee minulle apua, mutta tuon iltaisen jälkeen en enään luota, ei oikein taida tajuta.
Kommentit (44)
jos kirjoittamien sujuu paremmin kuin puhuminen niin voit ottaa läkärille mennessä mukaan lapun johon olet listannut kaikki oireesi. tämä ettei käy niin kuin viime lääkärireissulla, ettet koe saaneesi apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko puhunut miehelle tilanteestasi? Tietääkö mitä sinä käyt parhaillaan läpi?
Ei silti näytä asiaa sisäistävän kunnolla, varsinkin kun noin teki. Hän oli ainoa kenelle puhuessani asioista, luulin voivani luottaa, että viime hetkessä voin turvautua häneen. Että mieheni kyllä sitten astuu vuoroon ja minä saan olla rikki ja hakea apua., ettei mun ole pakko esittää ehjää ja tehdä kaikki, kun en enään pysy kasassa.
ap
ei tajua minkälaista (pysyvää) vahinkoa tuollainen aiheuttaa suhteelle.
Pystyt kuvailemaan asioita ja tapahtumia pohtivasti.
Luot itsellesi mielisairautta haluamatta kuitenkaan osallistua esim kunnalliseen hoitoon.
Miehesi eiole ajatustenlukija, eikä välttämättä tiennyt että haluat pelkästään halauksen. Miesten tapa osoittaa hellyyttä on monesti hiplaamista. Ne ei oikeasti tiedä.
Minusta sun pitäisi ottaa vastaan se apu mitä on tarjolla, eikä haaveilla mistään amerikkalaistyyppisestä tuokioista terapeutin sohvalla.
Olet irtautunut todellisuudesta ja aiheutat itse siitä suurimman osan.
Ehkä taustalla on jouku mainitsemasi "liikaa pahaa", mutta sekin on suhteellista. Varsinkin jos läheisesi eivät huomaa samaa dramatiikkaa elämässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et sano että etu halua seksiä, niin mistä mies voi tietää? Olisit vaikka tuupannut sivuun. Miehet nyt ajattelee niin, että seksi parantaa kaiken. Puhukaa, puhukaa puhukaa! Tsemppi
Jatkoon!
ihmeessä et ole hakenut apua terveyskeskuksesta? Sanoitko miehellel ettet halua hiplausta vaan halaamista? Jos olo on tosi paha, voit mennä ihan päivystykseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten minusta alhaista aliarvioida. Olen aina ollut vahva, kestänyt lapseni isän kuoleman, oman isäni itsemurhan ja paljon muuta, jotka tapahtunut pienen ajan sisään. Nyt vaan minulta vaaditaan liikaa, enkä saa apua edes mieheltäni, edes kotitöissä ja vastuun jakamisessa.
Kunnalta sain avuksi vain melatoniinin, enkä uskalla kertoa syvimmistä tunteistani kunnallisessa, koska nimenomaan sieltä minulle aiheutui muissa asioissa niin monta murhetta lisää.
Olen sairastunut vakavasti ja kaikki muukin mitä on tapahtunut on kyllä kaikkien tiedossa.
Sairasta väheksyä tietämättä asiaa.
Ainoa onni on se, että pystyn vielä kuvailemaan jotenkin oloani ja sitä olen tehnyt miehelleni ns. viimeisenäavunpyyntönä saada hänet tuekseni edes hetkeksi, jotta jaksan hakea apua.
ap
Siellä toimii yksilöitä, joista osa on hyviä ja osa huonoja. Suurin osa ihan hyviä. Ikävää, jos olet saanut aiemmin huonoa kohtelua, mutta kannattaisi kuitenkin nyt uudella paikkakunnalla kokeilla, jos saisit ihan hyvää hoitoa. Ei ole mitään suurta harmaata yhteinäistä möykkyä ja toimintatapaa jonka nimi on "kunnallinen".
