Lue keskustelun säännöt.
Takertuva ystävä
13.05.2011 |
Mua on alkanut rasittamaan eräs ihminen, joka soittaa lähes jokapäivä ja jos en vastaa, niin laittaa viestiä. Hän haluaisi jatkuvasti nähdä, puhua puhelimessa ja ehdottaa koko ajan jotain yhteistä tekemistä. Ahdistaa!! Joskus hän soittaa jopa useita(!) kertoja yhden päivän aikana, vaikka oltais jo puhuttu sinä päivänä aiemmin puhelimessa tai nähty. Eikä silläkään ole mitään väliä, onko äitienpäivä, pääsiäinen tms, olenko joutunut valvomaan koko yön tms.
Esim. viime viikolla näimme peräti kolme kertaa ja tämänkin viikon aikana on tullu jo useita viestejä, että mitä voitais tehdä yhdessä. Tuntuu etten sais rauhassa viettää omaa aikaa ollenkaan ja ihan ku kaikki tekemiset pitäis olla sidoksissa häneen. En ymmärrä, miksi hän haluaa nähdä koko ajan, kun ollaan ihan aikuisia ihmisiä molemmat ja itse olen kokopäivätyössä.
Niin, ja se tapaaminenkin hänen kanssaan vie yleensä jopa useita tunteja. Järkkyä, että pitäis yhdelle ihmiselle uhrata töiden jälkeen vielä noinki paljon aikaa ja monta kertaa/vk!! Ja sitten ku koko ajan tulee noita viestejä, missä kysellään mun päivänohjelmaa, kartotetaan missä välissä on "taukoa" (milloin voi nähdä häntä) niin jotenkin alkaa olemaan vähän hermot kireellä.
Siis en haluais mitään välejä laittaa poikki tai loukata häntä, mutta jotenki tuntuu että tuo ei ole enää normaalia?! Mitä siis voisi tehdä?
Kommentit (72)
koko ajan kontaktia sinuun? Oletteko tunteneet jo kauan? Onko hänellä perhettä?
Kuulostaa hieman ikävältä jos joka viikko pitäisi joka päivä olla tekemisissä. Kerro rehellisesti muista menoistasi, niin eiköhän kaverisi ymmärrä.
On hänellä muitakin kavereita kuin minä, mutta ei ehkä sitten niin läheisellä tasolla. Meillä on kuitenkin aika monta yhdistävää tekijää. Ollaan tunnettu muutamia vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ateisti, mutta minusta on todella hienoa, että kirkko toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkauden sanomaa myös netissä! Välittämistä ja auttamista tarvitaan kaikkialle.
Jeesuskin olisi pyörinyt netissä, kansan parissa.
Mitään helvetin apua ei heistä ole.
jäänyt 6v asti kotiin yksinään, kun vanhemmat oli kuulemma jatkuvasti töissä. maanis depressiivinen, puhuu hirveesti paskaa, liioittelee, valehtelee päin naamaa, oman lapsen hyvinvointi ei ole tärkeintä elämässä, mies löytyy, ei pidä koirastansa huolta jne. ja miten ihanaa, kun tuo soittelee mulle joka päivä.. olen niin väsynyt hänen juttuihin. kaikki uudet ihmiset se heti haukkuu, vaikka ei edes ole vielä tutstunut niihin. niin lapsellinen monella tavalla etten edes jaksa luetella. aaargh, en jaksa ystävääni. on hänen seuransa hauskaa jne., mutta huonoja puolia on liikaa. ne kuormittaa mun pään ja sitten tunnen hänen seuransa vain rasitteeksi.
Olipa onni löytää täältä tälläinen viestiketju (joka osittain karkasi ihan sivuraiteille). Minullakin oli ystävä, joka vaikutti hyvin samanlaiselta, että tahtoi hurjan paljon enemmän yhteydenpitoa ja yhteistä aikaa kuin itse halusin ystävyydeltä. Huomasin, että ahdistuin, mitä enemmän sain puheluita ja viestejä ja uteluita siitä mitä teen ja kenen kanssa.
Huomasin myös, että keskustelunaiheet liittyivät aina ystävääni ja mikäli hän olisi ollut tarkkanäköisempi, hän olisi huomannut, etten enää juurikaan kertonut itsestäni. Lopulta jätin vastailematta tai vastasin myöhemmin puheluihin ja joskus viesteihin, eikä minua innostanut suunnitella yhteisiä reissujakaan. Tuntui, että oma elämäni ei saanut tarpeeksi tilaa..
