Tunnetteko perheitä, joille kodin sisustus on toisarvoinen asia? Kuvaile

lehti- ja tavarapinoja joka puolella, huonekalut ilmaiseksi haalittuja, tavaraa ja romua pursuaa joka nurkasta

Peruste, hyvä kun on katto pään päällä, kaikilla ruokaa ja jonkinlaiset vaatteet.



Köyhyys on jokapäiväinen ongelmamme joten sisustus on niitä viimeisiä juttuja joihin on rahaa laittaa. Asiat menee tärkeysjärjestyksessä.



Velkaa en ota sen takia että sisustus olisi tiptop tai että se joitakin kotimme näkeviä kiusaa.



Sairaus on vienyt työkyvyn ja kituutellaan pienillä rahoilla.



Kysyjällä lienee se kuuluisa kultalusikka hanurissa ettei ymmärrä että ihmiset elää eriarvoisesti riippuen yhteiskuntaluokasta mihin on sattunut syntymään.

vaikka on sotkuista. Mä tunnen erään jolla ei ole mitään kiinnostusta sisustukseen. Huonekalut on usein saatuja, ihan toisiinsa sopimattomia. Kuten myös verhot ym. tekstiilit. Jos tämä ihminen ostaa kotiinsa jonkun sisustustavaran, ei mieti olleenkaan sopiiko muuhun sisustukseen. Siis kaikki näyttää jotenkin kovin vanhanaikaiselta, muttei mitenkään hienon antiikkiselta.

-suurin osa huonekaluista suvun perintöjä (osa kyllä arvokkaitakin puuseppien taidonnäytteitä 1800-luvulta)

-yksittäisen huonekalun tarina merkitsee enemmän kuin sisustuksen yhteensopivuus

-150 neliön talossamme ei ole muuta itse ostettua kuin yksi sohva, pinnasänky ja tv-taso.

tai ei se ole toisarvoinen asia, vaan sisustetaan pikkuhiljaa rahatilanteen mukaan. Ja kun ei haluta ostaa halpaa ja vähän sinnepäin, niin meidän kämppä on vähän puolivalmis. Seinät on tyhjät eikä ole hirveästi mattojakaan. Eikä ole kamalasti säilytystilaa, joten välillä niitä röykkiöitä kertyy.



Ja yleensä muut menot menee sisutamisen edelle.

paitsi että huonekaluista vain osa on saatu ilmaiseksi... Muutto ollut vaiheessa kohta puoli vuotta. Ens viikonloppuna saadaan vikat lattialistat ja kirjahylly kiinnitettyä seinään, sit voi alkaa laitteleen tavaroita paikoilleen.

Mut joo, meidän koti tuskin tulee ikinä mikään näyttelytila olemaankaan. Ei jaksa aina olla siivoamassa ja stressaamassa jostain sisustuksesta.

Sanottakoon nyt vielä, että kyllä mä nautin siisteydestä ja kauniista sisustuksesta. Meillä vaan ei osata pitää paikkoja kunnossa...

lehti- ja tavarapinoja joka puolella, huonekalut ilmaiseksi haalittuja, tavaraa ja romua pursuaa joka nurkasta

huonekaluja ym mutta en jotenkin osaa sisustaa hienoilla design-tuotteilla tai jaksa lukea sisustuslehtiä. Naapurin rouva taas on haka siinä hommassa ja heillä on samanlainen talo kuin meillä, mutta ihan eri näköinen ja todella tyylikäs. Olisi kiva osata ja viitsiä, mutta mä laitan kaiken rahan matkusteluun ja keittiöremppaakin olen siirtänyt pari vuotta.

Mutta toisaalta ehkä mua ahdistaakin enemmän nämä liian innokkaat sisustajat, joilta puuttuu se jutun juju. Kovasti sisustetaan ja käytetään siihen rahaa, mutta jos ei omaa yhtään esim.värisilmää niin lopputulos voi olla hirveä.

on todella tärkeää, voisi sanoa että jopa harrastus. Sisustanut olen todella pienellä rahalla; seinät maalannut itse, tavarat halppiskaupoista, kirppareilta, tuttujen vanhoja, itsetehtyjä ja duunattuja (esim. olen maalannut taulut itse, eri vuodenajoille erit). Asuntoamme ihastellaan usein että on kuin sisustuslehdestä, vaikka oiskohan kokonaisbudjetti jotain 1500e (ja nämkin kulut tullu pikkuhiljaa).



