Kuinka moni myöntää, että ensirakkaus olikin surkea luuseri? :)

on jo kuollut ja oli linnassakin välillä. mutta voi kuinka muistan ne 13-vuotiaan tunteet vieläkin..

on käsi pystyssä!!!

mutta kun sitä ekaa rakkautta olen näin myöhemmin muistellut niin olen tajunnut, että sillä oli aika pieni penis.



ja omalla tavallaan tää tieto saa mut aina hyvälle tuulelle.



:DD

Olin silloin 16, kundi jokusen vuoden vanhempi, koulut kesken jättänyt renttu. Oli merivoimissa ja tosi hyvännäköinen.



Onneksi suhde ei kestänyt muutamaa kuukautta pitempään. Tuolloin tosin olin täysin murtunut...

mutta surkimus kuitenkin. Sillä tavalla hyvä tyyppi että huolehti raha-asiansa hyvin. Surkimus sikäli että häpeili aina "köyhyyttään", esim. puhui aina siitä että minäkin rikkaan perheen tytär varmasti tulen hänet jättämään koska hän on niin köyhästä perheestä ja vanhempansa ovat alkoholisteja. No ihan olen keskiluokkaisesta perheestä, isä kirvesmies ja äiti leipomossa töissä. Se hänenkin "köyhyys" oli sitä että rahaa makuutti tilillä, ei raskinut edes vaatteita ostaa vaan nekin haki kulahtaneina ja käytettyinä sukulaisilta.



Sitten kun erottiin (minun päätös), oli kaikille puhunut että eihän sille rikkalle hemmotellulle pikkuprinsessalle kelvannut tämmönen köyhän perheen poika. No ei todellakaan ollut siitä kiinni.

ensimmäinen SUURI rakkaus on kyllä melkoinen luuseri. Tuskin saa laskujaan avattua, ainaisessa rahapulassa ja lapsia 2-3 naisen kanssa. Tuskin pystyy edes elareita maksamaan. Pettänyt luultavasti kaikkia, mua ainakin petti useamman kanssa. Katosi päiviksi jne. Valehteli yms.



Mutta täytyy myöntää, että silloin kun oli kivaa, oli todella ihanaa. Siis tajutonta. Onneksi tulin tolkkuihini. Vielä 15 vuoden päästä kun törmäsin häneen, vakuutteli, että olen hänen suuri rakkautensa.

että joo, mitäs sanois.

eronnut kyllä, kuten minäkin. Törmättiin syksyllä 20v jälkeen, jatkettiin yhteydenpitoa, on treffailtu ja viihdytään. Mä en halua kiirehtiä, mikä on mulle outoa.



Joo, olen hullaantunut ja ihastunut. Jännä kevät tulossa:)

jäi koulut kesken, oppisopimuksella sai työpaikan, mutta on ollut jo vuosia työttömänä. Asuu äitinsä ( kyllä! ) luona, on 45 v. Siis tämä viime syksyllä.

Avopuoliso heitti pellolle ja ei ollut muuta paikkaa kuin äitinsä helpoihin palaaminen.



Koulu ei maistunut, joten tuskin uutta ammattiakaan ihan heti saa. Ja luultavasti alkoholi on tuhonnut valtaosan aivoistaan, eli uuden oppiminen voi olla hyvin haasteellista.



Mutta kyllä olin rakastunut. Aina muistan, kun oltiin pari vkoa erossa ja Rovaniemen rautatieasemalla puhelimeen huusin mä rakastan sua.

Oli sillä kyllä aika paljon syrjäytymispotentiaalia silloin aikoinaan. Perhetausta oli mitä oli, itse oli fiksu mutta koulut ei järin sujuneet, jotenkin ulkoisestikin sellainen surullinen, traumatisoituneen oloinen, likaiset vaatteet ja hiukset, ei omistanut talvikenkiä...



En tiedä mitä sille nykyisin kuuluu. Paitsi että se oli kommunistien kunnallisvaaliehdokkaana joku vuosi sitten. Ei ilmeisesti ollut päässyt kotikylästään mihinkään.

tiedä, mitä hänelle nykyään kuuluu, mutta silloin ainakin oli aika luuseri. En vaan tajunnut sitä ajoissa.

Olin toki tätä ensirakkautta ennenkin ihastunut toisiin, mutta vakavampaa seurustelua en ollut kokenut.



Tämä ensirakkauteni aikuisikäni kynnykseltä on vieläkin ihana ja komea, kolmen lapsen isä. En voi sanoa että menestynyt, mutta AINA luotettava ja huomioi toiset, ennen kaikkea minut. Saan olla hänen kanssaan onnellisesti naimisissa.

Ja ollaan onnellisia yhdessä. :)

Itsellä osu ja uppos ekalla ja naimisisssa ollaan. Ihanaa kun on kasvettu aikuisiksi yhdessä. :)

Tuli siitä sittemmin DI ja perusti perheen ja asuu ok-talossa.

Ei sitä vaan silloin taunnut, rakastuin mä luuseriin, lallallaa....

Ihmettelin vaan, miksi vanhemmat oli niin hepuleissaan, voi kannikat jos tyttäreni aikoinaan kantaisi kotiin vastaavanlaisen alfa-yksilön niin olisi vakavan keskustelun paikka. Tämä ritari täytti kaikki luuserin tunnusmerkit; työtä vieroksuva, toisinaan kovat kännit -> häviäminen päiväkausiksi, omituinen avosuhde jonkun naisen kanssa samaan aikaan, ei ammattia eikä tainnut olla koulukaan loppuunkäyty, ei ainakaan hääppöisin todistuksin.

Ja se on sitä edelleen. Se mies on ihan kunnollisissa töissä, on perheestään huolehtiva ja suoraselkäinen tyyppi.



Olenkin ollut joskus ihmeissäni, että miten minä niin hyvään ihmiseen rakastuin ensimmäiseksi. Sen jälkeen kyllä tuli vietettyä aikaa joidenkin outojen ihmisten parissa, mutta nyt onneksi minullakin on kunnollinen aviomies ja elämä mallillaan.

Eka poikaystävä on ilmeisesti ihan hyvin menestynyt urallaan, paremmin kuin minä. Hänen vanhempansakin olivat kouluttautuneempia kuin minun. Ei olla yhteyksissä. Hän jätti minut, oltiin varmaan liian nuoria kun alettiin seurustella 16- vuotiaina.... Itse asiassa nykyinen mieheni on paljon ekan poikaystäväni kaltainen, kunnollinen, fiksu ja muutenkin ihana. En ole ikinä rakastunut renttuihin, ihastunut kyllä pariin.

Kun ei olla yhteyksissä oltu vuosiin, mutta sen verran tiedän, että ensimmäinen suuri rakkauteni on tätä nykyä erikoislääkäri. Uran puolesta siis ei ainakaan luuseri.

niistä teiniajan yksipuolisista ihastuksista ja epämääräisistä myöhemmistä kuvioista. Mutta ensimmäinen varsinainen poikakaveri jota rakastin on nykyään professorina Tampereella; perheenisä ja kiva ihminen. Emme kyllä ole tekemisissä, mutta ihan hyvin voisimme ollakin jos polut jotain kautta kohtaisivat.