Kotiin jumiutuvat äidit, mikä teitä vaivaa???

...kotona ehkä kuin viikon verran. Sitten aloin taas liikkumaan. Nyt odotan toista, ja riippuen vauvasta en ole ajatellut jäädä muhimaan kotiin 4 seinän sisälle.

Kesä tulee ja kauniit ilmat, lapset mukaan rannalle tai vaikka Korkeasaareen.

lapsen kanssa on paljon kivempaa. Lapsi kulkee mukana, totta. Mutta minunhan sinne liikkeelle pitäisi haluta, eikö. Jos olen onnellinen näin, miksi pakottaa itsensä ja minne?

Itsellänikin on toinen lapsi tulossa. Ja olen vaan tämän esikoisen kanssa kotona kun ei kertakaikkiaan ole paikkaa minne mennä. Ja kavereita ei ole kun lapsettomat ovat hylänneet. Muuten olisin mielummin kyllä menossa minne vaan, mutta kenen kanssa????



Olen jo ihan kyllästynyt olemaan täällä neljän seinän sisällä, joten ei paljoo tuo meikkaaminenkaan kotona itselleni innosta!!! :(

Sitä minäkin ihmettelen. Itse ollut kotona yli 3 vuotta mutta en silti kestä olla jatkuvasti neljän seinän sisällä. Tietysti lapset kyllä rajoittavat menoa ja väsymys onkova välillä joten ei sitä kovin usein jaksa meikata ja panostaa itseensä kun on ihan poikki. Sinun on varmasti vaikea ymmärtää kun itselläsi ei ole lapsia. Eivät ne äidit sitä tahallaan tee. Elämäntilanne vain muuttúu ja sen mukaan on elettävä. Kyllä moni varmasti haluaisi käydä kahveilla ja olla tiptop jos se olisi noin helppoa. Fakta vain on, että lapset vievät aika paljon mehuja äideistä...ei se ole mitään legendaa...

nauttia hiljaiselosta oman kodin seinien sisällä niin voi voi.

Ei aina ole pakko tehdä, mennä, näkyä ja kuulua.

Siinä menossa tuli heti rintatulehdus, kun ei sittenkään voinut imettää niin runsaasti kun alussa olisi pitänyt ja vauva ei oppinut imemään rintaa ja itkeskeli vaan. Äidin jäkivuoto ei ottanut loppuakseen ja lopulta tulu sinne alpäähänkin joku tulehdus. Ja mamma vaan ihmettelee, kun mikään ei suju.

Mene kotiin ja rauhoitu.

Hehheh, kyllä se sitten siitä sinullekin valkenee, kun tulet itse äidiksi...voi että, miten nauratti tuo tekstis, kyllä lapsettomat ihmiset on sitten PIHALLA! Nimen omaan siitä, että mitä se sitten on...

On hyvin tavallista, että pieni vauva herää useamman kerran yössä. Kuvittele tämä tunne ja raskaus laittamalla herätyskellosi soimaan makuuhuoneen oven taakse 2 tai 3 tunnin välein. Alkaa kypsyttää yhdessä yössä nousta sammuttamaan, mutta vauvan kanssa sama heräilyä jatkuu monta kuukautta!



Kyllä se ottaa mehut pois, naisesta kuin naisesta!



Vastapainoksi vauvat kyllä nukkuu päivälläkin, kun herää sitten hyvin arvaamattomasti, joten monet kahvit jää kahvilassa kesken, kun vauva just yllättäen heräsikin! Eikä suurinta herkkua ole alkaa täpötäydessä kahvilassa imettää pikkuista. Yleensä toinen vaihtoehto on pierulta haiseva vessa, kun imetyshuoneita ei Suomesta juuri löydy.



Että semmoista.



Valitettavasti vauvan kanssa moni asia on monin kerroin hankalampaa kuin ennen, mutta vastapainoksi vauvat on kyllä hurmaavia otuksia, joista kasvaa ihania kullanmuruja ja joiden kanssa voi sitten taas lähteä ihmistenkin ilmoille. Pienten lasten kanssa vain se on hieman hankalaa ja moni arastelee varsinkin uusia paikkoja tai lapsettomien ystävien reaktioita.

Vauva tuo niin paljon uutta ja ihmeellistä, että haluan antautua nautiskelemaan nyt tästä. Elämänmuutos myös väsyttää. En jaksa ravata missään kahviloissa, en kaipaa sellaista. En kaipaa edes hirveästi ystäviä, sukulaisia ... mutta tuskin tämä tällaiseksi tulee jäämään. Áika aikaansa kutakin. Mitä pahaa siinä on, että on onnellinen kotonaan kahdestaan vauvan kanssa. Päiväkävelyistä tulee tarrpeeksi vaihtelua ja riittää, kun välillä käydään vaikka omian vanhempien luona ja kun mies tulee illalla kotiin. Elämässä on sitä paitsi harvoin tällaisia ehngähdys taukoja kaikesta hulinasta. Siksikin haluan nyt elää tätä vaihetta. Ja vauva näyttää olevan erittäin tyytyväinen, hänelle riittää syli, rinta, oma kehto.

mä en varmaan koskaan näkisi yhtään ystävääni, jos en menisi lasten kanssa heille käymään. He tapaavat mielellään, mutta eivät pysty kotoa lähtemään yhden tai kahden lapsensa kanssa, koska se on niin hankalaa. Ainakin tarvitaan auto, koska yksi lapsi tarvitsee vuoren tavaraa parin tunnin kyläreissua varten. Itselläni ei ole autoa, joten kuljen lasten kanssa bussilla.

