Kärsitkö raskauden aikana masennuksesta? Minä kyllä,

Tai siis lapseen myöhemmällä iällä? Koska vauvahan jakaa äidin hormonit.

Mutta kärsi koliikista 4kk, kuten molemmat vanhempansakin. Vieläkin vatsa aika herkkä, vaikkei todettuja allergioita ole. En siis osaa sanoa. ap

Olin ihan tyytyväinen ja iloinen. Itsehän olin lapsia toivonut, miksi siitä olisin masennellut?

ap

Masennus alkoi samoihin aikoihin kun raskauskin. En meinannut myöntää itselleni pahaa oloani, mutta masennus syveni raskauden edetessä. Raskauteni ei ole vielä päättynyt, joten en tiedä kuinka käy. Odotan ja toivon masennuksen hellittävän synnytyksen jälkeen.

ja joka ikisessä raskaudessa olen kärsinyt ahdistus- ja masennusoireista. Kolmas raskaus oli pahin.



Uskon että kyse on hormonien heittelystä, koska joka kerta lapsen synnyttyä mielialani on kohentunut pian normaaliksi.

Olin hyvin ahdistunut ja allapäin ja tilanne helpotti vasta ehkä joskus vauvan ollessa yli puolivuotias. Varmaan yksi syy, miksi lykkään kakkosen hankintaa koko ajan eteenpäin; en jaksa sitä yli vuoden kestävää murheen alhoa ja läheisten kärsimystä.



Mulle ei noi hormonit yksinkertaisesti sovi. Ei sitten millään.

Mieliala alkoi ensimmäisessä raskaudessa kääntyä synkeään ja pessimistiseen suuntaan vähitellen siinä puolen välin jälkeen. Loppuraskaudessa olin jo aivan varma, etten ikimaailmassa saa lasta hengissä tai ainakaan terveenä maailmaan.



Lapsen synnyttyä paha olo jatkui ja lopulta minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus, kun lapsi oli 3 kk. Hoitoon päästyäni tilanne parani nopeasti ja noin 6 kk kohdalla olin jo varmasti kuin kuka tahansa lasta toivonut ja hänestä kiitollinen äiti.



Toisen raskauden kohdalla jätin mielialalääkkeen pois ensimmäisen kolmanneksen ajaksi. Sitten mahdollisimman pienellä annoksella vkolle 30 ja sitten annoksen muutaman viikon puolituksen jälkeen loppuraskaus ilman lääkettä. Oli muuten täysin toisenlainen raskaus. Vaikka fyysisiä kremppoja riitti, mieliala oli hyvä ja positiivinen kaiken aikaa.

Vaikka kurjasta asiasta kyse, on mukavaa lukea, etten ole asiani kanssa yksin. ap

En pystynyt missään vaiheessa iloitsemaan vahinkoraskaudesta enkä näkemään asiassa mitään hyvää. Suhtauduin äärimmäisen pessimistisesti tulevaisuuteen. Tämä oli jo kolmas lapsi, aiemmissa ei tuollaista mielialaa ole ollut.



No,lapsi syntyi ja oma oloni on parempi sekä henkisesti että fyysisesti. Ehkä tästä selvitään... ja jos ei, niin ehkä kuitenkin on vielä mahdollista aloittaa elämä alusta jossain muualla.