Kysymys niille jotka hoitovapaalla 2-3-vuotiaan kanssa

Minusta on parasta kiireettömyys. Se, että itswellä on mahdollisuus kiireettömään elämään ja että sen voi tarjota lapselle. On ihana tietää, että omalle lapselle ensimmäiset vuodet ovat stressittömiä ja kiireettömiä. Tuntuu hyvälle ajatus, että hän saa siitä hyvän pohjan elämälleen. Ehtii kasvaa vahvemmaksi ennen kuin vaatimukset suorittamisesta ja aikatauluista alkavat.



Yksi hyvä puoli on ehdottomasti se, että tiedän, mitä lapseni tekee ja kenen kanssa. Osaan tulkita hänen puheitaan, koska tiedän aina, mihin ne liittyvät. Lapseni tulee aina ymmärretyksi. Tuntuu hyvälle, että siksi hän saa paljon onnistumisen kokemuksia kommunikoinnistaan.



On ihanaa saada pitää lasta sylissä niin paljon kuin vain hän haluaa. Lukea kirjoja, ihailla varpaita, suukotella poskia. On ihanaa, kun on aikaa ja mahdollisuus antaa hellyyttä omalle pienelle rajattomasti.



Tiedän, että lastani ei ihan pienenä kiusata tai että kukaan ei puhu hänelle ilkeästi. Ei lapset eivätkä hoitajat.



Tiedän, että lapsi on aina varmasti säänmukaisesti puettu.



On ihanaa, kun saa hypätä hetkeksi pois työelämästä ja nauttia vapaudesta!



Rahaa ei paljoa ole mutta kaikki muut asiat korvaavat sen kyllä :) .

- se, että lapsi voi kaikkein parhaiten kotona

- se, että voin tarjota lapselle mm. oikean suhteen kaukana asuviin isovanhempiin, joita hän nyt näkee joka kuukausi koska voimme mennä heidän luokseen. Jos olisin töissä, lapset näkisivät mummoa ja pappaa vain 2-3 kertaa vuodessa. Miehen vanhemmat ovat hiljattain kuolleet, joten minulle on tosi tärkeää, että voimme viettää aikaa vanhempieni kanssa kun he ovat vielä elossa.

- sosiaalinen elämä on rikasta; on aikaa tavata kavereita ja sukulaisia koko ajan. Päivän piristys on juoda kahvia kaverin kanssa kun lapset melskaa ja heilläkin on hauskaa.

- elämä on spontaania; kaikkialle voi lähteä tunnin varoitusajalla

- elämä ei käy liian raskaaksi kenellekään, kun mies saa töiden jälkeen keskittyä olemaan lasten kanssa.

Vaikka mulla on koululaisiakin, niin kun olen laittanut heidät aamulla kouluun, on mulla ja pienimmällä ihanaa, leppoisaa aikaa. Puuhaillaan, leikitään, kuunnellaan lastenlauluja, ulkoillaan, ihan vain ollaan ja halitaan.



Ihanaa on se kun lapsi saa kasvaa omaan tahtiinsa ja hänelle on paljon aikaa.



Huonoa ei meillä olekaan :)

Vilkkaiden taaperoiden kanssa ei ehdi tehdä mitään omia juttuja, kun he ovat hereillä. Illalla sitten mieluusti istahtaa tietokoneen ääreen, eikä jaksa tehdä mitään kehittävää. Kaksi uhmaikäistä rasittaa, koko ajan joku kyselee jotain, mitään ei saa tehdä missään välissä rauhassa. Tuntuu, etten saa käyttää aivojani ollenkaan, ja kapasiteetti kohdistuu lähinnä seuraavan päivän ruoan pohtimiseen. Plaah. Puistoilu kyllästyttää, en jaksaisi ulkoilla joka päivä, mutta muuten meno on niin vilkasta ettei mitään järkeä.



Hyvät puolet onkin jo mainittu yllä. En minä tätä 2,5v:tä vielä päiväkotiin laittaisi, on jotenkin niin pieni vielä eikä osaa edes puhua kovin hyvin.