Kokoomus pettää kaikki vaalilupauksensa
Puolueen alkutaival hallituksessa on lohdutonta seurattavaa. Luvattu perintöveron poistaminen lykkääntyy ainakin tavallisilta ihmisiltä, ja rajoittuu vain yrittäjiin ja maanviljelijöihin. Eläkeläisiä ei hellitä, opintorahaan ei tule korotusta kuin ehkä joskus, tasa-arvotupo ja hoitajien palkankorotukset siirtyvät jonnekin silminkantamattomiin.
Tuorein shokki on tämä yksinhuoltajien ja köyhien kyykyttäminen, kun alle 980 euroa kuukaudessa ansaitsevilta aletaan periä päivähoitomaksuja. Keski- ja hyvätuloisia ei tietenkään rangaista. Lisäksi ilmoitetaan, että muita sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja korotetaan. Ja Keskusta on ilomielin mukana näissä talkoissa. Ennustan, että seuraavaksi käydään työntekijöiden oikeuksien kimppuun. Hirvittää jo etukäteen.
Kommentit (75)
Sen takia varmaan, että se on " hienoa" . Aika naiivia kuvitella, että porvaripuolue ajaa muiden kuin työnantajien, yrittäjien ja hyvätuloisten etua.
saavat korotuksen jota 3 edellista hallitusta ei saaneet aikaiseksi.
Ja mitä väliä köyhille on siitä perintöverojutusta, eihän ne mitään peri köyhistä vanhemmistaan.
tietysti ajaa yksinhuoltajien asiaa, mutta vähän lyhytnäköistä oli se perustelu että 10 euron korotus on turha koska kuitenkin se vähentää toimeentulotukea koska lasketaan tuloiksi.
No kyllähän se päivähoitomaksu lasketaan siellä sossussa menoiksi eli samalla logiikalla ei päivähoitomaksun korotuksesta ole mitään haittaa kun toimeentulotuki nousee sitten vastaavasti.
ja et usko miten onnellinen olen, kun Tuomioja EI OLE ENÄÄ ulkoministerinä. On kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä.
Hienoa Vanhanen, Katainen, Niinistö, Kanerva ja koko hallitus. Olen niin ylpeä, että meillä on nyt hallitus, joka koostuu PÄTEVISTÄ ihmisistä eikä mistään Prisman kassoista, marxilaisista, antisemitisteistä ja veronkiertäjistä.
-Sulla lienee omakohtaista kokemusta paljonko yrittäjiä rokotetaan jo verotuksessa? Juuri ensimmäisenä tulisi turvata yrittäjyyden jatkuminen suvussa, oikeasta suunnasta on lähdetty. Ei täällä oikein paljon olisi työpaikkoja ellei näitä paljon parjattuja yksityisyrittäjiä olisi. Ei kunnallinen ja valtiollinen sektorikaan kaikkia voi leipiinsä ottaa pätkiin.
Eläkeläisiä ei hellitä, opintorahaan ei tule korotusta kuin ehkä joskus, tasa-arvotupo ja hoitajien palkankorotukset siirtyvät jonnekin silminkantamattomiin.
Heti mulle kaikki tänne nyt, niinkö? Opiskelijoille ja eläkeläisille ON tulossa korotus, muttei Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä. Haloo, oikeastiko ajattelit että kaikki käy käden käänteessä?
Minulle oli uutta että joku hoidattaa ilmaiseksi lapsiaan! Puolipäivähoitohan säilyy edelleen maksuttomana, kokopäivähoitomaksuihin se korotus on tulossa. Kuka alle 980¿ kk tienaava pitää lastaa kokopäiväisesti hoidossa?
" Tukia" on vara maksaa, jos maksajia on enemmän kuin saajia.
Mitä tapahtuu, jos kaikki lopettavat yrittämisen/työnteon ja jäävät nauttimaan verorahoista maksettuja tukia?
Karrikoiden: " Ollaan pariskunta ja alettiin tehtailemaan kakaroita jo 15-vuotiaina. Nyt niitä on 345 364 765 kpl ja lisää on tulossa. Molemmat työttömiä. Yhteiskunnan pitää maksaa!"
Vierailija:
" Tukia" on vara maksaa, jos maksajia on enemmän kuin saajia.Mitä tapahtuu, jos kaikki lopettavat yrittämisen/työnteon ja jäävät nauttimaan verorahoista maksettuja tukia?
