Käsi sydämelle: miksi ei naimisiin?

siinäpä se.

Kyll'ä meill'ä ainakin avio muutti monta asiaa. Mutta tietenkin, jos ei koe sen muuttavan mitään, niin eihän sitten kannatakaan mennä naimisiin. Mutta miksi ihmiset sitten menevät naimisiin, jos ei kerran muuta mitään? Syy: kyllä se muuttaa.

Se ei muuta mitään eikä ole siis tarpeen.

Kyllä vain minä koen avioliiton muuttaneen moniakin asioita. Etukäteen _en_ ajatellut sen muuttavan. Emme menneet naimisiin sillä oletuksella, että arkemme, parisuhteemme tai mikään muukaan olennainen asia sen seurauksena muuttuisi. Mutta niin vain muuttui. En tarkoita, että muutos olisi välttämättä ulkoisesti näkyvä, mutta pohjavire on. Olen antanut lupauksen, jolla on merkitys.

Tuntuu _hyvältä_ voida osoittaa olevansa kaikin tavoin sitoutunut rakastamaansa ihmiseen. Häät, niiden valmistelu ja häämatka ovat meidän yhteisiä, ainutkertaisia, jaettuja muistojamme, molemmille tärkeitä ja rakkaita. Häät eivät kuitenkaan olleet itsetarkoitus, vaan avioituminen.

Koen aikuistuneeni avioliiton myötä entisestään. Tuntuu, että olen tehnyt elämässäni ainakin yhden henkilökohtaisen päätöksen, jota ei saa tekemättömäksi, ja joka vaikuttaa elämänkaareeni lopullisesti. Olen nostanut mieheni ylitse kaikkien muiden tekemällä hänestä _avio_mieheni. Kerran solmittu avioliitto tulee aina olemaan osa elämääni, vaikka se jonain päivänä jostain syystä päättyisikin. Tähän liittoon toivomme myös lapsia, joita meillä vielä ei ole. En ole konservatiivinen siinä mielessä, että kaikkien vanhempien pitäisi mielestäni olla naimisissa, mutta itselleni se tuo vakaan olon - lapsi syntyy liittoon, joka on tarkoitettu pysyväksi.

Avioliitto on myös juridisesti mielekäs ja turvallinen ratkaisu, kun kaikki joka tapauksessa on yhteistä. Se osoittaa myös ulkopuolisille, että sitoutumisemme on molemminpuolista ja vakavaa.

Tästä huolimatta kenenkään ei tarvitse mennä naimisiin, tietenkään. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Se kuitenkin kannattaa aina silloin tällöin asettaa kyseenalaiseksi, se oma mielipidekin. Minusta tuo "avioliitto ei muuta mitään" -klisee on tylsä juuri siitä syystä, ettei se kaikkien kohdalla välttämättä pidä paikkansa, mutta minäkin olin siihen tyhmyyttäni uskonut.

Sitten samaan hengenvetoon mainitset kuitenkin ainakin kaksi asiaa, jotka muuttuisivat: uusperheen raha-asiat ja leskeneläke. Miksi aina vain hoetaan, ettei se muuta mitään, kun se kerran kuitenkin muuttaa?

Eikä se kyllä mitään muuttaisi. Voisin kyllä mennä naimisiin, jos se olisi miehelle tärkeää ja mies on sanonut myös, että menee naimisiin kyllä kanssani, jos se merkitsee minulle paljon.

Leskeneläkkeen takia voisi kyllä, mutta toivottavasti niin ei kuitenkaan käy ja onhan meillä henkivakutuukset lainan turvaksi.

Minua ei kiinnosta miehen omaisuuden periminen, koska minä olen meistä se rikas. Lapsemme perii minut joka tapauksessa ja testamentissani on tilaa miehelle. Emme ole uskovaisia tms., joten avioliitto ei edes "kuulu" mielestäni meille. Ja ilmankin pärjätään hyvin; sukunimiasioilla ei ole merkitystä näin isossa asiassa kuin rakkaus toista kohtaan.

Olen antanut lupauksen, jolla on merkitys.

Tiedätkö, niin minäkin olen. Lupausta ei vain ole julkikuulutettu enkä sille kauipaa ulkopuolisten tahojen sinettiä.

Häät, niiden valmistelu ja häämatka ovat meidän yhteisiä, ainutkertaisia, jaettuja muistojamme, molemmille tärkeitä ja rakkaita.

Meilläkin on yhteisiä, jaettuja muistoja. Ne eivät liity häihin, mutta ovat yhtä ainutkertaisia ja omiamme: matkoja, juhlia, hetkiä, lapsia, ystäviä, elämää. En ymmärrä, miksi häät pitäisi järjestää muistojen takia, tai miksi häämuistot olisivat jotenkin arvokkaampia, ainutkertaisempia tai rakkaampia.