Mutta ymmärän täysin, ettei kaikilla riitä aikaa, rahaa, kiinnostusta tai taitoa sisustaa. Tunnen monia, joiden kalusteet Iskusta, Vepsäläiseltä jne., remontit teetetty ulkopuolisella viimeisen päälle, mutta silti asunnot eivät ole mitenkään sisustuksellisia, saati kotoisia.



Lapsuudenkotini on taas toinen ääripää, remontit tehty sinnepäin, kalusteet eivät sovi toisiinsa pätkääkään, kaikki vähän repsottaa...Mutta se on kuitenkin hyvin kodikas koti, sitä sanovat kaikki. Ei tarvitse pelätä, että sotkeeko tai rikkooko jotain. Itsekin olen yrittänyt vieraille painottaa, että saa olla rennosti, vaikka sisustettu onkin!



Eli, vaikka kaunis koti on omalla prioriteettilistallani kärkisijoilla, ei minua häiritse pätkääkään, että toisilla se on siellä toisessa häntäpäässä. Ja kauneus on niin suhteellista!Eiköhän asuntoihin päde sama kuin ulkonäköön, että tietyt kauneuskäsitykset jylläävät tiettyinä aikoina, mutta tärkeintä on se, mitä löytyy sieltä sisältä. Onnellinen perhe on onnellinen vaikka pahvilaatikossa, erityisesti lapsille on aina parempi äiti, jolla on aikaa kuin äiti, joka puunaa kämppää ja stressaa joka kolhusta ja sotkusta!

Mä vaan en jaksa etsiä sävy sävyä tai yhteensopivia esineitä/huonekaluja/lamppuja/mattoja jne.

Meitä kiinnostaa mm. musiikin tekeminen, politiikka ja sijoittaminen. Lisäksi tykkäämme nikkaroida. Pyöräily, lenkkeily, rullaluistelu ja salilla käynti ovat urheilulajeista mukavimpia, joskus käymme hiihtämässä tai laskettelemassa. Pidämme ihmisten seurassa, kyläily on mukavaa. Luemme myös jonkin verran, tällä scifi ja elämänkerrat ovat tälle hetkellä mieluisimpia.



Kuten huomasit, sisustaminen on toissijaista. Ne eivät edes päätyneet kuvaukseemme perheestämme.

Kämppä on täynnä kirpparihuonekaluja ja tavaraa (pahvilaatikoita jne) niin ettei mahdu kulkemaan. Pölyä on niin paljon, että en pysty oikeasti olemaan siellä. Mutta sisko on kiireinen töiden, opiskelujen ja harrastusten parissa, eikä varmaan paljoa aikaa kotona vietäkään.

lapset on pieniä, ja lisää tulee, joten mennään halvoilla ikean huonekaluilla, jotka ei pistä itkemään kolhuille mennessään. ollaan yritetty laittaa vähän sävy sävyyn mutta koska luullaan asuvamme väliaikaisessa asunnossa ei olla paljon jaksettu panostaa. tavarapaljoutta ei ole, vaan halpoja tyylittömiä huonekaluja. meillä varmaan näyttää just vähän semmoselta kasaanhaalitulta :)



ja itseasiassa sen kerran kun laitoin esim. eteisen käytävän mattoihin vähän enempi rahaa(50e per matto) niin sekin meni pieleen, matot olikin tosi huonolaatuisia ja rullaantuivat itestään. ei oo helppoo :)

Se ei tosin tarkoita etten välittäisi sisustuksesta! Olen hyvinkin tarkka sen suhteen. Muut asiat elämässäni ovat kuitenkin tärkeämpiä... Eli sisustukselle annetaan aikaa jos ja kun sitä on.

saaduilla ja halpislastulevyhuonekaluilla, aivan kamalan näköistä! Että vihaan riparisia huonekaluja, liian lyhyitä verhoja paskaisia ja rumia mattoja!! En edes 15 vuotiaana huolinut mitään paskaa ekaan omaan kotiini vaan kävin töissä että sain rahaa uusiin ja mieleisiin huonekaluihin.

Olen nykyään ennemmin ilman kuin ostan jotain kamalaa halpisromua.

Ja kyllä, minulla on tarkka tyyli, minulla on lapsia ja lapsilla ja minulla on myös muita harrastuksia kuin sisutus ja siivous. Rahaa ei kaksi duunaria perheeseen liioin tuo mutta mielelläni sijoitan ne vaikka ''disainiin'' kuin johonkin turhaan.