Karrikoiden: " Ollaan pariskunta ja alettiin tehtailemaan kakaroita jo 15-vuotiaina. Nyt niitä on 345 364 765 kpl ja lisää on tulossa. Molemmat työttömiä. Yhteiskunnan pitää maksaa!"
tulee maksaa hoidosta... Eiköhän näillä vähävaraisilla jotka pitävät lapsiaan kokopäivähoidossa ole varmaankin ongelmia kotona.. ja nyt nämä lapset joutuvat kotiin jäämään kun vanhemmat eivät kaljarahoistaan halua päivähoitoa maksaa, surettaa että tätä näkökantaa ei ilmeisesti otettu ollenkaan huomioon, lasten hyvinvointi huononee kun joutuvat kokopäiväisesti kotiin katselemaan vanhempiensa elämää, hoidossa heillä sentään oli jotain normaalielämää.. maailma sen kuin kovenee :(
Kansa saa seuraavina vuosina mitä ansaitsee, kuten demokratiaan kuuluukin.
Vierailija:
tulee maksaa hoidosta... Eiköhän näillä vähävaraisilla jotka pitävät lapsiaan kokopäivähoidossa ole varmaankin ongelmia kotona.. ja nyt nämä lapset joutuvat kotiin jäämään kun vanhemmat eivät kaljarahoistaan halua päivähoitoa maksaa, surettaa että tätä näkökantaa ei ilmeisesti otettu ollenkaan huomioon, lasten hyvinvointi huononee kun joutuvat kokopäiväisesti kotiin katselemaan vanhempiensa elämää, hoidossa heillä sentään oli jotain normaalielämää.. maailma sen kuin kovenee :(
Mua surettaa et ihmisillä on nykyään niin kovat arvot, et pelkällä rahalla on suunnilleen enää väliä. Mitä pahaa siinä on, et yhteiskunta huolehtis omistaan? Rikkailla on varaa käyttää yksityistä terveydenhuoltoa, mutta köyhillä ei. Mitä rikkailla on sitä vastaan, et kaikki saa terveydenhuoltoa, jotkut verorahoista? Ja mitä siitä, et eduskunnassa oiskin töissä " Prisman kassoja" , sehän on KANSANEDUSTUSlaitos! Siellä työskentelevien ihmisten tuliskin edustaa koko kansaa, eikä vaan korkeesti koulutettuja rikkaita.
Enkä mäkään henkilökohtaisesti ymmärrä, miks jotkut äänesti Kokoomusta, nekin joilla ei ois " varaa" sitä äänestää. Mut jotkut uskoo kaiken hyvän mitä niille sanotaan, eikä usko, että esim. Kokoomus ei tuu ikinä tukemaan pienituloisia, vaan ensisijassa yrittäjiä ja rikkaita.
sossut aja muuta kuin vanhojen änkyrä-taistolaiskommareiden asiaa.
Ei ne ainakaan ole suosineet tavallisia lapisperheitä politiikassaan, siksi en äänestä demareita vaan kokoomnusta.
Minä olen tosi onnellinen, että SDPstä päästiin. Ihan tosi onnellinen siis. En olisi kestänyt enää päivääkään sitä kommunistijunttaa!
Tottakai vähäosaisista tulee huolehtia, mutta kun siellä tuen saajissa on ihan terveitä ja työhön kykeneviä ihmisiä, jotka vaan kokevat kannattavampana sen tuilla loisimisen.
Se on vaan niin, että mistään ei tule rahaa yhteiskunnalle niiden palveluiden pyörittämiseen, jos suuri osa loisii ja odottaa, että yhteiskunta kustantaa elämsen.
Työnteosta tulee tehdä kannattavaa, ihan kaikesta työstä, koska vain työnteko ja sitä kautta saatavat verotulot pyörittää yhteiskuntaa.
Kyllä SDP on oikeistolainen puolue, siinä missä Keskusta ja Kokkaritkin. Ei kukaan OIKEA kommunisti äänestä SDP:tä tai pidä heitä edes vasemmistolaisena, saati sitten kommunistisena.
jos nyt jotain piti korottaa, niin eikö voisi korottaa suurinta päivähoitomaksua - ihmisille jotka tienaa yli 4000 kuussa ei 30 egee sinne tai tänne merkkaa juuri mitään, mutta jos saat esim. opintotuen (vajaa 500 euroa asumislisineen) niin 30 e on iso raha!
Ja mikä tää juttu on että sekä Vanhanen että Katainen on sitä mieltä, että opiskelijat on *pääasiassa kotona*?!? Yliopisto-opinnoissa voikin joskus olla paljonkin joustoa, mutta esim. ammattikorkeissa, ammattikouluissa ja muissa vastaavissa oppilaitoksissa on oikeasti 8-9 tunnin koulupäiviä, joiden aikana lapsi *ei voi olla puolipäivähoidossa* jos joku haluaa oikeasti suorittaa opintonsa loppuun..
Ja on se ihmeellistö että suomalaiset nielee ton sonnan ihan kyselemättä!! Pitäs pistää oikeen kunnon mielenosotus pystyyn siis tuhansia ihmisia sinne helsinkiin huutamaan!! Vallanvaihto ei olis pahitteeksi!!!