Koen aikuistuneeni avioliiton myötä entisestään. Tuntuu, että olen tehnyt elämässäni ainakin yhden henkilökohtaisen päätöksen, jota ei saa tekemättömäksi, ja joka vaikuttaa elämänkaareeni lopullisesti.[...]Kerran solmittu avioliitto tulee aina olemaan osa elämääni, vaikka se jonain päivänä jostain syystä päättyisikin.

Taidat olla melkoisen nuori ja tuoreessa liitossa. Voin vakuuttaa sinulle, että minkäänlaista aitoa sitoutumista toiseen ihmiseen ei saa tekemättömäksi, vaan se seuraa mukana koko elämän ajan. Lisätään tähän yhtälöön vielä lapsi tai useampi, ja ihmiset ovat todellakin sidoksissa toisiinsa loppu elämänsä.

Tähän liittoon toivomme myös lapsia, joita meillä vielä ei ole. En ole konservatiivinen siinä mielessä, että kaikkien vanhempien pitäisi mielestäni olla naimisissa, mutta itselleni se tuo vakaan olon - lapsi syntyy liittoon, joka on tarkoitettu pysyväksi.

Myös avoliitto voi olla ajateltu pysyväksi. Toisaalta avioeroja tapahtuu. On hyvä, jos itse koet avioliiton turvallisena vaihtoehtona, minulle se ei ole tae oikeastaan mistään.

koska en haluaisi ottaa sitä riskiä että mahdollinen epäonnistuminen jo toiseen kertaan tehtäisiin niin viralliseksi.

Minusta avioliitto on se kivijalka suhteessamme. Kaikki on vakaalla pohjalla.



Ilman avioliittoa tuntuisi, että katsellaan ja heilutaan tässä aikamme mutta ei sitouduta mihinkään.

Ts. avioliitossa olen elatusvelvollinen puolisosta ja sitä kautta hänenkin lapsistaan. Lisäksi pitäisi tehdä avioehdot ja kaikki, omistan mm. sukumökistä puolet ja se säilyy vain meidän suorassa sukuhaarassa.

Leskeneläke on ainoa etu, jota avioliitosta saisi.

Sitten samaan hengenvetoon mainitset kuitenkin ainakin kaksi asiaa, jotka muuttuisivat: uusperheen raha-asiat ja leskeneläke. Miksi aina vain hoetaan, ettei se muuta mitään, kun se kerran kuitenkin muuttaa?

Eikä se kyllä mitään muuttaisi. Voisin kyllä mennä naimisiin, jos se olisi miehelle tärkeää ja mies on sanonut myös, että menee naimisiin kyllä kanssani, jos se merkitsee minulle paljon.

Leskeneläkkeen takia voisi kyllä, mutta toivottavasti niin ei kuitenkaan käy ja onhan meillä henkivakutuukset lainan turvaksi.

Koska meillä on lapsia, perintövero on sama kuin avioliitossa. Koska meillä on testamentit kunnossa, perimme toisemme (lapset saavat lakiosan). Leskeneläke on tulosidonnainen, joten sitä tuskin saisimme kumpikaan. Orvoneläkkeen lapset saavat normaalisti molemmissa suhteissa. Kaikki omaisuus hankitaan yhteiseksi ja jos on jotain omaisuutta minkä tahdomme vain toisen nimiin, se on helppoa ilman avioehtoja tms: kuittiin vain omistajan nimi! Olemme antaneet 16 vuotta sitten lupauksen joka on pitänyt jo huomattavasti pitempään kuin monikaan avioliitto; lupauksesta ei tee pyhää se, että se sanotaan väkijoukon edessä, vaan se että tarkoitetaan mitä sanotaan.



2. Avioliitolla ei ole nykypäivänä enää minkäänlaista tarkoitusta: erota voi ihan yhtä lailla muuttamalla pois ja lähettämällä avioeroilmoituksen postitse ja siinä se! Yhteinen asuntolaina ja lapset ovat nykyään kaikista sitovin asia elämässä ja ne molemmat (lapsia montakin) olemme jo hankkineet.

Jos avioliitto todellakin tarkoittaisi sitä mitä ennen (eli siitä ei sitten erota kuin henkensä hädässä ja käsitettä "toinen (kolmas, neljäs...) kierros" ei olisi olemassakaan), voisin hyvin mennä naimisiin. Nyt siinä ei ole mitään järkeä, yhdet juhlat juhlien joukossa.

Minusta avioliitto on se kivijalka suhteessamme. Kaikki on vakaalla pohjalla.

Ilman avioliittoa tuntuisi, että katsellaan ja heilutaan tässä aikamme mutta ei sitouduta mihinkään.

Ei me kohta 40v enää mitään heiluta :) Yhdessä jjo yli 15 vuotta. 2 lasta ja yhteinen talo.