Mutta mielestäni meillä on ihan kodikasta, vaikka tavarat on eri aikakausilta ja myös harrastukset ja lapset saa näkyä. Lelut ja pallokorit.

jotain esinettä vain sisustustarkoitukseen hyllynkulmalle tököttämään, se on kyllä tylsintä mahdollista. En tajua.



Mutta tarkemmin ajatellen ei se sisustus taida kyllä yhdentekevääkään olla. Lehdissä esitellyt "persoonalliset" ja "just mun näköiset" sisustukset ovat kumma kyllä aivan samanlaisia keskenään. On jotenkin niin yhtenäinen se malli minkälainen tyylikkään sisustuksen kuuluu olla, ei niitä erota. Eli on tärkeää että ei näytä ainakaan sellaiselta!



Pitää mieluummin olla vähän sitä sun tätä ja toisiinsa sopimattomia huonekaluja mieluummin kuin sopivia, paljon punaista väriä ja aivan liikaa kaikenlaisia kasveja jotka eivät ole sisutusesinetiä vaan holtittomasti ryöstäytynetiä kasvitieteellisiä kokeiluita.

kunhan olisi siistiä ja puhdasta. Eikä ylettömästi romua. Lapsuuskotini on aivan kaamea siltä osin, kaikki vanhat tietokoneetkin keräävät pölyä nurkissa. Lehtiä, lumppua, muovirasiaa jne. Ahdistun :-(

Tavarat on opiskeluajoilta, ja ostettu käytettynä. Puhdasta meillä on aina, ja koska siivoan usein jo ihan koiran vuoksi, olen iloinen ettei meillä ole hirveästi tavaraa jota puunata ja siirrellä vielä siihen päälle. Kaikki kamat, jotka kerää turhanpäiten pölyä, kuten koriste-esineet, torkkupeitot, nukkamatot jne, ei ole meidän kotiin tervetulleita.



Mulle sisustus merkitsee rahanmenon lisäksi stressiä, mitä näen jatkuvasti viimeisen päälle sisustetuissa kavereiden kodeissa; pitää stressata, pilaako koiran kynnet ja lapsen leikkiautoleikit kalliin lattian, vaalealle sohvalle ei saa sitten istua kuin pyhätamineissa, ja kun siihen väistämättä tulee tahra, niin siitä on hirveä haloo ja mekkala. Sama juttu keittiön kangaspäälysteisten tuolien kanssa ja täyspuisten tasojen kanssa joita ei jakseta hoitaa, mut jaksetaan kyllä voivotella jos siihen veitsestä jää joku jälki jne. Kaiken huippu on ollut lapsiperheessä ruokailuryhmän alle pistettu vaalea matto. Siinähän se äidin päivä varmasti meneekin rattoisasti, kun neljä kertaa päivässä vetää pultit siitä pysyykö matto siistinä.



Mulle koti on siis paikka, jossa eletään meidän perheen ehdoilla. Meidän koti on kodikas, jokaisella tavaralla on historia ja siihen liittyy hyviä muistoja. Mut ennen kaikkea kotimme on käytännöllinen ja siellä saa myös lapsi ja koira elää ilman, että joku aikuinen on aina kieltämässä, säätämässä ja moittimassa.



Lisäksi mua ahdistaa se, että kunnon ihmisen pitäis hahmottaa koko maailmankuvansa ensisijaisesti kulutuksen ja tavaran kautta. Ok, mä pystyn kyllä töissä teeskentelemään, että omistaminen, jatkuva tavaran miettiminen ja haluaminen on hyvän ja luotettavan ihmisen mittari, mut kotona en halua siihen lähteä. Kotonani haluan muistaa, että tavara on sitä varten, että sitä käytetään, ja ihmiset sitä varten, että heihin kiinnytään, eikä toisinpäin.

lehti- ja tavarapinoja joka puolella, huonekalut ilmaiseksi haalittuja, tavaraa ja romua pursuaa joka nurkasta

Meillä on liki kaikki kalusteet saatua, mutta niistä valitsen ne, jotka meille sopii.

Lasten kanssa arki tekee noita romukasoja.

Alkuperäiseen kysymyksen heitän esimerkin perheestä, missä mieluummin puuhasteltiin kodin ulkopuolella ja kirjahyllyyn oli tungetty jerrykannu ja muuta autonkorjaustyökaluja...