Ja jos se ei kelpaa, mikset hae jo apua yksityiseltä jos koet kipeästi sitä tarvitsevasi? Ei muut ihmiset sinua voi sinne hoitoon kärrätä (ajoissa) joten itse on vaan jaksettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei jaksa sitä riitaa ja mielenosoitusta, joka tulee tuollaisesta että torjuu miehen hiplaukset. En ole ap mutta pystyn hyvin eläytymään siihen että ei kerta kaikkiaan ole voimia ottaa vastaan miehen tuittuilua asiasta. Ja eikö siltä mieheltä oikeasti saa ikinä vaatia yhtään mitään? Minkalaisia vauvoja teillä on oikein miehinä, jos ne ei tajua puolikuolleena makaavasta ihmisestä että se ei jaksa mitään seksihiplauksia? Eikö se mies ikinä voi sanoa että tykkäisitkö että halaan vai jotain enemmän, varsinkin jos nainen on täysin reagoimaton. Tsiisus!
En pystynyt edes liikkumaan. Päässä vaan oli kaaos, mutta olin kuin jähmettynyt. En osaa siis vastata tuohon.
Läheisyyttä ole pyytänyt, saamatta sitä.
Siksi laitoin viestini tänne, jotta voisin peilata asiaa toisten mielipiteisiin, mutta kaikella kunnioituksella, haukkumista en juuri nyt halua. Olen tehnyt kaikkeni, kuten minulle on tähän asti sanottu.
Olen tilanteessa, että tarvitsisin varmaan rauhoittavia, jotta olisi tilaa ajatuksissa käsitellä asioita ja välillä antaa olla. Saisi avun mikä hetkeksi veisi pahimman kärjen pois ja voisin alkaa pistää asioita järjestykseen ja kyetä miettimään mikä on oikeasti se asia mihin tartten apua arjessa ja laittaa asiat ns. tärkeysjärjestykseen, kyetä pysähtymään hetkeksi. Kunta ei kirjoita rauhoittavia, joten jäi tunne, että pää saa siis hajota periaatteiden vuoksi.
Kiitokset vastuksista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otti lapset huostaan?
Nyt käsi sydämelle; kun ajattelet lapsiasi niin onko heidän hyvä elää teillä?
Mitä ajattelet että se yksityinen psykiatri tekee taikasauvaa hailauttaen että äkkiä olisit kunnossa?
Tarvitset apua mielelle, mutta ei teillä siellä kotona asiat ole kunnossa. Joku voisi tehdä teistä lastenilmoituksen ja olisiko se lapsille huono asia?
Kun unohdetaan se että puhutaan SINUSTA vaan teistä. Siitä, että sinä et hae kotiin apua. Se minua häiritsee.
ryhtyy miestensä äideiksi ja on vielä ylpeitä siitä! Meidän Jarmolta ei odoteta mitään, Jarmo saa rauhassa olla henkiseltä iältään 15 vee kun MINÄ pidän täällä jöötä ja siloitan Jarmon tien oikein urakalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ihmettelevät miten jaksan ja olen tämänkään vertaa järjissäni. Ovat huolissaan. He vaan jäivät nyt vanhalle paikkakunnalleni. Ja koitan olla kaatamatta asioita heidänkään niskaansa.
Vanhimmalla lapsellani mm. epäillään syöpää niin sielläkin hoitohenkilökunta oli kunnostai huolissaan ja neuvoi sinne kunnalliselle jonne meninkin.
Kävin vanhalla kunnalla, enkä saanut mitään apua. Nyt uudessa sain nuo melatoniinit.
Menen yksityiselle kunhan saan rahaa. Rahaa tulee tänään tai huomenna. Psykiatreille on isot jonot, joten en tiedä pääsenkö vai pitääkö mennä yleislääkärille, joka ei ehkä osaa auttaa minua. Yritän silti.
ap
et kuulosta sairaalta, mutta saatat kyllä sellaiseksi itsesi tehdä. Ja miehelle pitää sanoa, että nyt ei sovi. Hänhän voi vaikka ajatella, että orgasmi vapauttaa endorfiineja ja parantaa mielialaa, mikä on muuten totta.