Me ollaan kerran menattu mennä naimisiin. Koska muutkin menee. Ostettiin sormukset ja otettiin kuulutukset. Ei vaan saatu mentyä maistraattiin (kirkollisia toimituksia emme halua) ja kuulutukset meni vanhaksi. Ei olla haettu uusia. Tuolla on korulippaassa melkein karaatin timanttisormus ja pari sileää sormusta odottelemassa. Ehkä meidän tyttö sit joskus saa ne lahjaksi.

Eli ei merkkaa meille moinen "sitoutuminen". Niistä muista naimisiinmenneistä (tuolloin oli hääbuumi kaveripiirissä) on puolet eronnut.

Mä en ottais edes miehen sukunimeä. Mun nimi on kaunis ja miehen oikesti ihan hirveä.

mutta oletko itse asettanut omat mielipiteesi kyseenalaisiksi, kuten viimeisessä kappaleessa muita neuvot..? Onko mieleesi tullut koskaan että ehkäpä sinulla onkin se mielipide joka ei pidäkkään paikkaansa?

Tästä huolimatta kenenkään ei tarvitse mennä naimisiin, tietenkään. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Se kuitenkin kannattaa aina silloin tällöin asettaa kyseenalaiseksi, se oma mielipidekin. Minusta tuo "avioliitto ei muuta mitään" -klisee on tylsä juuri siitä syystä, ettei se kaikkien kohdalla välttämättä pidä paikkansa, mutta minäkin olin siihen tyhmyyttäni uskonut.

JOS tulee joskus ero, mä voin lähteä lasten kanssa. Jos olisimme naimisissa, tässä patriarkaalisessa maassa olis suuri vaara, että lapset määrättäs isälle! Sitä riskiä en ole valmis ottamaan (vaikka eipä tuo erokaan kovin todennäköiseltä edes näytä, vaan onnellisia ollaan). Mies ei ole vaatinut avioliittoa, koska se ei meidän kummankaan mielestä muuta mitään. Hän ei tosin tiedä tätä yhtä syytä mikä minulla on...

Onhan tuo leskeneläke tietysti ihan puoltava kriteeri, mutta siinä se...Mikäli avomieheni menehtyisi, taloutemme on turvattu vakuutuksen muodossa. Minulle avioliitto ei oikein merkitse mitään. Olen avomieheeni sitoutunut täysin. Ei siihen tarvita mustaa valkoisella...Minun silmissäni avo- ja avioparit ovat ihan samalla viivalla.

Pitäisin joka tapauksessa oman sukunimeni jne. Leskeneläke on tosi pieni ja harkinnanvarainen, eli käytännössä siitä ei ole mitään hyötyä. Kämppä on mun. Miehellä on oma tilansa, jota hoitaa. Lapset perii jne.

Ja meillä kyllä noi lapset sitoo niin tiukasti, ettei siihen väliin mitään tule.



Avioliitto on instituutiona niin vanhettunut, että mun mielestä sen voisi vaikka poistaa laista.

Mies on velkasaneerauksessa ja velkasaneerauksessa ei kannata mennä naimisiin, jos puoliso on parempi tuloinen. Avoparillahan ei ole elatusvastuuta eli kaikki menot lasketaan puoliksi miehen maksuvaraa laskettaessa. Jos taas oltaisiin avioliitossa, niin kulut yhteisestä taloudesta laksettaisiin tulojen suhteessa. Minä kun en ole miestä tuntenut velkaantumisaikaan, niin en halua myöskään osallistua niiden maksamiseen.

maistraattiin en tahdo.

Ja näyttää siltä, että enemmistö av-mammoista elää avoliitoissa... Itse olen syksyllä menossa naimisiin, ja onnellisin mielin asian vuoksi.

Mutta papin aamenen jälkeen huomasin, että kyllä se muuttaa. Suhteemme muuttui kertaheitolla, ei nyt ehkä radikaalisti, mutta muuttui kuitenkin. Eikä välttämättä siihen parempaan suuntaan. Mutta avioliitolla on väliä meille. Elämme sillä tavoin siinä "vanhanaikaisessa maailmassa", että ero ei ole vaihtoehto. Ei enää, kun on tahdon sanottu. Eli jos emme olisi aviossa, harkitsisin tällä hetkellä (tälläisessa suhteessa) eroa. Mutta papin aamen sulkee sen pois mielestäni. Yhdessä pysytään vaikka mikä olisi.



En tiedä onko tämä nyt avioliiton puolesta vai vastaan kirjoitettu. Sen päättäköön jokainen itse. Mutta sen tahdon sanoa, että meillä ainakin avioliitto muutti kaiken.

Mä olen onnellinen näin ja umpimielistä musta ei saa kukaan :)



t: se jo ei sit mennytkään maistraattiin kun oli koko ajan jotain muuta ja asia unohtui