Kokemuksia Hairstore-parturiliikkeistä?
Kävin pari päivää sitten, ja tuli sellainen fiilis, että leikkaus oli vähän juosten k*ustu, koko homma oli ohi vartissa ja tulos sen näköinen. Onkohan tämä yleistäkin Hairstoren liikkeissä? Helsingin Kampissa kävin itse.
Kommentit (71)
Tässä syy miksen asioi Hairstore-liikkeissä. Työntekijöitä (lue: nuoria naisia) kyykytetään törkeästi.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2009/09/14/hairstorelle-tuomio-tyorikoksesta/200919945/137
Kerran kävin, ja selvisi, että tekijä olikin vasta opiskelija. Oli hidas, kysyi multa ohjeita permanenttiin, ja poltti hiukseni, niin, että tukoittain irtoilivat seuraavien viikkojen aikana. Never again. Joo, otan siis joskus permiksen, kun hiukset pysyvät paremmin, föönaan ne siis suoriksi. Jos joku meinasi tähän puuttua...
tympeää ja aivan kuin niitä vi..tais kun liikkeessä edes asioi ostoksilla. Siksi en ole ikinä harkinnut hiustenleikkuuta, kun tullut tunne, ettei ole tervetullut edes shampoota ostamaan.
ennen tuntui sentään, että oli ammattilaisia töissä, mutta viimeiset kerrat not...myös kampaajan henki haisi niin pahalle, että meinasin pyörtyä.
Suomen kielelläkään ei siellä aina oikein tule ymmärretyksi. Näin Ompussa.
Millaisen kampaamon pitää turvautua työkkäriin, saadakseen jonkun "pakottamalla" töihin.
Alaikäinen tyttäreni kävi Iso Omenan Hairstoressa ja halusi pienen otsa tukan. Hän korosti että ei saa ohentaa eikä kerrostaa ja näytti vielä kädellä että ainoastaan edestä leikataan. Häntä palveli huonosti suomea puhuva mies. Englanniksikin oli ongelmia ymmärtämisen kanssa. Tyttärelläni on tosi paksut kauniit hiukset SIIS OLI !!! Itku pääsi kun hänet näin. Niin järkyttävää leikkausta en ole vielä nähnyt kellään 55 vuoden aikana. Paksuista hiuksista oli kynitty niskasta alapuolelta noin 15 cm tupsu . Hiuksista oli ohennettu noin 2/ 3 pois !!!! Juhlat tulossa ja joudumme maksamaan hiusten pidennykset ja tuuhennukset . Meillä on vastaotettu kuva josta voi nähdä millaiset hiukset olivat ennen Hairstoreen menoa. Olen itse käynyt opetuskampaamossa jossa kuullun ymmärtäminen on toiminut. Miten voidaan palkata täysin kokemattomia ja kielitaidottomia ihmisiä.
Äitini kävi siellä kerran ja sanoi hiustensa tulleen huonosti leikatuiksi. Tilat olivat kuulemma myös epäsiistit.
Sellon liikkeessä kyllä ahdisti työntekijöiden puolesta, ahtaat ja hankalat työtilat.
Sekä Sellossa että Ompussa olen käynyt, enkä voi suositella. Riski siihen, että saa ihan jotain muuta kuin pyytää, on liian suuri. Työntekijöiden suomen ymmärrys ei riitä ja omalla enkulla ei kampaamoasiat näköjään hoidu. Kulmat ja ripset laittoi älyttömän hyvin suomea taitamaton, ehkä sellaiseen uskaltaisin vielä sinne mennä.
Pistäkääpäs tietoa surkeista partureista, niin saadaan akanat pois.
Toisissa tarjotaan mm. Lasta ja häirintää perässä miesasiakasta solvaten ja vongutaan perässä vielä. Kuulostaa ihan amatööri paritukselta. Ne muutkin on rikosnimikkeistöjä rönsyilevä.
Muutama päivä sitten kävin Malmin Hairstoressa. Pyysin, että vähän kevennetään ja sanoin vielä, etten missään tapauksessa halua, että tukka on kynityn näköinen. Hiukseni olivat aika lyhyet kun menin mutta kaipasivat huolittelua, eli ei mitään lyhentämistä vaan keventämistä ja siistimistä. Sanoin kampaajalle, että haluan, että hiukset jätetään korvien päälle, näytin myös käsillä. Tähdensin, että en halua, että korvia tulee näkyviin, eli hiuksia ei saa leikata paljoa. mistään, ainoastaan siistiä ja sen verran lyhentää kuin pakko.