Pystyt kuvailemaan asioita ja tapahtumia pohtivasti.
Luot itsellesi mielisairautta haluamatta kuitenkaan osallistua esim kunnalliseen hoitoon.Miehesi eiole ajatustenlukija, eikä välttämättä tiennyt että haluat pelkästään halauksen. Miesten tapa osoittaa hellyyttä on monesti hiplaamista. Ne ei oikeasti tiedä.
Minusta sun pitäisi ottaa vastaan se apu mitä on tarjolla, eikä haaveilla mistään amerikkalaistyyppisestä tuokioista terapeutin sohvalla.
Olet irtautunut todellisuudesta ja aiheutat itse siitä suurimman osan.
Ehkä taustalla on jouku mainitsemasi "liikaa pahaa", mutta sekin on suhteellista. Varsinkin jos läheisesi eivät huomaa samaa dramatiikkaa elämässäsi.
syöpäkriisissä aikuiseksi kasvamisen paikka. Toivottavasti onnistuu, muuten tollasen liiton ennuste ei ole kauhean hyvä, kun kriisit mennään naisen harteilla istuen.
Varaa sa aika joku kunnalliselle tai yksityiselle, ja kun päset lääkärin vastaanotolle niin kerro kaikki oireet. Kaikki mitä viestissäsi kuvasit. Sano että ei ole kyse pelkästä unettomuudesta vaan todellisuuden tajusi on hämärtymässä.
Kokoat itsellesi taakkoja, koet olevasi korvaamaton. Luulet olevasi vastuussa koko maailman hyvinvoinnista. Pidän sinua läheisriippuvaisena luonteena. Kuitenkin etsit lähinnä lohtua itsellesi, hyvitystä, oikeutusta olla pieni ja heikko ja lapsi.
Miehesi ei kaiketi tiedä mistä vatvot pässäsi, mitä häneltä odotat, miten päin olla. Hän on tehnyt yrityksen tulla lähelle sillä tavalla jonka osaa. (Seksi muuten lisää oksitosiinin määrää aivissa, se lohduttaa ja voimistaa kiintymystä ja hoivaa). Jos te ette puhu, hän ei osaa lukea ajatuksiasi. Miehet ovat yksioikoisempia.
Tunnista oman käytöksesi syyt, opettele luottamaan muidenkin kykyihin, kerro ääneen kun et jaksa, puhu miehelle selvillä kirjaimilla mitä toivot. Kysy myös miten hän voi kaiken keskellä.
Erittäin tuttuja elementtejä, olen kokenut samaa ennen kuin opin avaamaan suuni ja ymmärtämään sen, etten ole kaiken napa uhrautuvaisuuteni ansiosta. Ja opin, että seksi ei ole vain kiimaa, siitä on moneen.
Olen pyytänyt lastensuojelusta apua KYLLÄ.
Mitä muuta voin vielä tehdä. Mutta kun hoidan lapset ja kodin, mutta jätän itseni kun ei voimt ole enään riittäneet. Avun saanti kestää, ei se tapahdu hetkessä. Meillä kotona ei ole tilannetta, että kyseeseen tulisi huostaanotto tai muu pikainen toimenpide.
En puhu asioista lasten kuullen kuinka mulla on paha olla ja pelottaa.
Mitä ihmettä teidän päässä liikkuu? Haukutaan ja moititaan vaan.
Miehellekö ei kuulu mikään avunpyyntö? Mies vaan on ja ihmettelee ja se on ok?
Olenkin miettinyt, että kuinka paha tilanne pitäisi olla ennenkö saa apua, pitääkö ensin olla itsekin itsemurhaa yrittäneenä sairaalassa vai mitä.
Ap
Menee nyt...
Lääkäriin, psykiatrille aika perjantaille varattu.
Nyt kun tiedän, että aika on niin se antaa kummasti voimia jaksaa sinne asti.