Ystäväni suuttui ja loukkaantui. Sain viestejä, joissa hän kertoi tuntemuksiaan ja moitti käytöstäni. Ja halusi päättää ystävyytemme. hän ei ymmärtänyt, että minulla olisi ollut muita menoja tai etten aina ehdi jutella puhelimessa.
Syy miksi aloin etsiä aiheeseen liittyviä kirjoituksia on se, että en tunnistanut itseäni moiteviestistä, koen olevani hyvä ja luotettava ystävä, enkä ole ennen kokenut ystävyyttä, jossa ystävyys joutuu lakkautusuhan alle. Ystävyyshän on parisuhdetta joustavampaa, se ei vaadi tiettyä aikaa ja säännönmukaisuutta, vaikka uskollisuutta ja luotettavuutta vaatiikin.
Olen hämmentynyt kokemastani, mutta helpottunut, että joku muukin on kokenut saman, etten siis ole itse täysin väärillä raiteilla toivoessani omaa tilaa ja väljyyttä ystävyyssuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama ongelma minulla! Sinkkukaverillani on aina miesdraamoja, joissa on vielä samat kaavat vuodesta toiseen, vaikka kohteet vaihtuu. Ystävä tiedostaa tämän, mutta haluaa silti toimia siten, että varmasti saa miessotkuja aikaan ja mahd. Monta säätöä samaan aikaan:D en jaksa enää kuunnella niitä juttuja, koska neuvot menee ohi korvien ja olen vain purkusanko! Viestejä ja puheluita tulee päivittäin monta rasittavuuteen asti, tilannepäivityksiä miesjutuista. Itsellä on mies ja harrastuksia yms touhua, koen elämän tarjoavan niin paljon muuta kuin nuo ainaiset miesdraamat, jotka vielä itse aiheutetaan! Tuo energiakommentti oli hyvä ja sain ajattelun aihetta, meillä selkeä epätasapaino.
Mulla oli tämmöinen työkaveri. Ensin piti lounastaa ja kahvitella joka jumalan päivä. Sitten olisi pitänyt tavata vapaa-aikanakin. Ei mennyt vihjailut perille, ei se, että minulle ei koskaan sopinut, ei edes se, että en vastannut. Aina jotenkin keplotteli seuraani. Duunissa otti yhteyttä lyncin kauttakin jne. Sitten oli vain pakko sanoa suoraan, että en halua! Suuttui siitä, mutta perille meni, lopulta. Harmi, oli ihan kiva tyyppi, jos oltaisiin lounasteltu silloin tällöin.
Ai niin ja se mikä minua nyppi oli se, että hän odotti minun kehuvan häntä jatkuvasti. Kun lopetin sen, niin sitten hän kehui itse itseään :(.
Olkaa tytöt jämäkkänä!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin oli tollainen kaveri. Laitteli soittoa jatkuvasti, ja piru sen kännykänkehittelijän periköön joka keksi sankkareihin toiminnon "soittaa niin kauan kunnes vastaa" eli puhelin soittaa uudelleen automaattisesti kunnes kaveri vastaa, jolloin tästä kertyi yhdellä istumalla soittoja yhteensä kahdeksan putkeen. Joskus en vastannut ollenkaan, vaikka hän soitti 22 kertaa putkeen. Soittojen välissä hän saattoi laittaa viestiä jossa kysyi asiaansa, mutta jatkoi taas jollen ollut holleilla.
Kaverini jäi tilittämään asiaansa, vaikka vihjasin (sanoin suoraan) etten ehdi puhua. Olin vaihtamassa junaa kädet täynnä tai jotain muuta, ja erehdyin vastaamaan -> kauhea selitys asiasta mikä ei kiinnostanut vähääkään aiheen ylidramaattisuuden tai muun typeryyden takia.
Jouduin ottamaan koputuspalvelun kokonaan pois päältä, koska yhtäkään puhelua en saanut puhua rauhassa ilman että kaveri ei häirinnyt niitä. Hän saattoi siinäkin välissä laittaa viestiä "meinaaks puhua vielä kauankin" ihan kuin pystyisin muka kesken puhelun katsomaan sitä ja vastaamaan hänelle siinä välissä "joo meinaan". Yhdenkin kerran olin puhunut hänen kanssaan puhelimessa jo tunnin, ja sanoin et nyt tarvitsee lopettaa ainakin siksi aikaa että käyn vessassa. Siinä välissä kumppanini soitti ja me sovittiin tärkeistä menoista keskenämme, niin eikö tä yks pommita koko ajan väliin. Kadun vieläkin etten soittanut hänelle takaisin ja käskenyt lopettaa, että saan ensin sopia menoistani mieheni kanssa rauhassa.