Omia syitäni mm.:

- Tulin siihen tulokseen, että ketkään kaverini eivät olleet mitään oikeita ystäviä. Heistä kukaan ei liiemmin koskaan nähnyt vaivaa minun vuokseni, niin miksi minun olisi nähtävä vaivaa heidän takiaan? En siis jaksa mitenkään ponnistella pitääkseni yllä läheisiä suhteita. Moikkaillaan kun tavataan. Ei jaksa kamalasti kiinnostaa.

- Viihdyn paremmin yksin taikka hyvin valikoidussa seurassa.

- Shoppailu ja ulkona ravaaminen nostaa stressitasot kattoon, ja kuitenkin se on olevinaan toimintaa, josta muka pitäisi nauttia...? Jos en nauti siitä, eikä sillä ole muutakaan tarkoitusta, niin miksi ihmeessä ravaisin isoissa kaveriporukoissa juhlimassa, taikka kaupungilla sitä taikka tätä tekemässä?

- Olen löytänyt parempaa tekemistä, vaikka en kaikesta varsinkaan vanhoille kavereilleni (tai muillekaan) joka hetki raportoikaan.



Tosiaan elin ennen varsin erilailla, niin että ulkopuolisista varmaan näytti siltä, että yhtäkkiä vaan " jumituin kotiin" ja olin tekemättä mitään. Totuus on se, että älysin, kuinka onneton olinkaan koko ajan tehdessäni niinkuin kaveripiiri odotti mun tekevän, ja päätin sen sijaan tehdä niin kuin itse tahdon.

Ja ikäarvioni sinusta selittää myös tämän keskustelun aiheen. Kun hieman tuosta kasvat ja näet maailmaa, koet erilaisia asioita, tapaat uusia ihmisiä, niin huomaat että me ihmiset todellakin olemme erilaisia, se ei ole siis mikään klisee. Iän ja kokemusten karttuessa myös arvomaailma muuttuu. Lapsesta tulee yleensä elämän ykkösasia eikä tuoretta äitiä välttämättä kiinnosta enää samanlainen elämäntyyli kuin ennen lasta.



Otapa siis ihan rauhallisesti vaan=)

Jonkun muun miellyttämiseksi vai?

olen lapsen kanssa yksin. Lapsi on puolivuotias ja herää JOKA yö tunnin välein huutamaan. Koita ite elää noin ja sano sitte, miten paljo nappaa lähteä kahvittelemaan ja ennen sitä meikata ja silittää vaatteet ;)

Jos ei kavereita kiinnosta tulla tänne kylään kattomaan mun ryppystä naamaa, niin antaa olla tulematta. Pidän mielummin itteni edes jonkun sortin kuosissa lepäämällä neljän seinän sisällä, kuin että lähtisin vielä lisää väsymystä hankkimaan. Aamen.

Nyt kyllä liikutaan, mutta kyllä se ensimmäinen 7kk tuli istuttua kotona.

Lapsi söi kahden tunnin välein ja roikkui rinnalla vähintään puolituntia. Eipä siinä kamalasti huvittanut mihinkään lähteä imettämään.

Enkä ota edes painetta, että en jaksa. :)



Meilläkin vauva herää kahden tai kolmen tunnin välein yöllä ja aamulla olen silmät ristissä ja koko päivä menee sitä rataa, joskus pyjamassa iltapäivälle saakka luuhaillessa, mutten välitä. Tämä on VÄLIAIKAISTA. Pääasia tällä hetkellä on, että vauvamme saa hyvää hoitoa ja lämpöä ja läheisyyttä. Kahvilat ja aktiivinen sosiaalinen elämä saa nyt odottaa muutaman kuukauden, kunnes kaveri nukkuu paremmin ja vanhemmatkin SAAVAT nukkua taas yönsä.

Vai ettekö ymmärrä että kotona voi olla kivaa?

voin vakuuttaa, ettei olosi olisi kovin freesi lähteäksesi kahvittelemaan. mietipä ap sitä!

nimim. ei pahalla, mut kantsii miettiä ennenku kyselee tyhmiä

ei voi olla kotona, vaikka miten väsyttäisi. Lapset vaativat ainakin ulkoilua. Silloin pääsee takuulla helpommalla, jos käy jossain vaikka kyläilemässä, kuin että yrittää jaksaa itse leikkiä väsyneenä koko ajan kotona heidän kanssaan.

Ei aina jaksa jauhaa tyhjänpäiväisyyksiä. Hyviä ystäviä näen silloin tällöin. Lisäksi, jos vauva herättelee paljon öisin, niin ei silloin ihan oikeasti huvita paljon pyöriä ihmisten ilmoilla. Tai jos vauva on itkuinen, niin ei paljon huvita lähteä sitä huudattamaan julkisille paikoille, tästä on kokemusta itsellänikin.