Nro35? Kovin kertoi elämänsä kurjuudesta. Otan osaa. En lähtenyt omista muista asioistani puhumaan/kertomaan sillä olen niiden kanssa jo oppinut elämään.
Itselläni on 4 perussairautta (1-tyypin diabetes, paha reuma, kilpparihäiriö ja pustulaarinen psoriasis) joiden vuoksi minulle on ehdotettu eläkettä. En ole sitä vastaanottanut sillä en haluaisi eläkkeelle vaan tehdä jotain muutakin joskus kun olla äiti. Opiskelen uutta ammattia tämän vuoksi. Lapsia on 5 ja pienimmällä myös 1tyypin diabetes. Sairaala on tullut tutuksi aiemminkin.
Tämän vuoksi olemme välillä melko tiukilla kun ilman ammattitutkintoa minun on ollut vaikea löytää työ mitä kroppani kestää, edellinen ammattini sairaanhoitajana ei vaan sovi, olen yrittänyt ja 3-vuorotyö tässä tilanteessa ei vaan onnistu.
Jonotan nivelrikon vuoksi tekonivel-leikkaukseen lonkkaani, se voisi paljon auttaa omaa jaksamistani sillä kivutkin laskee stressinsieto-kykyä. Reilu vuosi sitten meinasinkin kuolla kun vatsaani kertyi märkäisää askites-nestettä ja tuli muutakin häikkää reumalääkkeiden vuoksi. Viimehetkellä avasivat vatsani ja saivat minut kuntoon. Myöhemmin selvisi, että suoleni oli ommeltu sektiohaavaan kiinni ja saattoi siis olla vatsakalvontulehdus. Onhan näitä meillä kaikilla omamme. En edes tahdo alkaa kilpailemaan kekenkään kanssa kenellä olisi kurjinta, minä olen yleensä ollut ihminen joka on aina ajatellut sitä elämän positiivista puolta, nyt vaan on yhtäaikaa liikaa, enkä siltikään ole toivoa heittänyt, mutta haluan olla parempi äiti ja osata tukea sairasta lastani paremmin kuin nyt rikkinäisenä pystyn.
En ole yrittänyt YKSIN pärjätä vaan olen toivonut hengähdystä, mutta sitä en ole saanut kunnaltakaan sillä mm. diabeetikkoa perhetyöntekijällä ei ole koulutusta/lupaa pistää. Nyt harkitsenkin tytölle päiväkotipaikkaa minne koulutus voitaisiin antaa. Toisaalta ihan totta, että tahtoisin vaan olla liki lapsiani kun elämänlanka on niin ohut. Tiedän ettei sekään olisi tervettä vaan minun pitää uskaltaa elää ja olla lapsista erossakin.
Voimia sinulle 35 elämäsi tuomiin haasteisiin, kyllä näistä selvitään. Silti toivon tosissani, ettet sanoisi moisia vaihto-toivomuksia, kukaan ei voi koskaan todella tietää toisen kokemasta tuskasta, kaikille se raja on henkiökohtainen. Muistathan tämän jos jollekin läheisellesi jotain tapahtuu, älä vertaa omiisi vaan toivon voimia sinulle, jotta voit antaa tukeakin.
Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppo, ei se ole kenelekään. Joskus vaan on hetkiä, että apua pitää pyytää ja saada. Pahinta on jos muuttuu kyyniseksi toisten vastoinkäymisiä kohtaan, silloin katoaa empatia ja ihmisten välinen hyvyys.
Sain paljon voimaa myös ihanista vastauksistanne ja kiitän suuresti vastanneita.
Tulee tippa linssiin ihan. Mieheni kyllä on seurannut ketjua ja joskus on helpompaa kirjoittaa tunteistaan kuin asetella sanat oikein.
PS. Marttyyri en halua olla, älkää käsittäkö kirjoitustani väärin.Mutta on totta, että meissä kaikissa asustaa pieni marttyyri edes joskus. Ihmisiähän tässä vaan ollaan. Katkeruuteen on helppo verhoutua, mutta koitan taistella sitä vastaan.
AP