Kaverini kiljui kerran puhelimessa, että et ikinä tuu tänne koska meet aina vaan ryyppäämään. Se tuli niin vittumaisella äänellä, että katkaisin välit siihen. en jäänyt enää edes sopimaan hänen kanssaan mitään, koska jos järki ei sano mitään, niin ei siihen selostuksenikaan auttanut. Hän makasi kotona yksi vuotiaan lapsen kanssa eikä siivonnut tai omannut omaa elämää ollenkaan, sen sijaan itse kävin iltaisin koulussa ja töissä ja hain toiseen paikkaan opiskelemaan. Sen lisäksi minulla oli useampi lemmikki, joista pidin uutterasti huolta ja totta kai halusin asua puhtaassa kodissa, joten siivosin lemmikkienkin vuoksi useammin kuin kerran viikossa. Muun aikaa halusin olla mieheni kanssa, jonka kaverini mielleyhtymissä oli sitä ryyppäämään lähtemistä..
Joo. Tee selväksi, että toi perseily loppuu alkuunsa, ei se muuten tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 18:07"]
Vähän sama ongelma minulla! Sinkkukaverillani on aina miesdraamoja, joissa on vielä samat kaavat vuodesta toiseen, vaikka kohteet vaihtuu. Ystävä tiedostaa tämän, mutta haluaa silti toimia siten, että varmasti saa miessotkuja aikaan ja mahd. Monta säätöä samaan aikaan:D en jaksa enää kuunnella niitä juttuja, koska neuvot menee ohi korvien ja olen vain purkusanko! Viestejä ja puheluita tulee päivittäin monta rasittavuuteen asti, tilannepäivityksiä miesjutuista. Itsellä on mies ja harrastuksia yms touhua, koen elämän tarjoavan niin paljon muuta kuin nuo ainaiset miesdraamat, jotka vielä itse aiheutetaan! Tuo energiakommentti oli hyvä ja sain ajattelun aihetta, meillä selkeä epätasapaino.
[/quote]
Uskomatonta kuinka voi olla tuttua! Olen ollut jos 5 vuotta erään henkilön purkusankoja, ja käytös on juuri tällaista mitä kuvasit. Niin samanlaista, että aloin epäillä, että sama kaveri kyseessä. Todella väsyttävää tällainen, ja se syyllistäminen, mikä tulee siitä, jos vietän vapaa-aikaani 'vain laiskotellen', mutta en vastaa hänen 7:teen puheluunsa sinä päivänä.Tuntuu että on jotenkin velvollinen antamaan kaiken oman vapaa-aikansa ollakseen terapeutti toisen ihmisen itse aiheutettujen ongelmien purkamiseksi....Ja kaverini itsekin puhuu 'tilannepäivityksistä'. Ihan kuin olisi varmaa että minua kiinnostaa hänen elämänsä joka hetki...
En todella tietä mitä tehdä, olen yrittänyt sanoa melko suoraankin:''Huomaatko ettet ole kahteen kuukauteen kysynyt mitä minulle kuuluu?'' tai jopa ''Mulla on nyt tosi kiireistä, älä soita niin usein''. Olen jopa ollut vastaamatta puhelimeen esim, 2 päivää putkeen, mistä tulee vihaisia kommentteja.Mutta ei auta ei. Mikähän neuvoksi.... :(
minullakin on sama ongelma kaveri koko ajan soittelee eikä jätä rauhaan tänäänkin on melkein koko päivän soittanut minulle neuvottelupuhelulla. vähän ärsyttävää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2011 klo 01:26"]
Mua on alkanut rasittamaan eräs ihminen, joka soittaa lähes jokapäivä ja jos en vastaa, niin laittaa viestiä. Hän haluaisi jatkuvasti nähdä, puhua puhelimessa ja ehdottaa koko ajan jotain yhteistä tekemistä. Ahdistaa!! Joskus hän soittaa jopa useita(!) kertoja yhden päivän aikana, vaikka oltais jo puhuttu sinä päivänä aiemmin puhelimessa tai nähty. Eikä silläkään ole mitään väliä, onko äitienpäivä, pääsiäinen tms, olenko joutunut valvomaan koko yön tms.