Mikä oli tulos: ensimmäisenä kampajaa vetäisi oikean puolen hiukset saksilla niin lyhyiksi, että edes korvan eteen ei jäänyt hiuksia kunnolla, että niille jotain voisi tehdä... lopputulos on että, korvat näkyvät. Hiukset ovat yhtä lyhyet kuin monella vanhalla miehellä. Hiukset eivät korosta mitään hyviä puolia koska hiuksia ei edes ole. Ensi viikolla alkaisi työ. E tiedä miten kehtaan mennä. Näin kynittyjä hiuksia ei ole edes monella miehellä, kalju paistaa takaa, vaikka miten yrittäisin kammata. Kalju siis siksi, että kynitty niin lyhyeksi, että kallo paistaa. Tukka on myös niin lyhyt, ettei siis edes sivulta kasvoja kehystä kauniisti, vaan kynitty niin, ettei millään ilveellä saa naisellista. olen todella masentunut. Näytän aivan 80-vuotiaalta mieheltä. Olen siis nainen, enkä edes lähellä 50-vuotta.
Kampaaja oli nuorehko nainen, ei äidinkieleltään suomalainen. Olin niin järkyttynyt, etten lähtiessä sanonut juuri mitään. Itkua pidättelin ja äkkiä kiiruhdin kotiin. Enkä mielelläni kotoa lähde, ellei pakko.
Mulla on Malmin hairstoressa vakikampaaja, jolla käyn. Pari vuotta jo, en käy muilla. Huippuhyvä. Hairstoressa on paljon nuoria ja kokemattomia, ilmeisesti monella vielä koulu kesken. Hiusasioissa on tärkeintä kommunikointi. Pitää osata sanoa, mitä haluaa. Jos alkaa mennä pieleen, ei kannata tuijottaa mykkänä itkua pidätellen! Kampaaja haluaa, että asiakas tulee uudestaan.
Jumbon Hairstoressa kampaaja leikkasi hiukset niin epätasaisiksi että oli pakko leikkauttaa ne lyhyiksi. Polkkatukka oli alunperin ja sitä olisi pitänyt tasata. Aikaa tosiaan meni se vartti ja juosten kutsu lopputulos oli.
Onpa outoa, minä olen ollut lopputulokseen tyytyväinen. Ja erityisesti kivaa on, ettei aikaa mene tuhottomasti. Vanha vakikampaajani (nyt eläkkeellä) nyhersi hiuksiani aina tunnin, eikä se minusta ollut mikään meriitti.
Kuten jo kerroin aiemmassa viestissä, sanoin alunperin, mitä haluan.Sanoin vielä siinä vaiheessa kun sivuhiukset oli lähes kulmakarvojen kohdalle leikattu. Lähtiessä olin todella pahoillani.
Tästä lähtien vaihdan kampaamoa.
Kyllä kampaajan täytyy kuunneella asiakasta. Tässä tapuksessa lähtiessä olisi ollut turhaa sanoa mitään. Kyllä kampaajakin näki, että pieleen oli mennyt, ei pahoitellut, selitteli vain, että nyt on leikattu. Huomasin kyllä, eli kynitty on. Seuraavat kolme kuukautta menee, että alkaa näyttää edes siedettävältä. No eipähän tarvitse varmasti puoleen vuoteen edes mennä kampaajalle. Säästän kuin 80 vuotias mies...
miljoona kampaamoa,miljoona tekijää.. ei hairstoressa mitään vikaa ole.
täytyyhän jonkun yrittää mustamaalata ,kilpailu on kovaa.
itse en ole käynyt, mutta kuullut ainoastaa huonoa.
Kai te joilla on mennyt leikkaus pieleen olette kieltäytyneet maksamasta tuosta tuhotyöstä??
Hairstore on parantanut huikeasti tasoa, laadukasta työtä silti aina edullinen.
Älkää koskaan menkö Hair Store-liikkeisiin leikkauttamaan hiuksianne. Kampaaja ei ymmärrä mitä halutaan. Ei ymmärrä suomeksi eikä englanniksi. Osaavat käyttää vain singlaus-konetta eivätkä tiedä mitään kerrosleikkaamisesta. Tulos oli enemmän kuin häkellyttävä käytyäni Ison Omenan Hair Storessa, jossa suomea taitamaton kampaaja ei edes pyytämällään englannin kielellä ymmärtänyt mikä bob-cut-leikkaus tarkoittaa. Kun kysyin tietääkö hän miten bob-cut leikataan, nyökkäili tietävänsä. Tulos ei ole bob-cut, joka leikataan aina kerroksittain. Singlasi koneella niskahiukset olemattomiin ja näpsi saksilla päällimmäisiä hiuksia jäljempänä. Nyt mietin miten saada tuloksesta jotenkin miellyttävä. Mahdollisesti joudun leikkauttamaan hiukset aivan lyhyiksi, koska takaa melkein olemattomaksi singlatun niskan kanssa ei voi muuta tehdä. Joutunen maksamaan koko operaatiosta nyt huomattavasti enemmän kuin jos olisin alunperin mennyt muualle leikkauttamaan hiukseni. Harmittaa tosi paljon. Ei ikinä Hair Storeen enää.