kirjoita jotain positiivista keskenmenon kokeneelle
kaavinta maanantaina, mieli välillä melkoisen maassa. Onneksi on yksi lapsi ennestään, joka lohduttaa tietty tässä tilanteessa huomattavasti.
Olisin kiitollinen positiivisista ja rohkaisevista ajatuksista ja vinkeistä, kuinka päästä tästä yli!
Kommentit (6)
Helposti alkaa miettiä omia tekojaan ja "syntejään", mutta keskenmenolle ei mitään voi - se tulee jos on tullakseen.
Minulla ensimmäinen raskaus meni kesken, ja toista yritettiin melkein vuosi. Seuraava alkoikin jo muutaman yrityksen jälkeen, ja kolmas laakista.
Ja muista: meitä saman kokeneita on paljon. Ajatukseni ovat kanssasi.
Harmi, kun mieleen tulee vain kliseitä toisensa perään.. Mutta ajattele niin, että tapahtumalla oli joku tarkoitus. Pikkuinen alku ei ollut tarpeeksi vahva jaksaakseen, poistuessaan antaa uudelle vahvalle alulle mahdollisuuden.
Katse tulevaisuuteen, sure suru pois, mutta sitten nenä pystyyn uudelleen.
Voimia!
Keskenmeno oli minulle tosi rankka, mutta kyllä siitäkin ajan kanssa selvisi. Sain sitten myöhemmin sen vauvan syliinkin asti. Anna vain itsellesi aikaa surra ja murehtia, puhu jos se on sinulle sopiva tapa. Itse tykkäsin kirjoittaa blogia. Tässä sinulle runo jonka itse sain silloin toiselta keskenmenon kokeneelta:
Äiti, minun täytyy jatkaa
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa
vaikken tietä tunnekaan.
Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin
siellä veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.
Siellä missä korkealla
siintää pilvi sulavin
siellä sinipilven alle
siellä olen minäkin.
Äiti,katso kuinka kasvan
kuule kuinka kohisen.
minkä kasvoin viimevuonna
tänään kasvan ohi sen.
Avara on taivaan syli,
tuulen tietä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siellä olen minäkin.
Älä pelkää, tulen kyllä,
tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä,
siinä olen minäkin.
Ja lopuksi vielä linkki senaikaiseen blogiini, jos haluat lukea: http://www.helistin.fi/?page=5646684&blogid=5265774&articleid=0723201
Näin oli varmasti tarkoitettu. Keskenmenolle on syynsä, mutta sinä et ole tehnyt mitään väärää. On olemassa jonkin syy jonka vuoksi kasvu ja kehitys ei olisi terveellä tavalla ollut mahdollista nyt tai tulevaisuudessa.
En oikeasti tiedä kuinka sinua rohkaisisin, mutta lähetän kuitenkin positiivisia ajatuksia, halauksia, voimia.
itsellä kokemusta useammasta keskenmenosta. olo oli aika epätoivoinen, kun ei ollut yhtään lasta siunaantunut. toivon, että aika auttaa sinunkin kohdallasi, ja usko ja toivo seuraavaa mahdollista raskautta kohtaan! suunta on vain ylöspäin!
henkinen toipuminen alkaa paremmin ehkä sen jälkeen, kun fyysinen puoli on koettu. eli kun vuoto on loppunut ja kierto palautunut normaaliksi.
voimia!