Esim. viime viikolla näimme peräti kolme kertaa ja tämänkin viikon aikana on tullu jo useita viestejä, että mitä voitais tehdä yhdessä. Tuntuu etten sais rauhassa viettää omaa aikaa ollenkaan ja ihan ku kaikki tekemiset pitäis olla sidoksissa häneen. En ymmärrä, miksi hän haluaa nähdä koko ajan, kun ollaan ihan aikuisia ihmisiä molemmat ja itse olen kokopäivätyössä.
Niin, ja se tapaaminenkin hänen kanssaan vie yleensä jopa useita tunteja. Järkkyä, että pitäis yhdelle ihmiselle uhrata töiden jälkeen vielä noinki paljon aikaa ja monta kertaa/vk!! Ja sitten ku koko ajan tulee noita viestejä, missä kysellään mun päivänohjelmaa, kartotetaan missä välissä on "taukoa" (milloin voi nähdä häntä) niin jotenkin alkaa olemaan vähän hermot kireellä.
Siis en haluais mitään välejä laittaa poikki tai loukata häntä, mutta jotenki tuntuu että tuo ei ole enää normaalia?! Mitä siis voisi tehdä?
[/quote]
Musta on tullu sellanen että voin olla täysin kylmästi vastaamatta!
Joskus jopa sulkenut koko puhelimen kun ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2011 klo 09:50"]
Ei-diakoni vastaa nyt tuohon haukkumiseen, ettei muka anna hyvää kuvaa kirkosta. Minusta nimenomaan antaa hyvän kuvan kirkosta, että kirkko käyttää myös sosiaalista mediaa työnteon välineenä. Etenkin kun diakonin vastaus oli hyvä.
Mielestäni tämä kertoo siitä, että kirkko tulee lähemmäksi kansaa ja pyrkii auttamaan monien eri kanavien kautta.
Ja kyllä: kuulun kirkkoon ja maksan kirkollisveroa, en tosin Vantaalle. Toivoisin, että omia kirkollisäyrejäni käytettäisiin vastaavasti.
[/quote]Minunkin mielestäni tällainen toiminta ja apu kirkon/seurakunnan taholta on pelkästään positiivinen juttu vaikka en itse kirkkoon kuulukaan
[quote author="Vierailija" time="13.05.2011 klo 01:26"]
Mua on alkanut rasittamaan eräs ihminen, joka soittaa lähes jokapäivä ja jos en vastaa, niin laittaa viestiä. Hän haluaisi jatkuvasti nähdä, puhua puhelimessa ja ehdottaa koko ajan jotain yhteistä tekemistä. Ahdistaa!! Joskus hän soittaa jopa useita(!) kertoja yhden päivän aikana, vaikka oltais jo puhuttu sinä päivänä aiemmin puhelimessa tai nähty. Eikä silläkään ole mitään väliä, onko äitienpäivä, pääsiäinen tms, olenko joutunut valvomaan koko yön tms.
Esim. viime viikolla näimme peräti kolme kertaa ja tämänkin viikon aikana on tullu jo useita viestejä, että mitä voitais tehdä yhdessä. Tuntuu etten sais rauhassa viettää omaa aikaa ollenkaan ja ihan ku kaikki tekemiset pitäis olla sidoksissa häneen. En ymmärrä, miksi hän haluaa nähdä koko ajan, kun ollaan ihan aikuisia ihmisiä molemmat ja itse olen kokopäivätyössä.
Niin, ja se tapaaminenkin hänen kanssaan vie yleensä jopa useita tunteja. Järkkyä, että pitäis yhdelle ihmiselle uhrata töiden jälkeen vielä noinki paljon aikaa ja monta kertaa/vk!! Ja sitten ku koko ajan tulee noita viestejä, missä kysellään mun päivänohjelmaa, kartotetaan missä välissä on "taukoa" (milloin voi nähdä häntä) niin jotenkin alkaa olemaan vähän hermot kireellä.
Siis en haluais mitään välejä laittaa poikki tai loukata häntä, mutta jotenki tuntuu että tuo ei ole enää normaalia?! Mitä siis voisi tehdä?
[/quote]
Kuullostaa vahvasti yksinäiseltä ihmiseltä ja haluaa viettää aikaa hyvän ystävänsä kanssa. Sano hänelle kiertelemättä, että sinua ahdistaa hänen jatkuvat yhteydenottonsa. Muista sanoa asia selvästi, koska hän ei välttämättä tajua vihjailua, koska toimii noin tökerösti eikä itse tajua sitä.
