Ottaisitko rauhoittavia jos kuulisit lähiomaisen menehtyneen?

ole kukaan suositellutkaan.

rauhoittavia en ottaisi. Niistä tulee tokkura.

Olisi pakko suoriutua kotihommista kuitenkin sen järkytyksen keskellä. En esim. tiedä miten ikinä tulen selviämään äidin kuolemasta. Sekaisin menisin sisarustenkin kuolemasta.



Ahdistuslääkkeet eivät tee minua ylirauhalliseksi, vaan estävät katastrofaalisen olotilan. Olen joskus käyttänyt hetken Xanoria. (30tbl kuurin vain kerrallaan)

Jos mies tai joku lapsista menehtyisi äkillisesti, niin varmasti ottaisin.

en, mutta vaikea tilannetta on ennalta kuvitella ylipäätään.



Jos ihminen hajoaa ja rauhoittavista on apua, silloin niitä kannattaa ilman muuta ottaa.

joten varmasti ottaisin jos joku sitä vielä suosittelisi ;)

Olin itkemisestä ja luopumisesta jo niin uupunut ja voimaton että se ajoi saman asian.

eihän ne rauhoittavat sokkia estä. Se tulee jos on tullakseen. Yleensä kyllä.



Lapseni kuoleman yhteydessä otin opamaxia parina ekana päivänä.

äitini teki itsemurhan ja rankkaa oli mutta en ottanut.

kyllä mielummin olisin ollut ne ensihetket sen verran rauhallinen että olisin saanut nukutuksi.

joten en tietenkään ottanut.



Mutta eihän sitä koskaan tiedä kuinka toimisi toisessa sellaisessa tilanteessa.

Ilman olisin romahtanut täysin ja piti huolehtia mm lapsista.

Poikani (4-v) kuoli. En ottanut eikä ottanut vaimonikaan.

Mun mielestä surua ei kannata hukuttaa mihinkään. Ei viinaan eikä pillereihin.

Tämä kommetti ei ole auta yhtään niitä, jotka miettivät voiko ottaa lääkeitä alkusokkiin tms.

Mun mielestä surua ei kannata hukuttaa mihinkään. Ei viinaan eikä pillereihin.

Turruttavat ja siirtävät sen surun läpikäymisen myöhemmäksi. Joskus se asia on kuitenkin käsiteltävä pään sisällä.



Jos menisin niin sekaisin, että joutuisin sairaalaan niin asia on tietenkin eri. Silloin olisi pakko.



Eli yrittäisin hyvin pitkään olla ilman.

Tämä kommetti ei ole auta yhtään niitä, jotka miettivät voiko ottaa lääkeitä alkusokkiin tms.

Mun mielestä surua ei kannata hukuttaa mihinkään. Ei viinaan eikä pillereihin.

Kyllä noihin rauhottaviin ja muihin "ilo" pillereihin on aika moni jäänyt vähintäänkin psyykkisesti kiinni. Ei uskalleta edes kokeilla elämää ilman pillereitä.

Nukahtamis pillerit ymmärrän just ja just jos nukkuminen ei yksinkertaisesti onnistu mutta nekin vain yksittäisinä kertoina.

Vaihtoehdot olivat joko lääkkeillä avustettu selviytyminen ekoista viikoista tai täydellinen romahtaminen. Täydelliseen romahtamiseen ei ollut mahdollisuuksia, kun piti hoitaa lapsia. Että tiedän kyllä mistä puhun, kun olen sitä mieltä että lääkkeitä voi käyttää oman tuskaisen olon helpottamiseen.

Vaihtoehdot olivat joko lääkkeillä avustettu selviytyminen ekoista viikoista tai täydellinen romahtaminen. Täydelliseen romahtamiseen ei ollut mahdollisuuksia, kun piti hoitaa lapsia. Että tiedän kyllä mistä puhun, kun olen sitä mieltä että lääkkeitä voi käyttää oman tuskaisen olon helpottamiseen.

Kuten sanoin minulta kuoli pieni lapsi äkillisesti, enkä käyttänyt pillereitä ja piti meidänkin hoitaa muita (alle kouluikäisiä lapsia).

Toki suvusta oli iso apu kun halusi olla yksin ja huutaa.

no näitä lääkkeitä on kuitenkin hyvin eritasoisia. Just joku opamox normaaliannoksilla on kuitenkin siinä alkutilanteessa hyvin turvallinen.



Suru ei lääkkeillä häviä mihinkään. Suru ei ole sairaus, sitä on vain käytävä läpi. Kukin omalla tavallaan.



Sen sijaan äkillisen kuoleman aiheuttamaan traumaan joku ahdistus- tai nukahtamista helpottava lääke voi olla korvaamaton apu. Sitä traumaa/kriisiä pitää päästä käsittelemään. Muuten ihminen saattaa jäädä kiinni sokkiin, jolloin mm. surutyö ei pääse käyntiin. Kriisinhoito on henkistä ensiapua. Jos se lähtee väärille urille, niin toipumistie voi olla paljon tuskallisempi.

no näitä lääkkeitä on kuitenkin hyvin eritasoisia. Just joku opamox normaaliannoksilla on kuitenkin siinä alkutilanteessa hyvin turvallinen.

Suru ei lääkkeillä häviä mihinkään. Suru ei ole sairaus, sitä on vain käytävä läpi. Kukin omalla tavallaan.

Sen sijaan äkillisen kuoleman aiheuttamaan traumaan joku ahdistus- tai nukahtamista helpottava lääke voi olla korvaamaton apu. Sitä traumaa/kriisiä pitää päästä käsittelemään. Muuten ihminen saattaa jäädä kiinni sokkiin, jolloin mm. surutyö ei pääse käyntiin. Kriisinhoito on henkistä ensiapua. Jos se lähtee väärille urille, niin toipumistie voi olla paljon tuskallisempi.

Kuten sanoin ymmärrän ne nukahtamislääkkeet juuri ja juuri, koska jos ei nuku niin ei jaksa käsitellä suruaan. Mutta rauhoittavien "päivä" käyttöä en oikein ymmärrä. Mun mielestä se vaan on sen surun piilottamista ja kuten sanoit jossakin vaiheessa se pitää työstää, joten miksei heti alusta alkaen lähde surutyöhön.

Mun mielestä nykyään vaan ihan liian usein ja helposti tarjotaan pilleri ratkaisua. Yksin metsässä huutaminenkin voi olla hyvinkin terapeuttista.