[quote author="KirkkoSisko" time="13.05.2011 klo 07:24"]
Mulle tuli mieleen, että et voi muuttaa ystävääsi, mutta voit ja sinun pitääkin pitää huoli omasta voinnistasi ja jaksamisestasi ja ajankäytöstäsi.
Kun kerroit, että tämä ystävä kartoittaa päiväohjelmaasi ja taukojasi, ei tunnu oikein tarkoituksenmukaiselta, että lähdet siihen mukaan.
Jotenkin tähän tapaan ajattelen:
"Minusta olisi mukava tavata sua ensi viikon torstaina klo 17" Eli sanot myönteisesti sen milloin haluat tavata, etkä kielteisesti sitä milloin ei (kuten: no tiistaina ei sovi kun on ne futisharkat klo 18 -- tähän ihminen saattaa tarttua että entäs ennen futisharkkoja).
Jos hän ryhtyy kyselemään että miksi ei tällä viikolla ja miksi ei viikonloppuna, toistat vaan sen että sopiiko hänelle se ensi viikon torstai.
Tämmöinen puhe on vastuullisuutta: kerrot vain itsestäsi ja asetat omat rajasi.
Sellaisesta ystävyydestä ei ole iloa, missä toinen jollain tavalla vaatii enemmän kuin toinen osapuoli haluaa/jaksaa antaa (paitsi tietenkin lyhytaikaisissa kriiseissä voi joutua tukemaan).
Miltä kuulostaa?
t diakoni Meiju
Tikkurilan srk
Vantaan seurakunnat.
[/quote]
Sä oot kyllä vähän outo...
mun ystävällä on myös lapsi ja mies, mutta tuntuu ettei ne riitä hänelle, kun pitäisi joka päivä soitella ja nähdä. haluan olla ihan perheenikin kesken ja ilman ystävän jatkuvaa läsnäoloa..aargh!
Minä en aina vastaa. Ja kun tuli tiedustelu, että mitä _me_ tehdään lomalla (tarkoittaen häntä ja minua! sanoin, että minä ja perheeni olemme meidän mökillä - enkä kutsunut häntä vahingossakaan.
Ja juuri tuo, että keskiviikosta asti ruvetaan tivaamaan seuraavan viikonlopun ohjelmaa. Tai kun yksi pyhä päättyy tivataan seuraavasta...
Hän asuu yksin, työpaikkansa vieressä, ja luppoaikaa on. Minulla on kaksi lasta, pitkät päivät töissä jne.
En millään voi päivystää yhden terveen aikuisen tarpeita siihen päälle!
Mulle tuli mieleen, että et voi muuttaa ystävääsi, mutta voit ja sinun pitääkin pitää huoli omasta voinnistasi ja jaksamisestasi ja ajankäytöstäsi.
Kun kerroit, että tämä ystävä kartoittaa päiväohjelmaasi ja taukojasi, ei tunnu oikein tarkoituksenmukaiselta, että lähdet siihen mukaan.
Jotenkin tähän tapaan ajattelen:
"Minusta olisi mukava tavata sua ensi viikon torstaina klo 17" Eli sanot myönteisesti sen milloin haluat tavata, etkä kielteisesti sitä milloin ei (kuten: no tiistaina ei sovi kun on ne futisharkat klo 18 -- tähän ihminen saattaa tarttua että entäs ennen futisharkkoja).
Jos hän ryhtyy kyselemään että miksi ei tällä viikolla ja miksi ei viikonloppuna, toistat vaan sen että sopiiko hänelle se ensi viikon torstai.
Tämmöinen puhe on vastuullisuutta: kerrot vain itsestäsi ja asetat omat rajasi.
Sellaisesta ystävyydestä ei ole iloa, missä toinen jollain tavalla vaatii enemmän kuin toinen osapuoli haluaa/jaksaa antaa (paitsi tietenkin lyhytaikaisissa kriiseissä voi joutua tukemaan).
Miltä kuulostaa?
t diakoni Meiju
Tikkurilan srk
Vantaan seurakunnat.
Kiitos fiksusta viestistä! Tuo oli kyllä asiaa ja siinä on ajattelemista. Ihan mukavaa meillä toisaalta on yhdessä, mutta kaipaan tosiaan "taukoja" että ehtii taas latautua ja liika on liikaa. Liian usein tapaaminen alkaa tuntua enemmänkin vaatimukselta ja velvollisuudelta ja silloin ei ole kovin hauskaa, kun tuntuu ettei itsellä ole enää mitään annettavaa.